Roolipeli on vuorovaikutteisen kerronnan muoto, jossa osallistujat eläytyvät kuvitteellisten hahmojen rooleihin. Niin sanotuissa pöytäroolipeleissä pelaaminen tapahtuu lähinnä keskustelun muodossa, live-roolipeleissä eli ”larppauksessa” näytellen. Pelien juoni muotoutuu ja kehittyy osallistujien välisessä vuorovaikutuksessa eräänlaisena improvisaationa. Ennalta määrätyn käsikirjoituksen osuus rajoittuu roolipeleissä kertomuksen tausta-asetelmiin ja lähtökohtiin.
Roolipeleissä sovelletaan yleensä ennalta sovittua sääntöjärjestelmää. Roolihahmojen ominaisuudet tai taidot määritellään usein sanoin tai numeroin. Konfliktitilanteiden ratkeamiseen vaikuttavat tavallisesti sekä pelaajien valinnat, roolihahmojen ominaisuudet että sattuma, jota usein edustaa noppa. Yleensä roolipeleissä on pelinjohtajaksi kutsuttu henkilö, joka on suunnitellut pelin lähtökohdan ja taustat sekä ohjaa pelin sivuhahmoja.
Tietokoneroolipeli on videopelien lajityyppi sekä roolipelien alalaji.[1]
Nykymuotoisilla roolipeleillä on taustaa niin yhteisöllisessä tarinankerronnassa, 1960-luvun tapahtumissa kuin vanhoissa sotapeleissäkin. 1700- ja 1800-luvulla käytettiin upseerien kouluttamiseen hyvin yksityiskohtaisilla säännöillä varustettuja sotapelejä. Näissä joukko-osastoja kuvattiin miniatyyreillä ja satunnaisia tapahtumia mallinnettiin nopilla.
Englantilainen kirjailija ja historioitsija H. G. Wells toi pitkäveteisinä pidetyt sotapelit lähemmäs ajanvietettä. Hän julkaisi itse pelaamansa sotapelin säännöt suurelle yleisölle Little Wars -nimisessä niteessä 1900-luvun alussa. Tämä viitoitti omalta osaltaan tietä tuleville roolipeleille.
Roolipelien kehitys erkaantui sotapeleistä lähinnä kirjallisuuden ansiosta. Ensimmäiset roolipelit olivat fantasia-aiheisia. Vuosina 1954–1956 julkaistua J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -romaania pidetään varsinaisena roolipelien innoittajana. Tolkien osoitti, kuinka kunnianhimoisesti mielikuvitusta voi käyttää. Hän piirsi Sormusten herran tapahtumaympäristöstä, Keski-Maasta, karttoja ja kehitti sille oman historian, mytologian ja jopa useita kieliä omine kirjoitusmerkistöineen.
Vuonna 1974 Gary Gygax ja Dave Arneson julkaisivat Chainmail-pelin, jossa sotapelien säännöt oli muokattu sopimaan fantasiaolentojen taisteluihin. Sama yhtiö kehitti pari vuotta myöhemmin myös Dungeons & Dragons-pelin (D&D), jonka voidaan varsinaisesti katsoa aloittaneen roolipeli-ilmiön. Nämä pelit erosivat usealla tavalla aikaisemmista sotapeleistä:
- joukko-osastojen sijaan pelaajat kontrolloivat vain yhtä roolihahmoa.
- yksi pelaajista otti pelinjohtajan roolin, joka tiesi taustatietoa pelattavasta peliasetelmasta ja joka pelasi pelihahmojen kohtaamia vastustajia tai liittolaisia.
- pelisessioiden tapahtumat liittyivät toisiinsa vaihtoehtotodellisuudessa käytäväksi jatkuvajuoniseksi seikkailuksi, kampanjaksi.
Ensimmäisten roolipelien tapahtumaympäristöt olivat Tolkienin Keski-Maan kaltaisia fantasiamaailmoja. Fantasiaroolipelien rinnalle kehittyi myöhemmin pelejä lukemattomista muista aihepiireistä. Nykyisin suosittuja ovat muun muassa scifi- ja kauhuaiheiset pelit.
1980-luvulle tultaessa D&D ja sen jälkeläinen Advanced Dungeons & Dragons oli saanut lukuisia kilpailijoita, jotka painottivat eri tavalla taktiikkaa, tarinankerrontaa ja hahmon rooliin eläytymistä. Lisäksi roolipelien aihepiiri laajeni nopeasti fantasiasta muun muassa scifiin (esimerkiksi Traveller) ja kauhukirjojen maailmoihin (Cthulhun kutsu, 1981). Vuonna 1986 julkaistiin pöytäroolipelisäännöstö GURPS, jonka säännöt sopivat kaikenlaisiin aihepiireihin aina fantasiasta sci-fiin sekä realistisista tarinoista eeppisiin taruihin.
Maininnan arvoinen on myös 1988 ilmestynyt Ars Magica, joka opasti tarinakeskeiseen roolipelaamiseen, jossa pelinjohtajan vastuu on jaettu koko ryhmän kesken kunkin toimiessa pelin edetessä vuorollaan pelinjohtajana. Osittain samoilta tekijöiltä tuli vuonna 1991 Vampire: The Masquerade -roolipeli, joka korosti entisestään eläytymistä hahmon maailmankuvaan, toiveisiin ja pelkoihin.
Samoihin aikoihin kun pelillisyys menetti merkitystään, alettiin roolipelaamiselle hakea uusia muotoja perinteisen pöydän ympärillä tapahtuvan pelaamisen rinnalle. Syntyi live-roolipelaaminen. Erityisesti pohjoismaisessa live-roolipelikulttuurissa painotus eläytymiseen on ollut erityisen voimakasta.
Roolipelit voidaan jakaa ainakin kolmeen eri ryhmään: perinteisiin pöytäroolipeleihin, live-roolipeleihin sekä internet-roolipeleihin. Joukkoon voidaan laskea myös tietokoneella tai konsolilla pelattavat roolipelit.
- Pöytäroolipeleissä pelaajat kuvailevat hahmojensa toimia ja pelinjohtaja kuvailee tekojen seurauksia ja ympäröivää maailmaa.
- Live-roolipeleissä pelaajat pyrkivät esittämään hahmonsa toimet fyysisesti ja myös pukeutuvat roolihahmokseen.
- Internet-roolipeleissä pelaajat kirjoittavat vuoropohjaista tarinaa omiin hahmoihinsa eläytyen niin kutsutulla play-by-post-menetelmällä.
- Monia tietokonepelejä kutsutaan roolipeleiksi (katso tietokoneroolipelit), jos niissä on mahdollisuus pelihahmon taitojen kehittämiseen. Tämä sotapeleistä periytynyt ominaisuus ei kuitenkaan vielä tee pelistä roolipeliä, ja näiden pelien kohdalla voisi olla osuvampaa puhua henkilötaktiikkapeleistä. Toisaalta jotkin pelit mahdollistavat myös todellista roolipelaamista, tyypillisimpinä esimerkkeinä IRC:n välityksellä pelatut pöytäroolipelit, MUDit tai massiiviset monen pelaajan verkkoroolipelit.
Ensimmäiset suomalaiset roolipelaajat aloittivat pelaamisen jo 1970-luvun puolella, useimmat ollessaan vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Harrastus alkoi yleistyä Suomessa vuonna 1985, jolloin perustettiin Suomen ensimmäinen roolipelejä maahan tuova yritys Fantasiapelit. Suurimpiin kaupunkeihin ilmaantui pian roolipelien erityisliikkeitä tai vähintäänkin roolipeliosastoja suurten kirjakauppaketjujen myymälöihin. Jälkimmäiset ovat sittemmin hävinneet, mutta roolipelikauppoja toimii yhä useissa kaupungeissa.[2]
Ylivoimaisesti tunnetuin roolipeli Dungeons & Dragons ilmestyi suomeksi vuonna 1988. Fantasiapelien mukaan sen perussääntöjä (niin sanottu punainen laatikko) myytiin noin 65 000 kappaletta[3]. Suomeksi sen julkaisi Protocol Productions, joka käänsi myös Battletechin suomeksi. Muita suomeksi pelejä kääntäneitä tahoja ovat Ace Pelit (Astra, RuneQuest, Keski-Maa-roolipeli, Roolimestari, Tie tähtiin 2300 ja roolipelilehti Magus), DADA-pelit (miniatyyripeli Laserburner sekä Stormark-seikkailusarja (Granag, Kuninkaan kaupunki ja Velhon vanki), Finnish Game House (Cyberpunk 2020, Paranoia, Stormbringer, Twilight: 2000, ja roolipelilehti Seikkailija) ja Pro Games (Cthulhun kutsu). Muita suomennettuja roolipelejä ovat esimerkiksi Shadowrun, Aseistetut machonaiset, Kätyrin osa ja Piruja miehiksi.[4]
Suomalaiset roolipelit
Ensimmäinen suomalainen roolipeli oli Risto J. ”Nordic” Hiedan vuonna 1985 julkaisema Secret Treasure of Raguoc in the Acirema Dungeons. Sittemmin Hieta suunnitteli muun muassa pelin Miekka ja magia (1987), haltiapeli Rapierin (1989), kauhuroolipeli Astran (1991), fantasiapeli Elhendin (1993) sekä joukon pieniä pelejä Arctic Ranger Productions -nimen alla. 1990-luvulla julkaistiin myös esimerkiksi Pasi Silanderin ja Piia Makkosen kristilliset pelit Kuninkaiden aika (1993) ja Anno Domini 50 (1995), Aleksi Stenbergin Tasnar (1997) sekä Ilmari Pielan kirjoittama, SKS:n julkaisema Kalevala-aiheinen Ultima Thule (1999).[5]
1990-luvulla pelien julkaisemisen aloitti myös Ville Vuorelan Burger Games. Vuorela on julkaissut barokkifantasiapelin Miekkamies (1995), ekokatastrofipeli Taigan (1997), gangsteripeli Mobstersin (1998), Petri Hiltusen sarjakuviin perustuvan Praedorin (2000) ja Arkadi ja Boris Strugatskin kirjaan perustuvan Stalkerin (2008). Taiga on ilmestynyt myös ulkomailla, ja Stalkerista on myynnissä englanninkielinen versio. Suomen ensimmäinen suuren kustantamon julkaisema roolipeli on Mike Pohjolan fantasiapeli Myrskyn aika, joka ilmestyi WSOY:n Johnny Kniga -yksikön kustantamana vuonna 2003.
2000-luvulla syntyi eräänlainen kotimaisen roolipelikustantamisen buumi. Vuodesta 2004 Arkkikivi Ay on julkaissut suomeksi niin sanottuja indie-roolipelejä. Pelikustantamo Ironspine perustettiin vuonna 2006 ja on julkaissut muun muassa roolipelit Heimot (2009), Generian legendat (2011) ja Astraterra (2014). Muita pelejä ovat magiaa käsittelevä Bliaron (2011), Mike Pohjolan Star Wreck Roleplaying Game (2006) ja Tähti (2007), Juhana Petterssonin pingviiniaiheinen Ikuisuuden laakso (2009), sekä englanninkielinen Lamentations of the Flame Princess (2010).
Ensimmäinen joukkorahoitettu suomalainen roolipeli on vuonna 2013 ilmestynyt Mike Pohjolan aloittelijaystävällinen seikkailuroolipeli Myrskyn sankarit - Suurkuninkaan miekka. Se on myös vuosikymmeniin ensimmäinen suomenkielinen roolipeli, joka on julkaistu laatikossa ja on myynnissä kirjakaupoissa ja tavarataloissa perinteisten roolipeliliikkeiden lisäksi.
Suomalaiset roolipelilehdet
Suomessa on myös ilmestynyt roolipelilehtiä, kuten Seikkailija (9 numeroa, 1987–1991), Sininen lohikäärme (4 numeroa, 1988-1989), Riimukiwi (19+3 numeroa 1989-1994),Magus (50 numeroa, 1989–2001), Claymore (20 numeroa, 1993-2000) ja Roolipelaaja (23 numeroa, 2006–2009). Mikrobitissä ollut Nordicin Peliluola-palsta (1985-1998) on toiminut monelle innoittajana roolipelejä kohtaan. Internetin yleistymisen myötä lehdet ovat kokeilleet sähköistä muotoa, mutta eivät ole menestyneet. Roolipelitiedotus on vahvasti siirtynyt blogeihin (muun muassa Roolipelitiedotus, Redemundin Kilta ja Loki (Arkistoitu – Internet Archive)).[6]
Suomalaiset roolipelitapahtumat
Tärkein alan tapahtuma Suomessa on vuotuinen Ropecon, joka kerää yli kolme tuhatta roolipeli-, keräilykorttipeli-, miniatyyripeli- ja lautapeliharrastajaa ympäri Suomea keskustelemaan ja pelaamaan. Vastaavia tapahtumia järjestetään vuosittaisia roolipelitapahtumia muun muassa Tampereella (Tracon) ja Oulussa (Maracon). Suomessa on parisenkymmentä roolipeliyhdistystä, joiden kautta pääsee pelaamaan pelejä. Suurimpia niistä ovat pääkaupunkiseudun Alter Ego ja Otaniemen Roolipeliclubi[7].
Roolipelien kanssa joitakin samoja piirteitä jakavat esimerkiksi miniatyyripelit, keräilykorttipelit ja lautapelit, mutta niitä ei pidetä roolipeleinä, sillä niihin ei tavallisesti liity ajatusta yksittäiseen roolihahmoon eläytymisestä.
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
