suomalainen muotitaiteilija ja yrittäjä From Wikipedia, the free encyclopedia
Riitta Immonen (13. toukokuuta 1918 Ilomantsi – 24. elokuuta 2008 Helsinki) oli suomalainen muotitaiteilija ja suomalaisen muodin uranuurtaja.
Immonen oli suunnittelijana alun perin itseoppinut. Talvisodan aikana hän perusti muotisalongin, ja salongista kehittyi suomalaisittain merkittävä muotihuone. Hän suunnitteli vuosikymmenien aikana julkisuuden henkilöiden pukuja ja muun muassa Armi Kuuselan kilpailuasut. Sylvi Kekkonen kuului hänen asiakkaisiinsa.
Immonen oli perustamassa Marimekkoa Armi Ratian ja tämän miehen kanssa, ja Marimekon ensimmäisen näytöksen mallisto oli hänen suunnittelemansa. Puuvillavaatteiden suunnittelua hän ei sittenkään pitänyt omana alanaan ja myi osakkeensa pois. Hän perusti 1955 suunnittelemiaan valmisvaatteita myyvän Cinderella Oy:n ja sen toiminnan päätyttyä ateljeensa yhteyteen 1968 omalla nimellään toimivan boutiquen. Ateljee oli suurin Helsingin muotisalongeista, ja se työllisti parhaimmillaan noin 30 henkeä. Ateljee toimi vuoteen 1985.[1]
Immonen piti 1954–1966 muodin kysymys- ja vastauspalstaa Eeva-lehdessä. Hänelle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 1983. Hänen pukujaan on muun muassa Suomen Kansallismuseon, Designmuseon ja Helsingin yliopistomuseon kokoelmissa.[1]
Riitta Immosen elämäkerta (Ritva Koskennurmi-Sivonen) julkistettiin Immosen 90-vuotispäivänä 2008 Design-museossa järjestetyn Immosen pukunäyttelyn avajaisissa, joissa Immonen oli läsnä.[1][2]
Immosen poika Ilkka Immonen (s. 1944) on toiminut muotialalla nuoresta pitäen.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.