Puutarhakatu (Tampere)

katu Tampereella From Wikipedia, the free encyclopedia

Puutarhakatu (Tampere)

Puutarhakatu on Tampereen keskustassa sijaitseva itä-länsisuuntainen katu, joka johtaa Keskustorilta Pyynikintorin läheisyyteen. Katu kulkee Tammerkosken ja Amurin kaupunginosissa, ja sen poikkikatuja ovat Aleksis Kiven katu, Kuninkaankatu, Näsilinnankatu, Hämeenpuisto, Mustanlahdenkatu, Kortelahdenkatu, Amurinkuja ja Mariankatu.[1][2][3] Puutarhakadun varrella on muun muassa kaupungin virastotalo ja Tampereen taidemuseo. Siellä on sijainnut myös kirjailija Minna Canthin syntymäkoti.

Thumb
Puutarhakatua vuonna 2015. Edessä oikealla Hämeen Pohjan talo, taustalla Frenckellin tehtaan vanha savupiippu.

Puutarhakadulla kulkee pyöräreitti, ja katu on eräs Tampereen vilkkaimmista kevyen liikenteen väylistä.[1][4]

Rakennuksia

Thumb
Vapaakirkon sisäänkäynti muistuttaa veneen keulaa ja goottilaista kaarta.[5]

Kadulla sijaitsee useita merkittäviä, tunnettujen suunnittelijoiden piirtämiä rakennuksia:

Kadun nimi

Puutarhakadusta käytettiin aluksi ruotsinkielistä muotoa Trädgårdsgatan. Nimi on peräisin vuodelta 1807, jolloin se syntyi komiteatyön tuloksena. Puutarhakadun nimi lainattiin mahdollisesti Turusta, jossa oli niin ikään Puutarhakatu. Toisaalta on myös esitetty, että Puutarhakadun nimi viittaisi Tammerkosken rannalla kaupungin alkuaikoina sijainneeseen apteekkari Johan Henrik Långhjelmin lääkekasviviljelmään.[15]

Vuonna 1803 kadusta on käytetty eräässä asiakirjassa nimeä Tuomikatu (Häggatan).[16]

1930-luvulla Tampereen kadunnimiä uudistettiin, ja samalla esitettiin ehdotus, että Puutarhakadun nimi muutettaisiin Minna Canthin kaduksi. Kaupunginvaltuusto ei kuitenkaan kannattanut ajatusta, vaan se halusi säilyttää alkuperäisen nimen. Puutarhakadun uudelleen nimeämistä on pohdittu myöhemminkin.[17]

Minna Canthin syntymäkoti

Thumb
Minna Canthin syntymäkodin muistolaatan (1947) on suunnitellut arkkitehti Toini Raunisto.[18]

Kirjailija Minna Canthin (1844–1897) syntymäkoti sijaitsi Puutarhakatu 8:ssa. Talo purettiin vuonna 1923, mutta sen paikalla olevan rakennuksen seinään on kiinnitetty pronssinen muistolaatta. Hämeenpuistossa, Puutarhakadun läheisyydessä, on nuorta Minna Canthia esittävä patsas (1951), jonka on tehnyt Lauri Leppänen.[18][19]

Canth vietti Tampereella varhaislapsuutensa, mutta muutti perheensä kanssa Kuopioon vuonna 1853.[18]

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.