Porras
kylä Tammelassa From Wikipedia, the free encyclopedia
Porras on kylä, kyläkeskus ja postinumeroalue (31340 Porras) Tammelassa Kanta-Hämeessä. Portaassa toimii neliopettajainen 1–6 luokkien koulu, jossa opiskelee noin 60 oppilasta.[3] Palveluja ovat muiden muassa kahvila ja asiamiesposti.[4] Kylä sijaitsee Hämeen härkätien (yhdystie 2824) varrella ja rajoittuu pohjoisessa Tammelan Kuivajärveen, johon laskeva Tammelan Liesjärvestä alkava Turpoonjoki virtaa kylän halki.
Nimensä kylä on saanut Turpoonjoen yli rakennetusta Hämeen härkätien sillasta (porras = "kapulasilta, pitkospuut"), jonka luona Turpoonjoen varrella kylän vanhat kantatalot ovat sijainneet. Liikenteellisesti edullisen sijaintinsa vuoksi kylästä tuli 1500-luvulla hämäläisen Portaan hallintopitäjän keskus. Kylässä on myös ollut vanha kappeli, joka lienee jäänyt käytöstä jo keskiajan lopulla; autioituneeksi mainitusta kappelista löytyy merkintä vielä vuonna 1695 tehdyssä kartassa.[5]
Albert Edelfelt maalasi Tammelan Portaassa Turun taidemuseon kokoelmissa olevan maalauksensa Veräjällä (1889). Portaassa myöhemmin vaikuttaneisiin kuvataiteilijoihin ovat kuuluneet muiden muassa siellä kansakoulunopettajana toiminut Urho Salomaa (1902–1965) ja Salomaan oppilas, Portaasta kotoisin ollut Pentti Hammarberg (1930–1991).[6]
Portaasta on kotoisin siellä aiemmin maanviljelijänä toiminut ministeri Martti Pura.[7]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.