georgialais-venäläinen kenraali From Wikipedia, the free encyclopedia
Pjotr Ivanovitš Bagration (ven. Пётр Ива́нович Багратио́н, georg. პეტრე ბაგრატიონი, Petre Bagrationi); 1765 Kizljar, Venäjän keisarikunta – 24. syyskuuta 1812 (J: 12. syyskuuta) Sima,[1] Vladimirin kuvernementti, Venäjän keisarikunta) oli alkuaan georgialaissyntyinen venäläinen ruhtinas ja jalkaväenkenraali.[2]
_-_Google_Art_Project.jpg)
Pjotr Bagration kuului georgialaiseen Bagratid[1]-ruhtinassukuun[2] ja hänen isänsä ruhtinas Ivane Bagrationi (1730–1795) palveli upseerina Kaukasuksen rajalla ja hänen isoisänsä, ruhtinas Aleksandr Bagrationi (1705/1708–1773) oli everstiluutnantti. Hänen äitinsä oli geogialainen aatelisnainen. Myös hänen kolmesta nuoremmasta veljestään Ivan (k. 1797) oli upseeri ja Roman Bagration (1778–1834) oli kenraaliluutnantti.[3] Hän sai koulutuksensa päällystön lasten koulussa Kizljarissa.
Hänen puolisonsa oli keisarinna Maria Fjodorovnan hovineito, kreivitär Jekaterina Pavlovna Skavronskaja (Екатерина Павловна Багратион Скавронская); (1783–1857). Jekaterina oli eksentrisenä pidetyn ja suurimman osan elämäänsä Italiassa asuneen salaneuvos, lähettiläs Pavel Martynovitš Skavronskin (k. 1793) ja Jekaterina Vasiljevna von Engelhardtin (1761–1869) ainoa tytär,[4][5][6] ruhtinas Grigori Potjomkinin sisarentytär, jonka keisari Paavali I naitti Bagrationille yllättäen vuonna 1800,[7] koska oli kuullut että Bagration oli rakastunut Jekaterinaan. Kumpikaan naimakaupan osapuolista ei uskaltanut vastustaa hallitsijaa. Toinen syy naimakaupalle olisi voinut olla se, että keisarin ja keisarinna Maria Fjodorovnan tytär suuriruhtinatar Jekaterina Pavlovna oli rakastunut Bagrationiin.
Ruhtinatar Jekatarina lähti Eurooppaan vuonna 1805 saamaan kylpylähoitoja ja avioliitto jäi lapsettomaksi. Bagration pyysi häntä tulemaan takaisin ja jopa maalautti heistä yhteismuotokuvia. Keisari pakotti Bagrationin tunnustamaan syyskuussa 1810 Wienissä syntyneen ruhtinatar Marie-Clementine Bagrationin (1810–1829)[8] omaksi tyttärekseen. Todennäköinen isäehdokas oli ruhtinas Klemens von Metternich.
Pjotr Bagration astui Venäjän keisarillisen armeijan palvelukseen vuonna 1782 ja palveli useita vuosia Kaukasuksella. Vuosien 1787–1792 Venäjän ja Turkin sodan aikana hän osallistui Knepr-joen suulla sijaitsevan Otšakovin linnoituksen piiritykseen ja auttoi tukahduttamaan Puolan kansannousun vuonna 1794 Puolan toisen jaon (1793) jälkeen. Hän otti osaa Venäjän sotiin Napoleonia vastaan. Hän kunnostautui valloittamalla Brescian kenraali Aleksandr Suvorovin voitokkaan taistelun aikana Italiassa ja Sveitsissä vuonna 1799. Hän turvasi 6 000 miehen joukkonsa kanssa vuonna 1805 Venäjän pääarmeijan turvallisen vetäytymisen Määriin, pidättelemällä Ranskan 30 000 miehen joukkoja Hollabrunnissa. Tämän jälkeen hän oli mukana sarjassa hävittyjä taisteluita: Austerlitz (2. joulukuuta 1805), Eylau (7.–8. helmikuuta 1807), Heilsberg (10. kesäkuuta 1807) sekä Friedland (14. kesäkuuta 1807).[9]
Bagration oli Suomen sodassa vuonna 1808 Suomeen hyökänneen venäläisen 21:nnen divisioonan komentaja ja seurasi Klingsporia Poriin. Hän vartioi sen jälkeen joukkojensa kanssa lounaisrannikkoa ja johti vuonna 1809 Ahvenanmaalle tehtyä hyökkäystä.[2]
Hänet siirrettiin vuonna 1809 etelään ja määrättiin Bulgariassa turkkilaisia vastaan taistelevien joukkojen komentajaksi Venäjän ja Turkin sodassa 1806–1812. Kun Venäjä ja Ranska aloittivat uudelleen sotatoimet vuonna 1812, hänelle annettiin komennettavaksi Venäjän 2. Läntinen Armeija. Vaikka ranskalaiset voittivat hänen joukkonsa Mogiljovin taistelussa ja jotka joutuivat eroon Venäjän pääarmeijasta heinäkuussa, hän pelasti joukkonsa tuholta ja ne liittyivät takaisin pääjoukkoon elokuussa.[1]
.jpg)
Bagration johti joukkojensa vasenta siipeä 7. syyskuuta (J: 26. elokuuta) 1812 Borodinon taistelussa ja haavoittui tykinkuulan sirpaleesta vasempaan jalkaansa, jonka sääriluu murtui.[10][3]
Hänet vietiin kirurgian professori Hildebrantin ja tohtori Govorovin hoidettavaksi ensin Moskovaan, jossa haavaa ei ensin pidetty vakavana. Kävi kuitenkin ilmi että ammuksen sirpale oli edelleen lihaksessa, koska haava alkoi märkiä voimakkaasti, nosti kuumeen ja amputaatiota ehdotettiin, mistä Bagration ehdottomasti kieltäytyi kaksi kertaa. Kuultuaan Moskovan antautumisesta hän halusi huolimatta suurista tuskistaan ja nyt jo sepsiksen heikentämänä palata takaisin Siman kylään,[1] jossa 47-vuotias Pjotr Bagration kuoli haavaan syntyneeseen kuolioon ystävänsä, ruhtinas Boris Andrejevitš Golitsinin (1766–1822) kartanossa 12. syyskuuta 1812.[11]
Hänet haudattiin Borodinon taistelun muistomonumentin aitaan, jonka Nikolai I määräsi pystytettäväksi vuonna 1839.[1][11] Bagrationin tuhkat siirrettiin Borodinon kentälle ja haudattiin Rajevski-patterin muistomerkin päälle päämonumentin viereen. Vuonna 1932 hautamonumentti tuhottiin räjäyttämällä kun sen sisältämä valurauta sulatettiin teollisuuden käyttöön ja haudan sisältö heitettiin syrjään. Monumentin restauroimisen yhteydessä vuonna 1986 tehdyissä kaivauksissa löytyneet luunpalaset ja arkun sekä univormun metalliosat haudattiin sotilaallisilla kunnianosoituksilla alkuperäiselle paikalle vuonna 1987,[12] kun Borodinon taistelusta oli kulunut 175 vuotta.
Sotahistorian massiivisin hyökkäysoperaatio, puna-armeijan hyökkäys Saksan keskusarmeijaa vastaan toisessa maailmansodassa vuonna 1944 eli operaatio Bagration nimettiin kenraali Bagrationin mukaan.[12]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
