palatsi Ranskassa From Wikipedia, the free encyclopedia
Petit Trianon ("Pieni Trianon", myös Pikku Trianon[4]) on Ranskan kuningas Ludvig XV:n vuosina 1762–1768 rakennuttama pieni palatsi Versailles’n palatsin puiston alueella Versailles’ssa Ranskassa. Se on osa Grand Trianonin puistoa.
| Petit Trianon | |
|---|---|
 Petit Trianon, sisäänkäynti eteläjulkisivu |
|
| Sijainti | Versailles, Yvelines, Ranska |
| Koordinaatit | |
| Rakennustyyppi | palatsi |
| Valmistumisvuosi | 1768 |
| Suunnittelija | Ange-Jacques Gabriel |
| Rakennuttaja | Ludvig XV |
| Omistaja | Ranskan valtio |
| Tyylisuunta | uusklassismi |
| Runkorakenne | tiili |
| Julkisivumateriaali | hiekkakivi |
| Pituus | 23 m |
| Leveys | 23 m |
| Kerrosluku | 3 |
| Bruttoala | 1 458 m²[1] |
 |
|
Petit Trianonin rakennutti Ludvig XV pitkäaikaiselle rakastajattarelleen ja neuvonantajalleen Madame de Pompadourille, sen suunnitteli arkkitehti Ange-Jacques Gabriel ja se rakennettiin vuosina 1762–1768.[5]
Rakennustöiden johdossa oli arkkitehti Louis Le Dreux de La Châtre (1721–1792). Perustukset olivat valmiit vuonna 1762, jonka jälkeen alkoi seinämuurien rakentaminen, jossa oli mukana 75 kiviseppää ja 120 muuraria.[6][7] Rakennus oli vesikatossa vuonna 1764. Vuosina 1765–1768 tehtiin veistoskoristelua, puusepäntöitä, lukituksia ja maalausta. Ludvig XV:n jo aiemmissa rakennusprojekteissaan käyttämät kuvanveistäjät, flaamilaissyntyinen Jacob Verbeckt (1704–1771) ja Jules-Antoine Rousseau (1710–1782) tekivät perinteistä rokokoo-koristelua; kuvanveistäjä ja ebenisti Honoré Guibert (1720–1791) suosi uutta kreikkalaista klassista tyyliä sekä kivitöissään että sisustuksen puunveistossa mm. seinäpaneeleissa.[8][7] Kokonaisbudjetti oli 736 000 livreä,[6][7] nykyrahassa noin 8,3 miljoonaa euroa,[9] josta kolmasosa meni puutöiden kustannuksiin.[7]
Madame de Pompadour, joka oli ollut mukana suunnittelussa,[10][11] kuoli neljä vuotta ennen kuin rakennus valmistui, ja sen sai käyttöönsä vuonna 1770 hänen seuraajansa Madame du Barry. Hän oli ensimmäinen henkilö, joka yöpyi säännöllisesti Petit Trianonissa.[12]
Huhtikuun 23.-24. päivä 1774 Ludvig XV tunsi Petit Trianonissa isorokon ensioireet, jotka johtivat hänen kuolemaansa Versailles'n palatsissa kaksi viikkoa myöhemmin, jonka jälkeen alkoi Ludvig XVI:n ja Marie Antoinetten hallituskausi.[13]
Petit Trianon on kuuluisa esimerkki siirtymävaiheesta 1700-luvun alkupuolen rokokootyylin ja sitä seuranneen hillitymmän ja hienostuneemman uusklassisen arkkitehtuurin välillä. Sitä pidetään ranskalaisen uusklassisen arkkitehtuurin mestarinäytteenä.[14] Se on muodoltaan yksinkertainen kuutio, jossa on tasakatto, jota ympäröivät balusterikaiteet.[13]
Arkkitehti Ange-Jacques Gabriel vältti liian yksinkertaisen vaikutelman muuntelemalla jokaisen julkisivun ilmettä. Eteläinen julkisivu, joka avautuu kunniapihalle (cour d'honneur) eli pääsisäänkäynnin puolelle, on koristeltu neljällä pilasterilla, jotka korostavat toisen kerroksen kolmea keskimmäistä ikkunaa. Pohjoinen julkisivu toistaa tätä jäsentelyä, mutta siinä on puutarhan tasoeron vuoksi yksi kerros vähemmän.[13]
Itäinen julkisivu, jonka puolella olivat aikoinaan Ludvig XV:n kasvimaat, on hillityin ja paljain. Ranskalaiseen muotopuutarhaan päin avautuva länsijulkisivu on yksityiskohtaisempi ja koristeltu neljällä korinttilaisella pylväällä. Maaston korkeuserojen vuoksi rakennuksen tällä puolella on käytetty portaikkoja kekseliäästi.[13]
.jpg)
Rakennuksen kaksi ensimmäistä kerrosta on sijoitettu laajan portaikon ympärille. Koska palatsi on rakennettu rinteeseen, ensimmäisen kerroksen vastaanottohuoneet, joitten ikkunaruudut muutettiin mahdollisimman suuriksi Marie Antoinetten aikana,[16] avautuvat suoraan puutarhaan. Ullakolla oli Ludvig XV:n huoneisto, jossa oli työhuone, makuuhuone ja pukeutumishuone. Täältä kulkivat yksityisportaat alas puolikerrokseen, jossa Madame du Barry asui vuoteen 1772 asti.[17] [18] Toisen kerroksen huoneistosta, joka kuului ensin Madame du Barrylle ja sittemmin Marie Antoinettelle on näkymä englantilaiseen maisemapuutarhaan ja lemmentemppelille eli avoimelle pyöreälle huvimajalle.[13]
Kutsuvieraiden haluttiin olevan mahdollisimman vähän tekemisissä palvelijoiden kanssa. Sen vuoksi Ludvig XV:n aikana molemmissa ruokasaleissa[11] (salle à manger) olleet pöydät haluttiin nostaa ja laskea vastapainojen avulla lattiaan suunnitellun luukun kautta. Näin alakerrassa työskentelevät palvelijat pysyisivät poissa näkyvistä. Tällaisia pöytiä ei koskaan tehty, koska insinööri Antoine-Joseph Loriot'n sekä lukkoseppä Gamainin ja mekaanikko Richerin työn kustannus 12 000 livreä oli liian paljon,[7] nykyrahassa noin 135 000 euroa,[9] mutta suunnitelma koneistoksi on yhä nähtävissä rakennuksen pohjakerroksessa kahdessa huoneessa.[13]
Ranskalainen muotopuutarha ja sen rakennelmat tehtiin arkkitehti Ange-Jacques Gabrielin suunnitelmien mukaan vuosina 1749–1753: eläintarha, jossa oli tilat myös hollantilaisille lehmille sekä lampaille[19] (1749), ranskalainen paviljonki (1750), lintutalo, jossa oli rotukanoja sekä fasaaneja[19] (1751) ja Pavillon frais "viileä paviljonki" kesäateriointia varten (1753). Sivurakennuksessa oli myös oma meijeri. Kasvitieteestä ja puutarhanhoidosta kiinnostunut Ludvig XV istutti päärakennuksen koillispuolelle myös hedelmäpuutarhan, jossa oli Euroopan suurimmat kasvihuoneet, joissa voitiin kasvattaa eksoottisia lajeja, kuten ananasta ja kahvia. Linnén kasviluokkien mukaan ja kasvitieteilijä Bernard de Jussieu'n johdolla istutettiin vuodesta 1759 lähtien säännöllisiä puutarhapalstoja.[20][21][11] Kukkapuutarhassa oli kasvihuone, kukkaistutusalue ja lukemattomia kukkapenkkejä.[20] Pääpuutarhurina toimi vuosina 1749–1782 Claude Richard ja sen jälkeen hänen poikansa Antoine Richard aina vuoteen 1793 asti.[22] Kaikkiaan Petit Trianon puutarhoineen ja lisärakennuksineen tuli maksamaan 1,3 miljoonaa livreä,[7] nykyrahassa noin 14,7 miljoonaa euroa.[7]
Ranskalaiseen puutarhaan rakennettiin Marie Antoinetten aikana vuonna 1776 kiinalaistyylinen karusellimainen huvilaite Le jeu de bague chinois, siihen liittyvä galleriakäytävä valmistui vuonna 1782,[11] jossa voitiin kisata renkaitten (bague) keihästämisestä pyörivän akselin ympäri. Insinööri Perrier'n, lukkoseppä Roche'n, puuseppä Taboureux'n ja kuvanveistäjän Augustin Bocciardin aikaansaama rakennelma oli koristeltu kullatuilla lohikäärmeillä, khimairoilla, riikinkukoilla ja kelloilla.[23][24] Tälle huvilaitteelle varattiin 100 000 livreä, yksi lohikäärme maksoi 600 livreä kappale.[7] Toisen lähteen mukaan kokonaiskustannus oli yli 78 000 livreä ja alkuperäinen kustannusarvio 17 000 livreä.[25]
Ranskalaisen puutarhan muurin viereen rakennettiin myös kuningattaren pieni, noin 120[26] –250 -paikkainen teatteri vuonna 1778-1779, joka on säilynyt alkuperäisessä asussaan näyttämökoneistoa myöten.[27] Kuningatar halusi yksityisen teatterin, koska hän halusi itse esiintyä näyttämöllä kuninkaan ollessa katsomossa.[27] Teatteri oli aktiivisessa käytössä vuosina 1780-1785.[28]
Kun Ludvig XVI toukokuussa 1774 tuli 20-vuotiaana Ranskan kuninkaaksi, hän luovutti Petit Trianonin ja sitä ympäröivän puutarhan kesäkuussa 19-vuotiaan puolisonsa, kuningatar Marie Antoinetten yksinomaiseen käyttöön, ja siitä tulikin pian nuoren kuningattaren lempipaikka.[5][29][30] Marie Antoinette oli jo kauan pyytänyt itselleen taloa maaseudulta.[31][7] Tämä oli ensimmäinen kerta kun Ranskan kuningatar sai linnan omiin nimiinsä ja asia aiheutti hämmennystä hovissa. Huhuttiin jopa siitä, että linna voisi periytyä hänen veljelleen Itävallan keisari Joosef II:lle, jos kuningatar sattuisi kuolemaan. Eräs parlamentin jäsen piti asiaa suorastaan politiikan ja moraalin vastaisena.[32]
Marie Antoinette vetäytyi Petit Trianoniin paetakseen hovielämän muodollisuuksia ja vapautuakseen kuninkaallisten velvollisuuksien taakasta. Versailles'n palatsissa häneen kohdistui suuria paineita ja arvostelua niin perheen kuin hovin taholta. Kahden kilometrin päässä pääpalatsista sijaitseva Petit Trianon oli kuningattaren lepopaikka ja vapaa-ajan asunto, jossa hän saattoi levätä näistä koettelemuksista. Koska rakennus oli kuningattaren yksityisaluetta, kukaan ei saanut tulla sinne ilman kuningattaren lupaa, ei edes puoliso Ludvig XVI, ellei käynnistä ollut etukäteen sovittu.[4]
Hovin aatelistolla ei ollut sinne pääsyä, vaan ainoita kutsuvieraita olivat kuningattaren "sisäpiirin" jäsenet kuten Lamballen prinsessa Marie-Louise de Savoie ja Polignacin herttuatar Yolande de Polastron,[33] Chimayn prinsessa Laure Auguste de Fitz-James, Jeanne-Louise-Henriette Campan[34] ja Geneviève d'Ossun.[17][35] Keväällä 1779 Marie Antoinette vetäytyi kolmen viikon eristykseen kuninkaasta Petit Trianoniin toipuakseen tuhkarokosta tyttärensä Marie-Thérèsen syntymän jälkeen, jotta ei tartuttaisi tauti puolisoonsa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hän yöpyi linnassa.[32] Hänen koko taloutensa tuli mukana, sekä neljä miespuolista ystävää: Coignyn herttua François-Henri de Franquetot de Coigny, Guînesin herttua Adrien-Louis de Bonnières, kreivi Valentin-Ladislas Esterházy ja Besenval de Brünstattin paroni Peter Victor. Osa suuresta seurueesta joutui yöpymään Grand Trianonissa.[32] Tämä rikkoi hovietikettiä ja sai juorut leviämään Versailles'ssa ja synnytti "ilkeämielisiä vihjauksia kuningatarta kohtaan, joista tuli myöhemmin kovin tavallisia",[36] että palatsissa tapahtui jotain perverssiä tai skandaalimaista.[37] Hovissa tämä aiheutti kateutta ja paikkaa alettiin kutsua nimellä "Petit-Vienne" eli Pikku Wien, mikä viittasi Marie Antoinetten syntymäkaupunkiin.[11]
Kymmenen vuoden aikana Marie Antoinetten on laskettu viettäneen 116 päivää Petit Trianonissa.[38] Hän alkoi viettää aikaa ja yöpyä linnassa vuodesta 1779 alkaen,[11] eikä oleskellut siellä talvisin.[7] Hänen tilaamansa muutostyöt, mukaan luettuna englantilaisen puutarhan rakentaminen, joka kesti 15 vuotta, maksoivat noin 2 miljoonaa livreä,[39][7] nykyrahassa noin 22,5 miljoonaa euroa.[9] Puutarhojen ylläpitoon meni noin 6 500 livreä vuodessa[7] eli nykyrahassa noin 73 000 euroa.[9]
Palatsin sisätiloissa tehtiin rakenteellisia muutoksia: Ludvig XV:n aikainen yksityisportaikko purettiin vuonna 1780 ja sen tilalle rakennettiin kirjasto ja yksityinen kulmabuduaari.[13] Sen sisustus osoittaa poikkeuksellista kekseliäisyyttä. Mekanismin suunnitteli mekaniikka-insinööri Jean-Tobie[40] Mercklein.[11][41] Peileillä varustetut paneelipinnat voidaan alakerrasta kampea kääntämällä nostaa ja laskea joko ikkunoiden eteen luukuiksi, jotka heijastavat ja moninkertaistavat kynttilänvalon tai alaslaskettuina peittävät oviaukkoja.[42] Tämän huoneen sisustus uusittiin arkkitehti Richard Miquen (1728–1794) suunnittelema vaaleansini-valkoiseksi vuonna 1785-1787, arabeskityylisen paneloinnin veistivät veljekset Jules-Hugues ja Jean-Siméon Rousseau.[11] Tähän tyyliin piti uusia myös kuningattaren muut huoneet, mutta vallankumous vuonna 1789 keskeytti työt.
Lämmityskeittiö suljettiin, koska sieltä nousevat hajut häiritsivät kuningatarta, jonka huoneet olivat suoraan yläpuolella. Palatsin varsinainen keittiö monine aputiloineen ja varastoineen sijaitsi sisäänkäyntipihan läntisessä siipirakennuksessa,[43] johon pääsi kappelin ja kappelin eduspihan kautta. Keittiön takana oli kymmenen hevosen talli ja vaunu- sekä kantotuolivaja.
Ludvig XV:n ullakkohuoneisto, jossa sisustusta ei työhuonetta lukuunottamatta muutettu, oli varattu puoliso Ludvig XVI:lle, vaikka hän ei koskaan nukkunut siellä ja huoneita käytti todennäköisesti kuninkaan sisar Madame Élisabet. Puolikerros kuningattaren asunnon yläpuolella oli varattu Marie Antoinetten hovirouvalle (prinsessa Chimay) ja ensimmäiselle kamarirouvalle (Madame Campan, Madame de Misery).[13]
Vuonna 1781 tilattiin Sévres'n manufaktuurista muodikkaasti helmiriveillä ja ruiskukilla (Perles et Barbeaux) koristeltu, käsinmaalattu posliiniastiasto, jossa oli 259 osaa ja 120 lautasta.[44][45] Se toimitettiin tammikuussa 1782 ja hinta oli 12 420 livreä,[46] nykyrahassa noin 140 000 euroa.[9]
Kuningatar tilasi vuonna 1787 koristetaiteilija ja sisustussuunnittelija Jean-Démosthène Dugourcin suunnittelemaan uudelleen makuuhuoneensa. Kuuluisa koristepuuseppä ja ebenisti Georges Jacob (1739–1814) veisti huonekalujen jalat nauhalla sidottujen vehnänlyhteiden muotoisiksi ja tuolin sarjaan eli kehykseen viljantähkiä, muratti-, jasmiini- ja kieloköynnöksiä sekä männynkäpyjä, jotka edustavat neljää vuodenaikaa. Nämä luontoaiheet korostivat Petit Trianonin maalaistunnelmaa.[47][15] Tuolien valkoiseen lyoninsilkkikankaaseen kirjottiin ruusuja ja ruiskaunokkeja Marie-Olivier Desfargesin työpajassa puolen vuoden ajan.[15]
Ludvig XV:n aikaiset tasamaalla sijainneet botaaniset kasvimaat muutettiin täysin. Yli 4 000 kukka- ja kasvilajia siirrettin Pariisin kasvitieteelliseen puutarhaan.[48] Niiden paikalle rakennettiin vuosina 1774–1786 muodikas englantilais-itämainen puutarha (ransk. jardin anglo-chinois) joko taiteilija Hubert Robert'n tai Caramanin kreivi Victor Maurice de Riquet'n (1727–1807)[7] luonnosten ja arkkitehti Richard Miquen (1728–1794) suunnitelmien mukaan. Maastoon kaivettiin vesiuomia, kokonainen joki ja lampia sekä maansiirtotöillä tehtiin saaria, täyttömäkiä ja kumpareita,[11] ja niitä muuteltiin myöhemmin usein.[49] [50] Kreivi de Caraman sai ruhtinaallisen 200 000 livren suunnittelupalkkion, Richard Mique 30 000 livreä. Puutarhan kustannuksiin arvioitiin menevän 150 000 livreä vuodessa[7] eli nykyrahassa noin 1,7 miljoonaa euroa.[9]
Richard Mique suunnitteli englantilaiseen maisemapuistoon pyöreän, pylväiden kannatteleman avoimen lemmentemppelin vuonna 1777, keinotekoisen kallioluolan eli grotton vuonna 1782 ja kahdeksankulmaisen Belvedere huvimajan vuonna 1781, jossa on Sébastien-François Le Riche'n tekemät taidokkaat seinämaalaukset ja elliptisen ristikkäiskuvion koristama marmorimosaiikkilattia.[51]
Vuosina 1783–1787 Petit Trianonin itäpuolelle englantilaiseen puutarhaan rakennettiin Le Hameau de la Reine,[52] maalaiskylä lukuisine pienine rakennuksineen.[53] Rakennukset suunnitteli kuningattaren suosikkiarkkitehti, rakennusten intendentti[54] Richard Mique, Caramanin kreivi Victor Maurice de Riquet'n (1727–1807) luonnosten perusteella leipomoineen, meijereineen, navettoineen, näköalatorneineen ja mökkeineen.[55][56]
Kymmenen maalaistalon näköisen rakennuksen (tuulimylly, buduaari, ruokasali, Kuningattaren talo, biljardihuone, lämmityskeittiö, kyyhkyslakka, vartiotupa) talonpoikaistyylinen ulkoasu kätki sisätilat, jotka olivat huolella sisustettuja ja usein runsaasti kalustettuja. Vastoin Marie Antoinettesta saatua syvälle juurtunutta julkista kuvaa, kuningatar ja hänen seurueensa eivät "leikkineet talonpoikia" kyseenalaisen maineen saaneessa ympäristössä, jossa oli nauhoihin kiinnitettyjä lampaita. Kuningatar käytti kylää paikkana rentouttaville kävelyretkille tai pienten kokoontumisten järjestämiseen. Kylässä oli myös kuningattaren vaatima toimiva maatila, joten se palveli kuninkaallisten lasten kasvatustehtävässä.[57]
Maalaiskylän oli tarkoitus toteuttaa ainakin vertauskuvallisesti kuningattaren suuresti ihaileman Jean Jacques Rousseaun ohje paluusta luontoon.[52] Paluu luontoon ja paimenidyllit yhdistyivät maaseudun viattomuutta ja koskemattomuutta ihannoivassa aatemaailmassa. Puiston teatterissa kuningatar ystävineen esitti pastoraaleja, muun muassa Rousseaun näytelmää Le Devin du village.[58]
Lokakuun 5. päivänä 1789[11] Marie Antoinette oli Petit Trianonin englantilaisessa puutarhassa lähellä grottoa, kun sanansaattaja toi hänelle tiedon, että Pariisista lähtenyt aseistautunut joukko oli tulossa. Kun kuningasperhe seuraavana päivänä pakotettiin lähtemään Versailles'sta, Petit Trianoniin jäivät vain puutarhurit ja muu henkilökunta. Meneillään olleet työt keskeytettiin ja puutarhojen rakentajille tarkoitetuista 1 650 000 livrestä[7] 479 000 livreä[7] jäi maksamatta. Sisäministeri Roland määräsi vuonna 1792 entisen kuningattaren puutarhurin, Antoine Richardin huolehtimaan puutarhasta ja kasvihuoneista uudella nimikkeellä, conservateur du jardin et des pépinières de Trianon.[7]
Kun monarkia heinäkuussa 1792 oli lopullisesti kumottu, Petit Trianonin kaikki huonekalut, taideteokset ja muut arvoesineet myytiin konventin 10. heinäkuuta 1793 tekemän päätöksen mukaisesti huutokaupalla. Huutokauppa aloitettiin sunnuntaina 25. elokuuta 1793, ja sitä jatkettiin heinäkuun 11. päivään 1794 saakka.[59] Myyty omaisuus joutui hajalleen eri tahoille. Rauta-, kupari-, hopea-, lyijy- ja messinkiesineet takavarikoitiin arsenaalien ja rahakamarin käyttöön.[11] Kuvanveistäjä Amable Boichard kutsuttiin huhtikuussa 1794 poistamaan esineistä "kuninkuuden ja feodalismin tunnukset".
Uuden tasavallan aikana Petit Trianonissa tehtiin useita muutoksia. Sen maat julistettiin kansallisomaisuudeksi, ja puutarha suunniteltiin myytäväksi ja jaettavaksi kymmeneen viljelyspalstaan.[7] Versaillesin kaupunki ehdotti, että paikalle perustettaisiin kasvitieteellinen puutarha, mutta sitä ei toteutettu. Vuonna 1796 alue vuokrattiin ja puistoon rakennettiin ravintola.[11] Aluetta käytettiin tanssi- ja juhlapaikkana,[7] mutta vuoteen 1801 mennessä se oli hylätty ja joutunut ilkivallan kohteeksi. Useat sivurakennukset oli hajotettu maan tasalle. Myöhemmin puutarhat kunnostettiin uudelleen, ja osassa rakennusta toimi koulu.
Napoleon palautti palatsin ja puutarhat entiseen loistoonsa arkkitehtien Guillaume Trepsat ja Alexandre Dufour'n suunnitelmien mukaisesti vuosina 1805–1811 ensin sisarelleen Pauline Bonapartelle ja myöhemmin toiselle puolisolleen keisarinna Marie Louiselle. Osa Hameau de la Reine maalaiskylän rakennuksista (meijeri, maanviljelijän asuintalo ja navetta) oli 20 vuodessa päässyt niin huonoon kuntoon, että ne purettiin.[60]
1830-luvulla palatsi luovutettiin Orléansin herttua Ferdinand-Philippelle, Ludvig Filip I:n vanhimmalle pojalle ja tämän puolisolle prinsessa Helene von Mecklenburg-Schwerinille.[13] Tällöin herttuan huoneista ullakolla tehtiin kierreportaat välikerrokseen, jonne tehtiin herttualle kylpyhuone vuonna 1837.[61] Vuonna 1867 keisarinna Eugénie muutti Petit Trianonin museoksi, joka oli omistettu Marie Antoinetten muistolle. Hän järjesti siellä kaikkien aikojen ensimmäisen entiselle kuningattarelle omistetun näyttelyn.[13]
Petit Trianon on restauroitu vuonna 2008.[62][11] Teatteri restauroitiin vuonna 2001.[26] Pavillon frais kesäruokasali, joka oli purettu huonon kuntonsa vuoksi vuonna 1810, rakennettiin uudelleen vuonna 1984 ja restauroitiin vuonna 2010.[63] Englantilaisessa puistossa on restauroitu lemmentemppeli vuosina 2005-2006,[11] keinotekoinen kalliomuodostelma eli grotto vuonna 2000[11] ja Belvedere huvimaja vuonna 2012.[64][65] Le Hameau de la Reine maalaiskylää on restauroitu vuosina 1993, 1999, 2001-2003[11] ja 2015-2018.[66]
Petit Trianon on ollut esikuvana seuraaville rakennuksille:
Yhdysvalloissa:
Muualla:
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
