Palingenesis

Palingenesis tai palingenesia (m.kreik. παλιγγενεσία, palin, ’uudestaan’ + genesia, ’syntyminen’) on antiikin filosofiasta peräisin oleva termi, jota on käytetty myös teologiassa, politiikassa ja biologiassa.^[1] Sen alkuperäinen merkitys viittaa uudelleensyntymiseen.

Filosofia ja teologia

Termi palingenesia on peräisin stoalaisuudesta, jossa sillä viitatiin demiurgin eli luojajumalan suorittamaan kaikkeuden toistuvaan uudelleenluomiseen sen jälkeen, kun kaikkeus on ensin sulautunut takaisin siihen itseen.^[1] Näin termi liittyy toiseen stoalaiseen termiin, ekpyrōsikseen eli kaikkeuden sykleissä toistuvaan tuhoon.

Termiä voidaan käyttää myös viitatessa yksittäisten ihmissielujen vaiheisiin. Pythagoralaisilla se viittasi siihen, ettei ihmisen sielu kuole ruumiin mukana, vaan syntyy uudelleen. Näin termi tarkoittaa samaa kuin metempsykhosis eli jälleensyntyminen; metempsykhosis on kuitenkin terminä paljon nuorempi.^[1][2]

Uudessa testamentissa sana palingenesia esiintyy kahdesti.^[1] Matteuksen evankeliumin kreikankielisessä alkutekstissä Jeesus käyttää sanaa puhuessaan viimeisestä tuomiosta, viitatessaan tuolloin tapahtuvaan uuden maailman luomiseen.^[3] Alkuperäinen lausuma olisi kuitenkin todennäköisesti ollut arameaksi. Kirkkoisät ovat käyttäneet termiä puhuessaan kasteesta ja katumuksesta.^[1]

Arthur Schopenhauer käytti termiä omassa merkityksessään. Hänellä se liittyi ajatukseen siitä, ettei tahto kuole, vaan ilmenee aina uudelleen uusissa yksilöissä.^[1]

Politiikka

Termiä on käytetty myös poliittisissa yhteyksissä. Cicero käytti termiä viitatessaan omaan paluuseensa maanpaosta. Josephus käytti sitä puhuessaan juutalaisten valtaanpaluusta.^[1]

Roger Griffin on käyttänyt fasismista termiä ”palingeneettinen ultranationalismi”.^[4] Tällä hän viittaa siihen, että sekä fasistinen Italia että natsi-Saksa puhuivat kansallisesta uudestisyntymisestä ja pyrkivät liittämään itsensä historiaan jopa myyttisin ulottuvuuksin: Benito Mussolinin Italia pyrki muodostamaan palingeneettisen perimyslinjan Rooman valtakunnasta sen ajan Italiaan, ja Adolf Hitlerin Saksa puolestaan halusi esittää itsensä palingeneettisenä uudestisyntymänä, ”Kolmantena valtakuntana”, jota edelsivät Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (”Ensimmäinen valtakunta”) ja Otto von Bismarckin Saksan keisarikunta (”Toinen valtakunta”).

Uskonto

Muslimit pitävät profeetta Muhammedin ja neljän ’oikeaan johdetun kalifin’ aikaa ”kulta-aikana”, jolloin valtakuntaa vielä hallittiin islamin periaatteiden mukaisesti ennen umaijadien edustaman rappion alkamista.^[5] Kaikissa myöhemmissä islamilaisissa valtioissa Jumalan lakia eli šariaa on täydennetty myös maallisella lainkäytöllä, mikä ei ole vastannut islamin ihanteita. Paluu šarian hallitsemaan kulta-aikaan on ollut radikaalien islamilaisten uudistusliikkeiden ohjelmana. Esimerkiksi muslimiveljeskunnan perustajan Hassan al-Bannan kirjoitukset sisältävät palingeneettistä retoriikkaa paluusta islamin juurille.^[6]

Biologia

Biologiassa palingenesis on toinen ilmaisu rekapitulaatioteorian mukaiselle organismin kehitysvaiheelle, jossa organismin muoto ja rakenne käyvät läpi lajien evoluution aikana tapahtuneet muutokset. Tässä merkityksessä sitä käytti ensimmäisenä Ernst Haeckel.^[7] Sen vastakohtana on kenogenesis.