Pakkolaki

Pakkolaki tarkoittaa lakia, joka rajoittaa työmarkkinajärjestöjen vapautta määritellä työehtosopimusten rajat, ja sillä ehtojen tasoa alennettaisiin vallitsevasta tasosta. Käytännössä työmarkkinajärjestöjen neuvottelu- ja sopimusoikeutta rajattaisiin, ja se toimisi työnantajien eduksi.^[1]

Työlainsäädäntö muodostaa periaatteessa alimman tason, ja sopimuksin siitä voidaan poiketa työntekijän eduksi, mutta tätä oikeutta pakkolaki rajoittaa.^[1]

Yksityisoikeuden professorin Ulla Liukkusen mukaan sanan käyttö oli vuonna 2015 Sipilän hallituksen pakkolakisuunnitelmien aikana latautunut poliittisesti siten, että sillä viitataan ongelmiin, joita lain säätämiseen liittyy.^[1] Pakkolaki olisi koskenut sunnuntai- ja ylityökorvauksia sekä sairausajan palkkaa^[2]

Marinin hallitus valmisteli vuonna 2022 potilasturvallisuuslakia, joka velvoittaisi hoitajat töihin lakon aikana. Tästä Marinin hallituksen valmistelemasta pakkolaista käytettiin lisäksi termiä pakkotyölaki. ^[3][4][5]

Historia

Sanaa pakkolaki on käytetty aiemminkin ainakin seuraavissa yhteyksissä:

• Pakkolaki määriteltiin 1930-luvulla ehdottomaksi lainmääräykseksi (lat. jus cogens), jonka vastakohta oli tahdonvaltainen lainmääräys (jus dispositivum). Julkinen oikeus eli valtiota ja kuntia koskeva oikeus oli enimmäkseen ehdotonta oikeutta, kun taas yksityishenkilöiden välisiä suhteita koskeva oikeus oli tahdonvaltaista eli asianosaiset saivat sopia asioista säännösten määräyksistä poiketen.^[6][7] Tahdonvaltaisen lainmääräyksen sijaan nykyisin käytetään nimitystä tahdonvaltainen oikeussäännös.
• Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki vuonna 2005 pyrkiessään rajoittamaan kuntien kaavoitusoikeutta^[8]
• Tehyn työtaistelun yhteydessä vuonna 2007 pakkolailla olisi pakotettu hoitajat töihin, jos irtisanoutumiset olisivat toteutuneet^[9]