sota Rooman ja keltiberiheimojen välillä 143–133 eaa. From Wikipedia, the free encyclopedia
Numantian sota käytiin Rooman tasavallan ja keltiberiheimojen välillä vuosina 143–133 eaa. Hispania Citeriorin provinssissa nykyisessä Espanjassa. Se oli viimeinen keltiberisodista. Sota alkoi, kun Hispanian keltiberiheimot nousivat kapinaan vuonna 143 eaa. Alkumenestyksen jälkeen roomalaiset kärsivät suuria tappioita keltiberien ankaran vastarinnan johdosta. Heidän pääkaupunkinsa Numantian 8 000 miestä käsittäneet puolustajat löivät useita, paljon suurempia roomalaisarmeijoita. Lopulta Publius Cornelius Scipio Aemilianus otti Hispania Citeriorissa olevan armeijan komentoonsa ja valloitti Numantian vuonna 133 eaa.
| Numantian sota | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa keltiberisotia | |||||||
 Näkymä Numantian arkeologisilta kaivauksilta | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
|
Hispanian keltiberiheimot | |||||||
| Komentajat | |||||||
|
Quintus Caecilius Metellus, |
Megaravicus | ||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
30 000–60 000 |
8 000+ | ||||||
| |||||||
Roomalainen sotapäällikkö Scipio Africanus oli valloittanut Hispanian Karthagolta toisessa puunilaissodassa. Iberian niemimaan alkuperäisheimot olivat kuitenkin vaikeita alistaa Rooman valtaan ja he hyökkäsivät useita kertoja roomalaisten kimppuun. Ensimmäisessä keltiberisodassa vuosina 181–179 eaa. Tiberius Gracchus onnistui lyömään keltibereihin kuuluneen lusonien heimon. Vuonna 154 eaa. alkoi toinen keltiberisota kun bellien keltiberiheimo alkoi laajentamaan pääkaupunkiaan ilman roomalaisten suostumusta. Senaatti lähetti vahvan armeijan bellejä vastaan. He kuitenkin liittoutuivat toisen keltiberiheimon, arevakkien kanssa ja löivät roomalaiset. Sota päättyi rauhansopimukseen kolme vuotta myöhemmin.[1]
Myös Lusitaniassa, Hispania Ulteriorin provinssissa oli vuonna 155 eaa. alkanut vakava kapina, jonka johdosta roomalaiset kärsivät aluksi tappioita. Vaikka tilanne oli vuonna 150 eaa. saatu hallintaan, niin kolme vuotta myöhemmin eräs Viriatus nousi lusitaanien johtoon. Hän kokosi armeijan ja löi roomalaiset useassa taistelussa käyttäen hyväksi sissitaktiikkaa.[1]
.jpg)
Sota alkoi kun lusitaanien menestyksestä rohkaistuneet arevakit nousivat kapinaan Roomaa vastaan. Roomalaiset toimivat kuitenkin nopeasti ja lähettivät neljännen makedonialaissodan voittajan ja konsuli Quintus Caecilius Metellus Macedonicuksen Hispaniaan. Hän hyökkäsi keltiberien alueelle ja sai useita kaupunkeja antautumaan. Tämän menestyksen johdosta Metellus hyökkäsi myös Termantian ja Numantian kaupunkeja vastaan, mutta epäonnistui. Keltiberejä vaadittiin antautumaan, mutta he päättivät jatkaa taistelua.[2] Tämän jälkeen Quintus Pompeius Aulus tuli Metelluksen tilalle. Hänellä oli erittäin vahva ja hyvin koulutettu, 30 000 jalkaväki- ja 2 000 ratsumiehen armeija.[3] Pompeius onnistui saamaan joitakin pieniä voittoja ja saartamaan Numantian, mutta kylmä talvi ja sitä seuranneet toistuvat tappiot saivat hänen solmimaan rauhansopimuksen keltiberien kanssa. Pompeius halusi niin kiihkeästi sodan päätökseen, että antoi Numantialle erittäin suotuisat rauhanehdot. Kuultuaan tästä senaatti kuitenkin hylkäsi Pompeiuksen tekemän rauhansopimuksen ja lähetti vuonna 139 eaa. konsuli Marcus Popillius Laenaksen korvaamaan Pompeiuksen.[2]
Laenas ei saavuttanut kuitenkaan minkäänlaista menestystä, ja vuonna 137 eaa. konsuli Gaius Hostilius Mancinus sai Numantiassa olevan armeijan komentoonsa.[4] Sotaretki meni kuitenkin surkeasti Mancinuksen kärsittyä lukuisia tappioita kaupungin ulkopuolella käydyissä taisteluissa. Huhut, jotka kertoivat kantabriaanien ja vaccojen saapuvan suurena armeijana vapauttamaan Numantian saarrosta saivat roomalaiset perääntymään pakokauhun vallassa Nobiliorin entiselle leiripaikalle. Nämä huhut eivät kuitenkaan olleet tosia, ja huomattuaan Mancinuksen armeijan pakenevan, keltiberit saartoivat roomalaiset ja lopulta Mancinus joutui solmimaan rauhan vihollisen kanssa.[5] Sopimuksen mukaan roomalaiset saivat lähteä mutta joutuivat jättämään kaikki aseensa ja varusteensa keltibereille. Tämä säästi yli 20 000 roomalaissotilaan hengen, mutta senaatti oli raivoissaan. Se torjui rauhanehdot heti ja Mancinus vietiin alastomana Numantian porteille, jotta keltiberit saisivat tehdä hänelle mitä halusivat. He eivät kuitenkaan halunneet Mancinusta, joten hän sai palata Roomaan.[6]
Hänen seuraajansa, vuoden 137 eaa. konsuli Marcus Aemilius Lepidus ei saavuttanut menestystä myöskään sen paremmin. Hän hyökkäsi vaccojen alueelle ja alkoi yhdessä lankonsa, Decimus Junius Brutuksen kanssa piirittämään heimon pääkaupunkia, Pallantiaa. Senaatti käski Lepidusta luopumaan piirityksestä, mutta hän jatkoi kuitenkin sitä. Lopulta Lepiduksen armeijalta loppui muonavarat, ja sen täytyi vetäytyä ja jättää haavoittuneet ja sairaat taakseen. Keltiberit hyökkäsivät nopeasti perääntyvän kolonnan kimppuun ja aiheuttivat roomalaisille raskaita tappioita. Armeijan pelasti vain keltiberien päätös luopua takaa-ajosta.[5]
Vuonna 134 eaa. Publius Cornelius Scipio Aemilianus valittiin toisen kerran konsuliksi. Hän oli kunnostautunut kolmannessa makedonialaissodassa isänsä Lucius Aemilius Paulluksen alaisena ja valloittanut kolmannessa puunilaissodassa Karthagon 146 eaa. Scipio valittiin konsuliksi siitäkin huolimatta, että äskettäin oli laadittu laki joka kielsi ketään toimimasta kahta kertaa konsulina. Roomalaiset olivat kuitenkin sitä mieltä, että Karthagon valloittaja olisi ainoa mies, joka pystyisi päättämään pitkän ja kovia tappioita vaatineen sodan Numantiassa, joten laki hyllytettiin.[7]
Scipio ei ottanut mukaan Hispaniaan uutta armeijaa, koska Numantia oli kärsinyt suuresti viime vuosina ja provinssissa oli jo tarpeeksi suuri armeija sotatoimiin. Hän otti mukaansa vain 4 000 miehen joukon täydentämään Hispaniassa olevaa armeijaa. Näiden mukana oli 500 miehen osasto, jota kutsuttiin ystävien eskadroonaksi. Se koostui Scipion omista klienteistään eli suojateistaan.[8] Saavuttuaan provinssiin, Scipion veljenpoika Fabius Maximus Buteo sai tehtäväkseen organisoida tämän sotajoukon ja marssittaa se nopeasti roomalaisten leiriin.[7]
Kun Scipio miehineen saapui Rooman armeijan leiriin hän havaitsi, että sotilaiden kuri ja moraali oli olematon. Heistä oli tullut laiskoja ja masentuneita aiempien tappioidensa takia. Scipio tajusi, että hän ei ikinä pystyisi saavuttamaan voittoa tällä armeijallaan, joten hän otti ensi työkseen palauttaa armeijan kuri ja taistelutahto.[8]
Leiriin oli asettunut suuri määrä kaupustelijoita, prostituoituja ja ennustajia, joten Scipio heitätytti aluksi nämä ulos ja supisti myös orjien määrän mahdollisimman pieneksi. Kaikkien orjien, joiden tehtävät koostuivat vain yksinkertaisista asioista, kuten ruoan keittämisestä, annettiin kielto tulla leiriin. Suuri armeija orjineen ja vankkureineen rasitti suunnattomasti armeijaa ja hidasti sitä merkittävästi, joten Scipio supisti myös kuormajuhtien ja vankkureiden määrää. Ylimääräiset myytiin pois ja sotilaille annettiin hyvin kiinteät päivärutiinit, joita piti noudattaa pikkutarkasti.[9] Kukaan miehistä sotilasarvosta riippumatta, ei saanut nukkua telttavuoteessa ja keittoastioista sallittuja olivat vain varras, kattila ja kuppi.[10] Ennen sotilaat olivat tavanneet höystää annoksiaan paikallisilla herkuilla ja mausteilla, mutta tämä kiellettiin.[7]
Scipio otti käyttöön myös ankaran koulutusohjelman, jossa marssimiseen käytettiin runsaasti aikaa. Sotilaat ottivat mukaansa useiden päivien muonavarat ja marssivat tiukasti kolmessa rinnakkaisessa rivistössä valmiina ryhmittymään taistelumuotoon. Pääpaino oli tiukalla marssikurilla.[11] Ennen sotilaat olivat ottaneet mukaansa aaseja tai muuleja ja ratsastaneet niillä mutta Scipio kielsi tämän ja totesi: Mitä voit odottaa mieheltä sodassa, kun hän ei pysty käyttämään edes omia jalkojaan?[10]
Scipio myös täydensi joukkojaan paikallisten liittolaisten sotureilla ja muun muassa numidialaisella ratsuväellä. Historioitsija Appianuksen mukaan hänellä oli yhteensä 60 000 miestä.[11]
Kun Scipio katsoi armeijansa olevan valmis, hän eteni lähelle Numantiaa, mutta ylivoimastaan huolimatta ei hyökännyt heti kaupunkia vastaan. Sen sijaan Scipio ryhtyi ryöstelemään ja hävittämään läheisen vacca-heimon peltoja estääkseen Numantian huoltamisen tältä alueelta ja eristääkseen Numantian muista keltiberiheimoista. Kun roomalaiset saapuivat Caecan kaupunkiin, jossa Licinius aiemmin oli surmauttanut kaupungin miesväestön, Scipio julisti, että kaikkien Liciniuksen joukkomurhasta selvinneiden sallittiin palata rauhassa jälleenrakentamaan kaupunkiaan. Rohkaistaakseen sotilaitaan Scipio hankki myös joitakin pieniä voittoja keltibereistä. Eräässä tällaisessa yhteenotossa Pallantian kaupungin lähellä Complaniossa, tribuuni Rutilius Rufuksen ratsuväkiosasto ajoi pakenevia keltiberejä takaa liian innokkaasti ylös kukkulan rinnettä ja joutui yhtäkkiä väijytykseen. Scipio toimi nopeasti: hän muodosti oman ratsuväkensä kahteen osastoon ja määräsi nämä hyökkäämään keltiberejä vastaan ja vetäytymään sitten vuoron perään turvaten näin Rufuksen vetäytymisen.[12]
Lopulta Scipio päätti palata takaisin Numantiaan. Hän jakoi armeijansa kahteen osaan, joista toisen luovutti veljensä Fabius Maximus Aemilianuksen alaisuuteen kun piti toisen itsensä komennossa. Pian roomalaisten saapumisen jälkeen, numantialaiset marssivat ulos kaupungista ja haastoivat roomalaiset taisteluun. Scipio päätti kuitenkin olla ottamatta turhia riskejä eikä hyväksynyt keltiberien haastetta.[13] Sillä aikaa Jugurtha saapui auttamaan roomalaisia jousi- ja linkomiehillä sekä 12 sotanorsulla.[14]
Suoran hyökkäyksen sijaan, hän päätti näännyttää kaupungin nälkään ja ympäröi sen seitsemällä linnakkeella, jotka yhdistettiin toisiinsa kaivannolla ja rintavarustuksella. Torneihin sijoitettiin katapultteja ja ballistoja. Armeija jaettiin alayksiköihin ja kummallakin komentajalla oli reservijoukkoja, jotka pystyivät tarpeen tullen auttamaan puolustajia, jos linja uhkasi murtua. Kaikki keltiberien hyökkäykset torjuttiin ja lopulta kaupungin oli lopulta pakko antautua muonavarojen loputtua. Useimmat tekivät kuitenkin itsemurhan[15] ja Appianuksen mukaan kaupungissa esiintyi myös kannibalismia. Numantia ryöstettiin ja hävitettiin maan tasalle ja Scipio otti 50 kaupungin asukasta mukaansa esiteltäväksi triumfissaan ja myi loput orjiksi.[16]
Pitkä sota oli nyt ohi ja Scipio palasi Roomaan viettämään toista triumfiaan. Voitostaan hän sai myös lisänimen Numantinus[17] ja hän oli jonkin aikaa erittäin suosittu Roomassa.[18] Keltiberien kukistamisen jälkeen roomalaiset pääsivät etenemään sisemmälle Hispaniaan. Sodat eivät kuitenkaan loppuneet ennen kuin kantabriaanit kukistettiin vuonna 19 eaa.[19] Roomalaisvalloituksen jälkeen Iberia roomalaistui nopeasti ja paikalliset kulttuurit menettivät omaleimaisuutensa[20].
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
