kunta Läänemaalla Virossa From Wikipedia, the free encyclopedia
Noarootsi (ruots. Nuckö) on entinen kunta Läänemaan maakunnassa, Viron länsirannikolla. Vuoden 2017 hallintouudistuksessa Noarootsi yhdistyi Kullamaan, Lääne-Nigulan, Martnan ja Nõvan kuntien kanssa uudeksi Lääne-Nigulan kunnaksi[2].
| Noarootsi Nuckö |
|
|---|---|
 lippu |
 vaakuna |
 |
|
| Valtio |
 Viro |
| Maakunta | Läänemaa |
| Lääne-Nigulan kunnan osaksi | 2017 |
| Hallinto | |
| – Hallinnon tyyppi | entinen kunta |
| Pinta-ala | |
| – Kokonaispinta-ala | 296 km² |
| Väkiluku (2010) | 895 |
| – Väestötiheys | 3[1] as./km² |
| Aikavyöhyke | UTC+2 |
| – Kesäaika | UTC+3 |
Noarootsi sijaitsi noin 40 kilometrin päässä Läänemaan keskuksesta Haapsalusta. Kunnan keskus oli Pürksin kylä (ruots. Birkas). Noarootsi on vironruotsalaisten tärkeimpiä keskuksia.[3]
Noarootsin entisen kunnan pinta-ala oli 296 km², josta 29 127 hehtaaria sijaitsi mantereella, ja loput 513 hehtaaria olivat saaria. Noarootsin suurin saari oli Osmussaari, pinta-alaltaan 481 hehtaaria. Muita suuria saaria kunnassa olivat Mõisasaar (15 ha), Umpasaar (8,7 ha) ja Ulasrahu (6,8 ha). Kunnalla oli noin sata kilometriä rantaviivaa.
Pinnanmuodoiltaan Noarootsi on hyvin tasainen. Aluetta hallitsevat mäntymetsiköt ja hiekkadyynit. Suurin joki on Nõvajoki, joka on 22 kilometriä pitkä. Suurin järvi on Sutlepa meri, jonka pinta-ala on 202 hehtaaria.[1]
Noarootsi koostui alun perin saarista, ja se on yhtynyt mantereeseen vasta hiljattain maankohoamisen seurauksena. Vielä 1700-luvulla Noarootsin ja mantereen välisessä salmessa saattoi purjehtia. Esimerkiksi Pietari Suuri teki näin purjehtiessaan Haapsaluun vuonna 1715.[3] Vuonna 1782 põltsamaalainen pastori A. W. Hupel kirjoitti, että salmen vesi on korkealla vain sopivien merituulien aikaan. Muuten saarelle saattoi päästä hevosella.[4]
Keväisin Noarootsin alueelle tulee kymmeniä tuhansia muuttavia lintuja, ja aluetta pidetään yhtenä Viron parhaista lintubongauspaikoista. Pürksin kartanolla kasvaa muualla Virossa harvinainen valkoinen pyökki.[5] Noarootsin alueella sijaitsivat Osmussaaren ja Neven maisemapuistot, sekä Silman ja Leidissoon luonnonpuistot.[1]
Noarootsiin kuului kaikkiaan 23 kylää, joilla kaikilla on virallinen ruotsinkielinen nimi. Kylät ovat Aulepa/Dirslätt, Dirhami/Derhamn, Einbi/Enby, Elbiku/Ölbäck, Hara/Harga, Hosby, Höbringi/ Höbring, Kudani/Gutanäs, Osmussaare/Odensholm, Paslepa/Pasklep, Pürksi/Birkas, Riguldi/Rickul, Rooslepa/Roslep, Saare/Lyckholm, Spithami/Spithamn, Sutlepa/Sutlep, Suur-Nõmmküla/Klottorp, Tahu/Skåtanäs, Tuksi/Bergsby, Vanaküla/Gambyn, Väike-Nõmmküla/Persåker ja Österby.[4] Jokaista kylää johtavat vaaleilla valitut kylänvanhimmat, jotka valitaan sekä Viron että Ruotsin puolelta.[6]
Ruotsalaisasutus syntyi alueelle 1200-luvulla, mitä ennen saari oli lähes asumaton. Suurin osa muuttajista tuli Suomen rannikolta. Ruotsalaisilla oli monia etuja virolaisiin nähden, kuten esimerkiksi liikkumisvapaus ja alhaisemmat verot. Alueen väestö kasvoi kovaa vauhtia 1500-luvulla.[4] Noarootsin Pyhän Katariinan kirkko rakennettiin vuoden 1500 paikkeilla, ja sen 1600-luvulla rakennettu pappila on Läänemaan vanhin puurakennus.[3] 1500-luvun lopulla Liivinmaan sodan aikana venäläiset ryöstelivät aluetta, joka päätyi lopulta Ruotsin haltuun. Ruotsin vallan aikana Noarootsiin perustettiin Viron alueen ensimmäinen talonpoikaiskoulu. Suuren Pohjan sodan aikana suuri osa alueen väestöstä kuoli kulkutauteihin. Alueen väkiluku väheni kaksi kolmannesta. Tyhjentyneille alueille asettui virolaisia. Mantereeseen liityttyään Noarootsi oli ainoa Viron mantereen alueista, jossa vironruotsalaiset muodostivat enemmistön väestöstä.[4]
1800-luvun loppupuolella alueesta tuli vironruotsalaisen kulttuurin keskus, ja sinne perustettiin muun muassa laulukerhoja ja sivistysseura. Vuonna 1920 aloittivat toimintansa ruotsinkieliset maa- ja työväenopistot Pürksin kartanossa. Vuonna 1934 kunnassa asui 4 388 asukasta, joista 67% oli ruotsalaisia. Suurin osa alueen ruotsalaisista lähti pakoon Ruotsiin vuosina 1943–1944. Tilalle tuli pakolaisia Viron muista osista ja Inkeristä. 1980-luvun lopussa alueelta lähteneet saattoivat jälleen palata takaisin. Vuonna 1988 järjestettiin ensimmäiset kotiseutupäivät, vuonna 1989 aloitettiin uudestaan ruotsinkielinen kouluopetus ja Noarootsin lukio avattiin vuonna 1990. Kunnan oikeudet Noarootsi sai vuonna 1991. Vuonna 1997 monelle alueen kylistä annettiin takaisin niiden vanhat nimet, ja samalla kaikille kylille tuli myös virallinen ruotsinkielinen nimi.[4] Nykyisistä asukkaista noin 50:llä on ruotsalaiset juuret.[3]
Vuonna 2011 Noarootsin kunnassa oli 677 asukasta, joista 645 (95,3 %) oli virolaisia, 9 (1,3 %) venäläisiä ja 18 (2,7 %) muita kansallisuuksia.[7]
Noarootsin kunnan vaakunan sininen ja kultainen taustaväri symboloi kunnan historiallisia yhteyksiä Ruotsiin. Ne symboloivat myös alueen merellistä sijaintia ja hiekkarantoja. Purjelaiva kuvastaa merenkäyntiperinnettä ja yhteyksiä ulkomaille. Kolme punaista luumua kuvaavat alueella kehitettyä luumulajiketta, mutta myös Noarootsin historiallista kolmea aluetta, Noarootsin niemimaata ja aiemmin omina kuntinaan olleita Sutlepan ja Riguldin alueita. Noarootsin lippu koostuu kolmesta vaakasuorasta alueesta, joista ylin on sininen, keskimmäinen musta ja alimmainen keltainen. Lipun mitat ovat 105 x 165 cm. Vaakuna otettiin käyttöön vuonna 1995 ja lippu vuonna 1996.[8]
Noarootsilla oli kaksi ystävyyskuntaa, Kruunupyy Suomessa ja Åtvidaberg Ruotsissa.
Yhteistyö molempien kuntien kanssa aloitettiin vuonna 1990. Yhteistyötä tehtiin koulutuksen, kulttuurin ja luonnonsuojelun saralla. Vuodesta 1995 kuntien välillä järjestettiin vuosittaiset ystävyyskuntapelit, joiden pitopaikka vuorotteli kuntien välillä.[6]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
