havupuusuku From Wikipedia, the free encyclopedia
Männyt (Pinus) on mäntykasvien (Pinaceae) heimoon kuuluva havupuusuku.[2] Siihen kuuluu pitkälti yli sata lajia, ja se on siten paitsi heimonsa suurin suku, myös runsaslajisin kaikista havupuiden suvuista. Männyt ovat ainavihantia puita tai pensaita. Niitä kasvaa lähes kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla pohjoiselta napapiiriltä Väli-Amerikkaan ja Kaakkois-Aasiaan. Monet niistä ovat tärkeitä talouspuita.[1][3]
| Männyt | |
|---|---|
 Metsämänty (Pinus sylvestris) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Havupuut Pinophyta |
| Lahko: | Pinales |
| Heimo: | Mäntykasvit Pinaceae |
| Suku: |
Männyt Pinus L., 1753[1] |
| Synonyymit | |
| Katso myös | |
Suvusta käytetty suomenkielinen nimi mänty on alun perin suvun ainoan Suomessa luonnonvaraisena kasvavan edustajan männyn eli metsämännyn (Pinus sylvestris) nimitys. Suomen kielessä on tälle lajille kaksi muutakin vanhaa nimeä, honka ja petäjä.
Suvun tieteellinen nimi Pinus on antiikin roomalaisten männyistä käyttämä latinankielinen nimi.[1][4]
Männyt ovat puuvartisia kasveja. Ne ovat yleensä puita, mutta jotkin lajit voivat olla pensasmaisia. Männyt ovat pihkaisia, ja niillä on pihkatiehyitä puussaan, kuoressaan, lehdissään ja usein myös kävyissään. Versot ovat eriytyneet selvästi erillisiin pitkäversoihin eli pitkähaaroihin ja niistä haarautuviin lyhytversoihin eli lyhythaaroihin, joissa on kussakin vain yksi neulaskimppu. Rungon kaarna voi vaihdella ohuesta ja sileästä paksuun ja uurteiseen tai kilpimäisinä levyinä halkeilevaan.[1][3][5][6]
Lyhytversojen lehdet ovat yleensä neulasmaisia ja kasvavat verson kärjessä useimmiten kahden, kolmen tai viiden neulasen kimppuna. Esimerkiksi krempfinmännyllä (Pinus krempfii) kuitenkin lehdet ovat neulasmaisen sijaan litteitä ja suikeita,[1][7] kun taas bajanmännyllä (Pinus monophylla) ne kasvavat yksittäin.[1][8] Männyt ovat ainavihantia, ja neulaset pysyvät puussa 2–30 vuotta lajista riippuen. Neulasten varistessa koko kimppu varisee yleensä kokonaisena.[1][3][6]
Neulasten lisäksi männyillä on pieniä suomulehtiä, jotka kasvavat pitkäversoissa silmujen, lyhytversojen ja kukintojen tyvellä. Ne ovat kalvomaisia, eikä niissä ole lehtivihreää.[1][3] Nuorilla männyntaimilla on myös erillisiä sirkkalehtiä ja neulasmaisia lehtiä, jotka kasvavat yksittäin pitkäverson rangan ympärillä.[3] Sirkkalehtien määrä vaihtelee välillä 3–24.[1]
Männyt ovat yksikotisia, ja samaan yksilöön kehittyvät erilliset yksineuvoiset hede- ja emikukinnot. Kukinnot kehittyvät pitkäversoihin niiden ensimmäisenä vuonna. Hedekukinnot eli hedekävyt kasvavat kierteisesti pitkäverson ympärillä. Hedekukinto koostuu lukuisista yleensä kilpimäisistä hedelehdistä, jotka ovat kierteisesti rangan ympärillä. Emikukinnot eli kävyt kasvavat pienissä ryppäissä tai yksittäin lähellä verson kärkeä. Ne koostuvat rangan ympärillä kierteisesti kasvavista suuremmista pitkänpyöreistä tai vastapuikeista käpysuomuista sekä pienimmistä peitinsuomuista. Peitinsuomut ovat näkyvillä pölytysvaiheessa mutta jäävät käpysuomujen alle piiloon käpyjen kypsyessä.[1] Kävyn ulkopinnan muodostavat käpysuomujen kärkiosat ovat yleensä paksuja, kovia ja kilpimäisiä. Käpysuomun kärjessä tai keskellä on tavallisesti nystymäinen kohouma. Käpy kypsyy toisena tai kolmantena pölytyksen jälkeisenä vuonna. Siemenet ovat paksukuorisia, ja niillä on yksi lenninsiipi, joka tosin on surkastunut joillakin lajeilla.[1][3][9][10][11]
Monet männyt voivat elää hyvin vanhoiksi. Usean pohjoisamerikkalaisen lajin tiedetään voivan saavuttaa yli tuhannen vuoden iän, ja okakäpymännystä (Pinus longaeva) tunnetaan useita yksilöitä, jotka ovat yli 4 000 vuotta vanhoja.[3] Vanhin tunnettu lajin yksilö oli 5 060, kun sen ikää analysoitiin vuonna 2012.[12]
_14d_1.jpg)
Männyt ovat levittäytyneet suurimpaan osaan pohjoista pallonpuoliskoa kylmän vyöhykkeen reunalta etelään trooppisen vyöhykkeen vuoristoihin. Euraasiassa lajeja tavataan laajalti Euroopasta Espanjasta, Portugalista ja Skotlannista itään Aasiaan Venäjän kaukoitään, Japaniin, Taiwanille, Filippiineille ja Indonesiaan. Eteläisimmät esiintymät ovat Kaakkois-Aasiassa, missä indonesianmänty (Pinus merkusii) esiintyy Sumatralla päiväntasaajan eteläpuolella. Pohjois-Amerikassa mäntyjä esiintyy pohjoisesta Kanadan Yukonista ja Newfoundlandista ja Yhdysvaltain Alaskasta etelään Meksikoon ja Nicaraguaan Väli-Amerikassa sekä Kuubaan ja Hispaniolan saarelle Karibian alueella.[1][6] Eteläisellä pallonpuoliskolla mäntyjä kasvatetaan monin paikoin talouspuuksi istutusmetsissä.[3]
Männyt ovat sopeutuneet monenlaisiin elinympäristöihin, mutta kasvavat yleisimmin kuivilla tai vähäravinteisilla mailla, joilla useimmat muut puut tai pensaat eivät menesty yhtä hyvin. Mäntyjä esiintyy pohjoisen kylmän vyöhykkeen taigalta subtrooppisiin metsiin ja tropiikin vuoristometsiin. Monet mäntylajit kestävät hyvin kuivuutta ja voivat kasvaa hyvinkin kuivissa oloissa. Kosteampien alueiden männyt kasvavat usein vähäravinteisilla mailla, kuten karuilla soilla tai serpentiinialueilla.[3]
Monet männyt ovat sopeutuneet toistuviin metsäpaloihin. Useat lajit tarvitsevat toistuvia paloja säilyttääkseen valtapuulajin asemansa, ja palojen puutteessa korvautuvat toisilla, huonommin paloja sietävillä puilla tai pensailla. Jotkin männyt ovat sopeutuneet kestämään toistuvia pieniä metsäpaloja, kun taas toiset lajit ovat sopeutuneet säännöllisin välein tuhoutumaan voimakkaissa paloissa ja kasvamaan sitten nopeasti takaisin siemenistä tai juurakoista.[3] Joillakin paloihin sopeutuneilla männyillä on erityisenä sopeumana nuoren taimen ensimmäisten vuosien mätäsvaihe.[13] Mätäsvaiheessa nuori mänty kehittää aluksi syvän pääjuuren haarautumatta tai kasvamatta korkeutta käytännössä ollenkaan. Mätäsvaiheen lyhyt, syväjuurinen kasvi selviää todennäköisemmin metsäpalosta kuin korkeampi, kapea nuori puu. Lyhyt, haaraton maanpäällinen varsi on yleensä pitkien neulasten peittämä, ja muistuttaa ruohomätästä.[3] Joillakin lajeilla kävyt ovat serotiinisia, eivätkä niiden käpysuomut aukea käpyjen kypsyttyä, vaan vasta jonkin ulkoisen tekijän avatessa ne. Männyillä serotiiniset kävyt alkavat yleensä avautua metsäpalon kuumentaessa ja kuivattaessa kävyt, jolloin siemenet pääsevät leviämään tulen raivaamalle maalle.[3]
Männyt luokitellaan kahteen tai kolmeen alasukuun käpyjen, siementen ja neulasten piirteiden mukaan. Vaikutusvaltaisen havupuihin erikoistuneen kasvitieteilijän Aljos Farjonin luokituksessa vuodelta 2010 männyt jakautuvat kahteen alasukuun, Pinus ja Strobus.[14] Toisissa luokituksissa alasuvun Strobus sektio Parrya erotetaan kolmanneksi alasuvukseen nimellä Ducampopinus.[3]
Mäntyjä on perinteisesti lajiteltu kimpuissa kasvavien neulasten lukumäärän perusteella pareittaisneulasisiin mäntyihin, kolmittaisneulasisiin mäntyihin ja viisittäisneulasisiin mäntyihin.[4] Kimpussa olevien neulasten lukumäärä ei kuitenkaan kerro paljoa lajien todellisista sukulaisuussuhteista ja esimerkiksi sekä pareittaisneulasisia että viisittäisneulasisia lajeja on sekä alasuvussa Pinus että alasuvussa Strobus.[3]
Mäntyjä tunnetaan pitkälti yli sata lajia, joihin kuuluu noin 110 nykyisin elävää lajia, sekä useita esihistoriallisia lajeja. Lajien tarkka määritys ja siten lukumäärä vaihtelee lähteestä riippuen. Esimerkiksi siperiansembraa (Pinus sibirica) eräät kasvitieteilijät pitävät sembramännyn (Pinus cembra) alalajina, eivätkä omana lajinaan.[15] Tässä käytetyssä Aljos Farjonin luokittelun mukaisessa määritelmässä mäntyjä on 113 nykyisin elävää lajia, joista neljä on risteymälajeja. Alla olevaan luokitukseen on luetteloitu ne 109 lajia, jotka eivät ole risteymäperäisiä, siten kuin ne on luokiteltu Aljos Farjonin teoksessa A Handbook of the World's Conifers. Risteymälajeja puolestaan ovat Pinus ×densithunbergii, Pinus ×hakkodensis, Pinus ×neilreichiana ja Pinus ×rhaetica.[1][14]
Männyt on yksi vanhimpia yhä elossa olevia havupuusukuja. Sukuun on kuvattu useita esihistoriallisia lajeja fossiilisista jäänteistä, joita tunnetaan jo liitukaudelta alkaen. Vanhin tunnettu mäntylaji on 130 miljoonaa vuotta vanhoista sedimenttikerrostumista löydetty Pinus yorkshirensis.[3]
Männyt ovat hyvin tärkeitä talouspuita. Niitä käytetään laajalti sahateollisuudessa, paperiteollisuudessa, sekä tervan ja tärpätin valmistuksessa erityisesti pohjoisessa Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa, missä kasvaa laajoja luonnonvaraisia mäntymetsiä. Alueilla, joilla ei luonnostaan kasva mäntymetsiä, usein kasvatetaan mäntyjä teollisuuskäyttöön. Metsänviljelyssä maailmalla mäntyjen luontaisten esiintymisalueiden ulkopuolella käytetään lähinnä montereynmäntyä (Pinus radiata), kontortamäntyä (Pinus contorta), mustamäntyä (Pinus nigra) ja etelänkeltamäntyä (Pinus elliottii).[3] Mäntyjä käytetään myös yleisesti koristepuina erityisesti lauhkean ja kylmän ilmaston alueilla.[3]
Useiden mäntylajien siemenet ovat syötäviä. Pinjaa (Pinus pinea) kasvatetaan pinjansiementen kaupallista tuotantoa varten. Usean muun lajin siemeniä on perinteisesti kerätty ruoaksi luonnosta.[3]
Mäntyjä on käytetty runsaasti vuosirengasajoituksessa, koska ne ovat suhteellisen pitkäikäisiä ja koska niiden puuaineksesta valmistetut esineet ja rakennukset ovat yleisiä. Vuosirengasajoituksen tieteen haarana kehitti alun perin tähtitieteilijä Andrew Ellicott Douglass tutkiessaan keltamäntyjen (Pinus ponderosa) vuosirenkaita Arizonassa vuonna 1904.[3]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
