Mikko Kokko

From Wikipedia, the free encyclopedia

Mikko Vilhelm Mikonpoika Kokko (ven. Михаил Петрович Кокко, Mihail Petrovitš Kokko; 22. huhtikuuta 1893 Nurmes, Suomi – tammikuu 1942 Leningrad, Neuvostoliitto)[1][2][3] oli Suomen sisällissodan aikainen punakaartin komentaja sekä myöhemmin Neuvostoliitossa vaikuttanut suomalainen kommunisti ja tšekisti. Kokon on sanottu olleen punakaartin kyvykkäimpiä päälliköitä sisällissodan aikana, sillä hän sai miehensä koottua hyökkäyksiin silloinkin, kun muut joukot ympärillä ajautuivat sekasortoon. Pituutensa vuoksi hänet tunnettiin lempinimellä ”Pitkä-Kokko”.[4]

Suomen sisällissodassa

Sisällissodan puhjetessa Kokko oli Helsingin itämaisen tupakkatehtaan työmies. Hän komensi helmikuusta 1918 alkaen Helsingin punakaartin IV pataljoonan IV komppaniaa, joka oli koottu itämaisen tupakkatehtaan työläisistä.[3][5] Hän osallistui Vilppulan rintaman taisteluihin ja kuului Vilppulan rintamaesikuntaan.[6] Kokon komppania oli 18. maaliskuuta valtaamassa Oriveden asemaa tilapäisesti takaisin valkoisilta, mikä mahdollisti Vilppulan rintaman punaisten evakuoinnin Tampereelle.[7]

Tampereen saarron yhteydessä Kokko johti Kangasalla useista punakaartilaiskomppanioista kokoamaansa taisteluosastoa, joka operoi omatekoisella panssarijunalla. Hän onnistui joukkoineen murtautumaan junallaan 23. maaliskuuta Kangasalan asemalta valkoisten saartorenkaan läpi Messukylään korjattuaan ensin valkoisten rikkoman radan. Kokon ”panssarijuna” oli itse asiassa ratapölkyillä ja hiekkasäkeillä suojattu ja konekivääreillä varustettu tavallinen juna.[6][8][9] Punaisten asiakirjalähteissä Kokon ei mainita olleen koskaan varsinaisen panssarijunan komentajana.[10] Kokon komppania osallistui 24.–25. maaliskuuta ensimmäisiin Lempäälässä käytyihin taisteluihin. Komppania ei kyennyt estämään valkoisia katkaisemasta Tampereen eteläistä rautatieyhteyttä, mutta jäi samalla itse sulkeutuneen saartorenkaan ulkopuolelle ja palasi Helsinkiin.[7]

Kokko seurasi sisällissodan aikana uskollisesti Vilppulan-esimiestään Erkki Karjalaista. He osallistuivat muun muassa saksalaisia vastaan käytyihin Helsingin pitäjän taisteluihin 12.–13. huhtikuuta, Uudenkylän taisteluihin 15.–16. huhtikuuta sekä Lahden itäpuolella käytyihin taisteluihin huhtikuun lopulla. Uudessakylässä Kokko onnistui tilapäisesti karkottamaan osasto Brandensteinin saksalaiset Lahti–Pietari-radalta.[11] Sisällissodan lopulla Kokon helsinkiläiskomppania perääntyi Kouvolaan, jossa se määrättiin turvaamaan Korian siltaa. Toimettomuudesta turhautunut Kokko suoritti miehineen 25.–26. huhtikuuta Korian joukkomurhana tunnetun Kymi-yhtiön virkailijoiden joukkoteloituksen. Määräyksen teloituksiin antoivat Kouvolan salainen tutkijakomitea ja paikalliset päälliköt.[12]

Kokko osallistui punakaartien päälliköiden viimeisiin yhteisiin kokouksiin ja halusi jatkaa taistelua Kymenlaaksossa vielä toukokuun 1918 alussakin. Aivan sodan lopussa hän onnistui pakenemaan Kotkan satamasta hinaajalla Pietariin.[13][14] Juuri ennen pakoaan Kokko oli mahdollisesti osallinen tai jopa pääsyyllinen punaisten panssarijunien ylipäällikkönä toimineen Gustaf Gressen Tamlanderin murhaan Vehkalahdella 3. toukokuuta. Tamlander joutui tuntemattomien punaisten surmaamaksi, Kokon väitteen mukaan hänen yritettyään paeta panssarijunamiesten maksamattomien palkkarahojen kanssa.[15] Kokon komppanian jäljellejääneet miehet antautuivat valkoisille Haminassa 4. toukokuuta.[7]

Venäjällä ja Neuvostoliitossa

Neuvosto-Venäjällä Kokko komensi aluksi Valkeasaarella suomalaisten punaisten muodostamaa rajavartio-osastoa lokakuusta 1918 syyskuuhun 1920.[3] Se vastasi rajaosuudesta Retukylän ja Mainilan välillä. Hän kokosi itse pataljoonan vahvuisen osaston, johon kuului myös naisjoukkue.[16] Kokon osasto joutui kesäkuussa 1919 ammuskeluihin Suomen rajavartiojoukkojen kanssa ja teki joulukuussa 1919 ja helmikuussa 1920 hyökkäyksiä Suomen puolelle.[17] Kokko myös häiriköi Rajajoen sillalla järjestettyjä Suomen ja Neuvosto-Venäjän välisiä vankienvaihtoja, ilmeisesti provosointitarkoituksessa.[18] Kokko oli vuosina 1921–1922 samalla seudulla puna-armeijan tiedusteluosaston johtajana.[3]

Kokko osallistui Pietarissa niin sanottujen Kuusisen klubin murhien selvittelyyn, kuului Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) sotilasjärjestöön ja johti jonkin aikaa puolueen vakoilua Suomeen.[3] SKP:n sisäisissä kiistoissa Kokko kuului äkkijyrkkänä tunnetun Eino Rahjan tukijoihin ja oli suomalaisten punapakolaisten keskuudessa pelättykin mies.[4][19] Kokko opiskeli Pietarissa Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopistossa, mutta hänet erotettiin vuonna 1923 juopottelun takia. Vuosina 1921–1924 hän oli ajoittain myös turvallisuuspoliisi Tšekan ja sen seuraajan GPU:n palveluksessa. Vuonna 1924 hän johti Uhtuan miliisin rikososastoa. Vuonna 1926 Kokko liittyi Neuvostoliiton kauppalaivastoon. Hänen on oletettu vakoilleen GPU:lle muun muassa Norjassa ja Danzigissa.[3]

1930-luvulla Kokko asui Petroskoissa ja työskenteli suomenkielisessä Kustannusliike Kirjassa.[3] Kokon Suomen sisällissotaa käsittelevät muistelmat julkaistiin vuonna 1935 Suomen Vallankumouksen Tutkijakunnan aikakauskirjassa Proletaarisen vallankumouksen rintamilta. Muistelmakäsikirjoitusta jouduttiin ennen julkaisua sensuroimaan runsaasti, sillä sitä pidettiin ”puoluevastaisena” muun muassa O. W. Kuusiseen kohdistuneen arvostelun vuoksi. Kokko myös paisuttelee muistelmissaan mahtipontisesti punakaartin yksittäisiä voittoja.[20]

Kokko pysyi Eino Rahjan läheisenä tukijana tämän kuolemaan asti. Stalinin puhdistusten aikana Kokko teki useita ilmiantoja Antti Hyvösestä, joka hänen mukaansa oli suojellut puolueen vihollisia.[21][22] SKP:n johto yritti hankkiutua Kokosta eroon, mutta turvallisuuspoliisi NKVD ilmeisesti suojeli häntä vanhana työntekijänään koko puhdistusten ajan. Kokko eli vapaana Neuvostoliitossa vielä ainakin vuonna 1939.[21] Hän kuoli Leningradissa kaupungin piirityksen aikana tammikuussa 1942 ja hänet haudattiin Serafimin hautausmaalle.[2]

Painiharrastus

Kokko harrasti painia ja kuului voimistelu- ja urheiluseura Helsingin Jyryyn. Häneen on useasti viitattu ”mestaripainijana”, mutta hänen ei tiedetä voittaneen yhtäkään painimestaruutta.[23][24] Kokolta puuttui oikean käden keskisormi.[25]

Lähteet

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.