Miikkulainen[1] (ven. Никулясы, Nikuljasy) oli seurakunta Pohjois-Inkerissä Laatokan rannalla. Miikkulainen tyhjennettiin inkeriläisistä Stalinin aikana 1930-luvulla, mutta osa väestöstä on palannut takaisin 1950-luvulta lähtien.
- Alakylä, Ala-Miikkulainen (Nižnie Nikuljasi) / Нижние Никулясы
- Kaavani / Гавань
- Nuossuva / Носово
- Nässi (Njasino) / Нясино
- Salokylä, Salo / Салокюля, Сало
- Sokelova / Сокелово
- Toserova / Тозерово
- Yläkylä, Ylä-Miikkulainen (Verhniye Nikuljasi) / Верхние Никулясы Miikkulaisten ja Vuolen kyliä mainitaan ristikkäin kummankin lähteissä.
- 1928: 3000[2]
- 1936: 0 Miikkulaisista karkotettiin kaikki inkerinsuomalaiset kesäkuussa 1930
- Perustamisvuosi: n. 1640, Vuolen kappeliseurakuntana vuoteen 1870.
- Kirkon valmistumisvuosi: 1730
- Kirkko suljettiin: 1933
- Seurakunnanhoitajat:
- 1931 - 1933 Pentikäinen Katri Mikontytär[2] (s. 1885 Miikkulaisten Alakylässä, k. 1.11.1937 Omskissa (ammuttu vainon uhrina))
- Kiisseli Mikko (suntio ja kirkkovaltuuston esimies)
- 1931 keväällä karkotettu 2 perhekuntaa Hiipinään ja 5 perhekuntaa Siperiaan
- 16.3.1933 Rajakylistä vangittu yli 100 henkilöä ja kuljetettu Siestarjoen kautta Pietariin
- 26.3.1935 Karkotettu 30 perhekuntaa Länsi-Siperiaan
- 6.6.1936 Karkotettiin Miikkulaisin kaikki inkeriläiset perheet Pietarin läänin itälaidalle Tšagodan piiriin sekä Tšerepovetsin piiriin Vologdan läänissä. Kalastajat vietiin Ääniselle Voznesenjaan. Yksityistalonpojat eli kolhooseihin kuulumattomat kuljetettiin jonkin verran kauemmas eli Solskiin asti. Vain etniset venäläiset ja venäläis-inkeriläiset sekaperheet saivat tuolloin jäädä kotipaikalle.
Pekka Nevalainen, Hannes Sihvo: Inkeri : historia, kansa, kulttuuri. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1991. 28524096 Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio (viitattu 5.4.2021).
(Inkeri. Historia, kansa, kulttuuri. SKS. (1992)
http://www.inkeri.ru/virt/p.php?id=19
Inkerin historialliset luterilaiset seurakunnat