Maximilian zu Wied-Neuwied
From Wikipedia, the free encyclopedia
From Wikipedia, the free encyclopedia
Maximilian Alexander Philipp zu Wied-Neuwied (23. syyskuuta 1782 Neuwied – 3. helmikuuta 1867 Neuwied) oli saksalainen prinssi, tutkimusmatkailija, kansatieteilijä ja luonnontieteilijä.
Wied oli prinssi Johann Friedrich Alexander zu Wied-Neuwiedin (1741–1809) ja kreivitär Louise Wilhelmine Sayn-Wittgenstein-Berleburgin (1747–1823) toinen poika. Valistuksen ajan lopun Euroopassa syntyneenä hänestä tuli aikansa kahden johtavan persoonan ystävä: Johann Friedrich Blumenbachin, huomattavan vertailevan antropologin, jonka alaisuudessa hän opiskeli biologisia tieteitä Göttingenin yliopistossa 1811–1812, sekä Alexander von Humboldtin, joka työskenteli Maximilianin ohjaajana. Napoleonin sodan aikana hän liittyi Preussin armeijaan 1802, kohoten arvossa kenraalimajuriksi. Hän vetäytyi armeijan palveluksesta vuonna 1815.
Wied johti tutkimusmatkan Kaakkois-Brasiliaan 1815–1817 ja matkalta palattuaan kirjoitti teokset Reise nach Brasilien (1820–1821) ja Beiträge zur Naturgeschichte von Brasilien (1825–1833). 1832–1834 hän matkusti Pohjois-Amerikassa. Sairastuttuaan vaikeasti hän joutui viettämään talven 1832–1833 New Harmonyssa Indianassa, missä hän tutustui Thomas Sayhin ja Charles Alexandre Lesueuriin.[1] Keväällä hän matkusti Great Plainsin alueelle mukanaan sveitsiläinen taidemaalari Karl Bodmer, jonka kanssa he kulkivat ylös Missouria. Matkalta palattuaan hän kirjoitti teoksen Reise in das Innere Nord-Amerikas (1840). Matkoillaan hän tutki intiaaniheimojen, kuten mandanien ja hidatsojen, kulttuuria samoin kuin alueiden kasvistoa ja eläimistöä. Hän matkusti myös Hondurasissa.
Maximilian kuvaili ja nimesi tieteelle lukuisia uusia kasvi- ja eläinlajeja, linnuista muun muassa keltajalkatinamin (Crypturellus noctivagus). Hänen kunniakseen on nimetty parananaratti (Pionus maximiliani), oliiviselkätapakulo (Melanopareia maximiliani) ja isosysisirkkunen (Oryzoborus maximiliani).[2]
