Matica Srpska -galleria
From Wikipedia, the free encyclopedia
Matica Srpska -galleria (serb. Галерија Матице српске, Galerija Matice Srpske, unk. A Matica Srpska galériája) on itsehallinnollisen Vojvodinan maakunnan pääkaupungin Novi Sadin keskustassa sijaitseva Serbian valtiollinen museo- ja taidegalleria.[1]
| Matica Srpska -galleria Галерија Матице српске Galerija Matice Srpske |
|
|---|---|
 Matica Srpska -galleria heinäkuussa 2020 |
|
| Tyyppi | Taidemuseo |
| Sijainti |
Trg Galerija 1, Novi Sad 21101, Serbia |
| Perustettu | 1847 |
| Kotisivut |
www.galerijamaticesrpske.rs www.galerijamaticesrpske.en www.galerijamaticesrpske.näyttelyt.en |
| Koordinaatit | |
 Matica Srpska -galleria |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Matica Srpska-galleria
Matica Srpska -galleria perustettiin serbien vanhimman kirjallisuus-, kulttuuri- ja tieteellisen instituution Matica Srpskan aloitteesta vuonna 1847 Unkarin kuningaskunnassa tuolloin Pestin kaupungissa sijainneeseen Tekelijanumiin (Collegium Tökölyanumiin). Nykyisin galleria on Serbian yksi vanhimmista että suurimmista kansallisista museolaitoksista.[2]
Matica Srpska -gallerian vallitsevana tyylisuuntana on kansallisromantiikka ja kokoelmiin kuuluu maalauksia, veistoksia ja taidegraafiikan teoksia[3] 1500-luvulta 2000-luvulle, bysanttilaisesta taiteesta jugendiin, muotokuvista maisemamaalauksiin ja lisäksi monia korvaamattomia Serbian ortodoksisen kirkon lahjoittamia kuvakkeita eli ikoneja.[2][4] Kokoelmat koostuvat pääsääntöisesti joko vapaakappeleista tai 1800-ja 1900-luvuilla tehdyistä hankinnoista. Kolmasosa noin 7000-n taideteoksen kokonaismäärästä on testamentattua omaisuutta ja lahjoja, joiden ansiosta galleria on koonnut joidenkin lähteiden mukaan 32[5] ja joidenkin mukaan 58 lahjakokoelmaa lahjoittajien nimineen. Pysyvän näyttelyn lisäksi galleriassa järjestetään satunnaisia näyttelyitä, ammattilaisluentoja, kirjapromootioita, konsertteja ja elokuvanäytöksiä.[6]
Gallerian historia alkaa 14. lokakuuta 1847, jolloin kulttuuritieteellisen säätiön Matica Srpska: n ensimmäinen sihteeri Teodor Pavlović esitti säätiön hallituksen kokouksessa Serbian kansallishistoriallisen taidemuseon perustamista. Tulevan museon taidekokoelman ytimenä pidettiin serbialaisen hyväntekijän ja Matica Srpskan ensimmäisen elinikäisen presidentin Sava Tekelijan testamentattua muotokuvakokoelmaa.[2][7] Museon perustamisesta tiedotettiin välittömästi Serbian kansallisessa lehdessä kutsumalla "isänmaallisia kansalaisia" lahjoittamaan ja tallettamaan vastaperustettuun museoon "kansan hengen rikastumista edistäviä ja sen kulttuurista kehitystä palvelevia esineitä." Museon ensimmäinen johtaja oli Franjo Malin.[8]
Museo kehittyi alkuvuosikymmeninä hitaasti, vailla määritellympää suunta tulevaan ja kokoelmia täydennettiin vähitellen ilman suunnitelmaa ja yhä vetoamalla isänmaallisiin kansalaisiin.[6] Ajan mittaan gallerian salit täydentyivät merkittävien serbien antamilla uusilla lahjoilla, joten kokoelmat lähinnä perustuivat ja riippuivat heidän mielenkiinnostaan ja maustaan. Vuonna 1864 Matica Srpska muutti Pestin Tekelianumista Novi Sadin Platoneumiin[9] ja sen mukaan siirtyi myös museo koottuine kokoelmineen. Täällä alkoivat museon varsinaiset laajennustyöt ja vuosisadan vaihteessa sen omaisuuteen kuului noin sata taideteosta. Määrä kasvoi radikaalisti sen jälkeen, kun ensimmäinen museonäyttely avattiin yleisölle vuonna 1933 Matica Srpskan eli Marija Trandafilin rakennuksen tiloissa.[2][10]
Alun perin Budassa, Pestissä ja Wienissä toimineiden ja Matica Srpskan ympärille kokoontuneiden aikeina oli kerätä Serbian kansan historialle ja kansallisuusaatteelle tärkeä kokoelma arkkitehdin Sándor Toronyi Fellnerin suunnittelemaan Tekelijanumin (Thökölyanumin) linnaan, joka toimi serbialaisten opiskelijoiden korkeakouluna. Vuonna 1864 Matica Srpska -galleria muutti pohjoiseen Serbiaan Novi Sadiin, jossa museokokoelma sijaitsi ensin Platoneumissa ja koristi Matica Srpskan tiloja.[11]
Matica Srpska -museo avattiin ensimmäisen kerran yleisölle vasta I maailmansodan ja eteläisten slaavilaisten yhdistymisen jälkeen vuonna 1933. Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1947 perustettiin Vojvodinan museo, joka otti haltuunsa kaikki Matica Srpska -museon kokoelmat paitsi taiteelliset. Jäljellejääneet saivat Matica Srpska Gallery -nimisen erikoiskokoelman aseman[6] ja sen kuvataideteosten esillepano kesti vuoteen 1953 saakka. Vuodesta 1958 lähtien galleria on toiminut itsenäisenä laitoksena nykyisessä rakennuksessa Galerija (tai Galleria)-aukiolla Novi Sadin keskustassa.[11]
Galleria sijaitsee Novi Sadin sydämessä Pavle Beljanskin muistokokoelmaa esittävän julkisen taidemuseon vieressä.[3] Matica Srpska -gallerian rakennus rakennettiin vuosina 1926–1927[12] arkkitehdin Lazar Dunđerskin suunnittelemana ja alun perin se oli tarkoitettu hyödykepörssin käyttöön. Tunnetun serbialainen hyväntekijän Marija Trandafilin lahjoituksista[11] rakennus mukautettiin museon tarpeisiin ja 1. kesäkuuta 1958 avattiin juhlallisesti pysyvä näyttely Serbian taiteesta 1700- ja 1800-luvuilla.[10][13] Nykyään rakennuksen kolmessa kerroksessa on laaja kuvataidekokoelma ja sen pohjakerroksen näyttelytilaa käytetään satunnaisten temaattisten ja monografisten näyttelyjen järjestämiseen, joissa mukana on myös julkaisuja, kirjoja ja monografioita. Gallerialla on runsas kirjasto serbialaiseen taidehistoriaan liittyvine dokumentaatioineen.[12]
Muutama vuosikymmen myöhemmin, vuonna 2017, galleria avattiin seremoniallisesti julkisivun jälleenrakennuksen ja kunnostuksen jälkeen, ja siitä lähtien joka vuosi tämä päivä on varattu lapsille ja nuorille.[4]
Avaamisen jälkeen vuonna 1933 museo tarjosi monipuolista ohjelmaa, jossa näytillä oli toisaalta arkeologisia, numismaattisia ja etnografisia ja toisaalta taidekokoelmia.[6] Näyttelyitä silloin oli kaksi, joita pidettiin sekä historiallista maalaus- että nykytaidetta esittävinä.[10]
Nykyisessä rakennuksessa sekä kuvataide, luonnokset, veistokset että oleografit e. kromolitografiat ovat jaettu systemaattisiin kolmen segmentin, taidegrafiikan, maalaus- ja piirustustaiteen teosten kokoelmiin ja niitä voidaan nähdä osana niin pysyvää näyttelyä kuin väliaikaisten esillepanojen raameissa, joihin on vapaa pääsy.[5] Gallerian omistuksessa olevista 1700- ja 1800-luvun maalauksista, grafiikasta ja luonnoksista on koottu kaksi kokoelmaa, jotka heijastavat suuressa määrin serbialaisen taiteen integrointia Eurooppaan ja näkökohtia liittyvästi vuonna 1690 alkaneen serbien muuttoliikkeestä vuoden 1918 yhdistymiseen saakka kestäneeseen ajanjaksoon.[5] Kolmiosainen pysyvä näyttely esittelee kronologisesti Serbian kansallista taidetta 1600-luvun loppupuolelta lähemmäs 2000-lukua[6][14][15] painottuen eniten 1700- ja 1800-luvun vuosiin ja 1900-luvun alkupuolelle.[10]
Pysyvän näyttelyn viimeinen osa, joka koostuu serbialaisten taidemaalareiden 1900-luvun alkupuoliskon teoksista, avattiin yleisölle vuonna 1992, kun taas vuonna 1997 museon 150-vuotispäivänä siihen lisättiin 1900-luvun jälkipuoliskon teoksia.[5]
1600–1700-luku
Matica Srpska -galleriassa on myös runsas "Graafinen kokoelma", joka sisältää 1600- ja 1700-luvun puupiirroksia ja kuparikaiverruksia. Pääpiirteiltään 1700-luku on bysanttilaisen perinteen hylkäämisen ja uskonnollisen maalaustaiteen uudistuksien aikakautta. Erityistä huomiota herättävät 1700-luvun taideteollisuuden perustajien ja tunnetuimpien serbitaiteilijoiden Hristofor Žefarovićin ja Zaharije Orfelinin työt. Esillepantuna on ensimmäinen serbialainen kuparilevykaiverrus, jonka on allekirjoittanut paikallinen mestari Hristofor Žefarović.[1]
Näyttely esittelee kronologisessa järjestyksessä 1700-luvun serbimaalaustaiteen tunnusomaisia teoksia, maalauksia niin serbien vuoden 1690 suuren muuttoliikkeen ja siirtymäkauden kuin barokkisuuntauksen vuosilta. Gallerian kokoelma tarjoaa poikkileikkauksen 1700-luvun alun taidemaalajista siirtymäkauden mestareiden kautta barokkitaiteilijoihin, muun muassa ikonimaalareihin Teodor Kračuniin ja Stefan Teneckiin ja mm. viimeksimainitun seinämaalauksiin Krušedolin luostarissa.[12][16] Teoksia lukuisista ortodoksisista kirkoista Vojvodinan alueelta on Teodor Kračunin lisäksi myös sen ajan tärkeimpien serbialaisten ikoni- ja freskomaalareiden kuten Joakim Markovićin, Vaso Ostojićin, Janko Halkozovićin ja muiden tekeminä.[12]
Uskonnollisen tematiikan taiteellinen muotoilu sisältäen keskiaikaisen bysanttilaisen käsityksen on pysynyt Serbian maalauksissa melko sitkeästi 1700-luvun puoliväliin saakka. Matica Srpska -gallerialla on vuodesta 1974 lähtien ollut erityinen osasto "Hristofor Žefarovićin muistomuseo ja sen aika", joka sijaitsee Bođanin luostarissa, Etelä-Bačkassa. Luostari tunnetaan Hristofor Žefarovićin yhteensä noin 600 neliömetrin seinämaalauksesta, jonka hän maalasi 1730-luvulla (tai 1737). Kirkon Žefarovićin tekemät freskot ovat menestyneimpiä esimerkkejä serbialaisista 1700-luvun ensimmäisen puoliskon seinämaalauksista, joissa taiteilija käytti öljyväriainetta kuivalla rappauksella sen sijaan, että työskentelisi märkälaastilla, ja teki teoksensa täysin eri tavalla verrattuna aiemmin vakiintuneeseen tapaan.[17] Hänen teoksien sanotaan antaneen uuden lähestymistavan ja uusia taiteellisia tulkintoja maisemista, valosta, muodosta ja väristä, samalla joutuessa vastakkain kanonisten versioiden kanssa. Siitä syystä teoksia pidettiin modernin serbialaisen maalaustaiteen kipinänä. Luostarin majoitustiloissa sijaitsevassa pysyvässä näyttelyssä esillä on kuparikaiverruksia ja niiden vedotuksia, Hristofor Žefarovićin taiteellisia kirjontoja, arkistoasiakirjoja ja hänen elämäänsä ja taiteelliseen uraansa liittyviä materiaaleja.[12] 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa valaistumisen ja rationalismin vaikutuksesta serbialainen taide alkoi hylätä Wienin kuvataideakatemian opettamaa barokin kuvapoetiikkaa ja esteettisiä ihanteita. Ajanjaksolle on tunnusomaista erilaisten tyylilajikkeiden eklektika e. eräänlainen sekatyyli kuvataiteessa, monenlaisten tyylien lainaaminen eri lähteistä ja niiden yhdistäminen". Se tuskin koskaan muodosti tietyn tyylin taidetta, mutta hallitsevan uskonnollisen maalauksen lisäksi muotokuvien merkitys alkoi kasvaa.[18]
1800-luku
Tällä vuosisadalla Serbia saavutti ruhtinaskuntana itsehallinnon ottomaanien alaisuudessa ja vapautensa niiden otteesta vuosisatojen jälkeen. Serbian nuoressa ruhtinaskunnassa 1800-luvulla taidetta alettiin luoda myös vastamuodostuneelle keskiluokalle.[18] Vuosisata Serbian kansannousujen ja ruhtinaskunnan myötä vaikutti yhteiskunnan modernisoitumiseen ja uskonnollisen ilmaisemisen vapautumiseen. Myöhemmin myöskin Itävallan-Unkarin valtakunnan Habsburg-suvun hallitsijat eivät tukahduttaneet enää serbialaisen taiteen kehitystä.[19]
Tämän vuosisadan kokoelmassa maalaustekniikalla luoduilla teoksilla on lukumääräisesti johtava asema ja luvun kolmen ensimmäisen vuosikymmenen aikana vaikuttanut klassismi ja maallinen taide keskittyi melkein yksinomaan muotokuviin. Joissa yhtenä suurimpina vaikuttajina jatkavat niin Serbian yksi tärkein muotokuvaaja Arsenije Teodorović kuin varakkaampien kansalaisten muotokuvamaalari ja muralisti Pavel Đurković. Teodorovićin muotokuvaa Dositejista vuodelta 1794 pidetään Serbian kuvataiteessa ensimmäisenä kansalaismuotokuvana[20], joka viittaa taiteilijan sekä klassistiseen että avantgardistiseen suuntaukseen. Tällä kuvalla hän sijoittui serbialaiseen biedermeiervaiheeseen, johon kuuluivat myös hänen oppilaat Konstantin Danil ja Nikola Aleksić. Myös Uroš Kneževićin muotokuvakokoelma on monin tavoin merkittävä, koska sen luomisen ajanjaksona se oli pohjimmiltaan ensimmäinen suuri maallisten maalausten sarja Serbiassa ja sillä oli ratkaiseva rooli Serbian maalaustaiteessa vuoden 1848 jälkeen. Gallerialla on muotokuvaajan A. Teodorovićin ja U. Kneževićin useiden muotokuvien kokoelma.[12]
Sen jälkeen, kun 1800-luvun alkupuoliskolla serbialainen perinteinen kulttuuri oli kokenut vahvistuksen Euroopasta, muotokuvien perinteiseen ranskalaiseen tyyliin pukeutuneiden ja kammattujen hahmojen tai nuorten naisten rentoa poseerausta alettiin pitää symbolisena merkkinä kahden sukupolven toisistaan poikkeavista poluista. Balkanin menneiden aikojen suuntauksien historiallinen risteyskohta eurooppalaisen tulevaisuuden kanssa oli seuraava vaihe, joka alkoi biedermeier-nasareenien pikkutarkkuuden ja nuoremman, romantiikan taiteilijasukupolven kehittämänä. Molempana kautena serbialaiset taiteilijat valmistuivat tulevaan Itävallan pääkaupungissa Wienissä ja siellä olevassa taideakatemiassa. Yksi Serbian romantiikan ilmeikkäimmistä edustajista on sekä Wienissä että Münchenissä kuvataidetta opiskellut Đura Jakšić, jonka Mileva Protić-Kocićin muotokuva vuodelta 1866 kuuluu gallerian kokoelmaan. Erityisen paikan gallerian näyttelykokoelmissa ottivat pitkäikäiset taidemaalarit Uroš Predić ja Paja Jovanović, joissa opintojensa aikana Wienissä heräsi kiinnostus länsimaisten taiteilijoiden töihin. Siten akateemisen taiteen merkittävä saavutus näkyy näiden kahden maalarin tuotoksissa. Sen lisäksi, että serbialaiset taiteilijat maalasivat muotokuvia ja historiallisia kohtauksia, joiden tavoitteena oli elvyttää ja vahvistaa kansallista ylpeyttä ja identiteettiä, he kehittivät koko 1800-luvun ajan myös uskonnollisia teemoja. Klassismin ja biedermeierin aikakautena vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla uskonnollisia teemoja esitettiin edelleen kuparikaiverrustekniikalla eivätkä ne kuparikaivertajien Pavel Đurković ja Arsenije Jakšić käsittelyssä usein eronneet iältään vanhemmista luomuksista.[16]
Jo neljännellä vuosikymmenellä ilmestyivät unkarilaisia serbejä esittävät litografiset muotokuvat, joista gallerian kokoelmassa vanhin niistä on serbien nykykirjallisuuden kehitystä suuresti edistäneestä Petar Asi-Markovićista vuodelta 1836. Vuosisadan toisen puoliskon alussa litografiatekniikka tuli tutuksi laajalti Serbian ensimmäisen litografin Anastas Jovanovićin piirustusten ja litografioiden kokoelman[12] kansallisissa väreissä tehtyjen teoksien ansiosta. Jovanović sai ensikosketuksen graafiseen tekniikkaan vuonna 1832, kun hän työskenteli kirjoituskoneella vastaperustetussa valtion painotalossa Belgradissa. Koska hän menestyi erinomaisesti kirjoittamalla kirjeitä ensimmäiselle Serbiassa painetulle alukkeelle vuonna 1838, hänet lähetettiin valtion kustannuksella opiskelemaan kuparikaiverrusta Wieniin. Jo vuonna 1840 hän havaitsi litografian edut kuparikaiverrukseen verrattuna. Kun taiteilija Pavle Čortanović vuonna 1870 omistautui kahdeksan vuoden tauon jälkeen litografioiden julkaisemiseen, hän teki sitä yhdessä uuden yhteistyökumppanin ja aikakautensa seuraajan, litografin ja taidemaalarin Adam Stefanovićin kanssa. Gallerialle kuuluu vielä uusklassisen tyylin taidemaalarin sekä ikonografin että karikaturistin Dimitrije Avramovićin piirustusten ja litografioiden kokoelma.[12] Samoin Živko Petrovićin ja Dimitrij Avramovićin neljä arkkitehtonista piirustusta, joista Avramovićia todettiin olleen ensimmäisten joukossa luomassa Serbian kulttuuriperintöä.[16]
Seuraavan vaiheen muodostivat taiteilijat, jotka laajensivat serbialaisen taiteen näköaloja yhä useammin niin Münchenin taiteellisen keskuksen kuin realismin kantajina, joiden näyttelykokoelma sisältää alkuperäisiä ja kopioituja teoksia, muotokuvia ja ikoneja, historiallisia ja tyylilajikompositioita. Grafiikkaa kuten myös oleografiaa pidettiin ja ymmärrettiin maalaukselle omistettujen peruskäsitteiden lisäyksinä[16], joten tämän vuosisadan kokoelmaan kuuluu taiteilijan sekä piirustuksia-litografioita että kuvataidetta. Heistä tuolloista nykytaidetta edusti historiassa ensimmäinen serbialainen naismaalari Katarina Ivanović, jonka teosten alkuperä liittyy taiteilijattaren koulunkäyntiin Münchenissä ja matkoihin Euroopassa. K. Ivanovićin halu esitellä elinympäristö täydellisemmin ilman selkeää yhteyttä henkilökohtaiseen asemaan johti lukuisten asetelmien maalaamiseen. Biedermeier-klassismin keskeinen hahmo ja tärkein serbialainen taidemaalari oli kuvataiteen kehitykseen pitkään vaikuttaneen A. Teodorovićin oppilas Konstantin Danil ja hänen kilpailijansa Stevan Aleksić, jonka usein ohennettujen pintojen maalausmenetelmällä saadut teokset kuuluvat Münchenin maalauskoulun realistiseen virtaukseen. Romantiikan aikaa pidettiin taiteen autonomian ilmestymisen ajankohtana, jolloin maalaajat käyttivät mielellään yleisempiä symboleja, korostettuja volyymeja ja nasareenien maalausmenetelmän raikasta väriä. Näihin kuuluvat klassismin romantiikkamestarit Đura Jakšić, Wienin kuvataideakatemiassa koulutetut Dimitrije Avramović ja hieman nuorempi Pavle Simić, jonka muotokuvia kuuluu 1800-luvun puolivälin serbilaisen maalaustaiteen parhaimpien joukkoon. Vanhin romantiikan sukupolven jäsenistä on taidemaalari Novak Radonjić niin akateemisen kuin luontaisen "idealistisen" realismipohjaisine teoksineen.[16]
Vuosisadan kahdella viimeisellä vuosikymmenellä, aikana, jota tyyliltään luonnehditaan realismin aikakaudeksi, ilmestyi taidelavalle suuri määrä paikallisten teemojen tai kansallisten motiivien innoittamia teoksia ensimmäisten serbialaisten realistien joukkoon kuuluvalta Đorđe Krstićilta. Vaikka 1800-luvulla yhä laajempi eurooppalaistunut sosiaalieliitti osti taiteellisen tuotannon omien eikä uskonnollisten tarpeiden tyydyttämiseksi, silti useimmille vanhemmille kirkoille, samoin kuin tuolloin rakennetuille kirkoille, jatkettiin uusien ikonostaasien tekoa, koska tällaiset tilaukset toivat itse mestareille merkittäviä tuloja. Koska nämä kirkot ovat yleensä edelleen toiminnassa, 1800-luvulla luodut ikonostaasit näkyvät gallerian lähialueilla, toisin kuin 1700-luvun ikonit.[16] Uskonnollisilla teemoilla 1800-luvun maalauksista Matica Srpska-galleriassa ovat muun muassa Arsenije Teodorovićin ”Laskeuma” (noin 1800) ja ”Ristiinnaulitseminen” (1821), Živko Petrovićin ”Juutalaiset Babylon-joen rannalla” (1844), Pavle Čortanovićin ”Marian ilmestys” (1852), Novak Radonićin ”Neitsyt ja lapsi” (1856), Pavle Simićin ”Kristuksen hautaaminen” (1856) ja ”Pyhä Sava lasten kanssa” (1858), Uroš Predićin ”Pyhä Nikolai” (1883) jne.[19]
1900-luku
Kun 1800-luvun kaksi viimeistä vuosikymmentä olivat kuluneet ilman odotettuja muutoksia sekä kansallisten ideoiden että realististen tyylipiirteiden edelleen pysyessä keskipisteessä, loivat taiteilijat Dimitrije N.Petrović ja Aksentije Marodić 1800-luvun lopussa ja 1900-luvulla kehityksen maisema- ja itämaisen esitystavan alkeiden alalla. Heistä Aksentije Marodić oli aikansa ensimmäinen Subotican akateeminen taidemaalari ja serbialaisen maalaustaiteen akateemisuuden, romantiikan ja modernismin edustaja, jonka teoksistaan suuri osa on esillä Matica srpska -galleriassa. 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä ilmestyi useita muita taiteilijoita, joiden teokset silloittivat vuosisadan vaihteen. Ensin serbialaisten modernistien sukupolvea edustava isänmaallinen Danica Jovanović, joka aloitti taideopiskelunsa 1900-luvun alussa ja jonka luovan nousun keskeyttivät Balkanin sodat ja ensimmäinen maailmansota. Edellisen vuosisadan suuntauksen lopullisesti hiipyessä ensimmäisen maailmansodan päättymisvuonna 1918 avantgardesukupolven uusien virtausten ilmestyminen merkitsi Serbian uuden modernin kuvataiteen historian alkua.[16]
1900-luvun kokoelma pitää sisällään sekä vojvodinalaisten maalajien ja kuvanveistäjien että myös entisten Jugoslavian tasavaltojen taiteilijoiden teoksia.[5] Vuoden 1900 jälkeen nuoren vuosisadan kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä romantiikka päättyi Anastas Bocarićen tuotantoon, jonka luomuksia pidettiin Serbian modernin taiteen eteisenä. Serbian yksi elokuvantuotannon perustajista oli Anastaksen nuorempi veli Špiridon Špiro Bocarić. 1900-luvun alkupuoliskon serbimaalaustaidetta edustavien esimerkkien joukosta yläkerran salissa on keräelmä "Serbian maalaus 1900–1940" Petar Dobrovićin, Vaso Pomorišacin, Sava Šumanovićin, Ivan Tabakovićin jm. maalauksia sekä kuvanveistäjän Đorđe Jovanovićin töitä.[12]
Matica Srpska -gallerian erikoisuudeksi lasketaan myös 1900-luvun alkupuoli, jota hallitsevat Vojvodinan alueen tunnetut nimet kuten varhaiselta taiteelliselta tyyliltään lähinnä kubismin, mutta myös fovismin ja ekspressionismin vaikutteiden alainen Sava Šumanović, koloristi ja väriekspressionismin edustaja Milan Konjović, runollisen realismin taiteilija Bogdan Šuput, ekspressionismia läheisellä tyylillä tai monumentaalisia, dynaamisia teoksia kansalliseeppisillä ja historiallisilla aiheilla maalaava Petar Lubarda[21], Venetsian renessanssin ja saksalaisen ekspressionismin voimakkaan vaikutuksen alainen ensin uusklassisti ja sitten abstraktisti Ivan Radović, vuonna 1937 Pariisin maailmannäyttelyllä palkittu Ivan Tabaković, jm.[10]
Uskonnollisilla teemoilla 1900-luvun maalauksista Matica Srpska-galleriassa ovat muun muassa Stevan Aleksićin ”Neitsyeen kuolonuneen nukkuminen” (1906) ja ”Ristiinnaulitseminen” (1910), Uroš Predić ”Pyhä Demetrius” (1907), ”Pyhä Yrjö” (1907) ja ”Pyhä Yrjö ja lohikäärme” (1930).[19]
Luostaritaidetta
Galleria omistaa ja esittelee myös "Kokoelman kopioita seinämaalauksista", joka sisältää merkittävimmät 1600-luvun seinämaalaustyöt Vojvodinan luostaritemppeleistä. Galleriassa on esillä arvokkaita ikoneja lukuisista ortodoksisista kirkoista Vojvodinan alueelta, 1700-luvun tärkeimpien serbialaisten freskomestareiden Joakim Marovićin, Vasa Ostojićin ja Janko Halkozovićin ja Teodor Kračunin nimellä tunnetun ikoni- ja alttarimaalarin Teodor Dimitrijevićin ja muiden tuotoksia.[12]
Serbian päivät Srpskan tasavallassa -tapahtuman kunniaksi 24. lokakuuta 2019 tasavallan nykytaiteen museossa avattiin näyttely nimeltä "Matica Srpska -gallerian kokoelman eurooppalaisia ilmiöitä". Ensimmäisen kerran näyttely järjestettiin Euroopan kulttuuriperinnön teemavuoden kunniaksi vuonna 2018. Näyttely esittelee eri aikakausien taiteilijoiden muun muassa serbitaiteilijoiden Petar Omčikusin, Lazar Vujaklijan, Anastas ja Danica Jovanovićien, Špiridon Špiro Bocarićin teoksia. Esillä olleiden tunnetuimmat taiteilijanimet olivat myös Petar Dobrović, Paja Jovanović, Sava Šumanović, Milan Konjović, Vasa Pomorišac, Bogdan Šuput, Uroš Predić, Dragutin Inkiostri Medenjak, Zaharije Orfelin, Stefan Tenecki, Hristofor Žefarović ja muut suositut taiteilijat.[22]
Dragiša Brašovanin henkilökohtaiset tavarat ja huonekalut
Taidetta myöhäisbarokin kaudelta
Serbian kuninkaan Pietari I:n pysti
Paljastamisia
Paja Jovanovićin teoksia
Versio Paja Jovanovićin teoksesta Dušanin lakikoodeksin julistaminen
Bogić Vučković, öljy, Arsa Teodorović, 1812.
Tyttö kanarialinnun kanssa, Novak Radonić, 1865.
Keisari Urošin kuolema, öljy, Novak Radonić, ennen vuotta 1890.
Moraviatar sinisessä, Uroš Predić, 1879–1880.
Stevan Knićanin, öljy, Uroš Knežević, 1849.
1800-luku.
Kabaree “Boule Blanche“, Bogdan Šuput, 1939.
Näkymä Banstolilta, Bogdan Šuput, 1939.
Ikoonit ja uskonnollinen taide
Viikatemies, Stevan Aleksić
Modernismia
,_1879-80.jpg)
.jpg)
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
