From Wikipedia, the free encyclopedia
Marokkolaiskortteli eli Mughrabi-kortteli (arab. حارَة المَغارِبة, Ḥārat al-Maġāriba', hepr. שכונת המוגרבים, Šxunat haMugrabim) oli vuoteen 1967 saakka pääasiassa muslimien asuttama noin 10 000 neliömetrin laajuinen[1] alue Jerusalemin vanhankaupungin kaakkoiskulmassa. Se rajoittui idässä Temppelivuoren Länsimuuriin etelässä vanhankaupungin muuriin ja Lantaporttiin, lännessä juutalaiskorteliin ja pohjoisessa muslimikorteliin, jonka eteläisenä jatkeena sitä voitiin pitää. Sen perusti Saladin 1100-luvun lopulla.[2]
Israelin sotajoukot hävittivät koko korttelin kuuden päivän sodan aikana 10. kesäkuuta 1967[3] leventääkseen Länsimuurille johtanutta kulkutietä ja muodostaakseen sen eteen laajan aukion paikalle kokoontuvia rukoilevia juutalaisia varten. Tällöin sen asukkaat joutuivat lyhyellä varoitusajalla muuttamaan pois.[4]
1400-luvun historioitsija Mujir al-Dinin mukaan korttelin perusti vuonna 1193 Saladinin poika Al-Afdal ibn Salah ad-Din Pohjois-Afrikasta Jerusalemiin muuttaneiden asuinalueeksi, jota ylläpiti hyväntekeväisyyssätiö, waqf. Hän perusti sinne myös koulun nimeltä Afdaliyyah.[2] Myöhemmin hurskaat pohjoisafrikkalaiset lahjoittajat laajensivat alueita perustavalla uusia waqfeja. Niinpä vuonna 1303 perustettiin Umar ibn Abdullah ibn Abdun-Nabi al-Masmudi al-Mujarradin lahjoitusvaroin uskonnollinen koulu al-Masmudia zaouia siellä asuvia pohjoisafrikkalaisia varten, ja vuonna 1320 Shuyab ibn Muhammad ibn Shuayb, Sufi-mestari Abu Madyanin pojanpoika, perusti sinne toisen zaouian, jota rahoitettiin hänen Ain Karimissa sijainneiden maidensa tuotoilla. Vuonna 1352 Marokon marinidisukuinen sulttaani Abu Inan Faris perusti pienemmän rahaston, waqf-a Qur'an, jonka hän luovutti al-Aqsan moskeijalle ja lähetti sinne edustajia varmistamaan, että päätös luettiin säännöllisesti.[2][5]
Jerusalemissa vuonna 1806 käyneen ranskalaisen Chateaubriandin mukaan osa korttelin asukkaista oli Espanjasta 1400-luvun lopulla karkotettujen maurien jälkeläisiä. He olivat päässeet hyviin väleihin alueen entisten asukkaiden kanssa, ja heitä varten oli rakennettu moskeija.[6] Korttelin asukkaat ylläpitivät omaa kulttuuriaan ruoan, vaatetuksen ja perinteiden osalta, kunnes he 1800-luvulla assimiloituivat Vanhankaupungin muuhun väestöön.[7] Näin ollen se oli al-Aqsan moskeijaan saapuneille pohjoisafrikkalaisille pyhiinvaeltajille luonnollinen majoituspaikka.[7]
Veroluettelojen mukaan korttelissa asui 13 perhettä vuosina 1525–1526, 69 perhettä, yksi yksinäinen mies ja yksi imaami vuosina 1538–1539 ja lopulta 126 perhettä ja 7 yksinäistä miestä vuosia 1596–1597.[8]
Vuosien kuluessa kortteliin perustettiin muutamia kouluja ja moskeijoita, ja Al-Aqsan moskeijassa uskonnollisia tehtäviä suorittaneet papit asuivat siellä.[7]
Korttelin rakennukset ulottuivat neljän metrin päähän Valitusmuurista eli Läsimuurista, joka on Toisen temppelin jäänne ja juutalaisten tärkein pyhiinvaelluspaikka. Muurille pääsi vain kapean kujan kautta Kuningas Daavidin kadulta, mikä toisinaan johti riitoihin lisää tilaa kaivanneiden juutalaisten pyhiinvaeltajien ja paikallisten asukkaiden välillä, jotka valittivat melua.[9] Pohjoisafrikkalaiset, jotka pitivät juutalaisia uskottomina, häiritsivät heitä ja vaativat maksua siitä, että nämä saivat rukoilla tulematta häirityiksi.[10]
Matkakertomuksessaan vuodelta 1845 T. Tobler mainitsi, että pohjoisafrikkalaisessa korttelissa oli moskeija.[11]
Juutalaiset yrittivät 1800-luvun loppupuolelta lähtien useita kertoja ostaa Marokkolaiskorttelin saadakseen Länsimuurin eteen lisää tilaa ja siirtääkseen sen asukkaat muualle. Ensimmäisen tällaisen tarjouksen teki Moses Montefiore vuonna 1866.[12] Vuonna 1887 paroni Rothschild laati suunnitelman korttelin ostamiseksi ja uudelleenrakentamiseksi "juutalaiskansan ansioksi ja kunniaksi"[13] ja asuttaakseen sen asukkaat väljempiin tiloihin muualla.[14] Osmanien alainen Jerusalemin kuvernööri Rauf Pasha ja Jerusalemin mufti Mohammed Tahir Husseini hyväksyivätkin tarjouksen. Kun korkeimmat maalliset ja islamilaiset uskonnolliset viranomaiset olivat myöntäneet luvan, suunnitelma kuitenkin viivästyi, koska viranomaiset kielsivät rakentamasta sinne mitään ja sallivat vain istuttaa sinne puita alueen kaunistamiseksi. He eivät myöskään sallineet alueen tulevan kokonaan juutalaisten valvontaan, koska he olisivat voineet kieltää käyttämästä paikkaa muihin tarkoituksiin, jotka saattoivat häiritä rukoilijoita, kuten muulien ajoon alueen kautta.[13] Toisten tietojen mukaan suunnitelma kaatui, koska pelättiin arabien suhtautuvan siihen vihamielisesti.[15]
Kahden ensimmäisen kuukauden aikana sen jälkeen kun Osmanien valtakunta meni mukaan sotaan, Jerusalemin turkkilainen kuvernööri Zakey Bey tarjosi marokkolaiskorttelia ja sen 25 taloa myytäväksi juutalaisille, jotta nämä voisivat laajentaa rukouksiinsa käytettävissä olevaa aluetta. Hän pyysi siitä 20 000 puntaa, jotka olisi käytetty osittain paikalla asuneiden muslimien uudelleenasuttamiseen, osittain yleisen puutarhan perustamiseen muurin eteen.[16]
Vuonna 1919 sionistijohtaja Chaim Weizmann lähetti Britannian Foreign and Commonwealth Officelle kirjeen, jossa hän ehdotti korttelia tyhjennettäväksi ja muuria saatettavaksi juutalaisten omistukseen. Britit kuitenkin säilyttivät status quon. Muuri ja Marokkolaiskortteli pysyivät Waqfin omistuksessa, ja juutalaisilla pysyi heillä vanhastaan ollut oikeus vierailla siellä. Palestiinan vuoden 1929 mellakoiden jälkeen Iso-Britannia asetti Kansainliiton suostumuksella komission selvittämään asiaa. Komissiokin vahvisti status quon, mutta asetti joitakin rajoituksia: juutalaiset esimerkiksi eivät saaneet pitää siellä Jom kippurin rukouksia, joihin kuului šofarin soitto, eivätkä muslimit saaneet suorittaa muurin läheisyydessä Zikr-seremoniaa, johon kuului musiikin soitto, tai häiritä rukoilevia juutalaisia.
Kun Jordania vuonna 1948 Israelin itsenäisyyssodan yhteydessä miehitti Jerusalemin Vanhankaupungin, Juutalaiskorttelista karkotettiin 1500 juutalaista asukasta.[1] Sekä marokkolais- että juutalaiskortteli tuhoutuivat suurelta osin taisteluissa.[17]
Lauantai-iltana 10. kesäkuuta 1967, kuuden päivän sodan viimeisenä päivänä kolme päivää sen jälkeen kun Israelin armeija oli vallannut Jerusalemin vanhankaupungin, Marokkolaiskorttelin kaikki 650 asukasta saivat määräyksen tyhjentää kotinsa lyhyessä ajassa. Sotilaiden vartioimat rakennustyöläiset purkivat ensin julkisen käymälän ja sen jälkeen jäljellä olevat rakennukset[18], 135 asuintaloa ja uskonnollinen koulu Bou Medyan zaouia. Osa asukkaista kieltäytyi poistumasta, kunnes heidän kotitalonsa sortui. Raunioista löydettiin muuan ikääntynyt nainen, joka pian sen jälkeen kuoli.[19]
Samalla purettiin myös Sheikki Eidin moskeija, yksi harvoista Saladinin ajoilta säilyneistä moskeijoista.[20]
Purkamisen hyväksyi Jerusalemin pormestari Teddy Kollek, joka kertoi siitä omaelämäkerrassaan vuodelta 1978.[21][22] Kirjeessään Yhdistyneille kansakunnille Israelin hallitus selitti, että rakennukset purettiin sen jälkeen, kun Jordanian hallitus oli päästänyt alueen muuttumaan slummiksi.[23] Purkutyöt suoritettiin nopeasti, sillä alueelle odotettiin tavattoman suurta joukkoa juutalaisia rukoilijoista, jotka pääsivät Länsimuurille ensimmäisen kerran 19 vuoteen.[1][22] Everstiluutnantti Yaakov Salman, purkamisesta vastannut varasotilaskuvernööri oli tietoinen siitä, että tekoa saatettaisiin Geneven sopimuksen perusteella pitää laittomana, mutta hän toimitti YK:lle Itä-Jerusalemin kunnallisilta viranomaisilta saamiaan asiakirjoja, jotka todistivat korttelin huonot terveydelliset olot ja että myös Jordania oli suunnitellut alueen tyhjentämistä.[18]
18. huhtikuuta 1968 Israelin hallitus pakkolunasti alueen yleiseen käyttöön ja maksoi 200 Jordanian dinaaria jokaiselle sieltä muualle siirtämälleen perheelle. [1][21] Muutamat entiset asukkaat kirjoittivat Kollekille kiittääkseen häntä avusta heidän asuttamisessaan parempiin asunto-oloihin.[24]
Vuonna 1967 muurin läheisyyteen jäi jäljelle vielä muutamia rakennuksia kuten Madrasa Fakhriya sekä talo, jossa 1500-luvulta saakka oli asunut Abu al-Sa'udin suvun jäseniä, mutta nekin purettiin vuonna 1969.[25][26]
Muurin edessä ollut rukouspaikka, joka ennen oli ollut 28 metrin pituinen, pidennettiin yli kaksinkertaiseksi, 60 metrin pituiseksi, ja sen sijaan että muurin edessä ennen oli vain neljän metrin levyinen kuja, sinne muodostettiin 20 000 neliömetrin laajuinen Länsimuurin aukio, joka nykyisin toimii ulkoilmasynagogana.[21]
Vuoden 1967 jälkeen monet korttelin entiset asukkaat ovat muuttaneet kuningas Hassan II:n avustuksella Marokkoon. Muut perheet on asutettu Shu'fatin pakolaisleirille sekä muihin Jerusalemin kaupunginosiin.[1]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
