Marmoripalatsi (Pietari)
palatsi Pietarissa From Wikipedia, the free encyclopedia
Marmoripalatsi (ven. Мра́морный дворе́ц, Mramornyi dvorets) on uusklassinen rakennus Pietarissa Venäjällä. Se on saanut nimensä julkisivun ja sisätilojen koristeluun käytetystä marmorista. Vuosina 1768–1785 rakennetun palatsin on suunnitellut arkkitehti Antonio Rinaldi. Se sijaitsee Nevan rannalla Mars-kentän pohjoispuolella.[1]
.jpg)
Arkkitehtuuri
Marmoripalatsi kuuluu Talvipalatsin vieressä sijaitsevien edustusrakennusten ketjuun.[2] Palatsirantakadun, Millionnaja-kadun ja niitä yhdistävän Marmorikujan puolelta se muodostaa suorakaiteen, jonka yhtenäisyyttä korostaa punaisella viipurilaisella graniitilla päällystetty pohjakerros. Sortavalan vaaleanharmaalla graniitilla, joittenkin lähteitten mukaan Ruskealan siniharmaalla marmorilla, verhoiltuja kahta ylintä kerrosta yhdistävät vaaleanpunaisesta Tiutian marmorista valmistetut korinttilaiset pilasterit.[3][4] Luonnonkiven käyttö julkisivujen koristelussa tuo mieleen 1600-luvun roomalaiset yksityispalatsit. Aikojen kuluessa eriväriset kivilaadut ovat haalistuneet.[5]
Rakennuksen pääsisäänkäynti on sen itäpuolella sijaitsevalla sisäpihalla, jonka paikalla virtasi 1700-luvulla Nevan ja Moikan yhdistänyt Krasnyi-kanava. Sisäänkäyntiä koristaa pylväikkö ja sen yläpuolella kohoava attika. Kellotornin ja ikkunanpuitteiden pehmeät muodot viittaavat barokkiin. Palatsin alkuperäinen loistelias sisustus on säilynyt ainoastaan pääportaikossa ja Marmorisalissa.[6] Niitä koristavat kuvanveistäjä Fedot Šubinin ja Mihail Kozlovskin veistokset ja korkokuvat.[7]
Arkkitehti Pjotr Jegorov rakensi vuosina 1780–1788 palatsin itäpuolelle talousrakennuksen sekä rakennuksia yhdistävän aidan, jonka mallina on toiminut Kesäpuiston Nevan-puoleinen aita. Vuosina 1803-1811 palatsin asuintilat uusittiin arkkitehti Andrei Voronihinin valvonnassa. Arkkitehti Aleksandr Brjullov uudisti palatsin pahasti ränsistyneet sisätilat vuosina 1843-1851. Samalla hän muutti arkkitehti Pjotr Jegorovin suunnitteleman talousrakennuksen uusrenessanssityyliseksi ja Marmorisali korotettiin kaksikerroksiseksi, 11,5 m korkuiseksi. Talousrakennuksen pihanpuoleiselle julkisivulle on sijoitettu kuvanveistäjä Peter Clodt von Jürgensburgin friisi ”Hevonen ihmisen palveluksessa”.[8]
Sisustaessaan Marmoripalatsin huoneita Brjullov käytti aiheita keskiajan ja renessanssin arkkitehtuurista, mutta käytti myös klassista arkkitehtuuria (Kreikkalainen galleria), rokokoota (suuriruhtinattaren buduaari) ja itämaisia aiheita (Turkkilainen kabinetti; koristelu ei ole säilynyt).[9]
Rakennuksen historia
Katariina II rakennutti Marmoripalatsin suosikkiaan Grigori Orlovia varten.[10] Hänen kuoltuaan vuonna 1783 se toimi Katariinan pojanpojan, suuriruhtinas Konstantin Pavlovitšin residenssinä vuoteen 1831 asti, Puolan viimeisen syrjäytetyn kuningas Stanislaus II August Poniatowskin asuntona vuosina 1797-1798 ja keisariperheen jäsenten residenssinä, joista ensimmäinen oli suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitš, jonka leski suuriruhtinatar Aleksandra Iosifovna ja heidän perilliset asuivat siellä aina pojanpoika Ioann Konstantinovitšiin asti, hänen nuorempi veljensä suuriruhtinas Gavriil Konstantinovitš kirjoitti muistelmansa nimeltä "Muistoja Marmoripalatsista".[1]
Vallankumouksen jälkeen
Vuosien 1917–1918 vaihteessa rakennuksessa sijaitsi Neuvosto-Venäjän väliaikaishallituksen työasiain kansankomissariaatti. Neuvostoliiton aikana 1920–1930-luvuilla siellä toimivat aineellisen kulttuurin historian akatemia vuosina 1919–1936, ulkomaisten kulttuurisuhteiden yhdistys sekä kommunistisen akatemian Leningradin osasto. Vuonna 1937 palatsi luovutettiin Lenin-museon käyttöön, joka toimi näitten museoitten keskusmuseona vuosina 1937–1991. Leningradin piirityksen aikana pommituksissa vaurioitunutta rakennusta on sodan jälkeen useaan kertaan restauroitu vuosina 1952-1955, 1963-1965 ja 2009-2010.[2]
Vuodesta 1992 lähtien Marmoripalatsi on toiminut Venäläisen taiteen museon näyttelytilana. Siellä esitellään mm. museon nykytaiteen kokoelmia sekä järjestetään venäläisten ja ulkomaisten taiteilijoiden vaihtuvia näyttelyitä.[11]
Neuvostoaikana 1950-1980 -luvuilla pääsisäänkäynnin edessä seisoi ”Pääoman viholliseksi” nimetty panssariauto, jonka päältä V. I. Lenin piti puheen palattuaan Suomen kautta Pietariin huhtikuussa 1917.[12] Vuonna 1994/1997 sen tilalle pystytettiin kuvanveistäjä Pavel Trubetskoin vuonna 1909 tekemä Aleksanteri III:n ratsastajapatsas, jonka alkuperäinen paikka oli Moskovan aseman viereisellä Znamenskaja-aukiolla (nykyinen Kapina-aukio).[8]
Viitteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.