espanjalainen poliitikko From Wikipedia, the free encyclopedia
Manuel Azaña y Díaz (10. tammikuuta 1880 Alcalá de Henares – 3. marraskuuta 1940 Montauban, Ranska)[1] oli espanjalainen poliitikko ja kirjailija, joka toimi Espanjan toisen tasavallan pääministerinä vuosina 1931–1933 ja 1936 sekä sen toisena ja viimeisenä presidenttinä Espanjan sisällissodan aikana vuosina 1936–1939. Hän edusti keskustavasemmistoa.
| Manuel Azaña y Díaz | |
|---|---|
 |
|
| Espanjan tasavallan presidentti | |
| Pääministeri |
Santiago Casares Quiroga Diego Martínez Barrio José Giral Francisco Largo Caballero Juan Negrín |
| Edeltäjä | Niceto Alcalá Zamora |
| Seuraaja | Francisco Franco (caudillo) |
| Espanjan pääministeri | |
| Presidentti | Niceto Alcalá Zamora |
| Edeltäjä | Niceto Alcalá Zamora |
| Seuraaja | Alejandro Lerroux |
| Espanjan pääministeri | |
| Presidentti | Niceto Alcalá Zamora |
| Edeltäjä | Manuel Portela Valladares |
| Seuraaja | Santiago Casares Quiroga |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 10. tammikuuta 1880 Alcalá de Henares, Espanja |
| Kuollut | 3. marraskuuta 1940 Montauban, Ranska |
| Tiedot | |
| Puolue |
Acción Republicana 1925–1934 Tasavaltalainen vasemmisto 1934–1936 Espanjan kansanrintama 1936–1939 |
_firma.png){kind=small} Nimikirjoitus |
|
Azaña syntyi varakkaaseen perheeseen. Hän opiskeli lakitiedettä Zaragozan ja vuodesta 1898 Madridin yliopistoissa. Valmistuttuaan lakimieheksi hän työskenteli vuodesta 1911 oikeusministeriön virkamiehenä.[2] Saatuaan stipendin hän täydensi vuosina 1911–1912 opintojaan Sorbonnen yliopistossa Pariisissa.[3] Azaña sai Pariisissa vaikutteita eurooppalaisesta ajattelusta. Espanjaan palatessaan hän oli omaksunut kirkonvastaisen ja osin radikaalin maailmankuvan.[4] Azaña tuli tämän jälkeen tunnetuksi lehtimiehenä ja kirjailijana.[1] Hän toimi vuosina 1913–1920 kirjailijaseura Madridin Ateneon pääsihteerinä ja vieraili vuonna 1916 sen lähettämänä tarkkailijana ensimmäisen maailmansodan rintamilla. Hänet valittiin vuonna 1930 seuran puheenjohtajaksi.[3]
Azaña muun muassa käänsi espanjaksi englantilaisen George Borrow’n muistelmateoksen The Bible in Spain ja sai vuonna 1926 kirjallisuuden valtionpalkinnon kirjoittamastaan kirjailija Juan Valeran elämäkerrasta. Azaña julkaisi vuonna 1927 kirkonvastaisen romaanin El jardin de los frailes (”Munkkien puutarha”).[1] Hän toimitti myös eräitä poliittisia lehtiä, jotka lakkautettiin Miguel Primo de Riveran hallinnon aikana. Politiikkaan Azaña osallistui alkujaan reformistipuolueen riveissä, mutta ei menestynyt vaaleissa. Vuonna 1925 hän perusti oman Acción Republicana -nimisen tasavaltalaisen puolueen.[2] Sen toiminta käynnistyi varsinaisesti vasta vuonna 1930. Azaña oli elokuussa 1930 yksi San Sebastiánin sopimuksen allekirjoittajista. Kyseessä oli useiden keskustan ja vasemmiston puolueiden yhteinen sitoumus vaatia kuningas Alfonso XIII:tta luopumaan kruunusta.[1]
Alfonso XIII:n lähdettyä maasta tasavaltalaiset perustivat huhtikuussa 1931 väliaikaisen hallituksen, johon Azaña tuli sotaministeriksi. Upseerikunnan harmiksi hän supisti armeijaa. Azaña oli myös johtava hahmo tasavaltalaisten lisätessä parlamentin käsittelyssä uuteen perustuslakiin katolisen kirkon ja papiston erioikeuksien lakkauttamista merkinneet pykälät.[1] Hänen mielestään juuri kirkko oli syypää Espanjan takapajuisuuteen.[2] Perustuslaki myös määräsi kouluopetuksen kirkosta riippumattomaksi, antoi naisille täyden äänioikeuden ja salli maaomaisuuden uudelleenjakamisen.[1]
Pääministeri Niceto Alcalá Zamora ei hyväksynyt kirkonvastaista lainsäädäntöä ja erosi lokakuussa 1931, minkä jälkeen Azañasta tuli uusi pääministeri. Koska hänen oma Acción Republicana -puolueensa oli pieni, hänen hallituksensa nojasi varsinkin sosialistisen työväenpuolueen (PSOE) tukeen. Azañan hallitus yritti päättäväisesti toteuttaa yhteiskunnallisia uudistuksia, kuten maareformin ja alueellisen itsehallinnon, mutta ei tahtonut saada esityksiään läpi parlamentissa.[1][2] Ensi töikseen hallitus saattoi uskonnonvapauden voimaan, salli avioeron ja määräsi jesuiittajärjestön lakkautettavaksi.[5] Vuonna 1931 säädetty tasavallan suojelulaki herätti kiistoja ja Azaña reagoi sekä oikeiston että äärivasemmiston oppositiotoimintaan niin jyrkästi, että se alensi hänen suosiotaan.[1] Kenraali José Sanjurjon epäonnistunut vallankaappausyritys elokuussa 1932 vahvisti joksikin aikaa hallituksen kannatusta parlamentissa ja jotkin tärkeät reformit saatiin vietyä läpi.[2] Uudistusten hitaus sai kuitenkin sosialistit vetämään pettyneinä tukensa pois hallitukselta, joka joutui eroamaan syksyllä 1933.[1]
Marraskuun 1933 parlamenttivaaleissa Azañan puolue sai vain viisi edustajaa. Keväällä 1934 se kuitenkin yhdistyi kahden muun samaa aatesuuntausta edustaneen puolueen kanssa uudeksi Tasavaltalainen vasemmisto -puolueeksi.[2] Asturian levottomuuksien aikana lokakuussa 1934 uusi keskustaoikeistolainen hallitus pidätti Azañan, jota syytettiin kapinan lietsomisesta Kataloniassa. Hänet kuitenkin todettiin oikeudessa syyttömäksi ja vapautettiin joulukuussa, minkä seurauksena hän sai osakseen yleisen myötätunnon.[1][2] Toinen syyte aseiden toimittamisesta Asturian kapinallisille kaatui perustuslakioikeudessa huhtikuussa 1935.[2]
Azaña tuki tammikuussa 1936 keskustan ja vasemmiston puolueiden uuden liittouman eli kansanrintaman perustamista. Kansanrintaman saatua enemmistön helmikuun 1936 parlamenttivaaleissa Azaña kokosi nopeasti uuden hallituksen.[1] Ensi töikseen uusi hallitus vapautti 30 000 Asturian kapinan aikana vangittua, lakkautti äärioikeistolaisen falangistipuolueen, toteutti uuden maareformin ja siirsi oikeistolaisina tunnettuja kenraaleja syrjäisille komentopaikoille Manner-Espanjan ulkopuolelle.[5][2] Parlamentti erotti pian presidenttinä vuodesta 1931 toimineen Alcalá Zamoran, ja Azaña valittiin hänen seuraajakseen toukokuussa 1936. Hän yritti estää hallitusvaltaa valumasta kokonaan sosialistisen vasemmiston käsiin. Kun oikeistolaiset kenraalit aloittivat kapinan heinäkuussa 1936, Azaña yritti estää tilanteen eskaloitumisen nimittämällä pääministeriksi sovittelijana tunnetun Diego Martínez Barrion. Oli kuitenkin jo liian myöhäistä, ja kapina laajeni kolme vuotta jatkuneeksi sisällissodaksi. Azaña jäi vastentahtoisesti jatkamaan presidenttinä, mutta hän oli tämän jälkeen lähinnä enää vain tasavallan keulakuva. Sosialisti Francisco Largo Caballeron tultua syyskuussa 1936 pääministeriksi sisäpolitiikka siirtyi kokonaan vasemmiston käsiin.[5][2][1]
Azaña lähti pääkaupunki Madridista syksyllä 1936 ja oleskeli suurimman osan sisällissodan ajasta Kataloniassa. Hän oli paljolti syrjässä päätöksenteosta.[4] Toisin kuin tasavallan hallitus, hän kannatti sisällissodan päättämistä neuvotteluilla kapinallisten kanssa.[3] Francisco Francon joukkojen vallattua Katalonian sisällissodan lopulla Azaña joutui 5. helmikuuta 1939 pakenemaan rajan yli Ranskaan. Hän ilmoitti muutamaa viikkoa myöhemmin eronneensa pakolaishallituksen presidentin tehtävistä ja kehotti tasavaltalaisia luopumaan taisteluista, sillä tappio oli selvä.[2] Pääministeri Juan Negrínin hallitus jatkoi vielä lyhyen aikaa epätoivoista vastarintaa.[6]
Azaña asui viimeiset aikansa Montaubanissa eteläisessä Ranskassa.[2] Syksyllä 1940 Meksikon Ranskan-suurlähetystö otti hänet diplomaattiseen suojelukseensa, jotta Vichyn Ranskan viranomaiset eivät voisi luovuttaa häntä Francon Espanjaan. Azañan viimeistä asuinpaikkaa, hotellihuonetta Hotel du Midissä Montaubanissa suojelivat Meksikon sotilasedustajat ja diplomaatit. Hänen siirtämistään suurlähetystön turviin Vichyyn suunniteltiin, mutta hän ehti kuolla ennen sitä marraskuussa 1940.[7] Vichyn viranomaiset kielsivät käyttämästä Espanjan toisen tasavallan lippua Azañan hautajaisissa, joten hänen arkkunsa peitettiin sen sijaan Meksikon lipulla.[8] Hänet haudattiin Montaubaniin.[7]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
