tieteen ja terveydenhuollon ala, joka tutkii ja hoitaa ihmisen terveysongelmia From Wikipedia, the free encyclopedia
Lääketiede tarkoittaa suppeassa merkityksessä terveyden ylläpitämiseen ja palauttamiseen sekä sairauksien ehkäisemiseen ja hoitoon kohdistuvaa tiedettä. Laajassa merkityksessä lääketiede sisältää myös näihin päämääriin tähtäävät käytännön toimet kuten lääkinnän ja operatiivisen hoidon.[1] Lääketieteessä pyritään ymmärtämään, kehittämään ja soveltamaan tapoja, joilla ihmisen tai eläimen terveyttä voidaan vaalia ja parantaa. Lääketiede on soveltava tiede, jossa sovelletaan useita luonnontieteitä, kuten biologiaa, kemiaa ja fysiikkaa. Erityisesti lääketieteessä keskitytään ihmisen anatomiaan, fysiologiaan ja biokemiaan sekä patologiaan ja mikrobiologiaan.
Lääketieteellinen ymmärrys sairauksista, niiden syistä ja hoitomenetelmistä kehittyy kaiken aikaa[2].
Lääketeollisuus rahoittaa 77 prosenttia Suomessa tehtävästä lääketieteellisestä tutkimuksesta[3].
Lääkäriseura Duodecim ja erikoislääkäriyhdistykset laativat Suomessa hoitosuosituksia[3]. Isossa-Britanniassa hoitosuositukset laaditaan puolestaan terveydenhuoltoviranomaisen asettamissa riippumattomissa komiteoissa, joiden jäseninä on sekä ammattilaisten että potilaiden edustajia. Myös suurelle yleisölle tarjotaan siellä tilaisuus vaikuttaa prosessissa.[4]
Lääketieteen historia on pitkä ja siksi osin myös hämärä. Aina on ollut ihmisiä, jotka ovat joutuneet erikoistumaan sairaiden ja heidän kipujensa kohtaamiseen. Länsimaisen lääketieteen myyttinen perustaja on kreikkalainen jumala Asklepios, joka oli tarun mukaan Apollonin poika. Käytännössä rationaalisesti tauteihin suhtautuneen lääketieteen perusti länsimaissa Hippokrates Kosilainen, joka vaikutti 400- ja 300-luvuilla eaa. Antiikin lääketieteellisen tiedon kodifioi puolestaan Klaudios Galenos 100-luvun jälkipuoliskolla. Hänen auktoriteettinsa ohjasi länsimaista lääketiedettä aina 1700-luvun alkupuolelle saakka. Galenoksen ajattelu perustui oppiin neljästä oletetusta ruumiinnesteestä, joita olivat keltainen sappi, musta sappi, veri ja lima. Lääkärit pyrkivät rohdoin ja ruokavaliolla palauttamaan näiden tasapainon. Myös maineikas lääkäri Hippokrates kannatti humoraalioppia, jota pidettiin lääketieteellisenä totuutena kahdentuhannen vuoden ajan[5].
Renessanssin aikana lääketieteen edustajat alkoivat hiljalleen tutkia ihmisruumista ruumiinavauksin. Anatomian kehitys avasi tien ihmisruumiin tarkempaan tuntemukseen. 1600-luvulla mikroskoopin keksiminen mahdollisti solujen ja verenkierron löytämisen.
1700-luvulla kirurgian ja lääketieteen oppialat alkoivat yhdistyä, kun kirurgian harjoittaminen siirtyi välskäreiltä lääkäreiden hoitoon. Tällöin keksittiin myös ensimmäinen rokotus, kun isorokkoa vastaan alettiin rokottaa lehmänrokkovirusta sisältäneellä uutteella.
Vaikka lääketieteellä on pitkät perinteet, se saavutti vasta 1800-luvun loppupuolella erityisaseman ihmisen sairauksien hoidossa. Ruumiinavaukset, mikroskopian kehittyminen, bakteerien löytäminen ja kemian kehittyminen mahdollistivat lääketieteen nopean kehityksen. Rokotusohjelmat ja antibioottien keksiminen 1940-luvulla vähensivät lopulta monien kulkutautien valtaa kehittyneissä teollisuusmaissa, mutta yhä 2000-luvulla kehitysmaissa WHO:n mukaan 74 prosenttia AIDS-lääkkeistä on edelleen monopolin alaisia ja 77 prosenttia afrikkalaisista jää edelleen vaille AIDS-hoitoa ja 30 prosenttia maailman väestöstä on edelleen vailla mahdollisuutta saada säännöllisesti elintärkeitä lääkkeitä.[6]
Suomessa on 1980-luvun puolivälistä alkaen esitetty kritiikkiä, että lääketiede on saavuttanut liian hallitsevan aseman.[7] On puhuttu medikalisoitumisesta. Medikalisaatiossa lääketieteen valta laajenee aiemmin ei-lääketieteellisinä pidetyille alueille. Tämä on länsimaissa vallitseva kehityssuunta, joka lisää lääkinnän ja lääketieteen toiminta-alaa yhteiskunnassa ja muuttaa terveyden edistämisen ja lääketieteelliset toimenpiteet ihmiselämän keskeiseksi asiaksi.
Lääketiede on kehittynyt kansanparannuksesta (jota kutsutaan myös kansanlääkinnäksi). Lääketieteen piirissä kuitenkin vastustetaan usein ankarasti kansanparannuksen hoitokeinoja, ennen kuin löydetään tieteellinen selitys, miksi tietty perinteinen hoitokeino toimii.lähde? Vuonna 2008 on julkaistu tutkimus pihkavoiteesta, joka on vanha kansanlääkinnän keino haavojen ja ihon infektioiden hoidossa. Tutkimuksen mukaan voiteella on myönteisiä vaikutuksia haavoihin, tulehduksiin ja ihosairauksiin.[8]
Tieteellisten tutkimusten tuloksiin perustuvaa lääketiedettä nimitetään näyttöön perustuvaksi lääketieteeksi (evidence based medicine). Kyseinen termi otettiin käyttöön vuonna 1992, jolloin Evidence-Based Medicine Working Group -niminen asiantuntijaryhmä suositteli, että lääkäreiden koulutuksen ja hoitovalintojen pitäisi perustua tieteelliseen tutkimusnäyttöön sen sijaan, että lääkärit luottaisivat vain omaan intuitioonsa, päättelyynsä tai kliiniseen kokemukseensa. Näyttöön perustuvan lääketieteen harjoittaminen vaatii lääkäreiltä muun muassa kykyä arvioida tutkimusten luotettavuutta.[9]
Nykyisin ajatellaan, että lääkärin antaman hoidon on perustuttava näyttöön aina, kun se on mahdollista. Jos lääkäri käyttää näyttöön perustumatonta hoitoa, jolla ei ole vakiintuneen lääketieteellisen hoidon asemaa, kyseessä on kokeellinen hoito. Tällaisia ovat esimerkiksi jonkin lääkkeen niin sanottu off label -käyttö.[10] Muunlainen näyttöön perustumaton hoito määritellään nykyisin uskomuslääkinnäksi[11].
Tutkimuksissa on havaittu, että naispotilaille tehdään miespotilaita vähemmän diagnostisia tutkimuksia. Naisten oireiden vähättely ja niiden väärä tulkinta johtaakin usein siihen etteivät naiset saa diagnoosia ja hoitoa tai ne viivästyvät tarpeettomasti. Naisten on myös turvauduttava miehiä useammin yksityiseen terveydenhuoltoon sen vuoksi, etteivät saa hoitoa julkiselta puolelta. Naispotilaiden hoitotulokset ovat myös keskimäärin huonompia kuin miespotilaiden.[12]
Lääketieteen sukupuolivinoumaa on selitetty sillä, että hoidot perustuisivat usein tutkimuksiin, joissa on selvitetty, mikä tehoaa miespuolisiin potilaisiin. On kuitenkin havaittu, että täsmälleen sama oireisto saattaa johtaa miespotilaiden kohdalla naispotilaita useammin oikeaan diagnoosiin. Miehet saavat samoilla sydänoireilla oikean diagnoosin kolme kertaa useammin kuin naiset. Miehille annetaan lisäksi naisia useammin hoitosuositusten mukaista hoitoa. Naispotilaita hoidetaan esimerkiksi sydänkohtauksen jälkeen miehiä harvemmin tukkeutuneita suonia avaavilla hoitotoimilla ja aivoinfarktin läpikäyneille naisille tehdään miehiä harvemmin liuotushoitoja. Lääketieteen sukupuolivinouma tulee esiin sekä tappavien että toimintakykyä heikentävien sairauksien kohdalla. Esimerkiksi naisten syöpä havaitaan keskimäärin 2,5 vuotta myöhemmin kuin miesten.[12]
Lääketieteellistä tutkimusta tarvitaan muun muassa sen vuoksi, etteivät hoitoja antavat tahot kykene itse arvioimaan hoitojen tehoa esimerkiksi valikoitumisharhan vuoksi (engl. selection bias). Valikoitumisharha syntyy siitä, että hoitava taho saa palautetta yleensä vain niiltä potilailta, jotka ovat hyötyneet saamastaan hoidosta, koska muut potilaat usein keskeyttävät hoidon.[13]
Lääketieteen alan kuvitus on Yhdysvalloissa oppiaine, jossa on maisteriohjelma. Sen perusti Gerald Parker Hodge, joka toimi professorina Michiganin yliopistossa.[14]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
