Remove ads
Luis Buñuel Portolés (22. helmikuuta 1900 Calanda, Espanja – 29. heinäkuuta 1983 México, Meksiko) oli espanjalais-meksikolainen surrealistinen elokuvaohjaaja[1] ja runoilija. Hän kritisoi useissa elokuvissaan porvaristoa ja papistoa.
| Luis Buñuel | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 22. helmikuuta 1900 Calanda, Espanja |
| Kuollut | 29. heinäkuuta 1983 (83 vuotta) México, Meksiko |
| Ammatti | elokuvaohjaaja |
| Ohjaaja | |
| Aktiivisena | 1929–1977 |
| Tunnetuimmat ohjaukset |
Andalusialainen koira (1928), Kulta-aika (1930), Los olvidados – säälikää heitä (1950), Viridiana (1961), Porvariston hillitty charmi (1972) |
| Palkinnot | |
|
Bafta-palkinto (1974), |
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Buñuelin ensimmäinen elokuva oli Salvador Dalín kanssa tekemä lyhytelokuva Andalusialainen koira. Buñuel joutui jättämään Espanjan 1930-luvulla ja teki seuraavat elokuvansa vasta 1940-luvun puolivälissä Meksikossa. Hänet nosti maailmanlaajuisesti tunnetuksi vuonna 1950 ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla saanut ja siellä myös palkittu Los olvidados – säälikää heitä. Tämän jälkeen hän teki vielä useita elokuvia Meksikossa, kunnes palasi 1960-luvulla Eurooppaan, missä hän ohjasi muun muassa elokuvat Päiväperho ja Porvariston hillitty charmi, joka sai parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon.
Remove ads
Buñuel syntyi Calandassa Espanjassa rikkaaseen porvarisperheeseen. Hän oli ensimmäinen perheen seitsemästä lapsesta. Perhe asui Zaragozassa, ja Luis sai ankaran jesuiittakasvatuksen.[2][1]
Buñuel muutti 17-vuotiaana Madridiin, missä hän asui vuoteen 1925 arvostetussa Residencia de Estudiantesissa, jonka taustalla oli Francisco Giner de los Ríosin kehittämä idea tuoda kaikki Espanjan ja Euroopan intellektuellit samaan paikkaan. Buñuel tutustui siellä muun muassa Federico García Lorcaan ja Salvador Dalíín.[3] Buñuel haki isänsä pakottamana opiskelemaan maataloustekniikkaa Madridin yliopistoon, muttei päässyt sisään. Tämän jälkeen hän kävi kursseja entomologiasta, opiskeli filosofiaa ja kirjallisuustiedettä ja valmistui vuonna 1924 pääaineenaan historia.[2]
Remove ads
Alku Ranskassa ja Espanjassa
Buñuel muutti isänsä kuoltua vuonna 1925 Pariisiin, missä hän alkoi vasta keskittyä elokuviin.[3] Hän kirjautui Jean Epsteinin ja usean apulaisen vetämään yksityiseen elokuvakouluun. Buñuel työskenteli muun muassa Epsteinin apulaisohjaajana elokuvassa Usherin talon häviö.[4] Epstein erotti Buñuelin koulusta, kun tämä ei suostunut työskentelemään Abel Gancen apulaisena.[2]
Buñuel liittyi 1928 pariisilaiseen surrealistiryhmään, jonka jäseniä hän oli tavannut jo Residencia de Estudiantesissa. Hänen tutkimuksensa surrealismin estetiikasta ja elokuvasta johti hänen ensimmäiseen elokuvaansa, Andalusialaiseen koiraan.[2] Sitä on kutsuttu eniten analysoiduksi 17-minuuttiseksi elokuvan historiassa. Buñuel ja Dalí kirjoittivat elokuvan uniensa pohjalta.[3]
Espanjaan Buñuel palasi 1932 tekemään elokuvan Las Hurdes – Maa ilman leipää, jota kriitikot ovat kutsuneet ”dokumenttiparodiaksi”, sillä se yhdistää kansatiedettä ja surrealismia. Buñuel auttoi 1930-luvun puolivälissä Ricardo Urgoitin Filmófonoa ja muun muassa tuotti ja ohjasi neljä Espanjan varhaista äänielokuvaa.[2]
Maanpaossa Yhdysvalloissa ja Meksikossa
Espanjan sisällissota puhkesi 1936, ja tasavaltalaisia kannattanut Buñuel lähti maanpakoon. Hän asui vuosina 1938–1945 Los Angelesissa ja New Yorkissa. Hän työskenteli poliittisten dokumenttien parissa, avusti Museum of Modern Artia sekä MGM:ää espanjankielisten elokuvien teossa ja Warner Brothersia dubbaamisessa.[2] Buñuel kutsuttiin vuonna 1946 Meksikoon elokuvaamaan García Lorcan näytelmän Bernarda Alban talo. Projekti ei toteutunut, mutta Buñuel sai muita mahdollisuuksia Meksikossa. Hänen Meksikon-kautensa ensimmäinen elokuva Gran Casino (1947) oli floppi, ja Buñuel itse piti myös elokuvaa El Gran Calavera yhtä heikkona. Elämäkerturi John Baxterin mukaan se oli kuitenkin merkittävä Buñuelin tekniikan kehittymisessä.[3]
Meksikon-aikanaan Buñuel nousi maailmanlaajuisesti tunnetuksi elokuvaohjaajaksi. Vuonna 1950 kuvattu, köyhistä katulapsista kertonut Los olvidados – säälikää heitä toi Buñuelille Cannesin elokuvajuhlien parhaan ohjaajan palkinnon.[5]
Buñuel teki Meksikossa 20 elokuvaa, ja vaikka hänet yhdistetään usein surrealistiseen elokuvaan, hän ohjasi siellä myös useita studioelokuvia. Näihin elokuviin kuuluivat Una mujer sin amor (1952), Illuusio matkustaa raitiovaunulla (1954), Joki ja kuolema (1954) ja Humiseva harju (1954). Lisäksi Los olvidadosin ansiosta Buñuel teki muutamia elokuvia yhteistyössä myös ulkomaalaisten tuottajien kanssa: Robinson Cruseon seikkailujen (1952) ja Neitsytsaaren (1960) teossa oli mukana yhdysvaltalaisia tuottajia sekä elokuvien Veri kuohuu (1956), Kuoleman puutarha (1956) ja Likaiset polut (1959) ranskalaisia tuottajia.[3]
Los olvidadosin rinnalla Buñuelin Meksikon-kauden parhaimpia elokuvia ovat yhteiskunnallisesti kantaa ottavat Nazarin (1959), Viridiana (1961), joka palkittiin Cannesin Kultaisella palmulla, ja Tuhon enkeli (1962). Viridianan Buñuel teki Espanjassa, kun Francon hallinto ajatteli käyttävänsä maailmanlaajuisesti tunnettua espanjalaisohjaajaa kulttuuripolitiikkansa ajamiseen. Vaikka elokuva palkittiin Cannesissa, se lopulta kiellettiin Espanjassa Vatikaanin hermostuttua sen aggressiivisen rienaavaan sisältöön. Viridiana esitettiin Espanjassa ensimmäisen kerran vasta vuonna 1977.[5]
Viimeiset elokuvat Euroopassa
Buñuel jakoi 1960-luvulla aikansa Pariisin, Madridin ja Méxicon välillä. Vaikka hän teki Meksikossa vielä elokuvat Tuhon enkeli ja Simon ja viettelykset (1965), hänen viimeisistä elokuvistaan suurimman osan hän kuvasi Ranskassa. Buñuel tapasi 1963 Ranskassa tuottaja Serge Silbermanin, joka tuotti viisi Buñuelin kuudesta Ranskassa kuvatusta elokuvasta. Silberman antoi Buñuelille lähes vapaat kädet ja paremmat työolosuhteet kuin Meksikossa hänellä oli kertaakaan ollut.[6] Buñuelin piti tehdä Kamarineidon päiväkirja Meksikossa, mutta uuden tuottajan ansiosta hän kuvasikin sen Ranskassa. Pääosaan Silberman hankki Jeanne Moreaun, josta tuli Buñuelin lempinäyttelijöitä, vaikka he tekivätkin vain yhden yhteisen elokuvan.[3] Elokuvan käsikirjoitti Jean-Claude Carrière, jonka kanssa Buñuel teki yhteistyötä loppu-uransa ajan.[6]
Ranskalaisissa elokuvissaan Buñuel jatkoi porvaristoelämän kritisointia. Ranskassa hän teki vuosina 1966–1977 muun muassa elokuvat Päiväperho (1966), Porvariston hillitty charmi (1971) ja Tämä intohimon hämärä kohde (1977).[7] Päiväperho kertoo Catherine Deneuven esittämästä kyllästyneestä kotirouvasta, joka alkaa prostituoiduksi piristäkseen seksuaalista elämäänsä. Buñuel käytti elokuvan jälkituotantoon poikkeuksellisen paljon aikaa, sillä hän halusi hämärtää päähenkilön unimaailman ja todellisuuden välistä rajaa.[6]
Päiväperhon ja Porvariston hillityn charmin välissä Buñuel teki elokuvat Linnunrata (1969) ja Tristana (1970).[7] Tristanan Buñuel pystyi kuvaamaan Espanjassa. Viridianan jälkeen Francon hallinto oli onnistunut estämään hänen elokuvien tekemisensä Espanjassa.[3] Buñuelin seuraava elokuva Porvariston hillitty charmi voitti Oscarin parhaasta vieraskielisestä elokuvasta.[5] Hän itse oli siitä ehdolla Oscariin parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Lisäksi hän voitti parhaan käsikirjoituksen Baftan ja oli ehdolla Baftaan parhaasta ohjauksesta ja parhaasta soundtrackista.[8]
Buñuelin viimeiset elokuvat Vapauden aave (1974) ja Tämä intohimon hämärä kohde, josta Buñuel oli ehdolla parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscariin, jatkoivat samoilla teemoilla kuin Porvariston hillitty charmi.[3]
Buñuel jäi eläkkeelle elokuvan Tämä intohimon hämärä kohde jälkeen, vaikka Silberman yritti suositelle tätä vielä tekemään uusia elokuvia.[3] Buñuel julkaisi vuonna 1982 omaelämäkerrallisen teoksen Viimeinen henkäykseni.[5]
Remove ads
Buñuel meni naimisiin Jeanne Rucarin kanssa vuonna 1934.[3] He saivat kaksi lasta, Juan Luisin ja Rafaelin. Juan Luisista tuli kuvanveistäjä ja elokuvantekijä ja Rafaelista kirjailija ja professori. Buñuelien koti oli useiden vuosikymmenten ajan Méxicon esikaupunkialueella.[9]
Luis Buñuel kuoli Méxicossa maksakirroosiin 29. heinäkuuta 1983.[9]
Buñuel suosi koko pitkän uransa ajan samantapaisia tyylejä ja teemoja. Hänen koko uraansa liitetty surrealismi sekä tiedostamattoman ja unimaailman käsittely näkyy ensimmäisen elokuvan Andalusialaisen koiran häiritsevästä kuvastosta myös myöhempiin elokuviin, kuten Tuhon enkeliin ja Porvariston hillittyyn charmiin. ”Buñuelilainen” tyyli voi viitata surrealistiseen unen ja todellisuuden sekoittamiseen, mutta myös omalaatuiseen kuvastoon, johon kuuluvat kotieläimet hienostuneessa ympäristössä, leikkaukset eläimiin syömässä toisiaan, omalaatuiset kädet ja erityisesti fetisistiset otokset jaloista ja käsistä.[3]
Remove ads
- Andalusialainen koira (Un chien andalou) 1929
- Kulta-aika (L'Âge d'Or) 1930
- Las Hurdes – Maa ilman leipää (Las Hurdes) 1933
- Gran Casino 1947
- El Gran Calavera 1949
- Los olvidados – säälikää heitä (Los olvidados) 1950
- Susana 1951
- La hija del engaño 1951
- Subida al cielo 1952
- Una mujer sin amor 1952
- El – salattu totuus (El) 1952
- Robinson Crusoen seikkailut (Las aventuras de Robinson Crusoe) 1952
- El bruto 1953
- Illuusio matkustaa raitiovaunulla (La ilusión viaja en tranvía) 1954
- Humiseva harju (Abismos de pasión) 1954
- Joki ja kuolema (El río y la muerte) 1954
- Ensayo de un crimen 1955
- Veri kuohuu (Cela s'appelle l'aurore) 1955
- Kuoleman puutarha (La mort en ce jardin) 1956
- Nazarin (Nazarín) 1959
- Likaiset polut (La fièvre monte à El Pao) 1959
- Neitsytsaari (The Young One) 1960
- Viridiana 1961
- Tuhon enkeli (El Ángel exterminador) 1962
- Kamarineidon päiväkirja (Le journal d'une femme de chambre) 1964
- Simon ja viettelykset, (Simón del desierto) 1965
- Päiväperho (Belle de jour) 1967
- Linnunrata (La voie lactée) 1969
- Tristana 1970
- Porvariston hillitty charmi (Le charme discret de la bourgeoisie) 1972
- Vapauden aave (Le fantôme de la liberté) 1974
- Tämä intohimon hämärä kohde (Cet obscur objet du désir) 1977
Remove ads
Remove ads
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
Remove ads