Wikimedia-luetteloartikkeli From Wikipedia, the free encyclopedia
Tämä on luettelo Suomen jääkäriliikkeeseen kuuluneista jääkäreistä. Kaiken kaikkiaan 1 895 vapaaehtoista aloitti jääkärikoulutuksen 1915–1918 Saksassa. Aluksi 200 suomalaista koulutettiin Lockstedtin leirillä Holsteinissä. Vuoden 1915 syksyllä Saksa päätti nostaa suomalaisosaston vahvuuden 2 000 mieheen. Suomessa aloitettiin koko maata kattava salainen värväys. Seuraavana keväänä joukosta muodostettiin Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27.
Siirry kirjaimeen → A B C D E F G H I J K L M N O P R S T U V W Y Z Å Ä Ö
(16. maaliskuuta 1898 Oulu – 17. lokakuuta 1928) oli suomalainen jääkäri. Hän liittyi Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 31. tammikuuta 1916 ja osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet ylennettiin aliupseeriksi 11. helmikuuta 1918, Vaasaan Suomeen hän palasi 25. helmikuuta samana vuonna. Kansakoulun käynyt Takalo toimi maalarina. Hänet on haudattu Oulun hautausmaalle Intiöön. Hautapaikka on sama kuin Urho Aleksander ja Olga Esteri Takalon, mutta Lauri Takalon hauta on kuitenkin merkitty erillisellä metallisella muistoristillä.
(13. maaliskuuta 1898 Kalajoki – 29. joulukuuta 1972) oli suomalainen jääkärialiupseeri. Hänen vanhempansa olivat mylläri Juho Heikki Takkunen ja Lyydia Johanna Ekqvist. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Henna Lovisa Perttulan kanssa. Takkunen työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 14. syyskuuta 1916, josta hänet siirrettiin 1. komppaniaan 12. kesäkuuta 1917. Takkunen astui suomen armeijan palvelukseen 7. helmikuuta 1918 jefreitteriksi ylennettynä ja saapui Suomeen 18. helmikuuta 1918 aselaivoja seuranneen jääkäreiden etukomennuskunnan mukana Vaasaan. Hänet määrättiin Ouluun harjoittamaan värvättyjä joukkoja. Takkunen määrättiin sisällissotaa käyvään Valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 1. Krenatöörirykmentin 3. Oulun pataljoonan konekiväärikomppaniaan ja otti osaa taisteluihin Luhalahdella, Viljakkalassa ja Mannanmäen-Kyröskosken akselilla. Hän haavoittui pahasti Kyröskoskella 20. maaliskuuta 1918 ja palasi takaisin joukko-osastoonsa 7. toukokuuta 1918. Armeijasta hän erosi 28. kesäkuuta 1918 ja liittyi kesällä 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä hän kuului täydennyspataljoonan konekiväärikomppaniaan ja otti osaa taisteluihin Säämäjärvellä. Retkikunnasta hän erosi 7. elokuuta 1919. Myöhemmin hän työskenteli työmiehenä Paraisten kalkkivuori oy:n palveluksessa. Takkunen osallistui talvisotaan ryhmänjohtaja JAlkaväenkoulutuskeskus 10:ssä. Jatkosotaan hän osallistui väestönsuojelu tehtävissä Paraisilla. Hänet on haudattiin Paraisille. Ylennyksset: Jefreitteri 7. helmikuuta 1918, Aliupseeri toukokuussa 1918. Kunniamerkit: 
Vapaudenmitali 1. lk; 
Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, 
Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.
(7. syyskuuta 1895 Viipuri – 1. toukokuuta 1933) oli suomalainen jääkärivaravääpeli. Hänen vanhempansa olivat kirjaltaja Vilhelm Andreas Tallberg ja Matilda Keinonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Elna Lahja Ruohosen kanssa. Tallberg kävi viisi luokkaa Viipurin suomalaista klassillista lyseota. Tallberg työskenteli konttoriapulaisena ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 23. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan 4. komppaniaan 21. joulukuuta 1915, missä hän toimi komppanian lääkintämiehenä. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Toimi komppanian lääkintäsotamiehenä. Tallgren suoritti Saksassa lääkintäkurssit Lockstedtissa ja Lihaussa. Tallgren saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan lääkintäaliupseeriksi 3. jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonaan, josta hänet siirrettiin huhtikuun alussa niin ikään lääkintäaliupseeriksi 6. Jääkiirirykmentin 16. jääkäripataljoonaan ja hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurissa. Sisällissodan jälkeen Tallberg palveli lääkintäaliupseerina eri komppanioissa 6. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 6:ssa, jonka nimi myöhemmin muuttui Kajaanin sissipataljoonaksi. Armeijasta hän erosi 16. helmikuuta 1919 ja astui Suojeluskuntajärjestön palvelukseen 15. helmikuuta 1919 paikallispäälliköksi Muhoksen suojeluskuntaan, mistä hän siirtyi 1. lokakuuta 1919 paikallispäälliköksi Oulujoen suojeluskuntaan. Oulujoelta hänet siirrettiin 1. tammikuuta 1920 harjoituspäälliköksi Perkjärven suojeluskuntaan. missä hän palveli vuoden loppuun saakka, jolloi hän eri suojeluskunnasta ja siirtyi konttoriksi Myllyosakeyhtiö Eloon ja palveli yritystä vuoteen 1923 saakka. Vuonna 1923 hän siirtyi konttorimyyjäksi ja matkustajaksi Oy Savo-Karjalan tukkuliikkeeseen Mikkeliin. Seuraavaksi hän vaihtoi työpaikkaa vuonna 1924 ja siirtyi edustajaksi Hyppösen kenkätehtaalle Mikkeliin ja edelleen myyjäksi Oy D. V. Widbom ab:n rautakauppaan Poriin, kunnes vuonna 1927 hän siirtyi Kuljetuskeskus oy:n työnjohtajaksi Viipuriin. Viipurissa hän sairastui keuhkotautiin ja oli hoidettavana eri parantoloissa kunnes kuoli 1. toukokuuta 1933 ja haudattiin Viipuriin. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 27. maaliskuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.
(käytti Saksassa peitenimeä Gustafsson), (15. huhtikuuta 1892 Kokkolan maalaiskunta – 15. kesäkuuta 1961) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Gustav Michelsson ja Maria Sofia Rönnqvist. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Sylvia Viklundin kanssa. Tallgren kävi kansakoulun. Tallgren työskenteli maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 2. helmikuuta 1917, josta hänet siirrettiin pataljoonan 4. komppaniaan 12. kesäkuuta 1917. Tallgren saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan ryhmänjohtajaksi ensin 1. jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonaan, josta hänet siirrettiin 3. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan 13. maaliskuuta 1918. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärällä ja Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1918 Helsingin jalkaväkirykmenttiin, josta muodostettiin ensin Itämeren jalkaväkirykmentti n:o l ja myöhemmin Porin rykmentti. Hän toimi rykmentissä koulutusaliupseerina eri komppanioissa. Uudenmaan rykmenttiin hänet siirrettiin 1. lokakuuta 1921, missä hän toimi 7. komppaniassa ase- ja varusmestarina, komppanianvääpelinä ja koulutusaliupseerina. Armeijasta hän erosi 31. maaliskuuta 1923 ja siirtyi tullilaitoksen palvelukseen 24. huhtikuuta 1923 alkaen ja toimi tullivahtimestarina Helsingin tullikamarissa. Hänet haudattiin Honkanummen hautausmaahan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Kersantti 1. heinäkuuta 1918, Vääpeli 16. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: 
Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, 
Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.
Georg Vilhelm Tallqvist myöh. Seponlahti
(10. lokakuuta 1896 Viipuri), (syntymäaika ja tiedot vanhemmista olivat hänen itsensä ilmoittamia, eikä niitä ole voitu varmistaa) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat Kosti Uloschewitsch ja Viivi Kankkunen. Tammisalo liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 29. helmikuuta 1916, mutta hänet lähetettiin vankileirille, koska hänet todettiin vihollismaan kansalaiseksi (Venäjän kansalainen). Hänen myöhemmistä elämänvaiheistaan ei ole saatu tietoja.
(2. heinäkuuta 1891 Ii) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat kauppias Kaarle Tapio ja Anna Maria Eversti. Tapio työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 31. lokakuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan 4. komppaniaan 21. joulukuuta 1915 ja laskettiin siviilitöihin 27. helmikuuta 1916. Tapio palasi Suomeen vuonna, missä hän harjoitti punakaartilaisia Rovaniemellä ja liittyi myöhemmin Muurmannin legioonaan, mutta siirtyi sieltä bolsevikkien puolelle. Hän matkusti myöhemmin Pietariin missä suoritti puna-upseerikurssin ja kaatui Judenitein armeijaa vastaan käydyissä taisteluissa. (tieto on tarkistamaton).
(10. toukokuuta 1883 Leivonmäki – 2. helmikuuta 1956) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat torppari Abel Tarkiainen ja Ulla Karjalainen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Anna Agneta Nordbergin kanssa josta hän erosi vuonna 1930. Tarkiainen työskenteli maalarina ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 14. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan 4. komppaniaan 21. jonlukuuta 1915 ja laskettiin siviilitöihin 15. maaliskuuta 1916 ja palasi Suomeen syksyllä 1918 ja toimi sen jälkeen maalarina eri puolilla Suomea.
(28. heinäkuuta 1896 Kolari – 11. syyskuuta 1956) oli suomalainen jääkäriylikersantti. Hänen vanhempansa olivat työmies Juho Tarvainen ja Margareta Örn. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922–33 Anna Sofia Hyypiön kanssa josta hän erosi vuonna 1933 ja avioitui uudelleen vuonna 1934 Jenni Emilia Kärppän kanssa. Tarvainen työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 16. huhtikuuta 1916, josta hänet laskettiin hänen sairautensa takia siviilitöihin 1. toukokuuta 1916. Takaisin Suomeen hän palasi sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja liittyi Viron vapaussotaan lähtevään Pohjan Poikain rykmenttiin, missä hän toimi kuormastopäällikön apulaisena 1. pataljoonassa. Hän otti osaa Viron vapaussodan taisteluihin Valkissa, Koikylässä, Marienhurgissa ja Petserissa. Viron vapaussodasta palattuaan hän liittyi heimosotaan lähtevään Pohjois-Inkerin vapaajoukkojen 2. pataljoonaan. Sotien jälkeen hän toimi uutarina Rovaniemellä. Tarvainen osallistui talvisotaan suutarina Erillispataljoona 27:ssä. Jatkososdan puhjettua hänet komennettiin Jalkaväkirykmentti 33:n kranaatinheitinkomppaniaan, mistä hänet siirrettiin joukkueenjohtajaksi 817. Ilmasuojelukomppaniaan. Hänet haudattiin Rovaniemelle. Ylennykset: Kersantti Viron armeijassa 1. kesäkuuta 1919, Kersantti 1941, Ylikersantti 1944. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.
(23. toukokuuta 1893 Lappajärvi – 4. huhtikuuta 1939) oli suomalainen jääkäri. Hänen äitinsä oli Loviisa Tarvonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Lyydia Aili Pellisen kanssa. Tarvonen kävi kansakoulun ja oli oppilaana Orismalan maanviljelyskoulussa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 7. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, mistä hänet lähetettiin 22. helmikuuta 1917 Altonan työosastoon ja laskettiin siviilitöihin. Suomeen hän palasi takaisin sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja siirtyi liikeapulaisksi Kortesjärvelle. Vuodesta 1922 alkaen hän toimi puutavaraliikkeen harjoittajana, kunnes vuonna 1923 hän siirtyi Oy Haraldin sahan palvelukseen ja palveli yritystä seuraavaan vuoteen saakka, jolloin siirtyi 1. joulukuuta 1924 alkaen työnjohtajaksi S. R. Ericsonin puutavaraliikkeen Uuteenkaarlepyyhyn. Hänet on haudattiin Kauhavan uuteen hautausmaahan. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.
(22. maaliskuuta 1889 Kauvatsa – 17. toukokuuta 1962) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Eskola ja Maria Hermonen. Tassari kävi kansakoulun ja Porin kauppakoulun vuosina 1907–1909. Hän työskenteli hetken Sanomalehtien tietotoimistossa ja kauppamatkustajana ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 26. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin 53 muun miehen kera 2. lokakuuta 1917 perustettuun pataljoonan tiedonanto-osastoon.[1] Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, mistä hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 19. marraskuuta 1916, mutta palasi takaisin komppaniaansa 3. maaliskuuta 1917. Tassati toimi Libaussa 3. komppanian miehistölehti Vimppelin toimittajana. Tassari saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan esikuntavääpeliksi 2. jääkärirykmentin esikuntaan, mistä hänet siirrettiin 14. huhtikuuta 1918 joukkueenjohtajaksi 6. Jääkärirykmentin 17. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa ja Nuoraalla. Sisällissodan jälkeen hän palveli 2. komppanian koulutusaliupseerina 6. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 6:ssa, josta muodostettiin myöhemmin Kajaanin sissipataljoona. Sissipataljoonasta hänet siirrettiin 16. tammikuuta 1919 alkaen 2. Divisioonan esikuntaan. Armeijasta hän erosi helmikuussa vuonna 1919 ja liittyi suojeluskuntajärjestöön ja hänet sijoitettiin Rajamaan suojeluskuntain vartiopataljoonan adjutanttiksi, missä tehtävässä hän toimi 23. maaliskuuya – 18. kesäkuuta 1919 välisen ajan, jonka jälkeen hänet siirrettiin paikallispäälliköksi Pusulan suojeluskuntaan ja toimi tehtävässä 1. heinäkuuta – 1. syyskuuta 1920 välisen ajan. Myöhemmin hän sairasteli paljon ja oli hoidettavana useissa sairaaloissa, mutta teki kumminkin työmiehen töitä Kauvatsalla. Hänet haudattiin Kauvatsalle. Ylennykset: Vääpeli 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.
(1. toukokuuta 1887 Suomussalmi – 6. marraskuuta 1929) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Abraham Tauriainen ja Juliana Hemmintytär. Tauriainen työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 7. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 17. maaliskuuta 1916 ja laskettiin siviilitöihin. Takaisin suomeen hän palasi sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja asettui työmieheksi Pohjois-Suomeen.
(21. lokakuuta 1895 Tervola – 1. lokakuuta 1965) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työnjohtaja Antti Tauriainen ja Kaisa Oinas. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Anna Kaisa Hiltulan kanssa. Tauriainen kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 13. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Tauriainen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan ensin 4. jääkärirykmentin 8. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, josta hänet siirrettiin kuormaston päälliköksi 24. maaliskuuta 1918 alkaen 11. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan ja osallistui taisteluihin Viipurissa. Sisällissodan jälkeen Tauriainen palveli 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 4:ssä, josta muodostettiin myöhemmin Pohjolan jääkäripataljoona. Hän toimi pataljoonassa 3. komppanian koulutusaliupseerina. Hänet siirrettiin 31. lokakuuta 1918 Terijoen rajavartiopataljoonan 3. komppanian vääpeliksi. Armeijasta hän erosi 11. helmikuuta 1919 ja asettui sen jälkeen Kemin maalaiskuntaan, missä toimi muun muassa Kemin uittoyhdistyksen moottorimiehenä aina vuoteen 1938 saakka. Myöhemmin hän toimi Valtionrautateillä lämmittäjänä. Talvisotaan Tauriainen osallistui Kemin vartiokomppanian Isohaaran vartion päällikkönä. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin talousaliupseeriksi Kenttätykistörykmentti 14:n 7. patteriin. Hänet haudattiin Kemin maalaiskuntaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 14. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, 
Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.
(1. marraskuuta 1888 Rovaniemi – 24. marraskuuta 1926) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat kirvesmies Julius Tenhunen ja Hilda Maria Klint. Hänet vihittiin avioliittoon 1919 Elise Helena Jernvallin kanssa. Tenhunen kävi kansakoulun ja työskenteli maanmittausapulaisena ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 2. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 15. toukokuuta 1917 ja laskettiin siviilitöihin. Takaisin pataljoonan yhteyteen hän palasi 15. elokuuta 1917 omaan joukko-osastoonsa, josta hänet kumminkin siirrettiin takaisin täydennysjoukkoon 30. joulukuuta 1917. Takaisin Suomeen hän palasi Tornion kautta 14. maaliskuuta 1918 ja astui armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä 16. maaliskuuta 1918 ja hänet sijoitettiin Valkoiseen armeijan 5. Jääkärirykmentin 14. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, missä hän toimi muonitusaliupseerina ja otti osaa sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella. Sisällissodan jälkeen Tenhunen siirrettiin 10. heinäkuuta 1918 alkaen koulutusaliupseeriksi Pioneerikoulutuspataljoonan 1. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 20. helmikuuta 1919 ja siirtyi maanmittausapulaiseksi Turuun ja myöhemmin Jyväskylään. Ylennykset: Aliupseeri 16. maaliskuuta 1918, Kersantti 12. heinäkuuta 1918, Varavääpeli 27. heinäkuuta 1918, Vääpeli 24. joulukuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.
(14. elokuuta 1897 Kemin maalaiskunta – 25. elokuuta 1917) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat torppari Juho Vilho Tenno ja Maria Amalia Kursu. Tenno työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 8. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, mistä hän joutui 26. lokakuuta 1916 keuhkotaudin tähden sairaalaahoitoon ja kuoli saamaansa tautiin Johannisthalin sairaalassa Stettinissä 25. elokuuta 1917. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.
(22. helmikuuta 1893 Tervola – 27. maaliskuuta 1950) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat torppari Vilhelm Tepsa ja Maria Matilda Tarvas. Tepsa työskenteli metsätyömiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 31. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.
Tepsa saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan lähettialiupseeriksi 1. jääkärirykmentin esikuntaan, josta hänet siirrettiin 1. toukokuuta 1918 alkaen 2. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurissa. Tepsa palveli sisällissodan jälkeen koulutusaliupseerina Kaartin jääkäripataljoonan 4. komppaniassa, josta hänet siirrettiin 17. marraskuuta 1918 Sortavalan rajavartioryhmään ja 23. maaliskuuta 1919 Terijoen rajavartiopataljoonaan, missä hän toimi aluksi kenttävartion päällikkönä ja myöhemmin 5. komppanian vääpelinä sekä koulutusaliupseerina. Hänet siirrettiin 5. helmikuuta 1920 vääpeliksi Käkisalmen läänin rykmentin III pataljoonan 9. komppaniaan, mistä hän erosi 15. maaliskuuta 1920 ja työskenteli sen jälkeen Pohjois-Suomessa työmiehenä sekä työnjohtajana metsä- ja uittotöissä. Hänet haudattiin Tervolaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 28. toukokuuta 1918, Vääpeli 8. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.
(4. joulukuuta 1894 Ruovesi – 29. tammikuuta 1960 East Chicago, Indiana, USA) oli suomalainen jääkärivaravääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Kalle Eetu Tervala ja Miina Ylä-Jarkko. Tervala kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen klassillisesta lyseosta vuonna 1915 ja liittyi Hämäläis-osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1915–1916. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 6. kesäkuuta 1916, josta hänet siirrettiin 23. heinäkuuta 1916 pataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, jonka jälkeen hän erosi pataljoonasta 5. lokakuuta 1916. Takaisin Suomeen hän palasi sisällissoda jälkeen heinäkuussa vuonna 1918 ja astui Suomen armeijan palvelukseen 20. lokakuuta 1918 varavääpeliksi ylennettynä ja hänet sijoitettiin vääpeliksi Porin jalkaväkirykmentti 2:en 5. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 11. helmikuuta 1919. Armeijasta eronsa jälkeen hän liittyi Suojeluskuntajärjestöön ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Ruoveden suojeluskuntaan. Myöhemmin hän työskenteli konttoristina G. A. Serlachius oy:n palveluksessa Mäntässä ja hoiti siviilitöidensä ohella Mäntän suojeluskunnan harjoituspäällikön tehtäviä. Hän muutti maaliskuussa 1921 Kanadaan, mistä hän muutti myöhemmin Yhdysvaltoihin. Hänet on haudattiin Yhdysvaltoihin East Chicagoon, Indianaan. Ylennykset: Varavääpeli 20. lokakuuta 1918. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.
(30. huhtikuuta 1883 Jyväskylän maalaiskunta – 7. heinäkuuta 1954 Laukaa) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies David Tervan ja Vilhelmiina Henriksson. Tervanen toimi työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 15. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin 29. marraskuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin siviilitöihin. Takaisin Suomeen hän palasi sisällissodan jälkeen ja asettui Kemin seudulle, missä hän toimi työmiehenä.[2][3]>[4]
(12. maaliskuuta 1891 Lapua – 4. tammikuuta 1932) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Matti Tervasmäki ja Sanna Liisa Ylisaari. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Senja Maria Ojalan kanssa. Tervasmäki työskenteli suutarina ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 24. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Tervasmäki saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan muonitusaliupseeriksi 2. jääkärirykmentin 12. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella, Kauksamossa, Kivennavalla ja Raivolassa sekä Inon saarrossa. Tervasmäki siirrettiin sisällissodan jälkeen 12. heinäkuuta 1918 alkaen koulutusaliupseeriksi Pioneerikoulutuspataljoonan 3. komppaniaan, josta hän erosi 15. helmikuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen suutarina Lapualla, kunnes kuoli keuhkotautiin 4. tammikuuta 1932. Hänet haudattiin Lapualle. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Kersantti 15. heinäkuuta 1918, Vääpeli 15. helmikuuta 1919. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk. , Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.
(30. lokakuuta 1896 Utajärvi – 12. tammikuuta 1919) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Yrjö Tervo ja Elsa Leinonen. Tervo työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 9. huhtikuuta 1916, josta hänet laskettiin myöhemmin siviilitöihin Saksaan. Suomeen hän palasi sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918. Hänet haudattiin Utajärvelle, todennäköisesti Sotkankylän hautausmaalle, mutta hautapaikasta ei ole tietoa.
(27. huhtikuuta 1896 Rovaniemi – 13. maaliskuuta 1966) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Johan Pietari Pettersson ja Matilda Vilhelmina Adamsson. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Anna Laurosen kanssa. Teräsmö kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelijänä Sodankylässä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 27. kesäkuuta 1916, josta hänet siirrettiin 1. lokakuuta 1916 pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella. Hänet siirrettiin pataljoonan rintamakomennuksen jälkeen pataljoonan täydennysjoukkoon 20. maaliskuuta 1917 hänen sairauden takia. Takaisin pataljoonaan Teräsmö palasi 16. elokuuta 1917. Teräsmö saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueen varajohtajaksi 3. jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurissa.
Teräsmö palveli sisällissodan jälkeen edelleen 3. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Savon jääkärirykmentti 3. Hän liittyi 4. huhtikuuta 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä hän toimi joukkueenjohtajana III pataljoonan 1. komppaniassa ja otti osaa taisteluihin muun muassa Alavoistessa, Aunuksenkaupungissa, Ulvanalla ja Tuuloksessa. Takaisin armeijan palvelukseen hän astui syyskuussa vuonna 1919 ja hänet sijoitettiin Karjalan kaartin rykmenttiin, missä hän toimi esikuntavääpelinä. Armeijasta Teräsmö erosi 15. lokakuuta 1919. Hän oli komennetuna tammikuusta heinäkuuhun vuonna 1920 kouluttajaksi Kiuruveden ja sen jälkeen Muuruveden suojeluskuntaan, josta hänet siirretiin edelleen 4. marraskuuta 1920 paikallispäälliköksi Rautavaaran suojeluskuntaan. Seuraavaksi hän astui 9. maaliskuuta 1921 palvelukseen Salmin rajavartiostoon, missä hänet sijoitettiin 3. komppaniaan. Rajavartiostosta hän erosi 19. joulukuuta 1921 vain liittyäkseen 17. joulukuuta 1921 Itä–Karjalan sotaan, missä hän oli 21. helmikuuta 1922 saakka. Hän toimi Itä–Karjalassa muun muassa Repolan pataljoonan 3. komppaniassa ja otti osaa taisteluihin Porsjärvellä ja Valamossa. Sotaretkeltä palattuaan hän astui uudelleen armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin uudelleen 25. huhtikuuta 1922 Salmin rajavartiostoon. Salmista hänet määrättiin 6. komppaniaan ja siirrettiin 1. tammikuuta 1923 alkaen 3. komppaniaan. Myöhemmin hän toimi kenttävartion päällikkönä, kunnes erosi 10. huhtikuuta 1924. Armeijauransa jälkeen hän työskenteli vuosina 1924–1925 valokuvaajana ja vuosina 1925–1926 rautatietyöläisenä Suojärvellä sekä vuosina 1926 – 29 Wihorg wood co ab:n palveluksessa sähkötyömiehenä ja kuivaamon hoitajana. Vuosina 1930–1935 hän työskenteli Suojärven tielautakunnan töissä ja vuodesta 1936 alkaen lasinhiojana talvisotaan saakka.
Teräsmö osallistui talvisotaan komppanianvääpelinä ja virkaa tekevänä komppanianpäällikkönä Rakennuspataljoona 4:ssä. Talvisodan jälkeen hän työskenteli Karjalan Tie- ja Vesirakennuspiirin palveluksessa Suojärvellä vuosina 1942–1943, kunnes siirtyi kellosepäksi Haukiputaalle vuodesta 1944 alkaen. Hänet on haudattu Haukiputaan hautausmaalle. Ylennykset: Aliupseeri 14. helmikuuta 1918, Varavääpeli 3. toukokuuta 1918, Vääpeli 8. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Talvisodan muistomitali, 
Aunuksen vapaussodan muistomitali, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.
(2. huhtikuuta 1887 Viipuri – 4. huhtikuuta 1924) oli suomalainen jääkärialikersantti. Hänen vanhempansa olivat työmies Elias Teräväinen ja Maria Sorvali. Teräväinen työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 13. lokakuuta 1915, mutta lähetettiin 18. lokakuuta 1915 Havelbergin vankileirille, josta hänet laskettiin myöhemmin siviilitöihin Saksaa. Takaisin Suomeen Teräväinen palasi sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja astui Suomen armeijan palvelukseen 17. joulukuuta 1918 alikersantiksi ylennettynä ja hänet sijoitettiin Savon Jääkärirykmentti n:o 3:n (tunnettiin myöhemmin nimellä Uudenmaan rykmentti) 5. komppaniaan, missä hän palveli 9. huhtikuuta 1919 saakka, jolloin hän siirtyi työmieheksi ja työskenteli ympäri maata.
(1. elokuuta 1894 Kitee – 25. kesäkuuta 1927) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Juho Tiainen ja Maija Liisa Gröhn. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Selma Ellilän kanssa. Tämä Kiteeläinen nahkateknikko liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 5. maaliskuuta 1916, josta hänet laskettiin siviilitöihin 12. maaliskuuta 1916. Suomeen hän palasi joulukuussa 1918 ja harjoitti sen jälkeen kenkäkauppaa Forssassa. Myöhemmin hän toimi Iin suojeluskuntatalon ravintolanpitäjänä ja sen jälkeen talonomistajana Haapavedellä. Tiainen kuoli keuhkotautiin 25 kesäkuuta 1927, mutta hänen hautapaikastaan ei ole tietoa. Mikkelin maakunta-arkiston mukaan Tiainen muutti Haapajärvelle Viipurin maaseurakunnasta vuonna 1926. Siellä hänen kuolin- ja hautapaikakseen on merkitty Kurkijoki, missä taas ei ole hänestä mitään merkintöjä.
(26. maaliskuuta 1892 Rautavaara – 17. maaliskuuta 1924 Turku) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Tobias Tiilikainen ja Maria Sofia Lievonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Anna Maria Nousiaisen kanssa. Tämä rautavaalalainen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 18. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 31. maaliskuuta 1916, josta hänet laskettiin myöhemmin siviilitöihin. Hän palasi Suomeen vuonna 1919 ja toimi liikemiehenä Rovaniemellä ja Turussa.
(7. huhtikuuta 1894 Lapua – 12. tammikuuta 1974) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Yrjö Kustaa Tiitu ja Anna Loviisa Yrjöntytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Elli Katariina Pouttun kanssa. Tiitu työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 12. helmikuuta 1916, josta hänet laskettiin 12. huhtikuuta siviilitöihin Saksaan. Saksasta hän muutti Hollantiin kesällä vuonna 1916, josta hän pestautui merimieheksi ja oli merillä noin kolme vuotta. Meriltä palattuaan hän muutti Tanskaan ja työskenteli siellä maataloustöissä, kunnes palasi takaisin Suomeen helmikuussa vuonna 1920 ja asettui asumaan Lapualle, missä hän työskenteli saha- ja rakennustyöläisenä. Hänet haudattiin Lapualle.
(14. lokakuuta 1894 Kiuruvesi – 1. joulukuuta 1942) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Abel Tikkanen ja Maria Korhonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1933 Aina Mikkosen kanssa. Tikkanen työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 15. heinäkuuta 1916, josta hänet siirrettiin 5. lokakuuta 1916 pataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet lähetettiin Altonan työosastoon 22. helmikuuta 1917 ja laskettiin siviilitöihin Saksaan 4. elokuuta 1917. Takaisin Suomeen Tikkanen palasi 29. marraskuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä eri puolilla maata. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.
(6. huhtikuuta 1887 Lapinlahti – 6. kesäkuuta 1930) oli suomalainen jääkärikersantti. Hänen vanhempansa olivat työmies Juhana Tikkanen ja Anna Sohvi Mykkänen. Tikkanen työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 13. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Hänet siirrettiin 18. lokakuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin edelleen siviilitöihin. Takaisin Suomeen hän palasi 24. maaliskuuta 1918 ja astui Suomen Valkoisen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä ja hänet sijoitettiin 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Tikkanen otti osaa sisällissodan taisteluihin Kuokkalassa ja etenemiseen Rajajoelle. Sisällissodan jälkeen hänet siirrettiin 9. heinäkuuta 1918 alkaen Pioneerikoulutuspataljoonan 1. komppaniaan, josta hän erosi 16. huhtikuuta 1919 vain liittyäkseen heimosoturiksi Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä hänet sijoitettiin 1. rykmenttiin ja osallistui sen mukana Aunuksen etelärintaman taisteluihin. Sotaretkeltä palattuaan hän muutti Lapinlahdelle ja myöhemmin Kemiin ja jatkoi töitä työmiehenä. Ylennykset: Aliupseeri 24. maaliskuuta 1918, Kersantti 9. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.
(5. tammikuuta 1893 Jällivaara Ruotsi – 6. heinäkuuta 1920) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Aadolf Edvard Tikkanen ja Josefina Vilhelmina Brändström. Tikkanen työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 2. joulukuuta 1915, josta hänet laskettiin siviilitöihin Saksaan 26. helmikuuta 1916. Takaisin Suomeen Tikkanen palasi 29. marraskuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä Kuusiluodossa, jossa hän kuoli tapaturmaisesti 6. heinäkuuta 1920. Tikkasen hautauspäiväksi on merkitty Oulaisissa 11. heinäkuuta 1920, mutta hänen hautapaikastaan ei ole tietoa.
(5. huhtikuuta 1889 Rautavaara – 30. joulukuuta 1935) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen äitinsä oli Agneta Timonen. Timonen työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 18. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Timonen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan ensin 6. jääkärirykmentin 18. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin rykmentin esikuntaan kuormastopäälliköksi. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella. Timonen palveli sisällissodan jälkeen 6. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona 6:ssa, jonka senkin nimi muutettiin myöhemmin Kajaanin sissipataljoonaksi. Hänet siirrettiin 16. tammikuuta 1919 Savon jääkärirykmentti 3:een, josta taasen muodostettiin myöhemmin Uudenmaan rykmentti. Hän toimi rykmentissä koulutusaliupseerina 9. komppaniassa. Hän joutui elokuussa 1919 sairaalaan ja erosi vähän myöhemmin vakinaisesta palveluksesta. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 5. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.
(30. marraskuuta 1891 Leppävirta – 18. lokakuuta 1921) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Antti Ville Tirkkonen ja Tilda Sofia Kuosmanen. Tirkkonen kävi kansakoulun ja työskenteli liikeapulaisena ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 11. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän haavoittui Misse-joella 31. heinäkuuta 1916. Aa-joelta hänet siirrettiin hänen sairautensa vuoksi pataljoonan täydennysjoukkoon 9. tammikuuta 1917. Hän palasi takaisin komppaniaansa 20. toukokuuta 1917, kun komppania oli palannut rintamalta, mutta joutui uudelleen sairaalahoitoon ja siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 12. helmikuuta 1918 ja näin ollen ei päässyt muun pataljoonan mukana takaisin Suomeen sen kotiuduttua. Tirkkonen palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen syyskuussa 1918 ja astui armeijan palvelukseen 6. lokakuuta 1918 varavääpeliksi ylennettynä. Hänet sijoitettiin Savon jääkärirykmentti 3:een, josta muodostettiin myöhemmin Uudenmaan rykmentti. Hän toimi rykmentissä esikuntavääpelinä. Hänet komennettiin 5. kesäkuuta – 21. lokakuuta 1919 väliseksi ajaksi hoitamaan 2. Divisioonan aliupseerikoulun vääpelin tehtäviä ja siirrettiin 2. Divisioonan esikuntavääpeliksi 10. joulukuuta 1919 alkaen. Hän hoiti 15. helmikuuta ja 15. kesäkuuta 1920 välisen ajan divisioonan aliupseerikoulun vääpelin tehtäviä ja 12. elokuuta – 20. lokakuuta 1920 armeijan tiedonantoupseerikurssien vääpelin tehtäviä. Hänet siirrettiin 15. marraskuuta 1920 alkaen Autojoukkoihin. Ylennykset: Varavääpeli 6. lokakuuta 1918, Vääpeli 15. tammikuuta 1919. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.
(27.3.1889 (Hämeenlinna) – 9.7.1975 (Hämeenlinna) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Edvard Lindeman ja Susanna Toivola. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Tyyni Maria Suomen kanssa, josta hän erosi vuonna 1931 ja avioitui uudelleen vuonna 1934 Anna Arvosen kanssa. Toivola työskenteli sanomalehtimiehenä ja oli vuodesta 1911 alkaen Hämeenlinnan raittiuspiirin sihteerinä ja raittiuspuhujana sekä osallistui keväällä vuonna 1916 jääkäreiden värväykseen ennen liittymistään itse vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 6. maaliskuuta 1916, josta hänet siirrettiin pataljoona täydennysjoukkoon 30. toukokuuta 1916, josta hän joutui myöhemmin Altonan työosastoon. Altonasta hänet laskettiin siviilitöihin Saksaan 4. elokuuta 1917. Takaisin Suomeen Toivola palasi sisällissodan jälkeen kesällä 1918 ja matkusti Riihimäelle, missä hän sai töitä Riihimäen Sanomien toimittajana. Vuodesta 1923 alkaen hän toimi asioitsijana Hämeenlinnassa, missä hän hoiti myöhemmin Harald Toivolan asianajotoimistoa. Luottamustoimia Toivolalla oli Hämeenli8nnassa runsaasti, esimerkiksi Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1946 alkaen ja hallituksen jäsen vuosina 1948–1950. Hän oli useiden lautakuntien jäsenenä. Hämeenlinnan Sibelius-seuran puheenjohtajana hän myös toimi ja oli perustamassa yhdessä säveltäjä Tauno Marttisen kanssa Hämeenlinnan Musiikkiopistoa.lähde? Toivola toimi myös useissa Hämeenlinnan Suomi-seuroissa muun muassa Suomi–Puola, Suomi–Tšekkoslovakia, Suomi–Italia, Suomi–Unkari, Suomi–DDR ja Suomi–Romania -seuroissa. Hämeenlinnan musiikinystävät ry:n hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana hän myös toimi ja hänet valittiin vuonna 1969 Suomi–Neuvostoliitto-Seura ry:n kunniajäseneksi. Kunniamerkit: 
Suomen leijonan ritarimerkki, Osuusliike Häme kultainen ansiomerkki, Suomen Kansan Demokraattisen Liiton kultainen ansiomerkki, DDR-Pohjoismaat Seuran hopeinen ansiomerkki, 2. Internationale Mönzausstellung Im Rostock mitali. Saksan Demokraattisen Tasavallan Weimarin kunniaplaketti. Asessori. Hänet on haudattu Hämeenlinnan Ahveniston hautausmaalle.
(22. maaliskuuta 1887 Helsinki – 4. huhtikuuta 1972) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän Käytti Saksassa peitenimeä Tauen ja vaihtoi sukunimensä Tolamaaksi vuonna 1934. Toivosen vanhemmat olivat koneenkäyttäjä Karl Gustaf Toivonen ja Vilhelmina Solman. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Olga Maria Vaiston kanssa. Toivonen kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaista normaalilyseosta vuonna 1908 ja liittyi Eteläsuomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1908–1918 ja 1920–1922 ja suoritti oikeustutkinnon vuonna 1922.
Toivonen oli harjoittelijana valtionrautateiden varastokonttorissa vuonna 1908 ja työskenteli oikolukijana Uudessa Suomessa vuosina 1909–1910. Hän oli myös Voimaliiton jäsen ennen liittymistään yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder–kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Toivonen ei viihtynyt sotilaallisessa koulutuksessa kovin pitkään, vaan erosi koulutuksesta 5. huhtikuuta 1915 ja palasi elokuussa vuonna 1915 takaisin Suomeen.
Toivonen toimi Suomeen palattuaan konttoriapulaisena valtionrautateiden kontrollikonttorissa vuosina 1916–1918, jonka jälkeen hän siirtyi toimistoapulaiseksi Helsingin poliisilaitokselle, missä hän palveli vuodet 1918–1923. Vuonna 1924 hän siirtyi Puolustusvoimain palvelukseen lainopilliseksi apulaiseksi Yleisesikunnan valvontatoimistoon ja palveli siellä aina jatkosodan päättymiseen saakka, jonka jälkeen hänet siirrettiin Puolustusvoimain Pääesikunnan Sotatalousosastolle ylimääräiseksi reviisoriksi ollen tehtävässä vuoteen 1946 saakka. Vuonna 1946 hän siirtyi toimitusjohtajaksi Asianajo- ja yksityisetsivätoimisto Oy Tolamaa & Sinervä Ab:n palvelukseen ja oli tehtävässä aina vuoteen 1961 saakka. Hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle. Ylennykset: Reservin vänrikki 1940, Luutnantti 1941, Kapteeni 1944. Kunniamerkit: 
Vapaudenristi 3. lk; Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera (1940 ja 1943), Talvisodan muistomitali, 
Jatkosodan muistomitali, Jääkärimerkki.
(6. elokuuta 1890 Pori – 11. huhtikuuta 1918) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Enok Toivonen ja Josefina Sultan. Toivonen työskenteli koneenkäyttäjänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 6. toukokuuta 1916, josta hänet laskettiin myöhemmin siviilitöihin Saksaan. Saksasta hän palasi takaisin Suomeen ennen sisällissodan puhkeamista ja asettui asumaan Poriin. Hän ei liittynyt valkoiseen armeijaan mutta joutui siitä huolimatta punakaartilaisten surmaamaksi Porissa 11. huhtikuuta 1918. Hänet haudattiin Porin hautausmaahan.
(Käytti Saksassa nimeä Storholm), (30. tammikuuta 1891 Alahärmä – 28. maaliskuuta 1918 Tampere) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Kustaa Tollo ja Serafia Juhontytär. Tämä Alahärmäläinen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 20. lokakuuta 1915, josta hänet siirrettiin 4. komppaniaan 25. joulukuuta 1915 ja edelleen haupitsipatteriin 7. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella, Ekkau-Kekkaussa ja Aa-joella. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan Jääkäritykistön 1. patteriin, josta hänet komennettiin edelleen Mäntän pataljoonaan. Hän kaatui Tampereen edustalla 28. maaliskuuta 1918 ja hänet haudattiin Alahärmän sankarihautaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 9. maaliskuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Jääkärimerkki.
(Käytti Saksassa peitenimeä Storholm), (22. elokuuta 1895 Alahärmä – 30. maaliskuuta 1959) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat mäkitupalainen Kustaa Tollo ja Serafia Juhontytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Hilma Juliana Kuusiston kanssa. Hän kävi kansakoulun ja työskenteli kotitalossaan ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 20. lokakuuta 1915, josta hänet siirrettiin 21. joulukuuta 1915 pataljoonan 4. komppaniaan. Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Suurholma saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 22. maaliskuuta 1918 alkaen 1. jääkäriprikaatin esikuntaan, jossa hän toimi eversti Ausfeldin lähettinä. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Karjalankannaksella. Sisällissodan jälkeen hänet määrättiin 12. heinäkuuta 1918 alkaen lähetiksi Vuoristoprikaatin esikuntaan, josta hänet siirrettiin 17. tammikuuta 1919 alkaen Itä-Suomen jalkaväkirykmentti 5:een, jossa hänet sijoitettiin 1. komppaniaan. Suurholma erosi armeijasta 11. helmikuuta 1919 hänen allekirjoittamansa sitoumusaikansa päätyttyä ja siirtyi poliisin palvelukseen, jossa hän työskenteli konstaapelina Vaasassa. Hän erosi poliisivoimista ja siirtyi 15. lokakuuta 1924 alkaen Kansallis-Osake-Pankin Vaasan konttorin vahtimestariksi. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 30. elokuuta 1917, Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 10. elokuuta 1918, Vääpeli 1918 lopulla. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.[2][3]
(käytti Saksassa peitenimeä Thorn), (26. marraskuuta 1896 Tampere – 9. lokakuuta 1977)[5] oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies August Alfred Torn ja Amanda Willberg. Hänet vihittiin avioliittoon ensimmäisen kerran vuonna 1920 Ksenia Aliina Lahelman kanssa, josta hän erosi vuonna 1931 ja avioitui toisen kerran vuonna 1936 Anna Eliina Kokon kanssa. Talviluoto kävi kansakoulun. Hän työskenteli varastomiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 23. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän joutui jäämään Insterburgin sotilassairaalaan hoidettavaksi pataljoonan lähtiessä kotimaahan helmikuussa 1918. Takaisin suomeen hän palasi sisällissodan jälkeen 20. heinäkuuta 1918 ja asettui Tampereelle poliisikonstaapeliksi, josta hän siirtyi samanlaiseen tehtävään Raumalle. Poliisivoimista hän erosi vuonna 1920 ja liittyi Suojeluskuntajärjestöön ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Kiukaisten suojeluskuntaan. Suojeluskunnasta hän erosi ja astui armeijan palvelukseen 7. helmikuuta 1921 ja hänet sijoitettiin koulutusaliupseeriksi Kajaanin sissipataljoonan 1. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 14. lokakuuta 1921 ja siirtyi hoitajaksi ensin Lapinlahden ja myöhemmin Oulun kaupungin mielisairaaloihin. Vuoden 1929 jälkeen hän toimi satunnaisissa töissä ja vaihtoi vuonna 1935 nimensä Talviluodoksi, kunnes vuonna 1936 hän astui Valtionrautateiden palvelukseen ylimääräiseksi asemamieheksi Tampereelle, missä hän palveli talvisodan syttymiseen saakka. Talviluoto osallistui talvisotaan Kuljetus- ja rehuosaston johtajana 5. Armeijakunnan esikunnassa. Välirauhan aikana hän toimi kuljetusryhmän johtajana Kuoreveden Lentovarikolla ja jatkosodan puhjettua hänet komennettiin vääpeliksi 10. Ilmasuojelukomppaniaan Ruovedelle, josta hänet siirrettiin vääpeliksi Liikennekomppaniaan ja edelleen partionjohtajaksi Toimisto 2:een Pirkka-Hämeen suojeluskuntapiiriin. Sotien jälkeen Talviluoto toimi työnjohtajana Keskusvarikko 3:ssa aina vuoteen 1960 saakka. Ylennykset: Vääpeli 6. lokakuuta 1921. Kunniamerkit: Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi, 
Unkarin maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.
(2. elokuuta 1892 Virolahti – 19. syyskuuta 1938) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat välittäjä Taneli Torri ja Karoliina Hämäläinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Alma Maria Ikäheimon kanssa, joka kuoli vuonna 1925 ja hän avioitui toisen kerran vielä samana vuonna Elin Natalia Nybäckin kanssa. Torri kävi kansakoulun ja Virolahden kansanopiston ja työskenteli metsätyönjohtajana ja välittäjänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 26. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin. 29. marraskuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin siviilitöihin Saksaan. Myöhemmin hän joutui Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin takaisin siviilitöihin 4. elokuuta 1917.
Torri palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen syyskuussa vuonna 1918 ja astui 1. lokakuuta 1918 Suomen armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin vääpeliksi Porin jalkaväkirykmentti 2:n 6. komppaniaan. Porin jalkaväkirykmentti 2:n nimi muutettiin myöhemmin Savon jääkärirykmentiksi. Torri erosi armeijasta 1. lokakuuta 1920 ja työskenteli sen jälkeen kello- ja kultaseppänä Kouvolassa vuoteen 1926 saakka. Kultasepän työt jätettyään hän astui takaisin armeijan palvelukseen 1. toukokuuta 1926 ja hänet sijoitettiin Ilmavoimien alokaskomppaniaan, missä hänet määrättiin komppanian varusmestariksi ja 1. toukokuuta 1927 alkaen vääpeliksi. Alokaskomppaniasta hänet siirrettiin 1. maaliskuuta 1928 Ilmavoimien aliupseerikoulun ja edelleen 1. tammikuuta 1932 alkaen 1. Erillisen merilentolaivueen toimitusjoukkueen vääpeliksi, mistä hänet siirrettiin 1. maaliskuuta 1936 Lentolaivue 44:n esikuntavääpeliksi. Torri suoritti Taistelukoulun kanta–aliupseerikurssin vuosina 1932–1933. Ylennykset: Vääpeli 1. lokakuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; 
Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. lk. mitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.
(1. marraskuuta 1880 Reisjärvi – 12. tammikuuta 1955) oli suomalainen jääkärikersantti. Hänen vanhempansa olivat räätäli Jafet Torvikoski ja Greeta Cecilia Kumpumäki. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Iida Häkkisen kanssa. Torvikoski työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 31. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Takaisin Suomeen Torvikoski saapui (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana jefreitteriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi 4. jääkärirykmentin 9. jääkäripataljoonaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin lähettiupseeriksi 1. Jääkäriprikaatin esikuntaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella. Sisällissodan jälkeen Torvikoski siirrettiin 15. kesäkuuta 1918 alkaen Kaartin jääkäripataljoonan 3. komppaniaan ja 11. lokakuuta 1918 alkaen Jääkäriprikaatin miinanheittäjäosastoon, missä hän toimi tallipäällikkönä. Armeijasta hän erosi 8. lokakuuta 1920 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä Pihtiputaalla ja hoiti töidensä ohella Pihtiputaan suojeluskunnan harjoituspäällikön tehtäviä 9. syyskuuta 1921 – 16. toukokuuta 1934 välisen ajan. Torvikoski suoritti Haminan taistelukoulun vuonna 1918. Ylennykset: Jefreitteri 11. helmikuuta 1918, Aliupseeri helmikuussa 1918, Kersantti 24. kesäkuuta 1919. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.
(15. tammikuuta 1888 Kurkijoki –) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Matti Tukia ja Katri Kesseli. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Bertha Irene Lithin kanssa, joka kuoli vuonna 1924 ja hän avioitui toistamiseen vuonna 1927 Vilhelmina Torikan kanssa. Tukia kävi kansakoulun ja työskenteli räätälinä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 4. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 21. toukokuuta 1916 ja laskettiin myöhemmin siviilitöihin Saksaan. Tukia palasi takaisin Suomeen 22. syyskuuta 1918 ja toimi sen jälkeen Kurkijoen suojeluskunnan harjoituspäällikkönä 2. maaliskuuta – 23. syyskuuta 1919 välisen ajan. Myöhemmin hän toimi 25. syyskuuta 1919 alkaen räätälinä Suomen armeijan upseerien kulutusosuuskunnan palveluksessa, mistä hän siirtyi 20. kesäkuuta 1921 leikkaajaksi ja työnjohtajaksi Helsingin pukutehdas oy:n palvelukseen. Hänet määrättiin 1. syyskuuta 1922 alkaen vaatetusesineiden tarkastajaksi Vaatetusvarikolle ja 2. syyskuuta 1930 alkaen ylityönjohtajaksi Armeijan pukimoon ja palveli tehtävässä vuoteen 1953 saakka. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki, Vapaudenmitali 1. lk; Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.
(1. tammikuuta 1894 Kaukola – 9. helmikuuta 1919) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Tukia ja Anna Katariina Kaasalainen. Tukia kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 16. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.
Tukia saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan vääpeliksi 4. jääkärirykmentin 8. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Raudussa ja rajaseudulla. Tukia palveli sisällissodan jälkeen 2. komppanian vääpelinä 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona 4:ssä, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Pohjolan jääkäripataljoona. Hänet siirrettiin 31. lokakuuta 1918 kenttävartion päälliköksi Terijoen rajavartiopataljoonan 3. komppaniaan. Ylennykset: Vääpeli 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.
(6. lokakuuta 1886 Vimpeli) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maakauppias Juho Tuomaala ja Maija Hongisto. Tämä Vimpeliläinen maalari liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 30. tammikuuta 1916. Hänet laskettiin Ruotsiin lomalle pataljoonasta 29. helmikuuta 1916. Takaisin pataljoonaan hän palasi 7. maaliskuuta 1916 ja laskettiin siviilitöihin. Hänen myöhemmät elämänvaiheensa ovat tuntemattomia.
(21. tammikuuta 1895 Ylivieska – 21. joulukuuta 1975)[6] oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Adam Tuomikoski ja Alma Lassila. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Betti Jenni Maria Räisäsen kanssa. Tuomikoski kävi kaksi luokkaa kansakoulua ja työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 21. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet 23. marraskuuta 1916 Altonan työosastoon, mistä hänet laskettiin elokuussa vuonna 1917 siviilitöihin Saksaan. Takaisin Suomeen hän palasi 29. marraskuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä eri puutavaraliikkeiden palveluksessa Pohjois–Suomessa. Hän osallistui talvisotaan varastomiehenä Elintarvikevarikko 1:ssä Helsingissä. Tuomikoski on haudattu Oulun hautausmaalle Intiöön, samaan hautaan jääkäri Antti Suomelan kanssa. Hänen veljensä jääkäri Mikko Tuomikoski on puolestaan haudattu Merijärvelle. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.
(27. syyskuuta 1892 Ylivieska – 28. elokuuta 1942) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Adam Tuomikoski ja Alma Lassila. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1926 Hilda Hiitolan kanssa. Tuomikoski kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 21. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 30. toukokuuta 1916 ja laskettiin siviilitöihin Saksaan. Myöhemmin hänet lähetettiin Altonan työosastoon, josta hän pääsi elokuussa 1917 jälleen siviilitöihin. Takaisin Suomeen Tuomikoski palasi 24. maaliskuuta 1918. Suomen sisällissotaan hän ei osallistunut mutta astui vuonna Oulun poliisilaitoksen palvelukseen. Myöhemmin hän työskenteli suutarina Rovaniemellä ja vuodesta 1928 alkaen pienviljelijänä Merijärvellä. Hänet haudattiin Merijärvelle. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.
(27. huhtikuuta 1895 Kiikoinen – 1. joulukuuta 1929) oli suomalainen gruppenführer Saksan armeijassa. Hänen vanhempansa olivat maalari Oskari Tuominen ja Hilma Sabina Villentytär. Tuominen kävi kansakoulun ja työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 24. syyskuuta 1915, josta hänet siirrettiin 21. joulukuuta 1915 pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, josta hän karkasi 25. kesäkuuta 1916 yöllä yhdessä hilfsgruppenführer Hjalmar Fritiof Vikströmin kanssa venäläisten puolelle. He paljastivat pataljoonan sijainnin rintamalla, jonka tiedon pohjalta Venäläiset kohdistivat pataljoonan asemiin tykistön rumputulen.[7] Venäläiset toimittivat Tuomisen rintamalta Pietariin Spalernajan vankilaan, mistä hän vapautui 12. maaliskuuta 1917 Venäjän vallankumouksen alkaessa. Vapauduttuaan hän jäi Venäjälle ja kuoli siellä ilmeisesti Pietarissa joulukuussa 1929. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 1. maaliskuuta 1916, Gruppenführer 14. toukokuuta 1916.
(19. maaliskuuta 1896 Jyväskylä – 2. lokakuuta 1954) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Jahvet Tuominen ja Eeva Hytönen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1929 Lyydia Johanna Turpeisen kanssa, joka kuoli vuonna 1934. Tuominen työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 31. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella, mistä hänet lähetettiin Altonan työosastoon 11. helmikuuta 1917 ja laskettiin siviilitöihin Saksaan elokuussa 1917. Takaisin Suomeen Tuominen palasi sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen sekatyömiehenä pohjois-Suomessa.
Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.
(31. joulukuuta 1890 Nastola – 19. elokuuta 1928) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Johan Tuominen ja Karoliina Oinassilta. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1925 Elma Hietulan kanssa. Tuominen kävi kaksi luokkaa kansakoulua ja työskenteli puutarhurina ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 17. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella.
Tuominen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan kuormastoaliupseeriksi 2. jääkärirykmentin 12. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella ja Kauksamolla, Kivennavalla sekä Raivolassa. Sisällissodan jälkeen hänet siirrettiin 12. heinäkuuta 1918 alkaen Pioneerikoulutuspataljoonaan, missä hän toimi kuormastovääpelinä. Myöhemmin hän toimi niin ikään kuormastovääpelinä Pioneeripataljoona 2:ssa (tunnettiin myöhemmin nimellä Rautatiepataljoona). Hänet siirrettiin 31. toukokuuta 1927 alkaen kuormastovääpeliksi Pohjois–Savon rykmenttiin, missä hänet määrättiin lopulta 1. lokakuuta 1927 alkaen rykmentin rehumestariksi. Hänet haudattiin Nastolaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 24. joulukuuta 1918, Vääpeli 4. helmikuuta 1920. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. lk. mitali, Jääkärimerkki.
(27. toukokuuta 1895 Suomussalmi – 31. heinäkuuta 1967) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Pekka Turunen ja Kreta Sofia Tapio. Hän kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 31. tammikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 18. maaliskuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin 12. huhtikuuta 1916 siviilitöihin Saksaan. Turunen palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen vuoden 1919 alussa ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä ja kulkukauppiaana Pohjois-Suomessa. Hän toimi jatkosodan aikana työnjohtaja Linnoitusrakennuspataljoona 333:ssa vuosina 1943–1944. Hänet haudattiin Suomussalmelle.
(25. heinäkuuta 1877 Nurmes – 13. maaliskuuta 1946) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Matti Turunen ja Agneta Hulkko. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1910 Kaisa Maria Sääskilahden kanssa. Hän työskenteli suutarina ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 3. tammikuuta 1916, josta hänet laskettiin sivälitöihin Saksaan 20. tammikuuta 1916. Takaisin Suomeen Turunen palasi sisällissodan jälkeen kesäkuussa vuonna 1918. Paluusa jälkeen hän työskenteli koneasiamiehenä ja suutarina eri paikkakunnilla.
(16. syyskuuta 1888 Pielisjärvi – 6. toukokuuta 1948) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Antti Turunen ja Maria Honkanen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Ida Maria Sahlssonin kanssa. Hän kävi kansakoulun ja yksityisen kirjanpitokurssin sekä suoritti yksityisesti viidennen luokan Viipurin reaalikoulussa vuonna 1926. Turunen työskenteli levyseppänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 8. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.
Turunen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana varavääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi ensin 2. jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Myöhemmin hän toimi pataljoonan kuormaston päällikkönä. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla ja Tampereella sekä Rajamäellä, Tarpilassa ja Raivolassa. Hän palveli sisällissodan jälkeen 5. komppanian vääpelinä edelleen 2. Jääkärirykmentissä, joka tunnettiin myöhemmin ensin nimellä Porin jalkaväkirykmentti 2 ja myöhemmin Savon jääkärirykmentti. Hänet siirrettiin 1. huhtikuuta 1919 alkaen kuormastovääpeliksi Keski-Suomen rykmenttiin. Armeijasta hän erosi 30. syyskuuta 1920, mutta astui takaisin armeijan palvelukseen 30. huhtikuuta 1922 ja hänet sijoitettiin Karjalan kaartin rykmenttiin, jossa hän toimi aluksi 6. komppanian vääpelinä ja 1. joulukuuta 1926 alkaen komppanian asevarastonhoitajana. Toistamiseen hän erosi armeijasta 30. huhtikuuta 1927, mutta palasi jälleen armeijan palveluskseen 15. elokuuta 1927 ja tällä kertaa hänet sijoitettiin varusmestariksi Karjalan kaartin rykmenttiin 2. komppaniaan. Kolmannen kerran hän erosi armeijasta 15. elokuuta 1928. ja työskenteli sen jälkeen 1. lokakuuta 1930 alkaen yövartijana Muonavarikko 2:ssa. Jalkaväen aliupseerikoulun hän kävi vuosina 1923–1924.
Ylennykset: Hilfsgruppenführer 25. elokuuta 1917, Varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 1. lokakuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. lk. mitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.
(25. huhtikuuta 1894 Kortesjärvi – 7. lokakuuta 1978)[8] oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Kustaa Tähtinen ja Miina Autio. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Anna Adolfiina Suomelan kanssa. Tähtinen kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 27. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen Tähtinen siirrettiin pataljoonan 1. konekiväärikomppaniaan 10. heinäkuuta 1917.
Tähtinen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan muonitusaliupseeriksi 1. jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä ja Säiniöllä sekä Viipurissa. Sisällissodan jälkeen Tähtinen määrättiin armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä muonitusmestariksi Suomen valkoisen kaartin 3. konekiväärikomppaniaan. Armeijasta hän erosi 6. elokuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä Evijärvellä. Talvisotaan Tähtinen osallistui huoltoaliupseerina Seinäjoen Työkomppaniassa. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli kesällä 1918. Kunniamerkit: Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.
(2. lokakuuta 1897 Orivesi – 12. heinäkuuta 1956 Turku) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Severin Törmälä ja Maija Stiina Hermannintytär. Hän työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 10. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 18. maaliskuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin myöhemmin siviilitöihin Saksaan. Hän palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 1. joulukuuta 1918. Hänen myöhäisemmät elämänvaiheensa ovat tuntemattomat.[2][3][4]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
