Liisa Tavi
suomalainen laulaja-lauluntekijä From Wikipedia, the free encyclopedia
Liisa Kaarina Tavi (12. toukokuuta 1956 Tohmajärvi – heinäkuu 2023[1]) oli suomalainen laulaja ja lauluntekijä.
Ura
Jo pienestä eri tilaisuuksissa laulanut Liisa Tavi kävi keskikoulun ja opiskeli vuoden verran musiikkiopistossa Joensuussa. Laulajanura lähti liikkeelle poliittisen laululiikkeen parista. Sosialistiseen nuorisoliittoon kuulunut Tavi osallistui vuonna 1976 Kotkan Kuutsalossa pidetylle kesäleirille, jossa säveltäjä Kaj Chydenius ja tuottaja Pekka Aarnio sattuivat kuulemaan hänen lauluesityksiään. Chydenius ja Aarnio tiesivät Sinikka Sokan olevan jäämässä pois Agit Prop -yhtyeestä ja kutsuivat Tavin koelauluun. Tavi kiinnitettiin Sokan tilalle yhtyeeseen saman vuoden syksyllä.[2][3]
Kesällä 1979 Tavi teki läpimurtonsa, kun hänen Henrik Otto Donnerin perustamalla Ponsi-levymerkillä julkaistu esikoissinglensä ”Lasta ei saa tukuttaa” voitti television Levyraadin.[2] Kappale oli Tavin säveltämä ja Pelle Miljoonan sanoittama.[3] Hän levytti myös Kollaa kestää -yhtyeen kappaleen ”Jäähyväiset aseille” (1981).
Tavin tuotannossa toistuu usein teemana kannanotot inhimillisyyden puolesta. Tekstejä ovat tehneet Tavin itsensä lisäksi muun muassa Pelle Miljoona, Anki Lindqvist, Liisa Ryömä, Kari Peitsamo, Pentti Saaritsa, Tommy Tabermann, Hector ja Pekka Tegelman. Violeta Parran tuotannosta Jaana Lappo käänsi suomeksi kappaleet ”Elämälle kiitos” ja ”Kun palaan nuoruuteeni”. Tavi on esittänyt ja levyttänyt suomeksi myös monia brasilialaisen Chico Buarquen lauluja.
Liisa Tavi osallistui Suomen euroviisukarsintoihin vuonna 1980 kappaleella ”Nopea talven valo”, jonka oli säveltänyt hänen silloinen aviomiehensä Pekka Tegelman.
Liisa Tavi myös sävelsi ja sanoitti omaa tuotantoaan. Joissakin lauluissa sekä sävel että sanat ovat artistin omat, kuten kappaleissa ”Ihmeiden aika”, ”Levoton taival”, ”Onneton vai onnellisin”, ”Suojele itseäs” ja ”Vuokses uskallan”. Kappaleet löytyvät levyltä Ihmeiden aika, jonka Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus valitsi vuoden 1994 parhaiden levyjen joukkoon[4].
1990-luvun lopulla Liisa Tavi matkusti Brasiliaan esiintymään ja keräämään aineistoa uutta levyä varten. Vuonna 2002 ilmestyi viimeiseksi jäänyt levy Vaeltava sydän, joka koostuu brasilialaisesta musiikista ja on bossanovan sävyttämä kokonaisuus. Levyllä vierailivat Tavin duettopareina Anneli Saaristo ja Otto Donner, joka myös tuotti levyn. Levyn julkaisun jälkeen Tavi vetäytyi julkisuudesta lähes 20 vuodeksi.[3]
Tavi oli taustalaulajana Rauli Badding Somerjoen kappaleella ”Tähdet tähdet”.
Tavi sai valtion taiteilijaeläkkeen keväällä 2008.[5]
Yksityiselämä
Liisa Tavilla oli avioliitosta Pekka Tegelmanin kanssa vuosina 1984 ja 1987 syntyneet tytär ja poika. Tavin ja Tegelmanin avioliitto päättyi eroon vuonna 1990.[6]
Vuonna 2021 tehdyssä haastattelussa Tavi kertoi kärsivänsä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.[3]
Karjalainen-lehti kertoi 10. heinäkuuta 2023 Tavin kuolleen äkillisesti edellisenä viikonloppuna Joensuussa.[6]
Albumit
- Liisa Tavi (1979)
- Sankareiden illat (1980)
- Palavat ikkunat (1981)
- Naamiot (1984)
- Niin se käy (1986)
- Miten enkeleitä vietellään (Monna Kamun ja Anneli Saariston kanssa, 1989)
- Ihmeiden aika (1994)
- Elämälle kiitos – Lauluja vuosilta 1979–1994 (1998)
- Vaeltava sydän (2002)
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.