Leptis Magna

Leptis Magna tai Lepcis Magna oli antiikin aikainen kaupunki Pohjois-Afrikassa nykyisen Libyan alueella, noin 130 kilometrin päässä itään Tripolista. Foinikialaiset perustivat kaupungin noin vuonna 1100 eaa., ja se kuului Karthagolle vuoteen 146 eaa., kolmanteen puunilaissotaan asti. Kaupungista tuli virallisesti osa Rooman valtakuntaa vasta keisari Tiberiuksen aikana, kun siitä tuli osa African provinssia.

Leptis Magna
Leptis Magnan tori
Maailmanperintökohde
Sijainti	Libya 32°38′21″N, 14°17′26″E
Tyyppi	kulttuuri
Kriteerit	I, II, III
Tunnusnumero	183
Valintahistoria
Valintavuosi	1982
Leptis Magna
Infobox OK

Leptis Magnasta kotoisin olevasta Septimius Severuksesta tuli vuonna 193 Rooman keisari. Uusi keisari suosi vanhaa kotikaupunkiansa, ja pian siitä tuli yksi Afrikan tärkeimmistä kaupungeista, heti Karthagon ja Aleksandrian jälkeen. 200-luvun kriisin aikana kaupunki pääsi rappeutumaan, mutta koki lyhytaikaisen loistokauden Theodosius I:n aikana. Vandaalit valloittivat kaupungin 439 ja purkivat kaupungin muurit. Berberit ryöstivät vuonna 523 puolustuskyvyttömän kaupungin, ja Belisarius valtasi kaupungin Itä-Roomalle vuonna 534. Kaupungista tuli provinssin uusi pääkaupunki, mutta se ei koskaan toipunut berberien hyökkäyksestä. Bysanttilaiset luopuivat kaupungista 650-luvulla arabien hyökätessä, ja se hylättiin kokonaan asumattomaksi.

Maailmanperintökohde

Leptis Magnan rauniot ovat Unescon maailmanperintökohde.^[1]

Kaupungissa on vanhoja piirtokirjoituksia sekä arkeologisia raunioita, jotka ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin. Niitä ovat teatteri sekä kylpylä, jonka metsästysfreskot ovat upeita. Kaupunkia on arkeologiselta arvoltaan verrattu Pompeijiin.^[2]

Lähteet

1. Archaeological Site of Leptis Magna Unesco. Viitattu 22.9.2007.
2. Satu Helin, Pala historiaa voi kadota Libyassa, Helsingin Sanomat 5.9.2011 sivu B 2

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Leptis Magna Wikimedia Commonsissa

• Lauri Oilinki: Leptis Mangan loisto kaivettiin Libyan hiekkadyynien alta 25.5.2011. Turun Sanomat. Viitattu 29.5.2011.^{[vanhentunut linkki]}