Lekyytti

Lekyytti (m.kreik. λήκυθος, lēkythos, door.kreik. λάκυθος, lakythos, lat. lecythus)^[1] on antiikin aikana käytetty keraaminen öljypullo. Se tunnetaan vaasien muotona erityisesti kreikkalaisesta keramiikasta.^[2][3][4][5]

Attikalainen valkopohjatekniikalla koristeltu lekyytti, n. 450–440 eaa. Metropolitan Museum of Art.

Historia ja käyttö

Lekyyttejä käytettiin öljy- ja voidepulloina. Nimi lekythos viittasi kreikassa monenlaisiin pulloihin ja öljy-astioihin, mukaan lukien myös muun muassa aryballokset, mutta nykyisin termiä käytetään tutkimuksessa juuri tietynlaisesta, tässä kuvatusta pullotyypistä.^[3][5] Vaasityypin nimi on alkuperältään esikreikkalainen, toisin sanoen kreikkalaiset olivat saaneet sen jostakin varhaisemmasta kielestä ja kulttuurista.^[6]

Varhaisimmat attikalaisen keramiikan mustakuviotekniikalla koristellut lekyytit tehtiin 500-luvulla eaa., ja saivat muotonsa mahdollisesti korinttilaisesta keramiikasta. Varhaismuodot olivat pyöreähköjä tai ovaalinmuotoisia, ja perustuivat mahdollisesti korinttilaisiin aryballoksiin. Attikalainen hartialekyytin alkumuoto kehittyi noin vuoteen 560 eaa. mennessä, ja kanonisoitui perustyypiksi vuosisadan lopulle tultaessa.^[5]

Lekyyttejä käytettiin paitsi arkikäytössä myös uskonnollisissa seremonioissa ja erityisesti hautausrituaaleissa, kuten ruumiin voitelussa. Niitä myös asetettiin vainajien haudoille. Tämä käy ilmi siitä, että niitä on löydetty paljon hautausmailta, sekä vaasimaalauksista, joissa lekyytit esitetään usein haudoilla. Monet näistä maalauksista on tehty lekyytteihin itseensä. 400-luvun eaa. lopulla valmistettiin myös suurikokoisia lekyyttejä, jotka oli ilmeisesti tarkoitettu hautapaikan merkeiksi.^[3][5][7]

Lekyytistä sai nimensä lekythion, joka oli kreikkalaisessa metriikassa eräs runosäe.

Muoto ja tyypit

Lekyytti on pitkänomainen, hoikka ja syllinterimäinen, suiposti alaspäin kapeneva kapeakaulainen pullo. Siinä on ahdas ja syvä suu, ohut kaula, matala jalka ja yksi pystysuora kädensija, joka saa alkunsa hartiasta ja kaartuu kiinni kaulan alaosaan. Kuppimaisen suuosan terävä sisäreuna esti öljyn läikkymisen. Joissakin lekyyteissä on sisällä pienempi kammio, jolloin niihin on mahtunut vähemmän öljyä kuin ulospäin näyttäisi.^[2][3][5] Lekyyttien korkeus on tyypillisesti noin 20–50 cm. Suurimmat hautakivilekyytit ovat korkeudeltaan noin metrin. Klassisen kauden attikalaisten lekyyttien maalauskoristelussa käytettiin erityisesti valkopohjatekniikkaa.^[2][3]

Lekyytti muistuttaa monin tavoin aryballosta, mutta on yleensä tätä korkeampi.^[3] Lekyytin ja aryballoksen välimuoto on lekythos aryballos.^[3]

Lekyytin tyyppejä ovat:^[3]

Deianeira-lekyytti

Deianeira-lekyytti on lekyyttien alkuperäinen muoto, jota valmistettiin 500-luvun eaa. alkupuolella. Sitä tuotettiin erityisesti korinttilaisessa keramiikassa. Lekyytit koristeltiin alun perin mustakuviotekniikalla.^[3]

• 
  Deianeira-lekyytin muoto ulkoa ja sisältä.
• 
  Deianeira-lekyytti, n. 575–550 eaa.
• 
  Deianeira-lekyytti, n. 550 eaa.
• 
  Deianeira-lekyytti, n. 550 eaa.
• 
  Deianeira-lekyytti, n. 550 eaa.

Hartialekyytti

Hartialekyytti on lekyytin myöhempi perusmuoto. Se on saanut nimensä siitä, että sen vartalon yläosa on muuta vartaloa leveämpi eli ”harteikas”. Vaasi kapenee alaspäin. Tyyppi kehittyi noin vuoteen 560 eaa. mennessä samaan aikaan hartiallisen hydrian ja kaula-amforan kanssa. Lekyytit koristeltiin edelleen pääosin mustakuviotekniikalla.^[3][5]

• 
  Hartialekyytin muoto ulkoa ja sisältä.
• 
  Hartialekyytti, n. 500 eaa.
• 
  Hartialekyytti, n. 480–470 eaa.
• 
  Hartialekyytti, n. 480–470 eaa.
• 
  Hartialekyytti, n. 460–450 eaa.

Sylinterilekyytti

Sylinterilekyytti on saanut nimensä siitä, että sen vartalo on tasaisen sylinterimäinen, kunnes kapenee alaosastaan jalkaa kohti. Tyyppi kehittyi noin 535–500 eaa. ja oli hallitseva muoto 400-luvulla eaa. Sylinterilekyyttejä tehtiin erityisesti attikalaisessa keramiikassa. Niiden koristelussa käytettiin erityisesti valkopohjatekniikkaa.^[3]

• 
  Sylinterilekyytin muoto ulkoa ja sisältä.
• 
  Sylinterilekyytti, n. 480–470 eaa.
• 
  Sylinterilekyytti, n. 460–450 eaa.
• 
  Sylinterilekyytti, n. 420 eaa.
• 
  Sylinterilekyytti, n. 420 eaa.

Vatsalekyytti

Vatsalekyytti on saanut nimensä vartalonsa pyöreähköstä muodosta. Se muistuttaa monin tavoin perustyypin lekyyttiä, josta alaosa on ikään kuin leikattu pois. Lekyytissä ei ole terävää hartiaa. Pohja ja jalka ovat leveät. Vatsalekyyttejä alettiin valmistaa 400-luvun eaa. loppupuolella.^[3][8] Monet myöhemmät muodot ovat attikalaista Kertš-tyyliä tai peräisin eteläitalialaisesta keramiikasta.

• 
  Vatsalekyytin muoto ulkoa ja sisältä.
• 
  Vatsalekyytti, n. 450 eaa.
• 
  Vatsalekyytti, n. 440 eaa.
• 
  Vatsalekyytti, Kertš-tyyli, n. 350 eaa.
• 
  Vatsalekyytti, 300-luku eaa.

Terholekyytti

Terholekyytti on harvinaisempi muoto, joka on saanut nimensä tammenterhoa muistuttavasta ylöspäin kapenevasta muodostaan.

• 
  Terholekyytin muoto ulkoa ja sisältä.
• 
  Terholekyytti, n. 410–400 eaa.

Lähteet

1. Liddell, Henry George & Scott, Robert: λήκυθος, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
2. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Lekyytti”, Antiikin käsikirja, s. 299. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
3. Lekythos Classical Art Research Center, University of Oxford. Arkistoitu 16.1.2020. Viitattu 20.1.2020.
4. Cartwright, Mark: A Visual Glossary of Greek Pottery Ancient History Encyclopedia. Viitattu 20.1.2020.
5. Lekythos Perseus Encyclopedia.
6. Haarmann, Harald: Roots of Ancient Greek Civilization: The Influence of Old Europe, s. 60. McFarland, 2014. ISBN 0786478276 Teoksen verkkoversio.
7. Taiteen pikkujättiläinen, s. 375. WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X
8. Squat lekythos Perseus Encyclopedia.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta lekyytit Wikimedia Commonsissa