From Wikipedia, the free encyclopedia
Latok (urduksi لیٹوک, Laiṭok) on jyrkästi kohoavista kallionhuipuista koostuva vuorirypäs, joka sijaitsee Panmah Muztaghin osassa Keski-Karakorumissa, Pakistanissa. Latokin länsipuolella sijaitsee Ogren huipuista koostuva ryhmä, jonka korkein huippu Baintha Brakk tunnetaan myös nimellä The Ogre. Latokista suoraan etelään sijaitsee Baintha Lukparin jäätikkö, mikä johtaa pitkälle Biafon jäävirralle, yhdelle Karakorumin pääjäätiköistä. Latokin pohjoispuolella sijaitsee Choktoin jäävirta.
Sijainti |
Pohjoiset Alueet, Pakistan |
---|---|
Vuoristo |
Panmah Muztagh, Karakorum |
Korkeus merenpinnasta |
23 441 m jalkaa/7145[1] |
Prominenssi |
1 475 m |
Ensimmäinen nousu huipulle | |
Helpoin reitti |
Itäinen harjanne eteläpuolelta |
Koordinaatit |
---|
Sijainti |
Pohjoiset Alueet, Pakistan |
---|---|
Vuoristo |
Panmah Muztagh, Karakorum |
Korkeus merenpinnasta |
23 320 m jalkaa/7108 m[1] |
Prominenssi |
1 475 m |
Ensimmäinen nousu huipulle | |
Helpoin reitti |
Kaakkoinen tukipilari |
Koordinaatit |
---|
Sijainti |
Pohjoiset Alueet, Pakistan |
---|---|
Vuoristo |
Panmah Muztagh, Karakorum |
Korkeus merenpinnasta |
22 798 m jalkaa/6949 [1] |
Prominenssi |
1 475 m |
Ensimmäinen nousu huipulle | |
Helpoin reitti |
Lounainen harjanne |
Koordinaatit |
---|
Ryhmä käsittää neljä päähuippua, jotka on lueteltu tähän niiden suhteellisen aseman mukaan. Nimien perään on ilmoitettu korkeus merenpinnan tasosta[1] sekä vuosiluku, jolloin huipulle on ensimmäisen kerran noustu:
Jokainen huipuista on teknisesti äärimmäisen vaikea kiivettävä.
Latok I:n huipulle kiipesi ensimmäisen kerran 1979 Naoki Takadan johtama japanilainen retkikunta. Tähän ensimmäiseen huipulla käyneeseen ryhmään kuuluivat myös Sin'e Matsumi, Tsuneo Shigehiro ja Yu Watanabe, sekä heitä seuranneet Hideo Muto, Jun'ichi Oku ja Kota Endo, jotka saavuttivat huipun kolme päivää myöhemmin. He aloittivat kulkunsa Baintha Lukparin jäätiköltä, kiipesivät vuoren tukipilaria ja saavuttivat itäisen harjanteen.
Latok I:n jyrkän pohjoisharjanteen (2 500 m) reitti on yhä kiipeämättä. Yhdysvaltalaisten kiipeilijöiden, Jim Doninin, Michael Kennedyn, George Lowen ja Jeff Lowen ensimmäinen yritys oli vähällä onnistua. Puutteista huolimatta kevyen kuorman pitäminen tässä kiipeämisessä oli tärkeää. Tämän jälkeen seurasi monia epäonnistuneita kiipeämisyrityksiä.[4]
Latok II:lle noustiin ensimmäistä kertaa vuonna 1977, kun Arturo Bergameschin johtama italialainen ryhmä onnistuivat kiipeämään vuoren huipulle kaakkoisrinnettä pitkin. E. Alimonta, T. Mase sekä R. Valentini onnistuivat pääsemään huipulle.[3]
Vuonna 1997 tapahtui myös maininnan arvoinen nousu Latok II:lle, kun Alexander Huberin, Thomas Huberin, Toni Gutschin, ja Conrad Ankerin joukkue kiipesi huipun jyrkkää länsirinnettä. He kuvailivat tätä samanlaiseksi kuin asettaisi "El Capitanin Mount McKinleyn päälle": 1 000-metrinen pystysuora kallioseinämä, jonka perustaselvennä on 6 100 metrin korkeudella merenpinnan tasosta. Kaiken kaikkiaan kiipeämistä ylöspäin oli yhteensä 2 200 metriä.[5]
Ensimmäinen nousu Latok III:lle tapahtui vuonna 1979, kun Yoji Teranishin johtama japanilainen joukkue kiipesi huipulle lounaisen harjanteen reittiä. Huipulle olivat nousseet Teranishi, Kazushige Takami sekä Sakae Mori.[2] Samaa reittiä nousi 1988 italialainen ryhmä. Se oli ensimmäinen onnistunut uudelleennousu millekään Latok-ryhmän huipuista.[4]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.