Koskela (Helsinki)
Helsingin 26. kaupunginosa From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Koskela (ruots. Forsby) on Helsingin 26. kaupunginosa, jossa on asukkaita noin 3 300[2]. Sitä reunustavat Käpylä, Kumpula, Vanhakaupunki ja Oulunkylä. Helsingin piirijaossa Koskela lasketaan osaksi Vanhankaupungin peruspiiriä.[2]

Remove ads
Koskelan voidaan katsoa jakautuvan kahteen alueeseen: pienen luonnontilassa olevan kaistaleen pohjoispuoliseen omakotitaloalueeseen ja eteläpuoliseen kerrostaloalueeseen. Koskelassa on muun muassa vanhainkoti, kaksi lastenkotia, koulu, päiväkoti, nuorisotalo, keskuspesula (purettu 2012) ja Koskelan vanhustenkeskus. Kaupunkikuvaan kuuluvat varikot Koskelan bussi- ja raitiovaunuvarikko eivät kuulu Koskelaan nimistään huolimatta. Puu-Koskelassa kadut on nimetty uusmaalaisten kuntien mukaan.
Remove ads
Historia
Vanhaankaupunkiin vuonna 1550 perustettu Helsingin kaupunki perustettiin Koskelan kylään. Nimensä (Forsby) kylä oli saanut Vantaanjoen suulla pauhaavasta Vanhankaupunginkoskesta. Samaisesta koskesta juontuu myös Helsingin ruotsinkielisessä nimessä (Helsingfors) esiintyvä sana fors (koski).
Ennen 1990-luvun alun lamaa Koskelassa oli useita kioskeja ja kauppoja. Laman jälkeen näistä jäi jäljelle enää yksi keskellä kerrostaloaluetta nuorisotalon vieressä sijaitseva Alepa-kauppa. Kerrostaloalueella on muun muassa HKL:n henkilöstön työsuhdeasuntoja, kaupungin vuokra-asuntoja, opiskelija-asuntoloita, invalidien asuntoja ja vanhusten asuntoja. 1990-luvun puolivälin jälkeen aloitetut rakennusten pintaremontit ovat muuttaneet alueen kasvoja huomattavasti.
Remove ads
Julkinen liikenne
Koskelassa sijaitsee bussilinjan 55 päätepysäkki ja alueella liikennöi arkisin lähibussi 603, joiden lisäksi Koskelaa palvelevat Koskelantietä ajavat linjat 57, 69, 518 ja 848/A sekä Käpyläntietä ja Oulunkyläntietä liikennöivät linjat 53 ja 65. Lahdenväylän liikennekäytävän linjat kulkevat Koskelassa, mutta ohittavat asuinalueet noin kilometrin etäisyydellä. Sekä Käpylän että Oulunkylän lähijuna-asemille on Koskelan runsasväkisemmältä kerrostaloalueelta hieman yli kilometrin matka.
Remove ads
Koskelan vanhustenkeskus
Koskelan vanhustenkeskus eli entinen Koskelan sairaala on saanut alkunsa vuonna 1912 perustetusta Forsbyn vaivaistalosta ja työlaitoksesta, joka myöhemmin muutettiin Helsingin kaupungin kunnalliskodiksi. Vuonna 1957 siitä tuli Koskelan sairaskoti, myöhemmin Koskelan sairaala.
Sairaalan alueella on toiminut myös vuonna 1971 perustettu Käpylän terveysasema, joka aluksi toimi kahdessa tavallisessa asuinhuoneistossa osoitteessa Käpyläntie 12. Kesällä 1983 terveysasema muutti uuteen osoitteeseen, Käpyläntien ja Kullervonkadun kulmaan.
- Puu-Koskela, Artjärventie.
- Koskela, Antti Korpin tien ja Juhana Herttuan tien risteys.
- Koskela koillisesta päin kuvattuna.
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads