Kjelmøyn keramiikka (myös Kjelmöy, norj. Kjelmøykeramikk, engl. Kjelmöy Ware) on Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän valtioiden alueilta löydetty varhaismetallikauteen ja rautakauteen liittyvä lähinnä pohjoisskandinavinen keramiikanvalmistuksen tyylisuunta, joka luetaan kuuluvaksi asbestikeramiikkaan. Varhaismetallikauden keramiikkaa kutsuttiin Suomessa aluksi Säräisniemen keramiikaksi 2 (Sär-2-keramiikka), mutta nykyään tämä traditio jaetaan vielä neljään alaryhmään: Luukonsaaren, Sirnihtan, Anttilan ja Kjelmøyn keramiikkaan. Kjelmøyn keramiikkaa valmistettiin noin 900 eaa. – 300 jaa. Siihen liitetään nykyään saamelainen etnos, mutta toiset tutkijat pitävät sitä siihen liian vanhana.[1][2][3][4]
Piirteitä
Kjelmøyn keramiikan saveen on sekoitettu runsaasti hienoksi hakattua asbestikuitua. Asbestia oli saatavilla esimerkiksi Itä-Suomesta, jossa sitä louhittiin kivikaudelta saakka. Suomalaisiin Säräisniemen astioiden (Sär-2) savimassaan sitä sekoitettiin noin 15–30 % ja ruotsalaisiin noin 10–20 %. Asbestipitoisuudet kuitenkin vaihtelivat paljon, eivätkä keramiikkasirpaleista löydetyt 50–60 % pitoisuudet ole harvinaisia. Savimassaan lisättiin sekoiteaineeksi myös murskattua simpukkaa, kiillettä tai vuolukiveä. Esimerkiksi Norjan Varangerissa ei esiinny asbestia, joten siellä käytettiin asbestia vähemmän kuin muualla tai joskus ei ollenkaan. Asbestisekotteisesta keramiikasta on alettu käyttää nimitystä asbestikeramiikka. Asbestisekoitteella astioista voitiin valmistaa ohuempia, kestävämpiä ja siistimpiä. Seinämän paksuus oli tavallisesti 3–5 millimetriä.[1][5][6]
Useimmat astiat muotoiltiin tasapohjaisiksi, vaikka joitakin pyöreäpohjaisiakin astioita tunnetaan. Astioiden kyljet olivat yleensä suorareunaisia, mutta taivutettuja reunoja esiintyi esimerkiksi Norjassa. Astiat olivat kivikautisiin astioihin verrattuna pieniä ja niiden suuaukon halkaisija vaihteli 15–35 senttimetriä.[1][5]
Asbestisekoitteista ja tekstiilipainanteista keramiikkaa valmistettiin kaikkina aikakausina muotin avulla. Tapa käyttää muottia kulkeutui Fennoskandiaan Keski-Venäjältä, joka oli tekstiilikeraamisen tradition synnyinseutuja. Muut asbestikeraamiset astiat valmistettiin koverrettuun puumuottiin, jonka sisäpinnalle painettiin savella vuoraten kangaskaistale. Kuivunut astia otettiin kankaasta vetämällä ulos muotista. Tästä traditiosta poiketen Säräisniemen keramiikka (Sär-2), ja siitä kehittynyt Kjelmøyn keramiikkaa, valmistettiin veistetyn puun ympärille. Valmistuksessa ei tarvittu kangasta, koska savi tasoitettiin suoraan puun pinnalle puisella lastalla. Puumuotti jätettiin kuivuneen astian sisälle polttamisen ajaksi. Tästä on todisteena astian sisäpintaan jääneet uurteet, joita on helppo tunnistaa puunsyiksi. Tällä tavalla valmistetut astiat olivat Aarne Äyräpään mukaan muita samanaikaisia astioita parempia. Ruotsalaisessa tutkimuksissa 25 %:n asbestisekoitteella valmistetut astiat kestivät betonilattialle pudottamista metrin korkeudesta sata kertaa ilman, että niiden seinämät halkeilivat.[7][6]
Astian suun ulkoreunaa kiersi koristefriisi, jossa käytettiin kuvioina pitkillä viivoilla muodostettuja vekkomaisia tai sik-sak-kuvioita. Niitä reunustettiin vaakasuorilla viivoilla. Viivojen väliin painettiin pistemäisiä kuoppia, lyhyitä kampaleimoja tai kynnenpainalluksia. Useimmissa astioissa oli vähän koristeita, mutta joskus niitä lisättiin muuallekin ja jopa astian pohjaan. Kjelmøyn kermamiikka muistutti hieman Sirnihtan keramiikkaa. On kuitenkin vielä epävarmaa, olivatko nämä traditiot alueellisesti erillisiä vai olivatko ne ainoastaan eriaikaisia.[1][5][6]
Leviäminen ja ajoitukset
Laajin leviämisalue
Tiheimmillään Kjelmøyn keramiikkaa on löydetty samalta alueelta, mistä kansatieteilijät havaitsivat saamelaisasutusta vielä 1700–1800-luvuilla. Keramiikkalöytöjä on tehty myös tämän ydinalueen ulkopuoleltakin. Laajimmillaan leviämisalue rajautuu Itä-Karjalassa ja Kuolassa Vienanmereen, Pohjois-Norjassa Tromssaan asti Jäämereen. Tromssasta etelään aina Trondheiminvuonolle saakka rantojen asukkaat valmistivat Risvikin keramiikkaa, kun taas sisämaassa tehtiin Kjelmøyn keramiikkaa. Niinpä Kjelmøyn keramiikan leviämisalue jatkuu Skandinaviassa Ruotsin Jämtlannin ja Norlannin alueet Norjan Trøndelagiin asti. Suomessa Kjelmøyn keramiikkaa löytyy kaikkialta muualta paitsi aivan lounaisimmasta Suomesta. Venäjällä leviämisalueen eteläinen raja ulottuu Pohjois-Karjalan pohjoisosista Vienanmeren eteläpäähän seuraten Vienanmeren rantoja pohjoiseen ja Kuolaan.[1][8][9][6]
Kjelmøyn keramiikkalöytöjen painopiste on pohjoisessa ja löytöjen laaja leviämisalue etelässä voidaan perustella hajanaisilla keramiikka löydöillä sekä niitä tukevilla muilla muinaislöydöillä, jotka liittyvät yleensä Kjelmøyn keramiikkaan. Tällaiset löytöryhmät muodostavat esimerkiksi Suomessa lapinrauniot sekä Ruotsissa ja Norjassa tietynlaiset röykkiöhaudat (ruots. urgrav, engl. scree graves).[1]
Leviäminen ja ajoitukset
Kjelmøyn keraaminen traditio alkoi Suomen pohjoispuolella Jäämeren rannikolla alueella, jota kutsutaan Finnmarkiksi. Norjalaisten ajoitukset ensimmäisillä Kjelmøyn keramiikkaa käyttävillä asuinpaikoilla on noin 1000–900 eaa. Bjørnar Olsen ja Roger Jørgensen ovat saaneet muutaman vuosisadan aikaisempiakin ajoituksia. Leviäminen oli nopeaa, sillä lyhyessä ajassa keramiikka levisi Finnmarkin yli ja levimisalue saavutti Pohjois-Ruotsin alueet ja Norjan Nordlandin sisämaat. Keramiikkaa käyttäneitä asuinpaikkoja oli aluksi harvaksellaan, mutta viimeistään 700–650 eaa. sisämaan kaikki asuinpaikat käyttivät sitä. Myös asuinpaikkojen lukumäärä Norjan saaristossa lisääntyi Kjelmøyn keramiikan käytön aikana.[6][10][11][12]
Ruotsin Norlandin sisämaan alueilla keramiikkaa esiintyi 700 eaa. vain yksittäisillä paikoilla. Ruotsalaisessa vanhemmassa kirjallisuudessa sitä kutsutaan yhteisnimellä norrlandske asbestkeramik, sillä sen leviämistä ei silloin vielä hahmotettu. Sen käyttö ylestyi nykytutkimuksien mukaan hitaasti ja se saavutti alueella konsensuksen muutama vuosisata myöhemmin. Suomeen ja Kuolan niemimaahan leviämisestä ei ole olemassa yksityiskohtaisia tietoja. Kjelmøyn keramiikan valtakausi oli Carpelan mukaan 700 eaa.–300 jaa., ruotsalaisen kirjallisuuden mukaan 600 eaa.–300 jaa. ja norjalaisen kirjallisuuden mukaan 900 eaa.–1 jaa.[10][6][4]
Kjelmøyn keramiikan määrät hävisivät kohteista, joiden ikä on nuorempi kuin 200 jaa. Roomalaisella rautakaudella keramiikka katoaa arkeologisista löydöistä vuosisadan aikan.[13]
Tunnettuja löytöpaikkoja
Norja
Etelä-Varangin Kjelmøyn saarella, joka sijaitsee Varanginvuonossa, on löydetty runsaasti löytöjä sisältäneitä muinaisia asuinpaikkoja. Täältä löydetyn keramiikka-aineiston vuoksi keraamista tyyliä alettu Norjassa kutsua Kjelmøyn keramiikaksi. Asuinpaikalla on löytynyt runsaasti luu-, sarvi-, kivi- ja puuesineiden jäänteitä, jotka antavat selvän kuvan asukkaiden esineellisestä kulttuurista.[14][6]
Suomi
Oulujärven luoteisrannan ympäristö Vaalassa on ollut ihmiselle suotuisa asuinympäristö aina kivikaudelta nykypäiviin asti. Nimisjärven ja Säräisniemen hiekkaiset rannat olivat arkeologian alkuaikojen otollista tutkimusseutua. Täältä löydettiin runsaasti Säräisniemen keramiikan vanhempaa (Sär-1) ja nuorempaa (Sär-2) tyylisuuntaa. Täältä on löydetty vain vähän Kjelmøyn keramiikkaa.[15]
Utsjoella Guatniljärvellä sijaitsee asuinpaikka, josta on löydetty hienosti säilyneitä Kjelmøyn keramiikan kappaleita. Niitä voi tarkastella Helsingin yliopiston keramiikkasivuilla (linkki viitteessä [1]).[16]
Kemijärvellä, Kemijoen itärannan ja Neitijärven välisellä kannaksella, sijaitsee Neitilän asuinpaikkakokonaisuus, jonka runsaslöytöiset kaivaukset ovat valottaneet pohjoissuomalaista varhaismetallikauden elämää. Paikalla on asuttu 700 vuotta, mutta myös nuorempi historia on löydöissä hyvin edustettuna. Paikalta on löytynyt Sär-1-, Kjelmøyn- ja Luukonsaaren keramiikkaa, pronssin- ja raudanvalmistukseen liittyviä työvälineitä sekä sulattouuneja. Vaikka löydöt ovat olleet runsaita, on pääosa asuinpaikasta tuhoutunut voimalaitossäännöstelyn takia.[17][18]
Rovaniemen Ritakankankaalla olevasta muinaisesta jätekuopasta löytyi kahden hajonneen Kjelmøyn astian ruukunkappaleita. Niiden yhteydestä löytyi nokisesta maasta sulattouunin laakakiven (engl. slabstone) jättämä jälki sekä hieman rautakuonaa. Raudanvalmistuksessa käytettiin laakakiviä koko Pohjois-Fennoskandiassa. Paikalla oli myös valmistettu punamultaa polttamalla savea uunissa. Viereisestä kuopasta havaittiin runsaasti Luukonsaaren keramiikan kappaleita, joten molemmat traditiot olivat täälläkin läsnä.[19][20]
Rovaniemellä Sierijärven Kotijängän ja Maununiemen välisellä alueella löytyy asuinpaikkojen yhteydessä raudanvalmistuspaikka ja rautakuonaa, erilaisia työkaluja ja meripihkaa. Jätteen joukossa on myös Kjelmøyn keramiikkaa.[17][21][22]
Vanhin raudanvalmistuspaikka Suomessa sijaitsee Kajaanin Äkälänniemen kankaalla. Uunin rautahytti on ajoitettu 200 eaa., joten se kuului vielä asbestikeraamiselle väestölle.[23][17][24]
Tervakankaan kalmistosta on löydetty Kjelmøyn keramiikkaa, mutta se lienee saamelaisasukkaan sinne tuomaa tai se voi olla kauppatavaraa. Asuinpaikka vaikuttaisi olevan viljelijäväestön perustama.[25]
Ruotsi
Jokkmokkissa sijaitseva Seitarven uhripaikka ajoitetaan 200 eaa.–200 jaa. Sieltä on löydetty myös Kjelmøyn keramiikkaa, joka arvellaan joutuneen sinne rituaalisessa tarkoituksessa.[26]
Västerbottenin Bureån Harrsjöbackenista on löytynyt Kjelmøyn keramiikkaa yhdessä rautakuonan kanssa. Asuinpaikan kuoppaliesistä eristettiin hylkeenrasvaa. Asukkaat hajottivat siten myös hyljestystä.[26]
Åselen Älgsjöbynistä tunnetaan uhripaikka, jota on löydetty Kjelmøyn keramiikkaa.[12]
Kulttuuri
Tekstiilikeramiikan valmistukseen liittyi Venäjän Karjalassa jo varhain eli noin 2 000 eaa. asbestin käyttö saven sekoitteena. Samaan aikaan asbestikeramiikan kanssa levisi tyyli valmistaa astiat kangaspeitteisessä muotissa. Muotivirtaukseen liittyi samanaikaisesti kupari- ja pronssiesineiden tuonti itäisistä lähteistä. Tämä vaihe levisi hitaasti kohti pohjoista ja levisi pohjoisessa eri paikkakunnille 1500 vuoden aikana. Samoihin aikoihin, kun raudanvalmistustaidot levisivät pohjoiseen idästä, tapahtui voimakas kulttuurinen läpilyönti. Yhteisöt pohjoisessa Fennoskandiassa ottivat laajalti käyttöön sekä tietynlaiset aseet ja käyttöesineet että Kjelmøyn keramiikan. [27][28]
Raudanvalmistuksen taidot opittiin myöhemmin todennäköisesti 600–500 eaa. alkaen ja Kjelmøyn keramiikkaa on löydetty yleisesti tällaisilta paikoilta.[17]
Kivikauden asuinpaikoille, missä talot kaivettiin maahan, ilmaantui pienempiä ja kevyemmin rakennettuja asumuksia. Tutkijat ovat huomanneet asuinpaikkojen rakenteissa piirteitä, jotka viittaavat aiempaa liikkuvampaan elämään. Osa asukkaista viihtyivät Norjan rannikon saaristoissa ja osa liikkuivat vuodenaikojen mukaan sisämaan ja rannikon välillä.[4]
Keramiikan laajan leviämisalueen sisällä sen tyyli on hyvin yhtenäinen. Tämä viittaa arkeologien mukaan siihen, että alueen ihmisillä oli vilkkaat ja säännölliset yhteydet toisiinsa ja että he ottivat astioiden valmistamisessa vaikutteita toisiltaan.[13]
Kjelmøyn keramiikan astioita valmistettiin ja käytettiin varsinkin alussa asuinpaikoilla, mutta loppuaikojen kohteissa 300 eaa.–300 jaa. niitä on löytynyt vain röykkiöhaudoista tai uhripaikoilta. Keramiikasta tuli loppuaikoina rituaalin väline eikä palvellut enää esimerkiksi pelkästään asukkaiden keittoastiana. Esimerkiksi Varangerista on löytynyt majan pohja, minne ruukku oli jätetty maahan kaivettuna majan lattian alle.[12][13][4][29]
Norjassa löydetyistä röykkiöhaudoissa (scree) on yleisimpänä hauta-antimena ollut Kjelmøyn keramiikkaa ja niiden lisäksi sarvi- tai luuesineitä ja rautaesineitä. Nämä haudat on kaikki ajoitettu vanhemmiksi kuin 300 jaa.[30]
Kjelmøyn keramiikkaa on löytynyt Suomesta joistakin lapinraunioista yhdessä pronssi- ja kupariesineiden kanssa. Nämä on ajoitettu väljästi viimeiselle vuosituhannelle eaa. Keramiikkaa on löydetty yleensä lapinraunioiden vanhimmista haudoista.[31]
Christian Carpelan uskoo, että saamelaiset muuttivat aluksi pienenä väestöryhmänä pohjoisskandinaviassa asuvan paleoeurooppalaista kieltä puhuvien alkuperäisasukkaiden joukkoon. Kjelmøyn keramiikan nopea leviäminen 650 eaa. jälkeen liittyisi hänen mukaansa saamelaisuuden laajamittaiseen hyväksymiseen Fennoskandiassa. Tämä sattuisi hyvin yhteen Ante Aikion ehdottamaan saamen kantakielen ikään, joka on määritetty kieleen otettujen lainasanojen iästä.[32][33]
Tutkimushistoriaa
Norjassa löytyi jo 1870-luvulla Kjelmøyn saarelta Mestersandenilta kivikautisiksi luokiteltuja esineitä, jotka O. Rygh oli toimittanut julkisuuteen. Vasta 1900-luvun alussa suoritti Ole Solberg kaivauksia ja löytöpaikan arvo alkoi vihdoin paljastua. Kohde oli sikäli kiinnostava, että kalkkipitoisessa hiekassa oli säilynyt myös orgaanisia esineitä kuten luu- ja sarvityökalija. Löydetty keramiikka poikkesi aiemmin muista paikoista löydetyistä. Tulokset julkaistiin vuonna 1909 ja löydettyjen rautaveitsien vuoksi Solberg ehdotti ajoitukseksi 800–900 jaa. eli viikinkiaikaa. Vuonna 1923 julkaisi Helge Gjessing löytöjen kronologisen luokittelun ja hän väitti, että esineet olisivat kuuluneet vanhemman rautakauden jälkipuoliskolle eli kansainvaellusajalle. Vuonna 1935 julkaisi Gutorm Gjessing uuden ajatuksen, etteivät löydöt selittyisi norjalaisilla kultturivaikutteilla, vaan että ne tulisi sitoa siperialaisiin tai venäläisiin löytöihin. Hän kutsui vaikutusta Ananjinon impulssiksi. Suomalaisten (alla) arviot eivät saaneet Norjassa vastakaikua ja Kjelmøyn kulttuuri ajoitettiin ajanlaskun alkuun. Vaikka löytöjen suuri merkitys alkoi selvitä, osuivat ajoitukset kohdalleen vasta vuonna 1988 otettujen radiohiiliajoitusten jälkeen.[34]
Aiemmin tunnettiin Pohjois-Suomessa aluksi vain kivikautinen Säräisniemen keramiikka (Sär-1). Kun tämä traditio aikanaan loppui, syntyi Pohjois-Skandinaviaan pitkä aikaväli, jossa ei valmistettu keramiikkaa. Kivikautisilta asuinpaikoilta löytyneet niistä poikkeavat keramiikan tyylit yhdistettiin nyt metallikauteen ja sitä alettiin kutsua Säräisniemen keramiikka (Sär-2).[1]
Jo A. M. Tallgren ajoitti Kjelmøyn löydöt samanaikaisiksi kuin vastikään tehdyt Ananjinon kulttuurin löydöt. Suomessa Säräisniemen keramiikkaa tutki Äyräpää, joka ajoitti keramiikan rannansiirtymäkronologian avulla (1953). Christian Carpelan (1965) esitti kuitenkin, että Sär-2 jaettaisiin kolmeen ryhmään eli pohjoisskandinaviseen, pohjoissuomalaiseen ja eteläsuomalaiseen ryhmään. Myöhemmin hän erotteli siitä neljä ryhmää: Luukonsaaren, Sirnihtan, Anttilan ja Kjelmøyn keramiikka. Carpelanin pohjoisskandinavinen ryhmä vastaa nykyistä Kjelmøyn keramiikkaa.[1]
Norjalaisilla on Kjelmøyn kulttuurista paras tuntemus. Vasta viime aikoina he ovat ajoittaneet hyvin luokitellut näytteensä ja he esittävät kuttuurin alkavan noin 1000 eaa. ja loppuvan ajanlaskun alussa tai muutama vuosisata sen jälkeen. Tämä vastaa hyvin myös ruotsalaisten ja suomalaisten arvioita.[34]
Ruotsalaisessa arkeologiassa tutkimuksen painopiste sijaitsi eteläisessä Ruotsissa. Pohjois-Ruotsissa tehdyt havainnot keramiikasta niputettiin otsikon ”norrlandske asbestkeramik” alle. Sitä ei tutkittu perusteellisesti, ja ilmiön kokonaiskuva jäi epätarkaksi. Saamelaistutkimuksen noustua keskeiseksi teemaksi Pohjois-Ruotsissa, -Norjassa ja -Suomessa syntyi lyhyessä aikaa nopeasti tarkentuva kokonaiskuva saamelaisidentiteetin muodostumisesta Pohjois-Fennoskandiassa. Venäläinen näkökulma on vielä ratkaiseva edeltävän tilanteen ymmärtämiseksi.
Katso myös
- Aikaisempi keramiikka, joka saapui idästä: Sarsan–Tomitsan keramiikka
- Säräisniemen keramiikan 2 muut alaryhmät: Sirnihtan keramiikka, Anttilan keramiikka ja Luukonsaaren keramiikka
- Norjalainen keramiikka, jota leviämisalue sivuaa: Risvikin keramiikka
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
