Säräisniemen keramiikka 1 on ensimmäinen Karjalassa, Norjassa ja Pohjois-Suomessa käyttöönotetun kivikautisen keramiikan tyylisuunta. Sen pioneerikäyttäjät, mesoliittiset metsästäjä-keräilijät, aloittivat pitkän keraamisten astioiden valmistusperinteen, jonka kaikkia tyylisuuntia kutsutaan yhteisesti kampakeramiikan läntiseksi ryhmäksi. Kirjallisuudessa siitä käytetään lyhennettä Sär 1 erotukseksi myöhemmin valmistetusta 2-tyylistä Säräisniemen keramiikka 2, joka lyhennetään Sär 2. Ensimmäisen keraamisen tyylin syntypaikkaa ei edelleenkään tunneta. Ajoituksien valossa on ollut kolme varhaista esiintymää (noin 5300−5100 eaa.): Pohjois-Norja, Vienan Karjala ja Pohjois-Kainuu. Tätä Fennoskandian kultturivaihetta kutsutaan venäläisessä ja suomalaisessa kirjallisuudessa myös neoliittisen kivikauden alkuvaiheeksi eli subneoliittiseksi kivikaudeksi. Väestö luopui kuitenkin keramiikan valmistuksesta Pohjois-Norjassa ja Etelä-Lapissa 4300 eaa. mennessä, mutta Kuolassa, minne se levisi viimeiseksi, se säilyi vielä ainakin 3400 eaa. asti tai metallikauden alkuun saakka.[1] Seuraavaksi keramiikkaa käytettiin Lapissa vasta pronssikaudella.[2][3][4][5][6][7]
Astiat voidaan ryhmitellä koon mukaan kahteen eri luokkaan (cm = senttimetriä), missä astian suun halkaisija (Ø) ja astian seinämän paksuus (p) on ilmoitettu seuraavasti:[8]
- suuri astia: Ø = 20−30 cm, korkeus jopa 40 cm, p = 0,8−1,2 cm, tilavuus 8−10 litraa, munanpuolikkaan muotoinen tai pyöreäpohjainen
- pieni astia: p = 0,8−0,9 cm, ehkä juoma-astia
Astiat ovat katkaistun munan muotoisia ja pohjan muoto on joko pyöreä tai suippokärkinen. Reunat nousevat yleensä suoraan ylöspäin. Joskus reuna on vahvempi kuin astian seinä yleensä ja samalla reuna on myös koristeltu. Savimassaan on sekoitettu hiekkaa ja kivimursketta. Valmistustekniikka ja koristelu muistuttaa sekä varhaiskampakeramiikkaa että tyypillistä kampakeramiikkaa. Säräisniemeä pidetään kuitenkin itsenäisenä ja riippumattomasti kehittyneenä tyylisuuntana.[2][8][9]
Astiat on koristeltu reunaa lukuun ottamatta ulkopuolelta kokonaan käyttäen erilaisia leimaisimia. Leimoja ovat olleet esimerkiksi kampaleimasin, ristikkokuvio, tikun ympärille kiedottu naru eli kierrenuoraleimasin, simpukankuori, puulastan pää, puolikuu ja tikun pyöreä pää. Tikilla on myös piirretty viivoja. Suomessa on erityisesti pitkiä kampaleimoja, joiden molempiin päihin on painettu kuopat. Astiat on yleensä maalattu punaiseksi (punamaalilla) tai mustaksi ja kaikki astiat ovat koristelultaan yksilöllisiä. Astioiden kovettaminen polttamalla ei aina ole ollut tasalaatuista.[2][8][10]
Tapa
Useimmat tutkijat ovat samaa mieltä siitä, että Säräisniemen keramiikan valmistustaidon leviämiseen ei liity uuden väestön saapumista alueelle, vaan sitä on kuvattu taidon diffuusioksi eli taidon leviämiseksi. Tutkijat uskovat, että valmistustaito on hankittu naapuriryhmiltä, joiden kokemukset astioiden käytöstä ovat olleet rohkaisevia. Tähän viittaa maailman eri puolilla tehty havainto, että keramiikkaa on otettu käyttöön alueittain lähes samanaikaisesti tai korkeintaan muutaman sadan vuoden viiveellä.[8][11][12][13][14][15]
Valmistustaidon hankkimistapa on useampien tutkijoiden mukaan ollut eksogamia, jossa naisen käsityötaito ja keramiikan käyttöideat siirtyvät hänen mukanaan, kun hän "avioitui" toisen metsästäjä-keräilijä ryhmittymään. Tämä mekanismi selittäisi sen, ettei keramiikasta ole tunneta esimerkkejä valmistuksen "kokeilemisesta", vaan kaikki käytetyt astioiden valmistusmenetelmät johtivat käyttökelpoisiin astioihin.[11][14][15]
Tällä tavalla keramiikan valmistustapa on saattanut levitä pohjoiseen asti. Tutkijat ovat pohtineet pitkään, minkä keraamisen tradition kautta taito on tänne asti kulkeutunut. Tällä hetkellä vahvin ehdokas on Ylä-Volgan keraaminen traditio, josta kehittyi sen "pohjoinen traditio" (nothern types) sen leitessä pohjoista kohti. Myös ajatukset Suhonajoen keramiikan samankaltaisuudesta Sääräisniemen keramiikan kanssa tulee huomioida. Muitakin ehdokkaita on esitetty, mutta niidenkin todistaminen oikeaksi on näytön puutteesta johtuen mahdotonta.[1][16]
Keksintö ja vakiintuminen
Säräisniemen keramiikka syntyi ja levisi ajallisesti rinnakkain etelässä levinneen toisen keraamisen perinteen varhaiskampakeramiikan kanssa. Näiden alueiden väliin jäi leveä yhteinen alue, josta on löytynyt kumpaakin valmistustyyliä. Tällä alueella asuinpaikkojen kaivauksissa löytyy toinen näistä vanhimpanan keramiikkana ja toinen tyyli sitä seuraavana. Vaikutelmaksi jää, että asuinpaikalla asunut ryhmä on vaihtanut käyttämäänsä keramiikan tradition. Ajan kuluessa levinneisyysalueet mahdollisesti selkiintyivät ja vakiintuivat.[8][10][17]
Säräisniemen keramiikan kehittymistä on ollut vaikea seurata, koska sen ajoituksia on ollut käytettävissä vähän. Esimerkiksi ajoitusten valossa sillä on kolme varhaista löytöpaikkaa. Pohjois-Norjassa asuinpaikoilla Nordlii ja Lossoas hus tradition alku sijoitetaan aikavälille 5500−5300 eaa.. Vienan Karjalassa Kalmozerossa sen alku ajoitetaan taas 5300−5000 eaa.. Kun vielä Lapin ja Kainuun kohteet Jokkavaara, Vepsänkangas, Kiikarusniemi ja Pyhäniska ajoitetaan noin 5100 eaa. alkaen. On siten vielä epäselvää, missä tyyli on alun perin kehittynyt.[3][18][19]
Tutkijoita tämä on hämmentänyt. Aluksi ajateltiin sen syntyneen Kuolassa ja Vienanmeren rannikolla, josta se olisi levittäytynyt Suomeen. Kun tietoa karttui lisää, ajateltiin sen syntyneen joko Kainuussa tai Varangin vuonolla. Viimeisimmät ehdotukset sijoittavat tyylin kehittymisen Kainuuseen ja Vienan Karjalaan.[5][12]
Eteläinen kanta-alue
Suurin osa löydöistä sijaitsevat Pohjanlahden ja Vienanmeren välissä siten, että alle 150 asuinpaikkaa jää napapiirin ja Oulujärvi−Ääninen-linjan väliin. Erikoisuutena on Ruotsin ainoa asuinpaikka Stor-Brändberget Kalixjoen varrella. Sen ajoitus, joka on tehty rannansiirtymisen avulla, antaa karkeasti aikahaarukan 4600−4500 eaa., joka on myös tämän asuinpaikan ensimmäinen jälki kampakeramiikan käyttämisestä.[20][21]
Napapiirillä on useita asuinpaikkoja Rovaniemellä (11 asuinpaikkaa = ap), josta Jokkavaaralta on ajoituksia väliltä 5050−3800 eaa., ja Kemijärvellä (9 ap, 5000 eaa. ja 4600 eaa.). Posiolla on kaksi asuinpaikkaa (4600 eaa.) ja Sallassa ja Ranualla on molemmissa vain yhdet. Suomenselän itäpuolella Venäjällä on suuri 10 asuinpaikan keskittymä Vienanmeren, Pääjärven ja Tuoppajärven välisessä ympäristössä.[3][18][22]
Suurin keskittymä Suomen puolella on Oulujärvi ja sen laajempi piiri. Oulujärvellä Vaalassa ovat myös ensimmäiset Säräisniemen keramiikan löytöpaikat (8 ap, erityisesti Nimisoja). Pohjanlahteen laskevien jokien varsilla on 7 asuinpaikkaa. Näistä on ajoitettuja Ylikiimingin Latokangas 4650 eaa., Vepsänkangas 5050−4900 eaa. sekä Utajärven Pyhäniska 5100 eaa.. Kiuruvedellä (2 ap), Pielavedellä (1 ap) ja Pihtiputaalla(1 ap) sijaitsevatkin seudun levinneisyysalueen eteläisimmät kohteet.[3][6][18]
Oulujärvestä koilliseen vie Suomusjärven vesireitti, jota pitkin pääsi Vienanmerelle. Sen varrella on Suomen puolella Paltamossa kaksi asuinpaikkaa, Hyrynsalmella neljä asuinpaikkaa ja Suomussalmella 8 asuinpaikkaa. Kun siirrytään Suomenselän yli, ollaan jo Vienanmereen laskevien jokien valuma-altaissa. Siellä on Kuittijärvien ympäristössä 9 asuinpaikkaa ja merenrannikolla on vielä 5 asuinpaikkaa.[18]
Oulujärvestä kaakkoon vie vesireitti Sotkamon (6 ap, noin 5000−4200 eaa.) ja Kuhmon (3 ap) kautta Suomenselälle, josta pääsee Venäjällä Lietmajärven kautta merelle. Lietmajärven kunnan alueella on 3 asuinpaikkaa, josta Kalmozeron asuipaikka on ajoitettu 5300−5000 eaa.. Sosnavitsan kunnassa on Tungudajärvi, jonka rannoilta tunnetaan 4 asuinpaikkaa ja sitten on vielä Berezovossa 5 asuinpaikkaa.[3][18][22]
Äänisen ja Vienanmeren välissä sijaitsee Uikujoen veistö. Sen piiriin on luettava Ääninen, jonka pohjoisrannoilla on 5 asuinpaikkaa. Myös itäisellä Sumajoella on 7 asuinpaikkaa. Uikujoen suistossa on yksi asuinpaikka Jerpin Pudas, jossa on tunnettuja kalliopiirroksia, ja Uinusaaressa vielä toinen.[18]
Suomen puolella on vielä Koukunniemen asuinpaikka Enossa, joka on poikkeuksellisen etelässä. Myös Suomenselän Venäjän puoleisella osalla on hajallaan 3 asuinpaikkaa.[18]
Pohjoinen painopiste
Inarinjärven vesistöalueella Suomessa ja Venäjän Petsamon alueella sekä Norjassa Jäämeren rannikolla Varanginvuonossa on keramiikan levinneisyysalueen pohjoinen painopiste, joka käsittää yhteensä alle 20 asuinpaikkaa. Varanginvuonossa ovat asuinpaikat Nordlii (5500 eaa. ja 5300 eaa.), Gressbacken Øvre ja Lossaus hus (Nyelvissä, 5300−4600 eaa.). Näiden varhaisten ajoitusten merellinen vaikutus ("reservoareffect") saattaa lisätä niiden ajoitusta noin 100−300 vuotta, jota ei vielä olla kaikissa tutkimuksissa huomioitu.[23] Luovutetun Petsamon läpi virtaavalla Paatsjoella on asuinpaikka Salmijärvellä. Edelleen ylävirtaan päin sijaitsee asuinpaikkoja Mennikan (4900−4700 eaa.) kosken varrella, Gravholmissa, Nessheimissa ja lopuksi on vielä kolme asuinpaikkaa Noatun'issa (5100 eaa.). Näiden asuinpaikkojen ajoitukset eivät alita enää 4200 eaa..[3][7][8][18][19][24]
Suomen puolella Inarinjärven itäpuolella ovat sitten Nellimöjoensuun (4900 eaa.), Rajavartioston ja Heikkilän asuinpaikat. Inarinjärven länsipäässä on Saamelaismuseon asuinpaikka ja järven lounaiskulmassa ovat Aunionlahdensuun, Mustalantojen ja Rönkönraivion (4700 eaa.) asuinpaikat. Näidenkin asuinpaikkojen ajoitukset eivät alita 4000 eaa..[3][18][22]
Näistä hieman erillään ja etelässä sijaitsevat sodankyläläiset Alemman Kiertämäjärven asuinpaikka, joka kuuluu Luttojoen valuma-altaaseen. Lännempänä on Ylä-Liesjoen asuinpaikka, joka kuuluu Kitisen valuma-altaaseen.[18]
Kuolan alue
Venäjällä Kuolan niemimaan alueelta tunnetaan yhteensä noin 20 asuinpaikkaa (vuonna 2000, 17 ap), jotka sijaitsevat merenrannalla lukuun ottamatta niitä 7 asuinpaikkaa, jotka sijaitsevat Lovozeron (ven. Ловозеро) rannalla tai sen läheisyydessä. Kantalahdessa on Nivassa 3 asuinpaikkaa, Tševangassa (4400 eaa.) on yksi, Kuolan niemimaan kaakkoisrannikolla ovat asuinpaikat Pjalitsan ja Navolokin, Varžinajoen (ven. Варзина) ympäristössä ovat asuinpaikat Majak (4600−3400 eaa.), Varžina, Ust-Drozdovka (4400 eaa.) ja Nerpèja Guba (3400 eaa.). Sisämaassa Lovozeron rannoilla on viisi asuinpaikkaa ja läheisen järven ympäristössä ovat Mys Semerka ja Tšaga (4600−3500 eaa.).[3][8][18][25][26]
Nivassa on siitä erikoinen tilanne, että varhaiskampakeramiikka löytyy vanhemmista kerroksista kuin Säräisniemen keramiikka. Paikan asuttajat ovat siten "vaihtaneet" keramiikkaa tai sitten asukkaatkin ovat vaihtuneet.[21]
Suomessa ajateltiin vielä 1920-luvulla, että Säräisniemen keramiikka on vain pohjoinen variaatio varhaiskampakeramiikasta. Nykyään yleinen kanta on toinen. Säräisniemen keramiikka kehittyi samaan aikaan, mutta yksilöllisesti, mahdollisesti samoista virikkeistä kuin varhaiskampakeramiikka. Useimmat nykytutkijat viittaavat Ylä-Volgalaiseen keramiikkaan, joka oli jo tätä ennen leviämässä sekä pohjoiseen että luoteeseen päin. Niillä alueilla, joissa varhaiskampakeramiikka ehti levitä pohjoiseen asti, korvaantui se nopeasti Säräisniemen keramiikalla. Tyylien välinen "raja" ilmeisesti asettui Oulujärven eteläpuolelle, mistä tuli sittemmin varhaiskampakeramiikan levinneisyyden pohjoisraja.[5]
Yleensä kivikauden ryhmät, jotka ottavat käyttöön jonkin innovaation, säilyttävät sen ja kehittävät sitä eteenpäin. Näin on käynnyt useimmissa tapauksissa kivikautisen keramiikan kanssa eri puolilla maailmaa. Ryhmät ovat luopuneet Säräisniemen keramimiikan käyttämisestä 300−600 vuodessa ja se otettiin uudelleen käyttöön vasta pronssikauden kynnyksellä. Syytä luopumiseen ei tiedetä. Otaksutaan, että liikkuva elämäntapa lisääntyi ja hankalien astioiden siirtäminen kävi mahdottomaksi. Ne on ilmeisesti korvattu muilla astioilla, jota ei näe arkeologisessa aineistossa. Tällaisia astioita voivat olla korit, puu- ja tuohiastiat. Toinen syy voi olla asuinalueen vaihtuminen. Eteläisemmän varhaiskampakeramiikan loppumisen syy on sen tyylin vaihtuminen Jäkärlän ryhmän keramiikkaan tai tyypilliseen kampakeramiikkaan. Keramiikan käyttö jatkui siellä nykypäivään saakka.[27][28]
Kuolassa keramiikan valmistustaito säilyi, vaikka se loppuikin Pohjois-Norjasta ja Pohjois-Suomesta. Nämä alueet "liittyivät" yli tuhanneksi vuodeksi Skandinavian esikeraamiseen kulttuurijatkumoon siihen asti, kunnes tyypillistä kampakeramiikkaa alettiin valmistaa sen entisen alueen eteläosissa. Se, kuinka kauan keramiikkaa valmistettiin Kuolan niemimaalla, on vielä avoin kysymys. Viimeisten ajoituksien valossa sitä valmistettiin vielä noin 4600 eaa., mutta mahdollisesti aina varhaismetallikaudelle asti.[1][28]
Vastauksen kysymykseen, onko keramiikka tuonut näkyviin ryhmien välisiä etnisisiä tai kielellisiä rajoja, ei voi saada pelkästään arkeologisilla menetelmillä. Ennen keramiikan saapumista eri alueiden ryhmien käyttämissä esineissä ei ole havaittu mainittavia erilaisuuksia, joista olisi voitu erotella etniset ryhmät toisistaan. Kun keramiikan koristelun piirteet asetettiin kartalle, syntyi kartalle "uusia" rajoja. Niiden syntymiseen ei ole keksitty mitään erityisiä syitä, joten etnoksen ottaminen keskusteluun ilman lisäperusteluita on arvailua. Kun tämän lisäksi Säräisniemen keramiikka myöhemmin katosi, muodostui taas uudelleen ei-keraaminen alue, joka alkoi Etelä-Norjasta, jatui yli Pohjois-Ruotsin, yli Pohjois-Suomen Kuolan reunalle. On siis liioittelua sanoa, että on ollut olemassa Säräisniemen kampakeraaminen kulttuuri.[5][13]
Oulujärvellä Vaalan (entinen Säräisniemi) Nimisjärvellä Julius Ailio jakoi kaivauksilla löytämänsä keramiikan kahteen vaiheeseen. Hän kutsui vanhempaa vaihetta numerolla "1" ja nuorempaa vaihetta numerolla "2". Vaihetta "1" hän piti kivikautisena ja vaihetta "2" pronssikautisena. Vanhempaa tyyliä kutsutaan edelleen nimellä Säräisniemen keramiikka 1 ja myöhäisempää numerolla 2. 1920-luvulla Aarne Äyräpää kutsui sitä varahiskampakeramiikan muunnelmaksi, mutta norjalainen Anders Nummedal kuvaili keramiikan tuntomerkit ja sijoitti sen vanhemmaksi keramiikaksi varhaiskampakeramiikan rinnalle. Gutorm Gjessing tutki 1940-luvulla norjalaisia asuinpaikkoja ja kuvaili onnistuneesti Säräisniemen keramiikan yleispiirteitä. Vasta 1950-luvulla Povl Simonsen julkaisi laajan yhteenvedon ja kuvauksen, joka on vielä nykyäänkin käyttökelpoinen. Hän arveli keramiikan syntyneen Kainuussa tai, jos kaksi keskusta sallittaisiin, myös Varangerissa.[5]
Suomalaiset heräsivät Säräisniemen keramiikan tutkimiseen mukaan vasta Ari Siiriäisen tutkielmalla 1970-luvulla. Hän vertasi asuinpaikkoja varhaiskampakeramisiin ja totesi ne rannansiirtymiskronologiaan perusteella samanaikaisiksi ja huomasi, että Säräisniemen keramiikkaa olisi käytetty rinnan myös tyypillisen kamapakeramiikan (Ka II) kanssa. Matti Huurre laajensti käytettyä näkökulmaa ja hän asetti keramiikan synnyinseudun Kainuun tai Vienan Karjalan alueelle, mutta Varangerin hän torjui joukosta. Löytömateriaalia karttui merkittävästi 1980-1990-luvuilla sekä Suomessa että Venäjällä. Kuva Säräisniemen keramiikasta laajeni sen vuoksi Markku Torvisen tutkimusten myötä. Venäjällä asiaan olivat paneutuneet muun muassa Nina N. Gurina ja Paula Pesonen.[2][5]
- Varhaiskampakeramiikkaa valmistettiin samaan aikaan alueen eteläpuolella.
- Tyypillistä kampakeramiikkaa korvasi varhaiskampakeramiikan ja sitä valmistettiin Etelä-Suomessa.
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
