Kirkkonummen kirkko

Kirkkonummen kirkko on keskiaikainen kivikirkko, joka sijaitsee Kirkkonummella. Kivikirkko rakennettiin todennäköisesti noin vuosina 1400–1490. Keskiaikaisen, tiilisen runkohuoneen osia on jäljellä kirkon itäsakarassa.^[1]

Kirkkonummen kirkko
Kirkko heinäkuussa 2009.
Sijainti	Tallinmäki 1, Kirkkonummi
Koordinaatit	60°07′29.7″N, 024°26′21.8″E
Seurakunta	Kirkkonummen seurakuntayhtymä
Rakentamisvuosi	aloitettu 1400-luvulla, erillinen kellotapuli 1824
Materiaali	harmaakivi, tiili
Istumapaikkoja	550
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Kellotorni.

Kirkon sisustuksen on suunnitellut Olof Hansson.

Kirkkonummen sankarihaudat:
Te ette turhaan taistelleet, te ette turhaan kaatuneet, te saitte suurimman voiton.

Kirkkonummen kirkko on pyhitetty arkkienkeli Mikaelille.^[2]

Historia

Espoo irtautui Kirkkonummen emäseurakunnasta kappeliseurakunnaksi 1300-luvulla ja muodostui itsenäiseksi seurakunnaksi 1450-luvulla.

Ennen kivikirkkoa Kirkkonummella on ollut useampia puukirkkoja. Ne ovat ilmeisesti sijainneet nykyisen kirkon paikalla. Keskiajalla suojaisa merireitti kulki kirkonmäen ohitse, nykyisen Hangontien eli kantatie 51:n eteläpuolitse.

Myöhäiskeskiaika

Kirkkonummen kivikirkon eri historiallisten osien ajoittaminen ja erittely ovat ongelmallisia, koska myöhäisemmät vaiheet ovat hävittäneet suuren osan alkuperäisistä piirteistä. Ainoastaan kirkon itäsakarassa voi nykyisin havaita joitakin osia alkuperäisestä keskiaikaisesta rakennuksesta.

Kivikirkon ydinosa on muurattu kivestä 1400-luvun loppuun mennessä. Seurakunta on ollut ilmeisesti vähävarainen, sillä kirkkorakennus jäi monilta osin keskeneräiseksi. Osa kirkkorakennuksesta oli edelleen puusta eikä tiiliholveja rakennettu.

Uusi aika

1570-luvulla kirkkoa korjattiin kahteen otteeseen: ensin venäläiset hävittivät rakennusta, ja sitten salama sytytti kirkon tuleen. Seuraava peruskorjaus tehtiin vuonna 1637.

Kirkkoa laajennettiin ja muutettiin useita kertoja 1700–1800-luvulla. Nykyisen ristikirkkomuotonsa rakennus sai 1800-luvun puolivälissä. Keskiaikainen sakaristo purettiin 1847 ja tilalle rakennettiin tiilisakaristo. Nykyinen kellotapuli on rakennettu vuonna 1824.

Porkkalan parenteesi

Kirkko oli Neuvostoliitolle vuosina 1944–1956 vuokratulla alueella. Neuvostoliittolaiset käyttivät kirkkoa kulttuuritalona. Kirkon irtaimistoa säilytettiin Pohjois-Kirkkonummella Haapajärven kirkossa.^[3] Vuokra-ajan jälkeen 1956–1959 kirkko korjattiin arkkitehti Olof Hanssonin johdolla perusteellisesti. Se vihittiin uudelleen käyttöön vuonna 1959. Viimeisin kirkkotilojen saneeraus valmistui 1997 Hanssonin ja hänen kuoltuaan arkkitehti Esa Karhumaan suunnitelmien mukaan.^[4]

Sisustus ja esineistö

Taiteilija Lennart Segerstrålen suunnittelemat lasimaalaukset sivulaivan itäikkunoissa ovat vuodelta 1930. Lasimaalaukset ovat nimeltään Vertausten ikkuna, Kärsimysten ikkuna, Ylösnousemuksen ikkuna ja Ylistyksen ikkuna.^[5]

Segerstråle oli evakuoimassa kirkon taideirtaimistoa vuonna 1944 ja jätti venäläisille viestiksi pahville piirtämänsä hiilipiirroksen johon kirjoitti venäjäksi Jeesus Kristus kaikkien kansojen Vapahtaja. Työ ei jäänyt huomaamatta, ja se määrättiin hävitettäväksi. Suomalainen upseeri piilotti piirroksen kuitenkin kotiinsa, ja vuonna 1980 se palautettiin kunnostettuna kirkon pohjoissakaran seinälle.^[6]

Kirkon valkoiset, vihreät ja violetit alttaritekstiilit ovat tekstiilitaiteilija Dora Jungin suunnittelemia vuodelta 1959. Uusimmat tekstiilisarjat vuosilta 2001 ja 2017 on suunnitellut professori Päikki Priha.^[7] Saarnatuolin etuosassa oleva puinen piikkikruunua kuvaava teos ja kastemaljan jalusta ovat Kain Tapperin suunnittelemia.

Alttarilla ei ole enää alttaritaulua. Robert Wilhelm Ekmanin maalaus Kristuksen kirkastumisesta sijaitsee nykyisin kirkon sivulaivassa, ja se on vuodelta 1862. Kirkkonummelaisen J. Tolkerin maalaus vuodelta 1756 esittää ehtoollista, ja se on toimituskappelissa.^[7]

Kirkossa on Tanskassa 1958–1959 valmistetut urut, joiden koneisto on mekaaninen ja äänikertoja on 32.^[7]

Kirkko on ruotsinkielisen ja suomenkielisen seurakunnan pääkirkko. Kirkkonummen suomalainen seurakunta perustettiin vuonna 1963.

Kirkkonummen muut kirkot

Haapajärvellä, Kirkkonummen pohjoisosassa, sijaitsee vuonna 1823 käyttöön vihitty puinen kyläkirkko. Upinniemessä, varuskunnan alueella, on Merikappeli, joka valmistui 1965. Uusin kirkko on Masalan kirkko vuodelta 2000. Lisäksi Räfsön saaressa on leirikirkko, Pyhän Nikolauksen kirkko.

Katso myös

• Luettelo Suomen keskiaikaisista kivikirkoista

Lähteet

• Sisko Ylimartimo ja Matias Uusikylä: Maailman valo. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-141-4

Viitteet

1. Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 440–443. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9
2. Sigbritt Backman ja Ingalill Ihrcke-Åberg: Vanha Kirkkonummi. Kyrkslätts hembygdsförening, 2006.
3. Hiekkanen, Markus: Kirkosta puna-armeijan klubiksi. Historia, 2006, nro 1.
4. Kirkkonummen kirkko 18.11.2009. Kirkkonummen seurakuntayhtymä. Arkistoitu 6.7.2015. Viitattu 24.7.2012.
5. Ylimartimo & Uusikylä, s. 30–33
6. Ylimartimo & Uusikylä, s. 34–35
7. Tutustu kirkkoon Kirkkonummen suomalainen seurakunta. Viitattu 7.3.2019.

Kirjallisuutta

• Hiekkanen Markus, The Stone Churches of the Medieval Diocese of Turku. A Systematic Classification and Chronology. SMYA, 1994.
• Hiekkanen Markus: Suomen kivikirkot keskiajalla. Otava, 2. painos, 2005.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kirkkonummen kirkko Wikimedia Commonsissa

• Kirkkonummen kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.

Uudenmaan kirkot (pois lukien Espoo, Helsinki ja Vantaa)

Askola – Bromarv – Capella (Siuntio) – Degerby – Fagervik – Haapajärvi – Hanko – Hyvinkää (ev.lut.) – Hyvinkää (ortod.) - Hyvinkää (vanha) – Inkoo – Järvenpää (ev.lut.) – Järvenpää (ortod.) – Karjaa – Karkkila – Karjalohja – Kauniainen – Kellokoski – Kerava – Kirkkonummi – Klaukkala (ev.lut.) – Klaukkala (ortod.) – Kytäjä – Kärkölä – Lapinjärvi – Lapinjärvi (pikku kirkko) – Lappohja – Liljendal – Lohja – Lohja (tsasouna) – Loviisa – Masala – Merikappeli (Upinniemi) – Mustio – Myrskylä – Mäntsälä – Nummi – Nurmijärvi – Pernaja – Pohja – Porvoo – Porvoon Kristuksen kirkastumisen kirkko – Pornainen – Pukkila – Pusula - Rajamäki – Ruotsinpyhtää – Sammatti – Sipoo (uusi) – Sipoo (vanha) – Siuntio – Snappertuna – Söderkulla – Tammisaari – Tenhola – Tuusula – Täktom (kappeli) – Vihti