kirkollisiis rakennuksiin keskittyvä arkkitehtuuri From Wikipedia, the free encyclopedia
Kirkkoarkkitehtuuri on kirkkoihin ja kirkollisiin rakennuksiin kuten siunauskappeleihin keskittyvää arkkitehtuuria. Kirkkoarkkitehtuuria tutkitaan sekä taiteen tutkimuksen näkökulmasta että teologisesta näkökulmasta. Kirkko on näyttävä, julkinen rakennus, ja vanhojen kirkkojen avulla voidaan analysoida eri aikojen rakennustyylejä. Kirkko on myös sakraalirakennus, jolla on käyttötarkoitus jumalanpalveluksen ja erilaisten seremonioiden tapahtumapaikkana, mutta joka voi rakennuksenakin olla pyhä.[1]
Kirkot jaetaan muotonsa perusteella kahteen ryhmään, keskuskirkkoihin ja pitkäkirkkoihin. Keskeiskirkot ovat symmetrisiä, muodoltaan pyöreitä, neliömäisiä, monikulmaisia tai ristinmuotoisia. Pitkäkirkot ovat epäsymmetrisiä, yleensä pitempiä itä–länsi -suunnassa.
Kirkon pääsisäänkäynti on yleensä rakennuksen länsiseinustalla, koska alttari sijaitsee normaalisti itäpuolella.
Kirkon keskuskäytävää kutsutaan laivaksi, joka vanhemmissa kirkoissa on yleensä holvattu. Kirkoissa voi olla myös useampia laivoja.
Alttari on kirkon pyhin osa, joka sijaitsee kirkkorakennuksen kuorissa. Ortodoksisissa kirkoissa alttari on erotettu kirkkosalista ikonostaasilla. Alttarilla on useimmissa kirkoissa alttaritaulu tai alttarikaappi.
Runkohuone eli kirkkosali on kirkkorakennuksen se osa, jossa seurakunta istuu.
Sakasti on kirkkorakennuksen huone, jossa jumalanpalveluksen henkilökunta valmistuu toimitukseen.
Kirkon sisätiloihin seinien viereen tehdään joskus parvia, jolloin seurakuntalaisia voi istua kahdessa tasossa lähempänä toimitusten tapahtumapaikkoja. Parvien avulla istumapaikkojen määrä voidaan jopa kaksinkertaistaa. Parvia käytetään myös urkujen sijoituspaikkana.[2]
Kirkkorakennuksen ulko-oven ja runkohuoneen välissä olevaa eteishuonetta kutsutaan nartheksiksi. Kirkoissa saattaa olla rakennettuna sivukappeleita, kuten kaste- ja hautakappelit, rakennuksen yhteyteen rakennettuja kellotapuleita ja vanhimmissa kirkoissa on usein myös erillinen asehuone.
Alkukirkon aikoina ei ollut erillisiä kirkkorakennuksia, vaan kristityt kokoontuivat kodeissa tai juutalaisten synagogissa. Kristillinen kirkkoarkkitehtuuri onkin saanut paljon vaikutteita synagogista. Vanhin kristilliseksi kirkoksi tunnistettu rakennus on löytynyt Syyriasta, Duran kaupungista.[3] Sen sijaan roomalaisten temppeleissä ei ollut tilaa seurakunnan kokoontumiselle, joten roomalaisesta arkkitehtuurista vaikutteet tulivat maalliselta puolelta: basilikan esikuvana ovat olleet Rooman valtakunnan julkiset tilat kuten oikeustalot ja kokoustilat. Basilikan suuri päätila on jaettu pylväsriveillä kolmeen tai viiteen laivaan, joista keskimmäinen on yleensä korkeampi ja saa näin valoa klerestorioikkunoista.[4]
.png){kind=small}
Romaaninen tyyli (noin 1000–1250) on 1800-luvun alussa annettu nimitys eurooppalaiselle arkkitehtuurille, joka muistutti roomalaisten rakennustaidetta muodoiltaan ja materiaalivalinnoiltaan, ja se tarkoitti alun perin väärennettyä roomalaista. Romaaniselle tyylille ovat ominaista pyöreämuotoiset holvikaaret (vertaa gotiikkaan suippoine kaarineen), paksut seinät, pienet ikkunat ja kirkkosalin keskilaivan tynnyriholvi. Romaaninen tyyli on selkeimmillään suurissa kirkoissa, sillä holvauksen avulla voitiin rakentaa aikaisempaa isompia yhtenäisiä suuria tiloja.
.JPG)
Romaanista tyylikautta seurasi goottilainen tyyli. Tyypillisiä piirteitä olivat korkeutta tavoittelevat kirkot, joissa pyörökaarien tilalla olivat suippokaaret koristeineen ja tornin huippuun asetettuine ristikukkasineen. Värilliset ikkunalasit lasimaalauksineen tulivat käyttöön.
Renessanssin arkkitehtuuri oli eurooppalaisen arkkitehtuurin ajanjakso 1400-luvun alusta 1600-luvun alulle. Sen katsotaan alkaneen vuodesta 1418, ja se sai vaikutteita antiikin arkkitehtuurista, Kreikasta ja Roomasta.
Ominaisia rakennuksia tälle ajalle oli kuutiomaiset kupolilla katetut kirkot. Varhaisrenessanssissa käytettiin esikuviensa mukaisesti pyörökaaria, roomalaisia pylväitä ja päätykolmioita. Lisäksi ajalle olivat tyypillisiä kupolien huipulla olevat pienikokoiset tornit ja avoimet pylväskäytävät, loggiat.[5]
Barokin taiteella tarkoitetaan Euroopan 1600-luvun taidetta sekä sen jälkivaikutuksia 1700-luvun alkupuolella. Barokin rehevä kirkkoarkkitehtuuri levisi Italiasta Itävaltaan, Etelä-Saksaan ja Espanjaan, Portugaliin ja Etelä-Amerikkaan. Siinä yhdisteltiin antiikin elementtejä uusin tavoin.[6]
Kertaustyylien aikakaudella, 1890-luvun lopulle asti, keskiajan tyylejä pidettiin kirkkoihin parhaiten soveltuvina. 1900-luvulla kirkonrakentamisessa oli näkyvissä funktionalismi. Myös uusgotiikka oli Euroopassa edelleen suosittua.
Postmoderniksi taiteeksi kutsutaan 1960-luvulta alkaen kehittynyttä taidetta. Kyllästyminen modernismin keskeisiin ajatuksiin on mainittu sen kantavaksi voimaksi. Fuktionalismin ja kansainvälisyyden vastakohtina esille nousivat perinteistä lainaaminen, yleisön kanssa kommunikointi ja paikallisen historian korostaminen.[7]
Käpy ja Simo Paavilaisen suunnittelema Mikaelinkirkko Helsingin Kontulassa on mainittu postmodernin arkkitehtuurin edustajana.[8]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
