Kirkko ja valtio -komitea oli parlamentaarinen komitea, joka selvitti kirkon ja valtion välistä suhdetta. Suomen luterilainen kirkko oli toivonut komitean asettamista, ja Rafael Paasion toinen hallitus asetti komitean huhtikuussa 1972. Komitea sai työnsä valmiiksi kesäkuussa 1977. Komitea oli mietinnössään pääosin yksimielinen luterilaisen kirkon vuoden 1970 vastaavan komitean kanssa. Komitea katsoi, että kirkkojen ja valtion välinen suhde tulisi säilyttää pääpiirteissään ennallaan.[1]
Komitean puheenjohtajana oli SDP:n poliitikko ja seurakuntatoimija Aarne Laurila sekä sihteereinä teologi Juha Seppo ja oikeustieteen lisensiaatti Lauri Tarasti. Komitean muita jäseniä olivat muun muassa tuleva arkkipiispa Mikko Juva, kansanedustaja Matti Ahde (SDP), kansanedustaja Kalevi Kivistö (SKDL), teologi Maunu Sinnemäki (SDP), kansanedustaja Raino Westerholm (SKL), pappi Juhani Simojoki (SDP) sekä asiantuntijana professori Eino Murtorinne.[1]
Komitea käsitteli mietinnössään laajasti kirkon ja valtion suhdetta sekä uskonnonvapautta koskevaa lainsäädäntöä. Komitea ehdotti kirkon ja valtion suhteiden pysyttämistä oleellisimmilta kohdiltaan ennallaan. Seuraavia asioita se kuitenkin ehdotti muutettaviksi:
- Eroamisen uskonnollisesta yhdyskunnasta ehdotettiin tulevan voimaan 10 päivän kuluttua asiaa koskevan ilmoituksen tekemisestä (tuolloisen lain mukaan se tuli voimaan vasta kuukauden kuluttua).[2]
- Vuoden 2003 uskonnonvapauslaki (jatkossa 'UVL 2003') poisti ns. katumuskuukauden kokonaan.
- Uskonnonvapauslaista oli poistettava säännös, jonka mukaan valtioneuvostolla oli oikeus tarkastuttaa uskonnollisia yhdyskuntia määräämällään henkilöllä.[3]
- UVL 2003 toteutti tämän.
- Silloinen sisällöltään huomattavan laaja kirkkolaki oli jaettava kahtia. Kirkkolaissa oli säädettävä vain kirkon ja valtion suhteisiin liittyvistä asioista, kun taas kirkon sisäisiä asioita koskevat säännökset oli siirrettävä kirkon itse päätettäviksi. Samalla oli kumottava valtiopäiväjärjestyksen säännös, jonka mukaan muut kuin Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluneet kansanedustajat eivät saaneet osallistua kirkkolain käsittelyyn eduskunnassa.[4]
- Toteutettiin vuoden 1994 kirkkolaissa.
- Vanha 1700-luvulla annettu laki papiston erioikeuksista oli kumottava, samoin valtiopäiväjärjestyksen säännös, jonka mukaan mainittua lakia voitiin muuttaa vain perustuslain säätämisjärjestyksessä.[4]
- Kaikki säätyerioikeudet kumottiin 1995.
- Yhtiöiden ja muiden yhteisöjen maksama kirkollisvero olisi jaettu eri uskonnollisten yhdyskuntien kesken niiden jäsenmäärien suhteessa. Uskontokuntiin kuulumattomien osuus olisi mennyt valtiolle.[5]
- Yhtiöiden kirkollisvero poistui 1994, tilalle tuli yhteisöverosta kansankirkoille maksettava osuus. Se lopetettiin vuonna 2016 ja tilalle tuli indeksiin sidottu määräraha suoraan valtion budjettiin, samalla kun rahoituksen käyttökohteet määriteltiin tarkasti.
- Väestörekisterin ylläpito olisi ollut vähitellen siirrettävä kirkolta kokonaan valtion hoidettavaksi. Siirtymävaiheessa kirkko olisi saanut valtiolta korvauksia niistä asiaan liittyvistä tehtävistä, joita se yhä suoritti.[6]
- Toteutui vuonna 1999 säädetyssä laissa, jonka täytääntöpanoa osin lykättiin vuoteen 2005 saakka.
- Evankelisluterilaisten seurakuntien hautausmaat olisivat edelleen toimineet yleisinä hautausmaina, mutta seurakunnat olisi lailla velvoitettava luovuttamaan niistä korvausta vastaan hautapaikkoja myös kirkkoon kuulumattomille. Kunta ja seurakunta olisivat kuitenkin voineet keskenään sopia hautausmaiden ylläpidosta myös toisin.[7]
- Hautaustoimilaki 2004 sääti evlut kirkon yleisten hautausmaiden ylläpitäjäksi.
- Olisi säädettävä laki seurakunnille suoritettavasta valtion avusta kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kirkkorakennusten kunnossapitämiseksi.[8]
- Erillislakia ei ole säädetty kevääseen 2012 mennessä.
- Kirkkolaista samoin kuin Suomen ortodoksista kirkkoa koskevasta laista oli poistettava merkitykseltään epämääräiseksi jäänyt maininta, jonka mukaan ”kirkon ylin hallitus on valtakunnan hallituksen asiana”[9]
- Toteutui 1994.
- Päätösvalta seurakuntajaosta oli siirrettävä kirkon toimielimille, kuitenkin siten, että päätös oli alistettava valtioneuvoston vahvistettavaksi.[10]
- Toteutunut siten, ettei edes valtioneuvoston vahvistusta tarvita.
- Hiippakuntien hallinto ja tuomiokapitulit, joiden kustannuksista valtio oli huolehtinut Kustaa Vaasan ajoista saakka, oli siirrettävä kirkon ylläpidettäviksi.[11] Samalla oli piispojen nimittäminen virkaansa siirrettävä presidentiltä kirkon viranomaisille.[12]
- Palkkamenot siirtyivät kirkolle 1997, piispojen nimitysoikeus 2000 uuden perustuslain myötä.
- Sotilaspappien ja vankilapappien nimitysvalta oli siirrettävä kirkolle.[13]
- Ei ole toteutunut kevääseen 2012 mennessä.
- Lain edellyttämät uskonnolliset valat kuten virka-, sotilas- ja todistajanvala oli poistettava ja korvattava kaikissa tapauksissa kunnian ja omantunnon kautta annettavalla vakuutuksella.[14]
- Toteutui vuoden 2017 alussa.[15]
- Rikoslaista oli poistettava käsite jumalanpilkka ja samalla myös sana Jumala. Sen sijaan oli säädettävä rangaistavaksi yleisemmin sen halventaminen, mitä jossakin Suomessa laillisesti toimivassa uskonnollisessa yhdyskunnassa pidetään pyhänä.[16]
- Ei ole toteutunut vuoteen 2022 mennessä. Hallitus oli esittänyt jumalanpilkan poistamista rikoslaista aiemmin vuonna 1970 ja uudestaan vuonna 1997, mutta molemmilla kerroilla eduskuntakäsittelyssä päätettiin säilyttää Jumalan käsite laissa.[17][18] Uskonnollisten yhdyskuntien pyhänä pitäminen asioiden julkinen herjaaminen tai halventaminen on kuitenkin ollut kriminalisoitu vuodesta 1970 lähtien.
- Oli kumottava uskonnonvapauslaissa ollut säännös, jonka mukaan Suomessa toimiviin luostareihin voitiin ottaa noviiseiksi vain Suomen kansalaisia.[19]
- UVL 2003 toteutti.
- Rukouspäiväjulistusten antaminen oli siirrettävä valtioneuvostolta Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle, ja rukouspäiviin liittyneet julkisia huveja koskeneet rajoitukset oli kumottava.[20]
- Rukouspäiväjulistus poistui 2004, huvikiellot poistuivat asteittain.
Lausuntokierroksen jälkeen opetusministeriö asetti työryhmätasoisen valmisteluelimen tekemään käytännön toimenpide-ehdotuksia komiteanmietinnön pohjalta. Työryhmä kuitenkin ehdotti, että käytännöllisesti katsoen mitään komitean muutosehdotuksista ei tule toteuttaa. Puheenjohtaja Jaakko Nummisen lehdistölausuntojen mukaan ”yhteiskunnan asenneilmasto on tällä hetkellä sellainen, ettei muutoksille ole nyt sijaa”.
Osa komitean ehdotuksista on toteutettu 1990-luvulla tai myöhemmin. Vuonna 1993 säädettiin uusi, entistä selvästi suppeampi kirkkolaki, joka siirsi kirkon itse kirkkojärjestyksellä päätettäväksi monia kirkon sisäisiä asioita, joista oli ennen säädetty lailla. Komitean ehdotuksen mukaisesti myös tuomiokapitulit siirrettiin vuoden 1997 alussa kirkon ylläpidettäviksi.[21] Vuonna 1995 uudistettiin hallitusmuodon perusoikeuksia koskeneet säännökset, niiden joukossa myös uskonnonvapautta koskeva kohta. Oikeusasiantuntija Pauli Nopan mukaan ennen uudistusta uskonnonvapauden periaatetta ei ilmaistu lainsäädännössä lainkaan, ellei uskonnonvapauslain nimeä katsota sellaiseksi.[22] Vuonna 2003 säädettiin uusi uskonnonvapauslaki.[23]
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous antoi lausuntonsa Kirkko ja valtio -komitean mietinnöstä vuonna 1979. Komitean ratkaisut muistuttivat monissa kohdissa linjauksia, joita kirkon sisäinen, piispa Erkki Kansanahon johtama Kirkko–valtio-komitea oli esittänyt 1970-luvun alussa. Kirkolliskokous yhtyikin lähes kaikkiin Kirkko ja valtio -komitean keskeisistä linjaratkaisuista. Keskustelua herätti lähinnä se, tuliko tuomiokapitulit ja piispojen nimitysoikeus siirtää valtiolta kirkolle. Niukka enemmistö kirkolliskokousedustajista päätyi tuossa vaiheessa kannattamaan tuomiokapitulien säilyttämistä valtionhallinnon osana. Toisaalta pieni enemmistö asettui tukemaan piispojen nimitysoikeuden siirtämistä tasavallan presidentiltä kirkon omille elimille.[24]
Opetusministeriön pyynnön johdosta Vapaa-ajattelijain liitto esitti komiteamietinnöstä lausunnon. Lausunnon laativat puheenjohtaja Timo I. Vasama ja pääsihteeri Erkki Hartikainen.[25]
Komitean muodostaminen
Lausunnossaan liitto sanoo, että määritellessään komitean tehtäväkenttää valtioneuvosto ei ole ottanut huomioon, että uskonnonvapaus ja YK:n asiakirjat edellyttävät kirkon ja valtion suhteiden tarkastelua ajatuksenvapauden ja muiden ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta.[25]
Nimittäessään komitean jäseniä, pysyviä asiantuntijoita ja sihteeristöä valtioneuvosto ei ole ottanut mukaan yhtään uskonnottomien oikeusturvakysymysten asiantuntijaa. Komitean kokoonpano on täysin evankelisluterilainen. Komiteatyö on muodostunut pelkästään kirkollisten näkökohtien puolustamiseksi. Liiton mukaan voidaan kysyä, oliko tällaisen tavallaan kirkon sisäisen komitean nimittäminen tarpeellista, koska kirkko on jo laatinut omia mietintöjä samoista asioista. Julkisten varojen käyttämistä tämän laatuiseen komiteatyöhön voidaan liiton mielestä pitää ajatuksenvapauden loukkauksena.[25]
Liitto huomautti, että mietintö ei käsittele Vapaa-ajattelijain liiton tutkimusta Raportti uskonnonvapaudesta I. Mietintö sisältää vain kirkon omia tilastoja uskonnonopetuksen eri muotojen kannatuksesta. Liitto toteaa, että Suomen Gallupin mukaan Vapaa-ajattelijain liiton haastattelukysymykset olivat paremmin muotoiltuja kuin kirkon vastaavien tutkimusten. Komitea ei ole edes selvitellessään asioista käytyä keskustelua ottanut huomioon vapaa-ajattelijain esittämiä näkemyksiä ja julkilausumia. Komitea ei ehdota kirkon ja valtion eroa, joka liiton mukaan on uskonnonvapauden toteutumisen perusedellytys.[25]
Historiallinen katsaus
Liiton mukaan komitea on historiallista katsausta rajatessaan halunnut antaa käsityksen, että historiallisista syistä nykyinen tilanne on säilytettävä. Katsaus ei sisällä juuri mitään tietoja maista, joista kirkko on erotettu valtiosta ja koulu kirkosta.[25] Myös käyttäessään valtion virallisia asiakirjoja kuten valtiopäivien pöytäkirjoja komitea on ollut ”törkeällä tavalla valikoiva kirkon eduksi”. Julius Ailion ja Hannes Ryömän kaltaisten kirkon vastustajien esittämät puheenvuorot uskonnonvapauslaista on liiton mukaan sivuutettu.[25]
Uskonnonvapaus perusoikeutena
Liiton mukaan komitea tulkitsee YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 18 artiklaa täysin väärin väittäessään, että se sisältää samat asiat kuin Suomen hallitusmuodon 8 §[26]. Eduskunnan oikeusasiamies totesi päätöksessään n:o 1992/1977, ettei Suomen hallitusmuoto määrittele eikä turvaa uskonnonvapautta. Ihmisoikeuksien julistuksen 18 artikla asettaa uskonnon ja uskonnottoman vakaumuksen samaan asemaan.[25]
Liitto huomautti, että mietinnössä ei oteta huomioon oikeutta kieltäytyä uskonnollisista menoista.[27] Hartikainen toimi peruskoulun matematiikan opettajana, ja lausunnon antamisen aikana hän oli tekemässä valitusta YK:n ihmisoikeuskomitealle siitä kuinka hänet pakotetaan Vapaa-ajattelijain liiton sihteerinä jatkuvasti virkansa vuoksi osallistumaan hartaustilaisuuksiin.[25] Liiton mukaan ”komitea antaa täysin valheellisen kuvan Suomen uskonnonvapaudesta väittäessään, että Suomen lainsäädäntö täyttää moitteettomasti kansainväliset vaatimukset. Vapaa-ajattelijain liitolla on laaja todistusaineisto siitä, että uskonnottomien ihmisoikeuksia rikotaan Suomessa törkeästi ja että tämä johtuu puutteellisesta lainsäädännöstä”.[25]
Komitean esittämä käsitys, jonka mukaan uskonnonvapautta koskevia säädöksiä ei tule laajentaa koskemaan ei-uskonnollisia vakaumuksia on liiton mukaan ”pöyristyttävä loukkaus vapaa-ajattelijain ihmisoikeuksia vastaan”. Liiton mukaan komitea ”menee uskonnonvapauden vastaisuudessaan jopa niin pitkälle, että se vastustaa uskonnonvapauden lähempää määrittelyä hallitusmuodossa”.[28][25] Liiton mielestä hallitusmuodon säädökset on korjattava pääpiirteissään siten kuin Pauli Noppa esitti 1973 valtiosääntökomitealle tutkielmassaan Uskonnonvapaus ja valtion suhde kirkkoon valtiosääntöä uudistettaessa.[25]
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
