tanskalainen teologi ja filosofi From Wikipedia, the free encyclopedia
Søren Aabye Kierkegaard (5. toukokuuta 1813 Kööpenhamina – 11. marraskuuta 1855 Kööpenhamina) oli tanskalainen teologi, filosofi ja uskonnollinen kirjailija, joka on vaikuttanut merkittävästi sekä kristilliseen teologiaan, fenomenologiaan että eksistentialismiin.[1][2] Hän sai vaikutteita kristillisestä perinteestä, antiikin kreikkalaisesta filosofiasta, saksalaisesta idealismista ja romantiikan ironiasta.[2]
| Søren Kierkegaard | |
|---|---|
_-_(cropped).jpg) Kierkegaardin serkun Niels Christian Kierkegaardin 27-vuotiaasta Søren Kierkegaardista tekemä piirros. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Søren Aabye Kierkegaard |
| Syntynyt | 5. toukokuuta 1813 Kööpenhamina, Tanska-Norja |
| Kuollut | 11. marraskuuta 1855 (42 vuotta) Kööpenhamina, Tanska |
| Koulutus ja ura | |
| Koulukunta | mannermainen filosofia, eksistentialismin edelläkävijä |
| Vaikutusalueet | uskonto, teologia, estetiikka, etiikka, psykologia |
| Tunnetut työt | Filosofisia muruja, Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus |
| Opettaja | Poul Martin Møller, Frederik Christian Sibbern ja Hans Lassen Martensen |
 Nimikirjoitus |
|
Søren Kierkegaard eli lapsuutensa Länsi-Jyllannissa seitsenlapsisen perheen nuorimpana. Hänen kauppiasisänsä Michael Kierkegaard oli älykäs, uskonnollinen ja usein synkkämielinen hahmo. Sørenin isän vaikutus tämän henkiseen kehitykseen oli merkittävä. Søren Kierkegaard tuli ylioppilaaksi 1830 ja ryhtyi opiskelemaan teologiaa. Samalla hän osallistui riehakkaasti opiskelijaelämään. Vuonna 1838 Kierkegaard koki uskonnollisen herätyksen. Hän aloitti laajan kirjallisen tuotantonsa, josta suuren osan hän julkaisi salanimellä.[3][2] Kierkegaard suoritti teologian kandidaatin tutkinnon vuonna 1840 ja väitteli teologian maisteriksi (nykyinen tohtorintutkinto) vuonna 1841. Hän ei kuitenkaan hakeutunut papiksi tai akateemiselle uralle.[1][2] Vuonna 1841 hän erosi rakastetustaan Regine Olsenista vuoden kihlauksen jälkeen. Kierkegaard eli enimmäkseen isänsä hankkimalla varallisuudella, jonka turvin hän kykeni kirjoittamaan ja julkaisemaan teoksiaan ja Øieblikket-sanomalehteä. Kierkegaard teki koko elämänsä aikana vain kolme kuukautta palkkatyötä, latinan opettajana borgerdydskolenissa (”porvarillisen hyveen koulu”).[2]
Kierkegaardilla oli nuoruudesta lähtien selässä kyttyrä tai selkärangan kaareutuma.[4]
Kierkegaardin teos Joko – tai (Enten – Eller, 1843) herätti huomiota, mutta muiden teosten myynti oli kirjailijan omana aikana vähäistä. Viimeisenä elinvuotenaan Kierkegaard arvosteli valtionkirkkoa. Kierkegaardin mukaan kirkon ei tulisi olla etuoikeuksien puolustaja. Valtionkirkon edustajien tulisi hänen mukaansa tunnustaa liberaalien ja sosialistien oikeutettu kritiikki ja suuntautua vallankäytön sijasta kristilliseen uskoon.[2]
Kierkegaard kuoli 11. marraskuuta 1855 kuninkaallisessa Frederikin sairaalassa Kööpenhaminassa kahdeksan viikon sairauden jälkeen.[5] Sairaalaan hän joutui äkillisistä alaruumiin halvausoireista, jotka aiheuttivat myös inkontinenssia.[4] Kuolinsyyn arvellaan johtuvan siitä, että hän putosi lapsena puusta, minkä komplikaatiot sitten aiheuttivat kuoleman 42-vuotiaana.[6] Kuolintodistuksen kuolinsyyn kohdalla on kysymysmerkki.[7]
Valtaosa Kierkegaardin tuotannosta keskittyy pohtimaan yksilön suhdetta kristinuskoon ja Jumalaan. Kierkegaard hyökkäsi erityisesti silloista hegeliläisyyttä ja Tanskan valtiokirkkoa vastaan. Kierkegaard kirjoitti valtaosan teoksistaan salanimillä, jotka saattoivat nähdä todellisuuden hyvin erilaisilla tavoilla. Omalla nimellään ja eri salanimillään Kierkegaard kirjoitti kolmisenkymmentä teosta. Kierkegaardin salanimiä olivat esimerkiksi Viktor Eremita, Constantin Constantius ja Johannes Climacus.[8] Lyhyessä selonteossa kirjailijantyöstään (Om min Forfatter-Virksomhed, 1851) Kierkegaard kirjoitti, että hänen tuotantonsa muodostaa johdonmukaisen kokonaisuuden, joka pyrkii selvittämään kuinka tulla kristityksi.[2]
Kierkegaardia on myöhemmin kutsuttu fideistiksi, sillä hän hylkää järjen todellisuuden perusteiden etsinnässä ja sen sijaan kääntyy ihmisen sisäisen tunteen puoleen. Kierkegaard pitää kristinuskoa suurimpana mahdollisena paradoksina, joka on mahdollista omaksua vain uskon hypyllä. Kristillistä kirkkoa hän arvosteli sen orjuuttavuudesta, ja kannustikin ihmisiä löytämään ”oman uskonsa”. Teoksessaan Pelko ja vavistus (1843) Kierkegaard ihannoi Abrahamia, joka luottaa Jumalaan niin syvällisesti, että on Jumalan käskystä valmis uhraamaan oman poikansa Iisakin. Kierkegaardin pääteoksena pidetään yleensä Päättävää epätieteellistä jälkikirjoitusta (1846), jossa Kierkegaard käy läpi ajattelunsa tärkeimpiä teemoja ja selventää käsitystään esteettisestä, eettisestä ja uskonnollisesta olemisen tasosta.[1]
Filosofi Esa Saarinen kuvailee filosofian historiassaan Kierkegaardia ristiriitaiseksi, hämmentäväksi ja luokittelemattomaksi ajattelijahahmoksi: ”Hänen mielensä on uskonnollinen, fanaattinen, jopa sairas; se on jyrkkä, säälimätön ja ankara. – – Mutta samanaikaisesti Kierkegaard on leikkisä, viettelevä ja ilomielinen. – – Hän on paatoksellinen uskonnollinen ajattelija, hän on satiirikko ja veijari, hän on verbaalinen akrobaatikko: hän on tätä kaikkea samanaikaisesti.” Kierkegaard ennakoi 1900-luvun filosofian eksistentialismia (Jean-Paul Sartre) ja fenomenologiaa (Martin Heidegger). ”Hän on elämänfilosofi, joka hyökkää kaikkien akatemioitten ohitse yhteiskunnan ja kokonaiskulttuurin kimppuun – tätä filosofista kirjailijaa ei mikään instituutio voi sitoa”, Saarinen toteaa.[9]
Suomessa Kierkegaard vaikutti 1900-luvun alussa joihinkin teologeihin ja kirjailijoihin, muun muassa Volter Kilpeen ja V. A. Koskenniemeen. Yliopistoissa Kierkegaardin ajattelua alettiin tutkia Suomen itsenäistymisen aikoihin. Suomalaisten filosofien kiinnostus aiheeseen jäi vähäiseksi. Esimerkiksi Eino Kaila katsoi, että Kierkegaardin tapaiset filosofit olivat lähinnä ”patologisia tapauksia”. 1980-luvulla Esa Saarinen kirjoitti innostuneesti Kierkegaardin irrationaalisen puolelle ulottuvasta subjektivismista. Vuonna 1990 Saarisen oppilas Heidi Liehu teki väitöskirjan Kierkegaardin filosofiasta. Janne Kylliäisen väitöskirja vuonna 2009 kyseenalaisti subjektivismia painottavat Kierkegaard-luennat. Kylliäisen mukaan Kierkegaardilla yksilön tehtävä on ottaa aktiivisesti osaa yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Teologi Olli-Pekka Vainio on teoksissaan korostanut Kierkegaardin pitkälle menevää sitoutumista perinteiseen kristilliseen dogmatiikkaan.[10]
Norwegian Air Shuttle on maalauttanut Kierkegaardin kuvan yhden Boeing 737-800 -lentokoneensa pyrstöön.[11]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
