Kallo

Kallo (lat. cranium) on selkärankaisten aivoja suojaava luinen tai rustoinen kuori. Useimmiten kallossa on silmäkuopat silmämunia varten ja reiät sieraimille. Kaikilla selkärankaisilla, leuattomia imukaloja lukuun ottamatta, kalloon kuuluu nivelen välityksellä leukaluu tai leukarustoja, joiden liikkeen avulla suu voidaan avata ja sulkea. Monilla maaeläimillä kallossa on korva-aukot, joissa on erillisiä kuuloluita.

Tämä artikkeli kertoo pään luista. Sivulla Kallo (täsmennyssivu) on muita merkityksiä. Pääkallot on idiofoninen lyömäsoitin.

Pääkallolla voidaan tarkoittaa kalloa tai erityismerkityksessä paljaana olevaa pään luustoa.^[1]

Ihmisen kallon luut

Ihmisen kallo muodostuu 22 erillisestä luusta, jotka ovat luutuneet kiinni toisiinsa. Poikkeus on alaleuanluu, joka kiinnittyy liikkuvalla nivelellä.^[2]

Pään luista kahdeksan muodostaa pääkopan, joka suojaa aivoja ja muita keskushermoston rakenteita. Muut kallon luut muodostavat kasvojen rakenteita.^[2]

1. Otsaluu 2. Nenäluu 3. Päälaenluu 4. Ohimoluu 5. Kitaluu 6. Kyynelluu 7. Poskiluu 8. Vannasluu 9. Yläleuanluu 10. Alaleuanluu

1. Otsaluu 2. Päälakiluu 3. Nenäluu 4. Seulaluu 5. Kyynelluu 6. Kitaluu 7. Takaraivoluu 8. Ohimoluu 9. Poskiluu 10. Yläleukaluu 11. Alaleukaluu

Eri eläinlajien kalloja

• 
  Simpanssi
• 
  Virtahepo
• 
  Afrikkalainen norsu
• 
  Hevonen
• 
  Lammas
• 
  Vuohi
• 
  Saksanpaimenkoira
• 
  Kettu
• 
  Vesinokkaeläin
• 
  Harakka
• 
  Kuningaskobra
• 
  Arraukilpikonna
• 
  Hauki

Pääkallon symboliikka

Edward Englandin merirosvolippu

Ihmisen pääkallo on useissa kulttuureissa perinteinen kuoleman symboli. Pääkallon kuvalla, jonka alla usein on myös ristikkäin asetettujen reisiluiden kuva, varoitetaan hengen­vaarasta kuten sähköiskusta tai myrkystä. Kuvaa on käytetty myös meri­rosvo­lipussa. Sotilassymboliikassa on tunnettu saksalainen Totenkopf, sääriluiden päälle asetettu pääkallo, josta tuli pahamaineisen SS:n ja erityisesti SS-Totenkopfverbänden tunnus. ^lähde?

Joissakin kulttuureissa voittoisa soturi on tuonut kotiin voitonmerkiksi pääkallon, sillä koko ruumiin kantaminen olisi ollut turhan työlästä. Asteekit irrottivat uhraamiensa ihmisten pääkallot, porasivat niiden ohimoiden läpi reiät, ja pujottivat ne näistä rei’istä keppiin, muiden päiden viereen. Jotkut kristityt uskoivat keskiajalla, että ilman päätä haudattu joutuu kadotukseen. Syntisiksi koettuja, muun muassa itsemurhan tehneitä, on tämän vuoksi haudattu päättöminä.

Lähteet

1. pääkallo. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
2. Yleistä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri. Viitattu 14.1.2020.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kallo Wikimedia Commonsissa