Jukka Taneli Nevakivi (ent. Nynäs, 8. lokakuuta 1931 Pudasjärvi – 15. tammikuuta 2024 Helsinki[1]) oli suomalainen journalisti, diplomaatti, yliopisto-opettaja ja professori sekä kansainvälisesti tunnettu historiantutkija. Hän julkaisi useita sekä Suomen historiaan että yleiseen historiaan merkittävästi liittyviä teoksia, joista monet ovat tulleet tunnetuiksi ulkomailla käännettyinä.[2]
Nevakivi oli liikennöitsijä Reino Vilho Nevakiven (ent. Nynäs) ja talousneuvos Hilja Maria Nevakiven (o.s. Kuosmanen) esikoispoika.[2]
Nevakivi kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1951. Hän opiskeli Sveitsissä Lausannen ja Geneven yliopistoissa ranskan kieltä ja kirjallisuutta vuosina 1952 ja 1959 ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1956. Sitten hän opiskeli British Councilin stipendin turvin Lontoon yliopistossa (London School of Economics and Political Sciences) ja väitteli sieltä filosofian tohtoriksi (Ph.D.) vuonna 1963.[2]
Vapaana toimittajana
Jukka Nevakivi työskenteli opiskeluaikana vuosina 1952–1963 ja sen jälkeen pääasiassa poliittisiin aiheisiin keskittyvänä vapaana toimittajana.[2] Hän ei osallistunut politiikkaan, mutta liittyi 1965 SDP:hen. Mauno Koiviston pyrkiessä ensimmäistä kertaa tasavallan presidentiksi hän kirjoitti johdannon ehdokkaan ensimmäiseen vaalijulkaisuun.[3]
Ulkoasianhallinnossa
Korkeakouluopinnot suoritettuaan nuori kielitaitoinen tohtori sai kutsun Helsinkiin Ulkoasiainministeriöön. Hän aloitti sanomalehtiasiain toimistossa ja poliittisella osastolla vuodesta 1963 lähtien, jatkaen sitten ulkoasiainhallintoon Budapestiin ja Kairoon, missä hän palveli lähetystöavustajana ja -sihteerinä 1967–1970. Sen jälkeen Nevakivi toimi jälleen Suomessa Ulkoministeriössä jaostosihteerinä ja -päällikkönä, kunnes hän vuonna 1974 sai siirron Suomen valtuuskunnan asiantuntijajäseneksi Genevessä perustamisneuvottelujaan jatkavan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssiin, ETYKiin, jossa toimi 1974–1975. Diplomaattiuransa päätökseksi Jukka Nevakivi sai vielä vuonna 1976 siirron suurlähetystö- ja ministerineuvokseksi Pariisin edustustoon.[4]
Akateeminen ura
Jukka Nevakivi oli saanut hoitaa virkavapauksien turvin Helsingin yliopistosta 1970 saamaansa yleisen historian dosentin tointa ja nauttia 1972 valtion humanistisen toimikunnan myöntämää nuoremman tutkijan apurahaa. Hänestä tuli 1971 Suomen historiallisen seuran tutkijajäsen. Vuosina 1972–1974 hänellä oli ollut tilaisuus toimia Pariisin yliopiston (Sorbonne Nouvelle) vierailevana suomen kielen ja kirjallisuuden professorina. Lopetettuaan työskentelynsä ulkoasiainhallinnossa Nevakivi saattoi vuonna 1980 vihdoin jatkaa akateemista uraansa. 1. elokuuta 1980 hänet nimitettiin Helsingin yliopiston poliittisen historian varsinaiseksi professoriksi ja sen jälkeen laitoksensa esimieheksi. Vuonna 1990 Jukka Nevakivestä tuli Suomalaisen tiedeakatemian jäsen. Hän pääsi virastaan lakimääräiselle eläkkeelle 1. tammikuuta 1996.[2]
Historiantutkijana
Nevakivi teki tutkimusmatkoja ulkomaisiin yliopistoihin ja arkistoihin. Nevakiven tutkimuksissa herätti huomiota niiden poikkeuksellinen laajuus ja kohdemaat. Hänen käyttämänsä etenkin venäläiset arkistot ovat olleet Suomen lähihistorian tutkimisessa merkittäviä. Tutkimustyö on saanut myös kansainvälistä arvostusta.[2]
Lähde:[2]
- Ministerineuvos 1976
- Jatkosodan muistomitali
- Ranskan Kansallisen Ansio-ritarikunnan komentaja
- Presidentti Kekkosen palkinto 1981
- Kansan Sivistysrahaston, Amerin kulttuurisäätiön ja Kustannus oy Otavan tunnustuspalkintoja 1970–1994
Lähde:[5] Itsenäiset teokset:
- ”Muurmannin legioona – suomalaiset ja liittoutuneiden interventio Pohjois-Venäjälle 1918–1919”, Tammi 1970, 384 s. (Ensimmäinen aiheesta ilmestynyt perusteos)
- ”Apu, jota ei pyydetty – Liittoutuneet ja Suomen talvisota 1939–1940”. Tammi 1972 ISBN 951-30-2208-0. ”The appeal that was never made: the Allies, Scandinavia and the Finnish winter war” (alkuteoksen täydennetty englanninkielinen versio, kääntänyt Marjatta Nevakivi) London: Hurst & Co, Montreal: McGill – Queen ́s University Press 1976 ISBN 0-903983-55-9
- ”Ystävistä vihollisiksi – Suomi Englannin politiikassa 1940−1941”. Tammi 1976 ISBN 951-30-2787-2.
- ”Maanalaista diplomatiaa vuosilta 1944−1948, jolloin kylmä sota teki tuloaan Pohjolaan”. Tammi 1983, 159 s. ISBN 951-30-5952-9.
- ”Ulkoasiainhallinnon historia 1: 1918−1956”. Ulkoasiainministeriö, 1988, 328 s. ISBN 951-47-1491-1. 951-93-9306-15-3.
- ”Linnasta linnaan – Eero A. Vuoren (1900−1966) poliittinen elämäkerta”. Otava 1992 ISBN 951-1-11162-0.
- ”Ždanov Suomessa – miksi meitä ei neuvostolaistettu?” Otava 1995 ISBN 951-1-13274-1.
- ”Miten Kekkonen pääsi valtaan ja Suomi suomettui”. Otava 1996 ISBN 951-1-13984-3.
- ”Apu, jota ei annettu – Länsivallat ja Suomen talvisota 1939−1940”. WSOY 2000 ISBN 951-0-24676-X . (”Apu, jota ei pyydetty”- teoksen tarkistettu versio.)
Käännökset, kokoomateokset ja muiden kanssa laaditut tieteelliset julkaisut:
- R. R. Palmer: ”Uuden ajan maailmanhistoria 1-3” (”A History of the Modern World 1-3”). Suom. Jukka Nevakivi ja Marjatta Nevakivi. Tammi 1965-67
- ”Poliittinen historia: johdatus tutkimukseen”, yhdessä Seppo Hentilän ja Lauri Haatajan kanssa, Finn Lectura 1993, 204 s. ISBN 951-8905-69-X.
- ”Finlandia y Bloques Regionales”, Seminario Internacional Procesos de Integración, Universidad de Buenos Aires (10, 11 y 12 de setiembre de 1997). Historia, Economia y Politica. UBA 1997.
- ”Suomen poliittinen historia 1809-2006”, yhdessä Osmo Jussilan ja Seppo Hentilän kanssa. WSOY, 1995. 5. p. 2006. WSOY 2006. ISBN 951-0-31572-9. Teoksen ensipainosten pohjalta on ilmestynyt ulkomailla ainakin kymmenen vieraskielistä painosta.
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
