Jake LaMotta

Jake LaMotta, oikealta nimeltään Giacobbe LaMotta (10. heinäkuuta 1922 Lower East Side, New York – 19. syyskuuta 2017 Miami, Florida) oli yhdysvaltalainen nyrkkeilijä ja keskisarjan maailmanmestari, joka kunnostautui uransa jälkeen myös näyttelijänä ja stand up -koomikkona. Hän otteli ammattilaisena 106 ottelua, joissa saavutti 83 voittoa (30 tyrmäyksellä), 19 tappiota ja neljä ratkaisematonta. Vuonna 1980 ilmestyi LaMottan elämästä kertova elokuva Kuin raivo härkä, jossa häntä esitti Robert De Niro.

Jake LaMotta
Henkilötiedot
Koko nimi	Giacobbe LaMotta
Syntynyt	10. heinäkuuta 1922 Lower East Side, New York
Kuollut	19. syyskuuta 2017 (95 vuotta) Miami, Florida
Kansalaisuus	Yhdysvallat
Nyrkkeilijä
Lempinimi	Bronx Bull[1], Raging Bull
Aktiivisena	1941–1952 1954
Pituus	173 cm
Painoluokka	keskisarja (1941–1951, 1952, 1954) raskas keskisarja (1941–1942, 1946–1948, 1950–1952) raskassarja (1941, 1954)
Kätisyys	oikea
Ammattilaistilastot
Ottelut	106
Voitot	83
– tyrmäysvoitot	30
Tappiot	19
Ratkaisemattomat	4
Aiheesta muualla
officialjakelamotta.com
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Nuoruus

LaMotta syntyi italialaisille vanhemmille Lower East Sidessa 1922.^[2][3] Hänen isänsä, joka oli kotoisin Messinasta, oli muuttanut Lower East Sideen ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Hän työskenteli kaupittelijana Philadelphiassa, jonne perhe oli muuttanut LaMottan ollessa 6–8-vuotias.^[2] LaMottan äiti oli amerikanitalialainen, jonka vanhemmat olivat muuttaneet Napolista Lower East Sideen, jossa pariskunta tapasi toisensa.^[2][4] LaMotta muutti myöhemmin Philadephiasta takaisin Lower East Sideen ja vietti lapsuutensa Rocky Grazianon kanssa tehden pikkuvarkauksia. He viettivät aikaa myös Coxsackien esikaupungin koulukodissa.^[2] Muutettuaan Bronxiin LaMotta jatkoi rikollisuutta ja varasteli muun muassa 16-vuotiaana hanoja tyhjistä vuokrataloista. Koulussa hän ei menestynyt ja jätti sen kesken 10. luokan aikana. LaMotta yritti myös ryöstää paikallista vedonvälittäjää, mutta sitä vastoin oli lyönyt hänet putkella tajuttomaksi ja varastanut huomaamattaan tyhjän lompakon.^[2] LaMotta teki myös varkauksia ystävänsä kanssa, joka työskenteli mafialle.^[2]

LaMotta aloitti nyrkkeilyn jo 8-vuotiaana, kun hänen isänsä laittoi hänet ottelemaan muita naapuruston poikia vastaan aikuisten viihdytykseksi. Kerrotaan, että katsojien LaMottan ottelujen jälkeen kehään heittämän kolikot auttoivat perhettä maksamaan kotinsa vuokran.^[5]

Nyrkkeilyura

LaMottan kiinnostus nyrkkeilemiseen lähti Coxsackien koulukodissa, josta päästyään pois hän päätti ryhtyä ammattilaiseksi.^[2] LaMotta ryhtyi harjoittelemaan Teasdale Athletic Club salissa nyrkkeilyä ystävänsä Pete Petrellan kanssa.^[2] Hän aloitti nyrkkeilemään aluksi amatööriturnauksissa raskaassasarjassa, josta LaMotta ei saanut rahaa. Sittemmin LaMottan suurimmaksi saavutukseksi nousi 1939 New York Journal-Americanin sponsoroiman Diamond Beltin raskaan keskisarjan mestaruus.^[6]

Ammattilaiseksi LaMotta ryhtyi vuonna 1941, 19-vuotiaana. 15 ensimmäisestä ammattilaisottelustaan 14 päättyi hänen voittoonsa ja yksi ratkaisemattomaan. Hän voitti muun muassa kokoneemmat vastustajansa Tony Gillon ja Joe Baynesin tuomariäänin, sekä raskaansarjan ottelijan Joe Fredericksin. Ensimmäisen tappionsa LaMotta kärsi tuomarien päätöksellä Jimmy Reevesille 24. syyskuuta 1939. AP-uutistoimisto raportoi yleisön buuanneen päätökselle 20 minuutin ajan.^[7]

LaMotta vs Robinson I-III

2. lokakuuta 1942 New Yorkissa LaMotta kohtasi urallaan ensimmäisen kerran Sugar Ray Robinsonin. 10-eräinen ottelu päättyi Robinsonin voittoon tuomarien ollessa yksimielisiä. Seuraavan vuoden helmikuussa Robinson ja LaMotta kohtasivat kahdesti Detroitissa. Ensimmäisen, 10-eräisen, kohtaamisen LaMotta voitti tuomaripistein 52-47, 57-49 ja 55-45 ja Sugar Ray Robinson sai tyytyä tuolloin 42:ssa ammattilaisottelussaan ensimmäiseen tappioonsa.^[8] Ottelun jälkeen The Ring urheilulehden toimittaja Matt Fleischer listasi hänet ranking ykköseksi keskisarjan ottelijoista.^[2] Lisäksi The Ring valitsi ottelun vuoden yllätykseksi. Kolme viikkoa myöhemmin käydyn toisen kamppailun Robinson taas voitti tuomariäänin.

LaMotta vs Zivic I-IV

Vaikka LaMotta hävisikin Robinsonille, oli hänellä vuosien aikana kiirettä voittaessaan toisensa perään kovempia maailmanluokan nyrkkeilijöitä muiden muassa George Kochan, entinen Robinsonin ykköshaastaja Tommy Bell, Bert Lytell, Jose Basora, Bob Satterfield, Holman Williams ja Tony Janiro.^[5] Lisäksi LaMotta otteli entistä välisarjan maailmanmestaria Fritzie Zivicia vastaan neljästi, joista hän voitti kolme. Kaksikon ensimmäinen ottelu käytiin Pittsburghissa kesäkuussa 1943. 10-eräinen ottelu päättyi LaMottan voittoon hajaäänin. Sen sijaan toisessa ottelussa kuukautta myöhemmin LaMotta kärsi Zivicille tappion hajaäänin. Seuraavan kerran kaksikko kohtasi marraskuussa 1943 New Yorkissa, jolloin LaMotta oli parempi toistamiseen hajaäänin. LaMotta kohtasi Zivicin vielä neljännen kerran heti perään tammikuussa 1944 Detroitissa. Tällä kertaa ottelu oli selkeämpi edelliseen nähden LaMottan voittaessa päätöksen yksimielisesti.

LaMotta vs Robinson IV-V

Zivicin jälkeen LaMotta ja Robinson kohtasivat vielä kaksi kertaa 23. helmikuuta ja 26. syyskuuta 1945. Heidän välinen neljäs ottelu käytiin New Yorkissa, jossa LaMotta kärsi 10-eräisessä ottelussa tappion tuomariäänin. Päätös oli yksimielinen. Sen sijaan heidän viides ottelu käytiin Chicagossa. Tällä kertaa ottelu kesti 12-erää, jossa Robinson oli jälleen parempi, tällä kertaa hajaäänin.

LaMotta vs Fox

Huolimatta LaMottan menestyksekkäistä otteista ja kovatasoisista sijoituksista ranking-listoilla, hän ei meinannut millään päästä ottelemaan maailmanmestaruudesta. LaMotta oli pitkään kieltäytynyt tekemästä yhteistyötä nyrkkeilybisnestä hallineen mafian kanssa. Hän kuitenkin tuskastuneena lupautui lopulta häviämään tahallaan Billy Foxille, jotta pääsi titteliotteluun.^[5] Fox oli osana Frank Palermon hallinnoimaa mafiaa, joka oli kyseenalaisesti voittanut urallaan 36 ottelua peräkkäin, kunnes hävisi raskaan keskisarjan mestaruusottelun Gus Lesnevichille.^[9] Päivä ennen LaMotta-Fox ottelua vedonlyönnissä Fox oli suosikki kertoimella 11:5 ja tuntia ennen 3:1 Foxille.^[10] Tämän jälkeen vedonlyöntivälittäjät eivät suostuneet enää ottamaan vastaan vedonlyöntiä Foxin hyväksi.^[10] Se herätti suurta epäilystä NYSACin puhemiehessä Eddie Eaganissa, joka kävi varoittamassa ennen ottelua molempia ottelijoita. LaMotta oli kuitenkin maksanut Palermolle 20 000 dollaria hävitäkseen ottelun.^[10] LaMotta hävisi ottelun neljännessä erässä teknisellä tyrmäyksellä. NYSACin johtoporras ei hyväksynyt tapahtumaa ja antoi LaMottalle ottelukiellon.^[10]

Paluu ottelukiellosta

Foxille hävityn sopuottelun jälkeen LaMotta palasi nyrkkeilykehään 1. kesäkuuta 1948 Ken Striblingiä vastaan. Hän voitti ottelun teknisellä tyrmäyksellä viidennessä erässä. LaMotta voitti myös seuraavat kaksiottelua teknisellä tyrmäyksellä Burl Charitya ja Johnny Colania vastaan. LaMotta otteli vielä kaksi ottelua vuonna 1948, joista molemmat päättyivät tuomariäänin voittoon. Vern Lesteriä vastaan hajaäänin ja Tommy Yaroszia vastaan yksimielisellä päätöksellä.

Vuoden 1949 LaMotta aloitti tappiolla hävittyään Kanadassa käydyn 10-eräisen ottelun Laurent Dauthuillelle tuomariäänin. Myös toinen ottelu oli LaMottalle hieman hankala ranskalaista Robert Villemainia vastaan, jonka hän kuitenkin voitti hajaäänin. Huhtikuussa 1949 LaMotta kohtasi toisen kerran O'Neill Bellin, jonka hän oli voittanut aikaisemmin tyrmäyksellä lähes kolme vuotta sitten. LaMotta voitti myös toisen miesten välisen ottelun tyrmäyksellä neljännessä erässä. Toukokuussa hän kohtasi vielä Joey DeJohnin, jonka LaMotta voitti teknisellä tyrmäyksellä kahdeksannessa erässä.

Keskisarjan mestaruus

Viimein, 16. kesäkuuta vuonna 1949, LaMotta kohtasi maailmanmestaruusottelussa Marcel Cerdanin Briggs Stadiumilla, Detroitissa. Ennen ottelua vedonlyönti oli suosinut Cerdania, mutta lehdistö oli huomauttanut LaMottan otelleen 15 kertaa Detroitissa ja hävinneen vain kerran.^[6] Cerdan loukkasi omien sanojensa mukaan olkapäänsä ensimmäisessä erässä LaMottan lyötyä hänet maihin. Cerdan uskoi kykenevänsä voittamaan pääosin yhdellä kädellä.^[6] Viisitoistaeräinen mestaruusottelu päättyi kymmenennessä erässä LaMottan voittoon, kun Cerdainin kulmamiehet luovuttivat ottelun. LaMotta julistettiin NBA:n keskisarjan maailmanmestariksi.^[6] Heidän oli määrä kohdata uudelleen 28. syyskuuta 1949, mutta LaMotta loukkasi olkapäänsä kuusi päivää ennen ottelua. Uusi ajankohta julkistettiin olevan 2. joulukuuta. Cerdan kuoli 27. lokakuuta 1949 Yhdysvaltoihin matkalla olleen lentokoneen pudottua.

26. kesäkuuta 1950 LaMotta sopi Euroopan keskisarjan mestarin Tiberio Mitrin kanssa New Yorkin nyrkkeilykomissio NYSACin keskisarjan mestaruusottelusta. LaMottan oli alun perin määrä puolustaa NBA:n mestaruuttaan Rocky Grazianoa vastaan, joka joutui vetäytymään kuukautta ennen sovittua aikaa murtuneen käden vuoksi.^[11] 12. heinäkuuta Madison Square Gardenilla käyty ottelu oli viisitoistaeräinen. LaMotta onnistui puolustamaan ensimmäistä kertaa mestaruuttaan voitettuaan ottelun tuomariäänin.^[12]

Toisen kerran LaMotta puolusti mestaruuttaan Laurent Dauthuillea vastaan 13. syyskuuta 1950. LaMotta oli vuotta aiemmin hävinnyt Dauthuille tuomariäänin. LaMotta oli hävitä tälläkin kertaa ollessaan jäljessä tuomarien pisteytyksissä. LaMotta onnistui viimeisen erän lopulla lyömään useilla iskuilla Dauthuillen maihin ottamaan lukua. Tuomari laski Dauthuillen tyrmätyksi 13 sekuntia ennen erän päätöstä.^[13] The Ring urheilulehti valitsi sen vuoden nyrkkeilyotteluksi ja vuoden eräksi.

Mestaruuden menettäminen

Hänen kolmas haastajansa oli Sugar Ray Robinson. Miesten järjestyksessään kuudes keskinäinen ottelu käytiin Chicagossa ystävänpäivänä 14. helmikuuta 1951. Robinson hallitsi ottelua alusta saakka ja LaMotta otti vastaan huomattavan määrän iskuja pysyen kuitenkin pystyssä. 13. erässä tuomari keskeytti ottelun LaMottan roikkuessa köysissä ja Robinson julistettiin voittajaksi teknisellä tyrmäyksellä.^[5] Ottelu muistetaan sittemmin nimellä "St Valentine’s Day Massacre", sillä molemmat ottelijat joutuivat fyysisesti erittäin hankalaan tilaan, etteivät he hädin tuskin pysyneet pystyssä. Lisäksi LaMottan saamat osumat saivat hänen kasvonsa todella verisiksi.^[14]

Raskas keskisarja

Menetettyään keskisarjan mestaruutensa LaMotta siirtyi painoluokkaa ylemmäksi. Ensimmäisen ottelunsa hän kävi 27. kesäkuuta 1951 Bob Murphya vastaan, jolle LaMotta hävisi tuomarin teknisellä päätöksellä. LaMottan seuraavat ottelut eivät myös menneet hyvin. Hän hävisi Norman Hayesille hajaäänin ja Gene Hairstonia vastaan käyty ottelu päättyi tasan.

Huhtikuussa 1952 LaMotta kohtasi toistamiseen Norman Hayesin. Tällä kertaa hän voitti tuomariäänin. LaMotta otteli uudelleen myös Gene Hairstonia vastaan tällä kertaa keskisarjassa, jonka hän voitti myös tuomariäänin. Kesäkuussa 1952 LaMotta voitti vielä Bob Murphyn, jolle hän oli hävinnyt aiemmin raskaan keskisarjan avausottelussaan. Voiton myötä LaMotta otteli Danny Nardicoa vastaan raskaan keskisarjan ykköshaastajan paikasta. Voittaja pääsisi ottelemaan Joey Maximia vastaan mestaruudesta. LaMotta hävisi ottelun seitsemännessä erässä tuomarin teknisellä päätöksellä. LaMotta piti ottelun jälkeen välivuoden parantuakseen vammoistaan.

Paluu nyrkkeilyyn

Vuonna 1953 FBI kutsui LaMottan todistajaksi mafiaryhmiä koskevassa jutussa. Kuulusteluissa LaMotta myös myönsi hävinneensä tahallaan Billy Foxille ja menetti maineensa.

Hän palasi vielä vuonna 1954 kehään ja otteli kolme ottelua. Ensimmäinen niistä Johnny Pretzie vastaan käytiin raskaassasarjassa, jossa LaMotta voitti ottelun teknisellä tyrmäyksellä neljännessä erässä. Toinen ottelu oli LaMottalle tutumpi painoluokka. Keskisarjan ottelu Al McCoyta vastaan päättyi LaMottan tyrmäysvoittoon ensimmäisessä erässä. LaMottan uran viimeiseksi jäänyt ottelu käytiin Miami Beachissä, jossa hän hävisi hajaäänin Billy Kilgorelle.

Ottelutyyli

The Ring -lehden 75-vuotisnumerossa LaMottalla kerrottiin olevan yksi nyrkkeilyhistorian kestävimmistä leuoista.^[15] Hän kykeni juuri ennen osumaa liikuttamaan päätään, jotta itse lyönnistä katoaisi suurin voima.^[15] Tämän lisäksi LaMotta kykeni kuitenkin ottamaan vastaan iskuja päähän, eikä häntä ikinä tyrmätty urallaan. Ainoastaan Robinsonia ja Nardicoa vastaan hänelle kirjattiin tappio teknisellä tyrmäyksellä, jotka tapahtuivat hänen uransa loppupuolella. Erityisesti Robinsonia vastaan käydyssä NBA:n keskisarjan mestaruusottelussa 1951 LaMotta otti vastaan useita osumia päähän, mutta ei tullut tyrmätyksi. Sitä vastoin tuomari päätti keskeyttää ottelun ja tuomitsi Robinsonin voittajaksi teknisellä tyrmäyksellä. Kestävän leukansa ohella LaMottan tyyli oli hyvin aggressiivinen ja painostava. Hän pysyi aina vastustajansa lähettyvillä ja otti vastaan osumia, jotta voisi antaa niitä itsekin. Aggressiivisesta ja hellittämättömästä tavastaan otella hän sai lempinimen "The Bronx Bull".^[15]

Nyrkkeilyn jälkeen

Uransa jälkeen LaMotta esiintyi näyttelijänä teatterissa ja monissa elokuvissa sekä omisti Jake LaMotta’s -nimisen yökerhon Floridan Miami Beachillä. Hän julkaisi vuonna 1970 muistelmateoksen Raging Bull: My Story, jota käytettiin myöhemmin hänestä kertovan elokuvan tekemisessä.

LaMotta kuoli keuhkokuumeen aiheuttamiin komplikaatioihin 95-vuotiaana 19. syyskuuta 2017.^[16]

Näyttelijänä

Jake LaMotta
Henkilötiedot
Koko nimi	Giacobbe LaMotta
Syntynyt	10. heinäkuuta 1922 Lower East Side, New York
Kuollut	19. syyskuuta 2017 (95 vuotta) Miami, Florida
Ammatti	nyrkkeilijä
Puoliso	Vikki LaMotta (1947–1957) Denise Baker (2013–2017)
Näyttelijä
Aktiivisena	1953, 1961–1997
Merkittävät roolit	Joe Senken (The Runaways)
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
officialjakelamotta.com
IMDb
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

LaMottan pidettyä välivuotta nyrkkeilystä hän kokeili näyttelemistä ensimmäisen kerran 1953 komediasarjassa Four Star Revue. Sittemmin lopetettuaan nyrkkeilemisen vuonna 1954, LaMotta ryhtyi näyttelemään 1960-luvulla. Hänen ensimmäinen elokuvarooli oli Rebellion in Cuba, jossa LaMotta esitti Juliota. Samana vuonna hän esiintyi sivuroolissa Oscar-palkitussa Suurkaupungin hait urheiludraamassa. Kahden elokuvaroolin jälkeen LaMotta esiintyi Emmy-palkitussa komediasarjassa Auto 54, kuuluuko?. Hän esiintyi sarjassa vuosina 1962–1963. Aluksi häntä ei mainittu jaksojen lopputeksteissä, mutta vuonna 1963 julkaistuissa jaksoissa LaMotta mainittiin. Sarjan jälkeen LaMotta palasi elokuvien pariin. Hänen ensimmäinen päärooli oli elokuvassa The Runaways, joka sijoittui toiseen maailmansotaan. Hän esitti pääosaa yhdessä Peter Savagen kanssa, joka myös ohjasi elokuvan. LaMotta esiintyi vielä 1960-luvun lopulla Herb Stanleyn ohjaamassa kauhuelokuvassa Confessions of a Psycho Cat.

1970-luvulla LaMotta esiintyi vain kolmessa elokuvassa. LaMotta teki jälleen yhteistyötä Peter Savagen kanssa esiinnyttyään hänen ohjaamassaan komediassa Cauliflower Cupids, jossa esiintyi myös entinen nyrkkeilijä Rocky Graziano. LaMottalla oli seuraavaksi hieman pienempi rooli rikoselokuvassa Who Killed Mary Whats'ername?, jossa pääosaa esittivät Red Buttons ja Sylvia Miles. LaMottan viimeinen rooli 1970-luvulla oli Michael Winnerin ohjaama toimintaelokuva Erikoismiehet. Hänellä oli elokuvassa sivurooli, kun pääosissa esiintyivät O. J. Simpson, James Coburn, Sophia Loren ja Eli Wallach.

LaMotta jatkoi elokuvissa myös 1980-luvulla. Hän esiintyi sivuroolissa Sandra Bullockin toimintaelokuvassa Hangmen ja vuotta myöhemmin veljenpoikansa William Lustigin ohjaamassa kauhuelokuvassa Mielipuoli kyttä.

Tilastot

Tulos	Tilasto	Vastustaja	Ratkaisu	Tapahtuma	Päivämäärä	Erä	Aika	Huomio
Tappio	83–19–4	Billy Kilgore	Päätös (hajaäänin)	Auditorium, Miami Beach, Florida	14.4.1954	10
Voitto	83–18–4	Al McCoy	Tyrmäys	Armory, Charlotte, North Carolina	3.4.1954	1	1:10	Keskisarja
Voitto	82–18–4	Johnny Pretzie	Tekninen tyrmäys	Coliseum, Coral Gables, Florida	11.3.1954	4	1:42	Raskassarja
Tappio	81–18–4	Danny Nardico	Tuomarin tekninen päätös	Coliseum, Coral Gables, Florida	31.12.1952	7		Raskaan keskisarjan mestaruuden haastajan paikasta
Voitto	81–17–4	Bob Murphy	Päätös (yksimielinen)	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	11.6.1952	10
Voitto	80–17–4	Gene Hairston	Päätös (yksimielinen)	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	21.5.1952	10		Keskisarja
Voitto	79–17–4	Norman Hayes	Päätös (yksimielinen)	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	9.4.1952	10		LaMottan sadas ottelu
Tasapeli	78–17–4	Gene Hairston	Tasapeli	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	5.3.1952	10
Tappio	78–17–3	Norman Hayes	Päätös (hajaäänin)	Boston Garden, Boston, Massachusetts	28.1.1952	10
Tappio	78–16–3	Bob Murphy	Tuomarin tekninen päätös	Yankee Stadium, Bronx, New York	27.6.1951	7		Siirtyi raskaaseen keskisarjaan
Tappio	78–15–3	Sugar Ray Robinson	Tekninen tyrmäys	Chicago Stadium, Chicago, Illinois	14.2.1951	13	2:04	Menetti NBA:n keskisarjan mestaruuden
Voitto	78–14–3	Laurent Dauthuille	Tyrmäys	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	13.9.1950	15	2:47	Puolusti NBA:n keskisarjan mestaruutta
Voitto	77–14–3	Tiberio Mitri	Päätös (yksimielinen)	Madison Square Garden, New York, New York	12.7.1950	15		Voitti NYSAC keskisarjan mestaruuden, puolusti NBA keskisarjan mestaruutta
Voitto	76–14–3	Joe Taylor	Päätös (yksimielinen)	State Fair Coliseum, Syracuse, New York	4.5.1950	10
Voitto	75–14–3	Chuck Hunter	Tekninen tyrmäys	Arena, Cleveland, Ohio	28.3.1950	6	0:59
Voitto	74–14–3	Dick Wagner	Tekninen tyrmäys	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	3.2.1950	9	2:40	Raskas keskisarja
Tappio	73–14–3	Robert Villemain	Päätös (yksimielinen)	Madison Square Garden, New York, New York	9.12.1949	10
Voitto	73–13–3	Marcel Cerdan	Tuomarin tekninen päätös	Briggs Stadium, Detroit, Michigan	16.6.1949	9		Voitti NBA:n keskisarjan mestaruuden
Voitto	72–13–3	Joey DeJohn	Tekninen tyrmäys	State Fair Coliseum, Syracuse, New York	18.5.1949	8
Voitto	71–13–3	O'Neill Bell	Tyrmäys	Madison Square Garden, New York, New York	18.4.1949	4
Voitto	70–13–3	Robert Villemain	Päätös (hajaäänin)	Madison Square Garden, New York, New York	25.3.1949	12
Tappio	69–13–3	Laurent Dauthuille	Päätös (yksimielinen)	Forum, Montreal, Quebec	21.2.1949	10
Voitto	69–12–3	Tommy Yarosz	Päätös (yksimielinen)	Madison Square Garden, New York, New York	3.12.1948	10
Voitto	68–12–3	Vern Lester	Päätös (hajaäänin)	Eastern Parkway Arena, Brooklyn, New York	18.10.1948	10
Voitto	67–12–3	Johnny Colan	Tekninen tyrmäys	St. Nicholas Arena, New York, New York	1.10.1948	10	1:32	Raskas keskisarja
Voitto	66–12–3	Burl Charity	Tekninen tyrmäys	Park Arena, Bronx, New York	7.9.1948	5
Voitto	65–12–3	Ken Stribling	Tekninen tyrmäys	Griffith Stadium, Washington, District of Columbia	1.6.1948	5	2:46
Tappio	64–12–3	Billy Fox	Tekninen tyrmäys	Madison Square Garden, New York, New York	14.11.1947	4		Raskas keskisarja, LaMotta myönsi ottelun olleen sovittu.
Tappio	64–11–3	Cecil Hudson	Päätös (hajaäänin)	Comiskey Park, Chicago, Illinois	3.9.1947	10
Voitto	64–10–3	Tony Janiro	Päätös (yksimielinen)	Madison Square Garden, New York, New York	6.6.1947	10
Voitto	63–10–3	Tommy Bell	Päätös (yksimielinen)	Madison Square Garden, New York, New York	14.3.1947	10
Voitto	62–10–3	Anton Raadik	Päätös (yksimielinen)	Chicago Stadium, Chicago, Illinois	6.12.1946	10
Voitto	61–10–3	O'Neill Bell	Tyrmäys	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	25.10.1946	2
Voitto	60–10–3	Bob Satterfield	Tyrmäys	Wrigley Field, Chicago, Illinois	12.9.1946	7	1:50	Raskas keskisarja
Voitto	59–10–3	Holman Williams	Päätös (yksimielinen)	University of Detroit Stadium, Detroit, Michigan	7.8.1946	10
Tasapeli	58–10–3	Jimmy Edgar	Tasapeli	University of Detroit Stadium, Detroit, Michigan	13.6.1946	10
Voitto	58–10–2	Joe Reddick	Päätös (yksimielinen)	Arena, Boston, Massachusetts	24.5.1946	10
Voitto	57–10–2	Marcus Lockman	Päätös (yksimielinen)	Boston Garden, Boston, Massachusetts	29.3.1946	10
Voitto	56–10–2	Tommy Bell	Päätös (yksimielinen)	Madison Square Garden, New York, New York	11.1.1946	10
Voitto	55–10–2	Charley Parham	Tekninen tyrmäys	Chicago Stadium, Chicago, Illinois	7.12.1945	6	0:59
Voitto	54–10–2	Walter Woods	Tyrmäys	Boston Garden, Boston, Massachusetts	23.11.1945	8	1:33
Voitto	53–10–2	Coolidge Miller	Tyrmäys	Park Arena, Bronx, New York	13.11.1945	3	2:51
Tappio	52–10–2	Sugar Ray Robinson	Päätös (hajaäänin)	Comiskey Park, Chicago, Illinois	26.9.1945	12
Voitto	52–9–2	George Kochan	Tekninen tyrmäys	Madison Square Garden, New York, New York	17.9.1945	9	0:54
Voitto	51–9–2	Jose Basora	Tekninen tyrmäys	Madison Square Garden, New York, New York	10.8.1945	9
Voitto	50–9–2	Tommy Bell	Päätös (yksimielinen)	Madison Square Garden, New York, New York	6.7.1945	10
Voitto	49–9–2	Bert Lytell	Päätös (hajaäänin)	Boston Garden, Boston, Massachusetts	27.4.1945	10
Voitto	48–9–2	Vic Dellicurti	Päätös (yksimielinen)	St. Nicholas Arena, New York, New York	20.4.1945	10
Voitto	47–9–2	George Costner	Tyrmäys	Chicago Stadium, Chicago, Illinois	26.3.1945	6
Voitto	46–9–2	Lou Schwartz	Tyrmäys	U.S.O. Auditorium, Norfolk, Virginia	19.3.1945	1
Tappio	45–9–2	Sugar Ray Robinson	Päätös (yksimielinen)	Madison Square Garden, New York, New York	23.2.1945	10
Voitto	45–8–2	George Kochan	Tekninen tyrmäys	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	3.11.1944	9
Voitto	44–8–2	George Kochan	Päätös (yksimielinen)	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	29.9.1944	10
Tappio	43–8–2	Lloyd Marshall	Päätös (yksimielinen)	Arena, Cleveland, Ohio, USA	21.4.1944	10
Voitto	43–7–2	Lou Woods	Päätös (hajaäänin)	Chicago Stadium, Chicago, Illinois	31.3.1944	10
Voitto	42–7–2	Coley Welch	Päätös (yksimielinen)	Boston Garden, Boston, Massachusetts	17.3.1944	10
Voitto	41–7–2	Ossie Harris	Päätös (hajaäänin)	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	25.2.1944	10
Voitto	40–7–2	Ossie Harris	Päätös (hajaäänin)	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	28.1.1944	10
Voitto	39–7–2	Fritzie Zivic	Päätös (yksimielinen)	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	14.1.1944	10
Voitto	38–7–2	Fritzie Zivic	Päätös (hajaäänin)	Madison Square Garden, New York, New York	12.11.1943	10
Voitto	37–7–2	Johnny Walker	Tekninen tyrmäys	Convention Hall, Philadelphia, Pennsylvania	11.10.1943	2	0:53
Voitto	36–7–2	Jose Basora	Päätös (yksimielinen)	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	17.9.1943	10
Tappio	35–7–2	Fritzie Zivic	Päätös (hajaäänin)	Forbes Field, Pittsburgh, Pennsylvania	12.7.1943	15
Voitto	35–6–2	Fritzie Zivic	Päätös (hajaäänin)	Forbes Field, Pittsburgh, Pennsylvania	10.6.1943	10
Voitto	34–6–2	Tony Ferrara	Tyrmäys	Music Hall Arena, Cincinnati, Ohio	12.5.1943	6
Voitto	33–6–2	Ossie Harris	Päätös (yksimielinen)	Duquesne Gardens, Pittsburgh, Pennsylvania	30.3.1943	10
Voitto	32–6–2	Jimmy Reeves	Tyrmäys	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	19.3.1943	6
Tappio	31–6–2	Sugar Ray Robinson	Päätös (yksimielinen)	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	26.2.1943	10
Voitto	31–5–2	Sugar Ray Robinson	Päätös (yksimielinen)	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	5.2.1943	10
Voitto	30–5–2	Charley Hayes	Tekninen tyrmäys	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	22.1.1943	6
Voitto	29–5–2	California Jackie Wilson	Päätös (pistevoitto)	Madison Square Garden, New York, New York	15.1.1943	10
Voitto	28–5–2	Jimmy Edgar	Päätös (hajaäänin)	Olympia Stadium, Detroit, Michigan	1.1.1943	10
Voitto	27–5–2	Henry Chmielewski	Päätös (yksimielinen)	Mechanics Building, Boston, Massachusetts	6.11.1942	10		Raskas keskisarja
Voitto	26–5–2	Bill McDowell	Tekninen tyrmäys	Broadway Arena, Brooklyn, New York	20.10.1942	5	0:44
Tappio	25–5–2	Sugar Ray Robinson	Päätös (yksimielinen)	Madison Square Garden, New York, New York	2.10.1942	10
Voitto	25–4–2	Vic Dellicurti	Päätös (pistevoitto)	New York Coliseum, Bronx, New York	8.9.1942	10
Voitto	24–4–2	Jimmy Edgar	Päätös (pistevoitto)	Madison Square Garden, New York, New York	28.8.1942	10
Voitto	23–4–2	Lorenzo Strickland	Päätös (pistevoitto)	New York Coliseum, Bronx, New York	28.7.1942	8
Tappio	22–4–2	Jose Basora	Päätös (pistevoitto)	New York Coliseum, Bronx, New York	16.6.1942	10
Voitto	22–3–2	Vic Dellicurti	Päätös (pistevoitto)	New York Coliseum, Bronx, New York	2.6.1942	10
Tasapeli	21–3–2	Jose Basora	Tasapeli	New York Coliseum, Bronx, New York	12.5.1942
Voitto	21–3–1	Buddy O'Dell	Päätös (pistevoitto)	New York Coliseum, Bronx, New York	21.4.1942	10
Voitto	20–3–1	Lou Schwartz	Tyrmäys	New York Coliseum, Bronx, New York	7.4.1942	9
Voitto	19–3–1	Lorenzo Strickland	Päätös (pistevoitto)	New York Coliseum, Bronx, New York	18.3.1942	10
Voitto	18–3–1	Frankie Jamison	Päätös (pistevoitto)	New York Coliseum, Bronx, New York	3.3.1942	8
Voitto	17–3–1	Frankie Jamison	Päätös (pistevoitto)	New York Coliseum, Bronx, New York	27.1.1942	8
Tappio	16–3–1	Nate Bolden	Päätös (hajaäänin)	Marigold Gardens, Chicago, Illinois	22.12.1941	10
Voitto	16–2–1	Jimmy Casa	Päätös (pistevoitto)	Madison Square Garden, New York, New York	14.11.1941	6
Tappio	15–2–1	Jimmy Reeves	Päätös (yksimielinen)	Arena, Cleveland, Ohio	20.10.1941	10
Voitto	15–1–1	Lorenzo Strickland	Päätös (pistevoitto)	Westchester County Center, White Plains, New York	7.10.1941	8
Tappio	14–1–1	Jimmy Reeves	Päätös (hajaäänin)	Arena, Cleveland, Ohio	24.9.1941	10
Voitto	14–0–1	Cliff Koerkle	Päätös (pistevoitto)	New York Coliseum, Bronx, New York	11.8.1941	6
Tasapeli	13–0–1	Joe Shikula	Tasapeli	Queensboro Arena, Long Island City, New York	5.8.1941
Voitto	13–0	Joe Baynes	Päätös (pistevoitto)	Queensboro Arena, Long Island City, New York	15.7.1941	6
Voitto	12–0	Johnny Morris	Tyrmäys	Starlight Park, Bronx, New York	23.6.1941	3
Voitto	11–0	Lorenzo Strickland	Päätös (pistevoitto)	Starlight Park, Bronx, New York	16.6.1941	6
Voitto	10–0	Lorenzo Strickland	Päätös (pistevoitto)	Dexter Park Arena, Woodhaven, Queens, New York	9.6.1941	4
Voitto	9–0	Johnny Morris	Päätös (pistevoitto)	New York Coliseum, Bronx, New York	27.5.1941	4
Voitto	8–0	Johnny Cihlar	Päätös (pistevoitto)	Broadway Arena, Brooklyn, New York	20.5.1941	4		Raskas keskisarja
Voitto	7–0	Monroe Crewe	Päätös (pistevoitto)	Ridgewood Grove, Brooklyn, New York	26.4.1941	4
Voitto	6–0	Lorne McCarthy	Päätös (pistevoitto)	Westchester County Center, White Plains, New York	22.4.1941	4
Voitto	5–0	Stanley Goicz	Päätös (pistevoitto)	Westchester County Center, White Plains, New York	15.4.1941	4		Raskas keskisarja
Voitto	4–0	Joe Fredericks	Tekninen tyrmäys	Westchester County Center, White Plains, New York	8.4.1941	1	1:36	Raskassarja
Voitto	3–0	Johnny Morris	Tekninen tyrmäys	Westchester County Center, White Plains, New York	1.4.1941	4
Voitto	2–0	Tony Gillo	Päätös (pistevoitto)	Pyramid Mosque, Bridgeport, Connecticut	14.3.1941	6
Voitto	1–0	Charley Mackley	Päätös (pistevoitto)	St. Nicholas Arena, New York	3.3.1941	4

Saavutukset

Diamond Belt

• Raskaan keskisarjan mestaruus (kerran)

National Boxing Association

• Keskisarjan mestaruus (kerran, puolusti kahdesti)

Maininnat

The Ring

• 1943 vuoden yllätys (vs. Sugar Ray Robinson)
• 1950 vuoden nyrkkeilyottelu (vs. Laurent Dauthuille)
• 1950 vuoden erä (vs. Laurent Dauthuille)

Lähteet

1. Boxer: Jake LaMotta, Boxrec.com, 29.10.2010
2. LaMotta, Jake & Carter, Joseph & Savage, Peter: Raging Bull My Story. Prentice Hall, 1970. (englanniksi)
3. Lähteistä riippuen syntymävuodeksi ilmoitettu enimmäkseen 1921. Muun muassa hänen elämäkerrassa syntymävuodeksi on ilmoitettu 1922.
4. A Talk With Jake LaMotta (Arkistoitu – Internet Archive) thesweetscience.com 15.10.2006 Viitattu 31.3.2016 (englanniksi)
5. Jake LaMotta ibhof.com Viitattu 21.3.2016 (englanniksi)
6. THROWBACK THURSDAY: JAKE LAMOTTA HALTS MARCEL CERDAN, TAKES HIS BELT 3.7.2014 Viitattu 25.3.2016 (englanniksi)
7. 100 Most Disputed Decisions in Boxing History (Arkistoitu – Internet Archive) esnewsreporting.com 2.11.2012 Viitattu 27.3.2016 (englanniksi)
8. On This Day: Jake LaMotta ends incredible unbeaten run of Sugar Ray Robinson boxingnewsonline.net 5.2.2016 Viitattu 23.3.2016 (englanniksi)
9. Billy Fox boxrec.com Viitattu 30.3.2016 (englanniksi)
10. Jake LaMotta’s infamous fixed fight against Billy Fox 65 years ago today proboxing-fans.com 14.12.2012 Viitattu 30.3.2016 (englanniksi)
11. Tiberio Mitri?ro;”"La Tigre di Trieste"?ro;”Italian Middleweight Boxing Champ and Pulchritudinous Bit-Player nypress.com 28.2.2001 Viitattu 25.3.2016 (englanniksi)
12. Jake LaMotta Defends Title Against Mitri Viitattu 25.3.2016 (englanniksi)
13. Peretz, Howard G. (1999). It Ain't Over 'Till The Fat Lady Sings: The 100 Greatest Sports Finishes of All Time. New York: Barnes and Nobles Books. s. 28–29. ISBN 0-7607-1707-9.
14. On This Day: Sugar Ray Robinson wins the St Valentine’s Day Massacre boxingnewsonline.net 14.2.2016 Viitattu 23.3.2016 (englanniksi)
15. Jake LaMotta ibhof.com Viitattu 24.9.2016 (englanniksi)
16. Jake LaMotta: Legendary Raging Bull boxer dies at 95 BBC News. 20.9.2017. BBC. Viitattu 20.9.2017.

Aiheesta muualla

• Tilastot ammattilaisotteluista BoxRec-tietokannassa
• Jake LaMotta Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Jake LaMottan muistokirjoitus Helsingin Sanomissa