Hypnoosi on sosiaalinen vuorovaikutustilanne, jonka yhteydessä hypnotisoitavalle annetaan suggestio, jonka päämääränä on tuottaa muutoksia subjektiivisissa kokemuksissa, havainnoissa, aistimuksissa, tunteissa ja/tai käyttäytymisessä.[1]
Hypnoosia käytetään käytetään monenlaisten hoitojen yhteydessä, kuten psykoterapiassa, kivun hoidossa ja anestesiologiassa. Lisäksi hypnoosia on käytetty esimerkiksi rikostutkinnassa ja oikeudessa keinona palauttaa muistikuvia.
Hypnoosille ei ole edelleenkään olemassa alan kaikkien tutkijoiden hyväksymää määritelmää. Johtavan tieteellisen järjestön American Psychological Associationin vuonna 2015 julkaiseman määritelmän mukaan hypnoosi on ”tajunnantila, jossa huomion keskittyessä toisarvoiset ärsykkeet vaimenevat samalla, kun kyky reagoida suggestioihin kasvaa.”[2] Suggestioilla tarkoitetaan tässä viestiä tai ideaa, joka välitetään koehenkilölle, jotta hän toimisi tai kokisi automaattisesti halutulla tavalla.[3]
Hypnoositilanne ("hypnotisointi") luodaan yleensä käyttämällä tietyntyyppisiä tekniikoita, joita kutsutaan induktioiksi (latinan verbistä inducere = johdattaa). Induktion yhteydessä pyritään luomaan tilanne, jossa normaali, useiden aistikanavien kautta tuleva vaihteleva informaatiotulva pyritään minimoimaan, jolloin hypnotisoitavan henkilön tajunnan sisältö muodostuu mahdollisimman pitkälle hypnoosi-induktion kuulemisesta.[4]
Tutkimuksissa käytettävässä induktiossa koehenkilöä pyydetään aluksi kiinnittämään katseensa johonkin pisteeseen tai esineeseen ja keskittymään vain hypnotisoijan sanoihin. Tämän jälkeen annetaan mielikuvia yhä syvenevästä rentoutumisesta samalla kun lasketaan lukuja esim. yhdestä kymmeneen (esim. "..samalla kun luettelen lukuja yhdestä eteenpäin tunnet kuinka olosi muuttuu yhä rennommaksi ja raukeammaksi… jokainen luku saa sinut tuntemaan itsesi yhä rennommaksi ja rennommaksi…). induktiossa käytetään myös univertausta esim. "…samalla kun olosi muuttuu rennoksi, huomaat väsymyksen tunteen valtaavan koko kehosi alat vähitellen kokea kasvavaa raukeuden tunnetta… aivan kuin vaipuisit uneen…). Induktioon liitetään myös lihasten rentouttaminen pyytämällä hypnotisoitavaa keskittymään eri lihaksiin tai lihasryhmiin ja rentouttamaan nämä kunkin vuorollaan (… keskity nyt jalkojesi lihaksiin ja anna niiden rentoutua täysin ja muuttua painaviksi ja veltoiksi…).[4]
Edellä kuvattu induktio on ns. standardi-induktio, jota käytetään tutkimuksessa. Kliinisessä yhteydessä induktio voidaan sovittaa kunkin potilaan tarpeiden mukaan hyvinkin yksilöllisesti. Hypnoosiin liittyy usein rentoutumiseen liittyviä suggestioita mutta tämä ei ole mitenkään välttämätöntä. Ääriesimerkki on ns. aktiivi-vireä (active-alert) hypnoosi, jossa koehenkilöt polkevat kuntopyörää induktion ja hypnoosin aikana.[4]
Hypnoosia on selitetty erilaisten teorioiden kautta. Selitysteoriat voidaan jakaa niihin, jotka selittävät hypnoosin muuntuneena tajunnantilana, ja niihin, jotka selittävät hypnoosin sosiaalisella vuorovaikutuksella ja sen merkityksellä (sosiaalipsykologiset teoriat).[5]
Tutkimusta sävytti lähes 1960-luvulle saakka selviönä pidetty ajatus erityisestä hypnoositilasta, joka "selitti" nämä muutokset kokemuksissa ja käyttäytymisessä. Nykyisin tämä näkemys tunnetaan ns. "state"-mallina ja sen keskeinen ajatus on, että hypnoosi-induktio saattaa hypnotisoitavan muuntuneeseen tajunnantilaan tai transsiin. Muuntunut tila mahdollistaa sen, että henkilö voi kokea mielikuvat erittäin elävinä ja todentuntuisina. Tämä malli joutui kuitenkin vähitellen puolustuskannalle, koska tälle oletetulle tilalle ei löytynyt minkäänlaisia fysiologisia korrelaatteja, eikä mitään selvää yhdenmukaista tapaa reagoida hypnoosiin myöskään ilmennyt. Sittemmin sosiaalipsykologiset mallit ovat tulleet tämän traditionaalisen ajattelun rinnalle. Niiden keskeinen huomio on kiinnittynyt tilanteen sosiaalisten piirteiden analysointiin, ja koko muuntuneen tajunnantilan käsitteen katsotaan olevan täysin tarpeeton selittäjä. Tämän koulukunnan edustajat katsovat nykyisten psykologisten käsitteiden riittävän hyvin selittämään kaikki hypnoosiin liittyvät ilmiöt. Tärkeinä tekijöinä nähdään muun muassa henkilöiden odotukset, eläytyminen ja ennakkoluulot sekä niiden aiheuttamat seuraukset jopa hallusinaatioiden kokemiseen saakka.[6] Vaikka koehenkilöiden on täysin mahdollista "huiputtaa" tai valehdella kokemuksensa, ovat tutkimukset viitanneet tämän olevan melko harvinaista. Koehenkilöiden reaktioita on mm. salaa videoitu ja todettu käyttäytymisen olevan pääasiassa yhdenmukaista riippumatta siitä, onko hypnotisoija tarkkailemassa mahdollisia reaktioita.[7]
Näiden kahden koulukunnan välillä käydään edelleen kiivasta kädenvääntöä muuntuneen tajunnantilan käsitteen tarpeellisuudesta. Muutamat viimeaikaiset tutkimustulokset ovat kuitenkin viitanneet melko vahvasti siihen, että joillakin koehenkilöillä hypnoosi-induktio todella johtaa jonkinlaiseen muutokseen aivojen informaationkäsittelyssä[8][9][10] ja mahdollisesti sen myötä myös kykyyn kokea aidompia hallusinaatioita verrattuna esimerkiksi kuvitteluun ilman hypnoosia.[11][12]
Hypnoosia ja suggestiota käytetään hyvin monenlaisten hoitojen yhteydessä. Niitä käytetään muun muassa psykoterapiassa, kivun hoidossa, anestesiologiassa sekä hammaslääketieteessä kivun hoitomuotona [13]
Vaivoja, joiden hoitoon hypnoosia sovelletaan lääketieteessä, ovat esimerkiksi:[14]
- ärtynyt suoli
- vuoteenkastelu
- eräät ihosairaudet
- dissosiatiiviset häiriöt
- unihäiriöt
- pelkotilat
- ahdistuneisuus
- toiminnalliset seksuaalielämän häiriöt
- riippuvuudet ja ei-toivotut käyttäytymistavat
- astma
- tinnitus
Hypnoosia sovelletaan myös esimerkiksi pseudoepilepsian diagnostiikassa sekä urheilu- ja esiintymisvalmennuksessa. Lisäksi hypnoosia pidetään yhtenä lievien depressiomuotojen mahdollisena hoitomuotona. Psykoottisia tai psykoosiin taipuvaisia potilaita ei hypnoosilla yleensä hoideta.[14]
Hypnoosia on käytetty myös rikostutkinnassa ja oikeudessa keinona palauttaa muistikuvia.[15]
Hypnoosia on poikkeuksellisissa olosuhteissa ja suggestioherkkien henkilöiden kohdalla mahdollista käyttää epäeettisiin tai rikollisiin tarkoituksiin.[16]
Hypnoosin menetelmiä käytetään viihdemuotona niin sanotussa lavahypnoosissa. Lavahypnotisoija esiintyy taikurin kaltaisena hahmona, joka panee vapaaehtoiset koehenkilöt transsiin ja saa heidät suggestioiden kautta toimimaan yllättävillä ja koomisilla tavoilla.[17]
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty kokonaan uudelleen kirjoitettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Pitkiä pätkiä esseemäistä ja lähteetöntä, osin ilmeisesti tekijänoikeusrikkomustakin. |
Hypnoosiherkkyyden arviointi
Yksi hypnoosiin liittyvistä selkeimmistä tutkimustuloksista on se, että eri ihmiset reagoivat hypnoosi-induktion jälkeen esitettyihin suggestioihin tai mielikuviin hyvin eri tavoin. Tätä yksilöllistä reagointitaipumusta nimitetään suggestio-/hypnoosiherkkyydeksi ja sen mittaamista varten on käytössä erilaisia testejä. Tutkimuksissa tätä herkkyyttä mielikuvien kokemiseen arvioidaan mittareilla, jossa induktion (hypnoosiin johdatus) jälkeen annetaan useita erityyppisiä suggestioita. Niitä tarkastelemalla saa melko hyvän käsityksen siitä mitä ilmiöitä hypnoosin piiriin katsotaan kuuluvaksi. Nämä testeissä käytetyt suggestiot jaetaan tyypillisesti kolmeen luokkaan seuraavasti (ks. Hilgard 1965):
Ideomotoriset suggestiot. Näillä tarkoitetaan tyypillisesti suggestioita, joissa koehenkilöä pyydetään kuvittelemaan tiettyjä asiantiloja siten, että ollessaan tosia niiden seurauksena olisi jokin motorinen liike. Tällaisia suggestioita ovat usein mielikuvat erilaisista kehon osien painavuuden tai keveyden kokemuksista (esim: "kuvittele, että kätesi alkaa tuntua niin kevyeltä, että se nousee itsekseen ilmaan").
Haastesuggestiot. Tähän luokkaan kuuluvat suggestiot eroavat jo jossain määrin perinteisestä mielikuviin eläytymisestä, sillä niihin liittyy myös aktiivista vuorovaikutusta. Koehenkilöä pyydetään usein ensin kuvittelemaan jokin hänen kehoonsa liittyvä asiantila (jonkin kehon osan painavuus tms.). Tämän jälkeen koehenkilölle sanotaan, että kokemus on niin voimakas, että hän ei kykene ”murtamaan” mielikuvan voimaa vaikka haluaisi. Lopuksi hänet haastetaan kuitenkin yrittämään (esim: "...silmäluomesi tuntuvat nyt niin raskailta, että ne ovat kuin kiinnittyneet toisiinsa ja sinun on mahdotonta aukaista silmiäsi, vaikka kuinka yrität… ole hyvä ja yritä nyt aukaista silmäsi niin huomaat kuinka vaikeaa, jopa mahdotonta, se on").
Kognitiiviset suggestiot. Näillä pyritään vaikuttamaan koettuihin aistimuksiin, havaintoihin, ajattelun ja muistiin. Kognitiiviset suggestiot voivat saada aikaan hallusinaatioita ja muistimuutoksia. Hallusinaatiot voivat kohdistua mihin tahansa aistinpiiriin (näkö, kuulo, haju, maku jne.) ja ne voivat olla luonteeltaan negatiivisia (annetaan suggestio, että jotain todellista ärsykettä ei olekaan eli sitä ei aistita tai havaita) tai positiivisia (suggestio, että havaitaan tai aistitaan jotain, mitä todellisuudessa ei ole). Negatiivisesta hallusinaatiosta hyvä esimerkki on kiputuntemuksen lieveneminen tai häviäminen - ilmiö, jota hypnoosin historian alkuvaiheessa paljon hyödynnettiin jopa kirurgisten operaatioiden yhteydessä ennen kemiallisten anestesiamenetelmien keksimistä. Positiiviset hallusinaatiot, joita tutkimuksessa paljon käytetään, kohdistuvat usein näkö- tai kuuloaistiin. Esimerkiksi, ”…kun avaat silmäsi, niin näet pöydällä edessäsi punaisen pallon…” (jota ei todellisuudessa ole) tai sanotaan koehenkilölle, että hän saa kuulla jonkun tutun laulun (mitä todellisuudessa ei soiteta). Muistiin liittyviä suggestioita voidaan antaa samalla tavoin joko siten, että sanotaan koehenkilön unohtavan jonkin tapahtuman tai asian (vaikkapa oman nimensä) tai vastaavasti ”muistamaan” tapahtumia tai asioita, joita hänelle hypnoositilanteessa kerrotaan.
Eräs mielenkiintoisimmista kognitiivisista suggestioista on ns. posthypnoottinen suggestio mikä tarkoittaa, että koehenkilölle voidaan antaa suggestio, jonka tarkoitus on toteutua tietyn merkin laukaisemana sen jälkeen kun koehenkilö on jälleen normaalissa valvetilassa. Tällöin koehenkilölle voidaan hypnoosin aikana sanoa, että kun olet jälleen normaalissa valvetilassa tämän istunnon jälkeen, tunnet voimakasta halua laittaa hatun päähäsi silloin kun otan silmälasini pois. Tähän voidaan lisätä vielä suggestio siitä, että koehenkilö ei muista, että hänelle on sanottu näin. Posthypnoottinen suggestio voi koskea myös itse hypnoosin siirtymistä tai siitä ”heräämistä”. Esimerkiksi seuraavasti: ”…kun otan silmälasit päästäni, niin siirryt välittömästi takaisin tähän hypnoositilaan, missä olet nyt, ja kun laitan lasit takaisin päähäni, niin heräät…”.
Hypnoosiherkkyyden arviointiin tarkoitetut mittarit
Hypnoosiherkkyyttä arvioivat mittarit on suunniteltu pääsääntöisesti siten, että alussa annetaan helposti onnistuvia ideomotorisia suggestioita ja lopussa kognitiivisia suggestioita, jotka onnistuvat vain pienellä osalla ihmisistä. Herkkyysmittareiden normitiedoista (esim. Kallio & Ihamuotila, 1999) voi karkeasti todeta, että ideomotoriset suggestiot toimivat lähes 90 %:lla, vasteen inhibitio- tyyppiset suggestiot noin 30–50 %:lla ja kognitiiviset suggestiot noin 15–30 %:lla koehenkilöistä. Luvut vaihtelevat eri tutkimuksissa ja siksi tarkkojen prosenttilukujen antaminen on mahdotonta. Myös esimerkiksi visuaalisen hallusinaation voimakkuus vaihtelee eri ihmisten välillä siten, että osa näkee esimerkiksi "hallusinaatiokissan" ja todellisen kissan yhtä selvinä eikä aina kykene erottamaan niitä toisistaan kun taas toiset näkevät hallusinaation jossain määrin himmeänä tai epätarkkana. Hypnoosiherkkyys muodostaa suunnilleen normaalijakauman samalla lailla kuin esimerkiksi älykkyys eli suurin osa ihmisistä sijoittuu asteikon keskelle ja molempiin ääripäihin sijoittuu vain pieni osa ihmisistä.
Hypnoosista puhuttaessa tulee kuitenkin harvemmin esille se tosiasia, että näihin kaikkiin edellä esitettyihin suggestioihin reagointi onnistuu joiltakin varsin hyvin myös ilman mitään edeltävää hypnoosi-induktiota. Barberin (1969) mukaan yleensä ainoastaan hypnoosiin liitettyjä ilmiötä voidaan monilla saada aikaiseksi myös koetilanteessa, jossa ohjeena on eläytyä vain annettuihin mielikuviin mahdollisimman hyvin. Kirjallisuudessa tästä käytetään termiä "valve-suggestioherkkyys", joka käsitteenä on siinä mielessä heikko, ettei lukuisista yrityksistä huolimatta ole löydetty yleistä hypnoositilan kriteeriä. Hypnoosi-induktion on todettu (esim. Hilgard & Tart 1966) kuitenkin lisäävän suggestioherkkyyttä mutta valve-suggestioherkkyyden ja hypnoosi-induktiota seuraavan suggestioherkkyyden korrelaatio on hyvin korkea (= 0,86). Onkin varsin perusteltua siis olettaa, että näissä yleensä on kysymys samoihin mekanismeihin liittyvästä mielikuviin eläytymisestä.
Suurin osa suggestioista, joita hypnoosiherkkyyden arvioinnissa käytetään, ovat pyyntöjä eläytyä johonkin annettuun mielikuvaan (esim. kuvittele, että käteesi on sidottu heliumilla täytetty ilmapallo, joka nostaa kättäsi ylöspäin). Tällöin koehenkilön tehtävä on pyrkiä elämään tämä mielikuva mahdollisimman elävästi, mutta samalla hän tietää kokemuksensa olevan vain mielikuvaan eläytymistä. Hypnoositutkimuksen eräs kiistanalainen kysymys on kuitenkin se, että tietävätkö hypnotisoidut koehenkilöt AINA, että he eläytyvät vain omiin mielikuviinsa kuten esim. Kirscah & Braffman (2002) esittävät. Tämä kysymys vaatii edelleen lisää tutkimusta, mutta erityisesti kognitiivisten suggestioiden yhteydessä osa koehenkilöistä raportoi, että he eivät kykene sanomaan joistakin aistihavainnoista ovatko ne todellisia, ulkoisen ärsykkeen aikaansaamia kokemuksia vai heidän oman mielikuvansa tuottamia aistimuksia. Tällaiset kognitiiviset suggestiot toteutuvat vain melko pienellä osalla koehenkilöitä mutta tutkimuksen kannalta ne ovat hyvin mielenkiintoisia. Mikäli sellaisia outoja ilmiöitä kuten hallusinaatiot ja muistimuutokset ei hypnoosiin liittyisi, olisi se käsitteenä jo luultavasti unohdettu kauan sitten. Hypnoosin historian aikana on kuitenkin toistuvasti tullut esille epäilyjä siitä, että mitään dramaattisia mielenilmiöitä kuten eläväntuntuisia hallusinaatioita ei todellisuudessa tapahdu vaan hypnotisoidun henkilön käyttäytyminen voidaan selittää huomattavasti yksinkertaisemmin. Se, että useat koehenkilöt ovat kertoneet kokevansa hallusinaatioita, on useissa tutkimuksissa esille tullut selkeä tulos. Epäilyjä onkin ollut sen suhteen, voiko näihin puhtaasti subjektiivisiin kuvauksin todella luottaa. Monet tutkimukset ovat nimittäin osoittaneet, että koehenkilöillä on voimakas taipumus pyrkiä toimimaan niin kuin he olettavat lääkärin, tutkijan tai muun auktoriteetin toivovan. Tällöin on hyvinkin ymmärrettävää, että koehenkilöt kuvaavat sellaisia kokemuksia, joita heiltä selvästi odotetaan eikä niitä mitä he oikeasti kokevat. Tämän sosiaalisen paineen voimakkaana kokeva koehenkilö helposti kuvaa vaikkapa pöydällä edessään kuvittelemaansa palloa hyvin eläväksi ja todelliseksi, mikäli hän olettaa tämän olevan ”oikea” vastaus koetilanteessa.
Aivojen kuvantamismenetelmät ovat kuitenkin tulleet ratkaisevaksi avuksi selvitettäessä, mitä koehenkilön mielessä ja aivoissa todella tapahtuu hypnoosin aikana. Näin voidaan saada objektiivista tietoa aivotoiminnasta erilaisten kokemuksien aikana eikä tällöin tarvitse luottaa yksinomaan koehenkilöiden kuvaamiin subjektiivisiin kokemuksiin. Tuoreimmat tutkimukset (esim. Kosslyn et al., 2000) ovatkin tuoneet lisävalaistusta näihin ongelmiin ja selviä viitteitä on saatu mm. siitä, että koehenkilöiden raportoimat näköhallusinaatiot aiheuttavat aivoissa hyvin samantyyppistä aktivaatiota kuin todellisten ärsykkeiden tuottamat. Myös erilaisten kipuärsykkeiden (kipu tuotetaan usein antamalla heikkoja sähköärsykkeitä sormeen tai pitämällä kättä kylmässä vedessä) aiheuttaman aivoaktivaation tutkimus on antanut tukea sille, että hypnoosin aikana annetut suggestiot kipukokemuksen lievenemisestä tai häviämisestä vaikuttavat jollakin koehenkilöillä selkeästi kipukokemuksen voimakkuuteen (Rainville et al., 1997).
Keskeiseksi ongelmaksi hypnoosia ja muuntunutta tajunnantilaa (hypnoositilaa) koskevassa kiistassa on osoittautunut käsitteelliset epäselvyydet ja puutteelliset määritelmät. Tämä koskee yhtä hyvin käsitettä ”muuntunut tajunnantila” kuin sitä mitä on hypnoosi. Kun hypnoosi määritellään sosiaaliseksi vuorovaikutustilanteeksi, vältytään kaikenlaiselta kiistelyltä sen olemassaolosta. Sen etuna on, että hypnoosia voidaan edelleen käyttää kliinisissä yhteyksissä, vaikka ei ymmärretäkään sen vaikutusmekanismeja. Toisaalta tällaisen määritelmän suuri heikkous on se, että hypnoosilla on alun perin tarkoitettu unta muistuttavaa tilaa ja loogista olisi säilyttää ”hypnoosi” – käsitteen sisältö sellaisena. Mikäli minkään tämäntyyppisen tilan olemassaolosta ei koskaan saada vakuuttavaa näyttöä, niin ehkä koko ”hypnoosi”-käsitteen tulisi siirtyä tieteen historiaan, virheellisenä käsityksenä ilmiön luonteesta. Suggestioiden avulla aikaansaatuja ilmiöitä tulisi sitten kuvata muilla käsitteillä, puhumalla vain esim. ohjatuista mielikuvista, koehenkilöissä viriävistä odotuksista ja tilanteeseen liittyvistä sosiaalisista rooleista.
Muuntuneen tajunnantilan määritelmä on myös hyvin erilainen tutkijasta riippuen. Osa tutkijoista katsoo, että henkilön tajunnantila on muuntunut, mikäli hän kokee hyvin elävästi jonkin mielikuvan. Olettakaamme, että henkilö eläytyy voimakkaasti suggestioon, että hänen sylissään lepäävään käteensä on sidottu jättimäinen vappuilmapallo, joka nostaa kättä hiljalleen ilmaan. Tämä mielikuva on hyvin helppo luoda ja monet kokevat tällöin, että heidän kätensä alkaa vähitellen muuttua kevyeksi, ja toiset niin, että se nousee hiljalleen ilmaan. Koehenkilöiden kuvaukset tähän ilmiöön liittyvästä kokemuksesta vaihtelevat siten, että toisilla siihen liittyy tunne, että on itse osaltaan auttamassa käden nousua, mutta osa kuvaa tapahtumaa täysin automaattiseksi. Tämä käden nousu automaattisesti täyttää joidenkin tutkijoiden mielestä jo muuntuneen tajunnantilan kriteerit: mitään kättä nostavaa ilmapalloa ei ole olemassa ja kuitenkin koehenkilö kokee ikään kuin näin olisi. Tämä näkemys muuntuneesta tajunnantilasta on ongelmallinen, koska tällainen mielikuva toteutuu melko helposti (ainakin jossain määrin) hyvin monella ilman mitään edeltäviä hypnoosi-induktioita tai muita proseduureja. Näin väljän määritelmän seuraus on, että hypnoosiin liittyvät kokemukset voidaan melkein kaikkien kohdalla luokitella muuntuneeksi tajunnantilaksi, ja että muuntuneita tajunnantiloja saadaan usein ja helposti aikaan vain lausumalla jokin suggestio ääneen. Muuntuneen tajunnantilan kriteerinä olisi vain elävän mielikuvan synty mielessä. Tällaisten väljien kriteerien käyttö johtaisi siihen, että aivan jokapäiväinen mielikuviin eläytyminenkin määrittyisi automaattisesti sekä hypnoosiksi että muuntuneeksi tajunnantilaksi.
Aivan tuoreet tutkimukset ovat antaneet jopa viitteitä, että aivojen tapa käsitellä informaatiota saattaa muuttua jopa sekunneissa hypnoosi-induktion seurauksena (Fingelkurts Al. et al., 2007; Fingelkurts An. et al., 2007). Tämä tarkoittaisi sitä, että joitakin ihmisiä todellakin olisi mahdollista saattaa jonkinlaiseen hypnoositilaan joka on myös aivokuvantamismenetelmillä todennettavissa. Tämäntyyppisiä kokeita on tehty kuitenkin vain muutamia ja huomattavasti lisää tutkimusta tarvitaan, ennen kuin saadaan vakuuttavia näyttöjä siitä, että tällainen mahdollista ja kuinka yleistä tällainen on. Tutkimukset osoittavat kuitenkin selkeästi, että näitä ilmiöitä saadaan aikaan vain hyvin harvoilla koehenkilöillä. Hypnoosikirjallisuudessa viitataan usein termillä "hypnoosivirtuoosi" sellaisiin harvoihin henkilöihin, jotka kykenevät kokemaan hypnoosi-ilmiöiden koko kirjon hallusinaatiosta posthypnoottisiin suggestioihin.
Mikäli alustavat tulokset hypnoosiin liittyvistä muutoksista aivotoiminnasta pitävät paikkaansa, saattaa hypnoosi joillakin ihmisillä saada aikaan erityisen ”aivotilan”, joka mahdollistaisi mielikuvien kokemisen lähes vastaavalla tavalla, jonka normaalisti meille luovat ulkomaailmasta aistiemme välityksellä tulevat ärsykkeet. Hypnoosiin ja hallusinaatioihin liittyvien aivomekanismien tarkastelu saattaisi tulevaisuudessa antaa hyvin arvokasta informaatiota mielen- ja tajunnantutkimuksen perusongelmasta: miten aivot muodostavat meidän subjektiivisen kokemusmaailmamme.
Hypnoosi on kirjallisuudessa suosittu aihelähde?, esimerkkinä mm. Lee Falkin luoma Taika-Jim, joka saa hypnotisoitua ihmiset kädenheilautuksella. Suomalaisista mainittava on nimimerkki Outsiderin Karma-sarjan kirja Etiopialainen perintö.
Kirjailija Seppo Tuisku kirjoitti hypnoosista muutamia tarinoita, kuten Jerry Cotton -sarjan alkupäähän kuuluva tarina Minä ja aseeton murhaaja, jossa päähenkilö selvittelee salaperäistä itsemurhien sarjaa, jonka takaa paljastuu häikäilemätön korkeimman lajin hypnoosia käyttävä murhaaja.
Outsiderin ja Tuiskun yhteisesti tuottamissa Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki -tarinoissa hypnoosilla oli toisinaan olennainen osa, mm. kaksoistarinassa West-bankin ryöstäjien jäljillä - Nora Millerin salaisuus ratkeaa.
Ruotsalainen kirjailijanimimerkki Lars Kepler on kirjoittanut rikosromaanin Hypnotisoija (2009), jossa hypnoosi on keskeisessä osassa.
- Mesmerismi
- Tutkielmia hysteriasta, Breuerin ja Freudin teos
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
