Hisham II

Hisham II eli Hisham Abu al-Walid Ibn al-Hakam (arab.:أبو الوليد هشام بن الحكم) oli umaijadidynastiaan kuulunut kolmas ja viimeinen Córdoban kalifi. Hän hallitsi vuosina 976–1009 ja 1010–1013 al-Andalusissa (maurien valtiossa Iberian niemimaalla.

Vuonna 1006-1007 lyöty Córdoban kalifi Hisham II:n dinaari

Hisham II seurasi isäänsä al-Hakam II:ta Córdoban kalifina vuonna 976 ollessaan vasta 11-vuotias ja hänen äitinsä Subhin ja pääministeri Jafar al-Mushafin toimiessa sijaishallitsijoina. Kenraali Ghalib ja al-Mansur Ibn Abi Aamir (=Almanzor) onnistuivat estämään eunukkien yrityksen al-Hakam II:n veljen nostamiseksi valtaistuimelle. Subh ylensi al-Mansurin ja nimitti hänet kalifaatin rahastonhoitajaksi. Hisham II pidettiin erillään hallituksen toimista, eikä hänellä ollut poliittista vaikutusvaltaa. Vuonna 997 hänet jopa pakotettiin virallisesti luovuttamaan hallituksen täysi valta al-Mansurille, jonka hallitessa kalifaatti saavutti suurimman kokonsa ja suurimmat voittonsa kristityistä valtakunnista.

Al-Mansurin kuoltua 1002 hänen poikansa Abd al-Malik al-Mufazzar (1002–1008) seurasi häntä valtaan hajibina, ja turvasi paikkansa kalifaatin johdossa menestyksekkäillä sotaretkillä Navarraa ja Barcelonaa vastaan ennen kuolemaansa 1008, jolloin häntä seurasi valtaan hänen velipuolensa Abd al-Rahman Sanchuelo (1008–1009). Vuonna Muhammad II al-Mahdin johtama 1009 kansannousu syrjäytti Sanchuelon.

Seuraavien vuosien aikana kalifaatin johtajuus vaihtui useaan otteeseen berberien ja arabien sekä slaavilaisten palkkasotilaiden sodan seurauksena. Al-Mahdi menetti vallan Suleiman al-Mustainille vuonna 1009, ja vuoden päästä nousi takaisin valtaan vuonna 1010. Lopulta al-Wahdidin johtamat kalifaatin slaavilaiset joukot palauttivat Hisham II:n kalifiksi (1010–1013).

Hisham II oli nyt al-Wahdidin vaikutusvallan alaisena, joka kuitenkaan ei saanut berberijoukkoja hallintaansa, koska he tukivat yhä Suleimania, ja niin sisällissota jatkui. Hisham piti avoimesti mieshaaremia.^[1] Vuonna 1013 berberit saivat Córdoban hallintaansa. Córdoba palatseineen koki berberien käsissä täydellisen hävityksen. Mitä Hishamille tapahtui, on epävarmaa – berberien sanotaan tappaneen hänet 19. huhtikuuta 1013. Joka tapauksessa, Suleiman al-Mustainista (1013–1016) tuli seuraava kalifi. Córdoban kalifaatti oli kuitenkin hajonnut, ja jäljelle oli jäänyt vain pieni kaupunkivaltio.

Umaijadikalifeilla oli tapana koota haaremiinsa kristittyjä naisorjia, joiden saamista lapsista jokin nousi valtaistuimelle. Näin kalifit hankkivat itselleen riippumattomuutta arabiklaaneista. On arvioitu, että tämän tavan takia viimeisen umaijadin Hisham II:n geeneissä oli enää 0,09 % arabiverta. Kalifit joutuivatkin lopulta värjäämään hiuksensa mustiksi käydäkseen oikeista arabeista.^[2]

Lähteet

1. Michael Gerli, Medieval Iberia: An encyclopaedia, 2003 Routledge
2. Fernandez-Morera, D.: The Myth of the Andalusian Paradise. Muslims, Christians and Jews under Islamic Rule in Medieval Spain, s. 163–164. ISI Books, 2016.