Harold Macmillan
brittiläinen poliitikko From Wikipedia, the free encyclopedia
brittiläinen poliitikko From Wikipedia, the free encyclopedia
Maurice Harold Macmillan, 1. Stocktonin jaarli, (10. helmikuuta 1894 – 29. joulukuuta 1986), lempinimeltään "Supermac", oli brittiläinen konservatiivipoliitikko ja Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 1957–1963.
| Harold Macmillan | |
|---|---|
 |
|
| Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri | |
| Monarkki | Elisabet II |
| Edeltäjä | Anthony Eden |
| Seuraaja | Alec Douglas-Home |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 10. helmikuuta 1894 Lontoo, Englanti |
| Kuollut | 29. joulukuuta 1986 (92 vuotta) Sussex, Englanti |
| Ammatti | kustantaja |
| Arvonimi | jaarli |
| Puoliso | Dorothy Macmillan |
| Tiedot | |
| Puolue | Konservatiivi |
| Uskonto | anglikaani |
Macmillan oli kansanedustajana Stocktonin vaalipiirissä 1924–29 ja 1931–45, ja Bromleyn vaalipiirissä 1945–64. Asuntoministerinä ollessaan 1951–54 hän rakennutti 300 000 uutta asuntoa vuodessa.[1] Tämän jälkeen puolustusministerinä, ulkoministerinä ja valtiovarainministerinä toimineesta Macmillanista tuli pääministeri 1957, kun Anthony Eden erosi Suezin kriisin takia.[2]
 |
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: mm. toiminta toisessa maailmansodassa, joka johti väitteisiin sotarikollisuudesta |
Macmillanin nimitys Edenin seuraajaksi herätti keskustelua, sillä Macmillan oli kuulunut Suezin sotaretken kannattajiin[3] ja puolusti epäonnistunutta operaatiota myös jälkikäteen. Aluksi hänen toimintaansa pidettiin hapuilevana, mutta Britannian talouden käännyttyä nousuun ja poliittisen vaikutusvallan kasvun myötä Macmillanista alettiin käyttää jopa nimiä ”Super-Mac” ja ”Wonder-Mac”, ja häntä verrattiin valtiomiehenä jopa Winston Churchilliin.[1]
Macmillan keskittyi talousasioihin, ja hänen lähestymistapansa oli pyrkiä korkeaan työllisyyteen, kun taas hänen valtiovarainministeriensä mielestä punnan tukeminen vaati tiukkaa rahapolitiikkaa, joka voisi johtaa työttömyyden nousuun. Macmillan sai kantansa läpi ja tammikuussa 1958 kaikki valtiovarainministerit erosivat.
Macmillan pyrki korjaamaan välejä Yhdysvaltoihin, jotka olivat katkenneet Suezin kriisin vuoksi. Tässä oli apuna hänen sodanaikainen ystävänsä Dwight D. Eisenhower, jonka kanssa järjestettiin konferenssi Bermudalla jo maaliskuussa 1957.
Macmillan näki myös Eurooppaan lähentymisen arvon ja pyrki EEC:n jäsenyyteen ja tutkaili EFTA-jäsenyyttä. Imperiumin suhteen Macmillan jatkoi siirtomaista luopumista, Kultarannikko (Ghana) ja Malaiji saivat itsenäisyyden 1957, Nigeria 1960 ja Kenia 1963. Lähi-idässä brittijoukot kuitenkin säilyttivät asemansa, sotatoimia vaadittiin Irakissa 1958 ja 1960 ja puuttumista Omanin asioihin.
Macmillan johti konservatiivit voittoon lokakuussa 1959 ja lisäsi puolueen enemmistön 67 paikasta 107 paikkaan. Kampanja keskittyi talouteen iskulauseella "Life's Better Under the Conservatives". Todelliset kasvuluvut verrattuna muuhun Eurooppaan olivat kuitenkin heikot ja taloutta heikensi suuri puolustusbudjetti.
Britannian itsenäisen ydinpuolustuksen epäonnistuttua (Blue Streak ja Blue Steel -projektit), Macmillan neuvotteli yhdysvaltalaisten Polaris-ohjusten saamisesta Nassaun sopimuksella joulukuussa 1962.[4] Tätä ennen hän oli suostunut sijoittamaan 60 Thor-ohjusta yhteiseen hallintaan ja vuodesta 1957 USA:n McMahon Act oli helpottanut ydinteknologian vientiä Britanniaan.
Macmillanilla oli suuri osa Britannian, USA:n ja Neuvostoliiton keskinäisessä Partial Test Ban Treatyssa 1962. Hänen edellinen yrityksensä oli kaatunut Pariisin toukokuun 1960 kokouksen myötä Gary Powersin alasampumiseen Neuvostoliiton yllä.
Ranskan Charles de Gaulle esti Britannian jäsenyyden EEC:ssä vetollaan 29. tammikuuta 1963, pelätessään riippuvuutta Yhdysvalloista ja suuttuneena ydinaseiden toimituksesta.[4]
Macmillanin suosio kääntyi laskuun 1961 suhdanteiden heikkenemisen myötä.[1] Britannian maksutaseongelmat johtivat palkkojen jäädytykseen. Tämä johti hallituksen tappioihin täytevaaleissa. Macmillan uudisti hallitustaan heinäkuussa 1962, mutta kannatus jatkoi laskuaan. Sotaministeri John Profumon skandaalin sekä syöpädiagnoosin ja -leikkauksen vuoksi Macmillan erosi 18. lokakuuta 1963. Hänen seuraajansa oli ulkoministeri Alec Douglas-Home[4].
Macmillan kieltäytyi aluksi aatelisarvosta ja jätti politiikan syyskuussa 1964. Hän otti kuitenkin vastaan kuningattaren mitalin. Vetäytymisensä jälkeen hän otti paikan suvun kustannusyhtiöstä Macmillan Publishers. Kahdenkymmenen seuraavan vuoden kuluessa hän antoi vain muutaman poliittisen kommentin.
Vuonna 1984 hän lopulta hyväksyi aatelisarvon ja sai arvonimen Earl of Stockton and Viscount Macmillan of Ovenden.
Kun Margaret Thatcher valittiin puolueen johtoon, Macmillan liittyi keskusteluun useammin kuin ennen ja hyökkäsi uraansa arvostelleita puolueen monetaristeja vastaan. Thatcherin yksityistämisiä hän vertasi "suvun pöytähopeiden myyntiin." Vähän ennen kuolemaansa 92-vuotiaana Macmillan antoi nöyryyttäviä kommentteja Thatcherin politiikasta, joihin konservatiivisten opiskelijoiden järjestö Federation of Conservative Students vastasi häpäisykirjoituksella, jossa ehdotettiin Macmillanin tuomitsemista sotarikollisena johtuen hänen toimistaan Bleiburgin murhenäytelmässä. Konservatiivit lakkauttivat FCS:n.[5]
Macmillan kuoli Birch Grovessa Sussexissa 1986.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
