vuoden 2017 elokuva From Wikipedia, the free encyclopedia
Get Out on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen satiirinen kauhuelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Jordan Peele. Elokuva kertoo nuoresta tummaihoisesta miehestä, jonka vierailu valkoihoisen tyttöystävänsä vanhempien luona saa painajaismaisia piirteitä.
Get Out | |
---|---|
Ohjaaja | Jordan Peele |
Käsikirjoittaja | Jordan Peele |
Tuottaja |
|
Säveltäjä | Michael Abels |
Kuvaaja | Toby Oliver |
Leikkaaja | Gregory Plotkin |
Tuotantosuunnittelija | Rusty Smith |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö |
|
Levittäjä |
Universal Studios UIP-Dunafilm iTunes |
Ensi-ilta |
|
Kesto | 103 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Budjetti | 4,5 miljoonaa dollaria[1] |
Tuotto | 255 miljoonaa dollaria[1] |
Katsojat | 25 217 (Suomessa)[2] |
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivusto | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Elokuva sai ensi-iltansa Pohjois-Amerikassa 24. helmikuuta 2017. Get Out ylitti kaikki odotukset, sillä noin viiden miljoonan dollarin budjetilla tuotettu elokuva keräsi avausviikonloppunaan yli 30 miljoonan dollarin lipputulot.[3] Get Out oli myös arvostelumenestys, sillä elokuva-arvosteluja kokoavalla Rotten Tomatoes -sivustolla elokuvan luokitus oli ensi-illan aikaan 100 prosenttia, eli kaikki arvostelut olivat myönteisiä.[4] Suomessa elokuva sai ensi-iltansa 5. toukokuuta 2017.
Elokuva palkittiin parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscarilla oltuaan ehdolla myös parhaasta elokuvasta ja ohjauksesta.
Chrisin (Daniel Kaluuya) ja Rosen (Allison Williams) suhde on edennyt siihen pisteeseen, että on aika esitellä poikaystävä sukulaisille. Rose kutsuukin Chrisin viikonlopuksi perheensä huvilalle tapaamaan vanhempiaan, mutta Chris on tapaamisesta huolissaan, koska Rose ei ole kertonut vanhemmilleen seurustelevansa mustan miehen kanssa.
Ensin Chris tulkitsee Rosen perheen ylitsevuotavan käytöksen hermostuneeksi yritykseksi käsitellä heidän tyttärensä rotujen välistä suhdetta, mutta myöhemmin vierailu vanhempien luona – keskiluokkaisessa valkoisessa naapurustossa – alkaa saada painajaismaisia piirteitä, sillä tummaihoisia asukkaita on aikaisemmin kadonnut alueella.
Daniel Kaluuya | … | Chris Washington |
Allison Williams | … | Rose Armitage |
Catherine Keener | … | Missy Armitage |
Bradley Whitford | … | Dean Armitage |
Caleb Landry Jones | … | Jeremy Armitage |
Marcus Henderson | … | Walter |
Betty Gabriel | … | Georgina |
Lil Rel Howery | … | Rod Williams |
LaKeith Stanfield | … | Andre Logan Hayworth |
Stephen Root | … | Jim Hudson |
Erika Alexander | … | Latoya, poliisi |
Ennen teatterijulkaisua Get Out näytettiin Sundancen elokuvajuhlilla keskiyön näytöksessä 23. tammikuuta 2017.[5] Elokuva sai ensi-iltansa elokuvateattereissa 24. helmikuuta 2017, ja se oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Get Out tuotti ensi-iltaviikonloppunaan 33,4 miljoonaa dollaria, mikä oli pienellä budjetilla tehdylle elokuvalle (budjetti 4,5 miljoonaa dollaria) erittäin hyvä saavutus. Rasismiin kantaa ottavaa elokuvaa kävi katsomassa erityisesti Yhdysvaltain musta väestönosa (38 prosenttia katsojista oli afroamerikkalaisia).[3]
Get Out sai ilmestyessään erittäin positiivisen vastaanoton. Elokuva-arvioita kokoavan Rotten Tomatoes -sivuston mukaan elokuvasta kirjoitetuista arvosteluista 139 ensimmäistä oli positiivisia, eli kriitikot pitivät elokuvaa katsomisen arvoisena.[6] Nyttemmin 99 prosenttia saaduista arvioista on positiivisia, ja sivuston keskiarvo elokuvalle on 8,3/10.[7] Internet Movie Databasen 180 000 käyttäjää ovat antaneet elokuvalle arvosanan 7,8/10 ja 25 IMDb:n ylläpitäjää arvosanan 8,5/10.[8]
CriticsTop10.com-sivuston mukaan Get Out oli vuoden 2017 parhaiten arvosteltu elokuva. Se esiintyi 532 kriitikon listalla vuoden kymmenestä parhaasta elokuvasta, joista se oli ensimmäisellä sijalla 82:ssa.[9]
Suomessa Get Out sai ensi-iltansa 5. toukokuuta 2017. Finnkino päätti teatterilevityksestä Suomessa kun elokuva oli menestynyt Yhdysvalloissa.[10] Elokuva esitettiin avausviikonloppunaan 58:ssä salissa, ja se oli viikonlopun neljänneksi katsotuin elokuva 6 155:llä katsojalla.[11] Toukokuun viimeisen viikonlopun jälkeen elokuvan oli nähnyt Suomessa yhteensä 22 489 katsojaa.[12]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.