itsesimilaarinen joukko From Wikipedia, the free encyclopedia
Fraktaali (lat. fractus 'murtunut') on joukko, joka on itsesimilaarinen, eli joukko näyttää samalta tai samankaltaiselta, katsoi sitä millä suurennoksella tahansa. Fraktaalille ei ole täsmällistä määritelmää, mutta erään luokituksen mukaan se on joukko, jonka fraktaaliulottuvuus on erisuuri kuin joukon topologinen ulottuvuus. Tavallinen fraktaali on itsesimilaarinen jossain määrätyssä mittakaavassa, jolloin sen fraktaaliulottuvuus on vakio. On myös mahdollista määritellä fraktaaleja, joissa itsesimilaarisuus toteutuu useammassa eri mittakaavassa. Tällaista joukkoa kutsutaan multifraktaaliksi.
.jpg)
Fraktaalifunktio voidaan määritellä funktioksi, joka on jatkuva kaikkialla mutta ei derivoituva missään pisteessä. Tällainen on esimerkiksi Weierstrassin funktio.[1]
Fraktaali-sanan suomenkieliseksi vastineeksi on esitetty sanaa murtomuoto.[2]
Fraktaalilla on usein seuraavat ominaisuudet:[3]
Fraktaalista löytyy samanlaisia rakenteita suurennettiinpa sitä kuinka paljon tahansa. Luonnosta löytyviä fraktaalin kaltaisia kohteita ovat esimerkiksi pilvet, vuoristot, salamat, rantaviivat, lumihiutaleet, monet vihannekset (kuten kukkakaali ja parsakaali) sekä eläinten kuviointi. Kaikki itsesimilaariset kohteet, kuten suora viiva eivät kuitenkaan ole fraktaaleita. Vaikka suora viiva onkin itsesimilaarinen, se on kuitenkin tarpeeksi yksinkertainen kuvattavaksi euklidisella geometrialla.
Fraktaaleihin liittyvä matematiikka sai alkunsa 1600-luvulla, kun matemaatikko ja filosofi Gottfried Leibniz tutki rekursiivisia itsesimilaarisia kohteita (vaikkakin hän virheellisesti ajatteli suoran viivan olevan myös fraktaalinen).
Vuonna 1872 ensimmäinen fraktaalina pidettävä funktio esiteltiin, kun Karl Weierstrass antoi esimerkin funktiosta joka oli jatkuva kaikkialla muttei derivoituva missään pisteessä. Vuonna 1904, Helge von Koch esitteli Kochin käyrän.[5] Wacław Sierpiński muodosti kolmionsa vuonna 1915 ja vuotta myöhemmin neliönsä. Itsesimilaarisia käyriä tutki enemmän Paul Pierre Lévy, joka vuonna 1938 julkaistussa artikkelissaan Plane or Space Curves and Surfaces Consisting of Parts Similar to the Whole kuvasi uuden fraktaalikäyrän Lévy C käyrän. Georg Cantor taas antoi esimerkin eräästä toisesta fraktaalista, Cantorin joukosta. Fraktaali-sana keksittiin kuitenkin vasta myöhemmin.
Kompleksitason iteroitavia funktioita tutkivat 1800- ja 1900-luvuilla Henri Poincaré, Felix Klein, Pierre Fatou ja Gaston Julia. Ilman nykyaikaisista tietokonetekniikkaa fraktaalien kuvantaminen oli kuitenkin vaikeaa.
1960-luvulla Benoît Mandelbrot tutki itsesimilaarisuutta esimerkiksi artikkeleissaan How Long Is the Coast of Britain? Statistical Self-Similarity and Fractional Dimension,[6] joka perustui Lewis Fry Richardsonin tekemiin tutkimuksiin. Vuonna 1975 Mandelbrot keksi sanan "fraktaali" kuvaamaan kohdetta, jonka Hausdorffin dimensio on suurempi kuin sen topologinen dimensio. Hän osoitti tämän määritelmän huomiota herättäneillä tietokoneitse tehdyillä visualisoinneilla.
.png)
Eräät fraktaalit on nimetty löytäjänsä mukaan
Fraktaaleja voidaan suurentaa rajatta. Niillä on yksityiskohtia kaikissa mittakaavoissa eli yksityiskohdat jatkuvat äärettömiin.[7] Fraktaaleista voidaan laatia taideteoksia ohjelmoitavan tietokonegrafiikan keinoin.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
.jpg)
