eteläafrikkalainen poliitikko From Wikipedia, the free encyclopedia
Frederik Willem de Klerk tunnetaan nimellä F. W. de Klerk (18. maaliskuuta 1936 Johannesburg, Etelä-Afrikka – 11. marraskuuta 2021[1]) oli eteläafrikkalainen poliitikko, joka toimi maansa valtiollisena presidenttinä vuosina 1989–1994 ja Kansallispuolueen johtajana 1989–1997. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä seuraajansa Nelson Mandelan kanssa apartheid-politiikan lopettamisesta. De Klerk oli Etelä-Afrikan viimeinen vähemmistövallalla valittu presidentti.
| Frederik Willem de Klerk | |
|---|---|
 F.W. de Klerk vuonna 2012. |
|
| Etelä-Afrikan 7. valtiollinen presidentti | |
| Edeltäjä | Pieter Willem Botha |
| Seuraaja | Nelson Mandela (presidenttinä) |
| Etelä-Afrikan varapresidentti | |
| Presidentti | Nelson Mandela |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. maaliskuuta 1936.svg){kind=small} Johannesburg, Transvaalin provinssi, Etelä-Afrikan unioni |
| Kuollut | 11. marraskuuta 2021 (85 vuotta) |
| Ammatti | asianajaja |
| Puoliso |
Marike Willemse (1959–1998) Elita Georgiades (1998–) |
| Tiedot | |
| Puolue | Kansallispuolue |
| Uskonto | protestantti |
| Kunnianosoitukset |
 Nobelin rauhanpalkinto (1993) |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| fwdeklerk.org | |
Frederik de Klerkin suku oli merkittävässä asemassa Etelä-Afrikan politiikassa. Hänen isänsä Jan de Klerk toimi ministerinä Hendrik Verwoerdin hallituksessa ja hänen setänsä Johannes Strijdom toimi maan pääministerinä vuosina 1954–1958. De Klerk opiskeli lakimieheksi Potchefstroomin yliopistossa ja valittiin maan parlamenttiin Kansallispuolueen ehdokkaana Vereenigingin vaalipiiristä vuonna 1972. Hänestä tuli ministeri vuonna 1978 ja toimi tulevina vuosina useissa eri ministerintehtävissä. Konservatiivisen puolueen erottua Kansallispuolueesta de Klerkistä tuli puolueen Transvaalin osaston johtaja.[2]
Kansallispuolueen kenttäväen tyytymättömyys Pieter Willem Bothan toimintaan kasvoi varsinkin tämän aivoverenvuodon jälkeen. 15. elokuuta 1989 Botha joutui eroamaan valtiollisen presidentin tehtävästä painostuksen edessä. De Klerk, joka oli valittu helmikuussa puolueen puheenjohtajaksi, nousi maan uudeksi valtiolliseksi presidentiksi.[3] Hän oli presidentiksi tullessaan melko tuntematon. Hän ei ollut kuulunut keskeisiin ministereihin, ja hänen parlamenttipuheensa olivat antaneet kuvan apartheid-järjestelmän tukijasta.[4]
De Klerk oli päätynyt siihen lopputulokseen, että ulko- ja sisäpoliittinen tilanne vaati neuvottelujen aloittamista apartheidia vastustaneiden järjestöjen kanssa. Kun kommunismi oli romahtanut Itä-Euroopassa, oli mahdotonta enää puolustaa Kansallispuolueen muodostaman hallituksen aikaisempaa näkemystä, jonka mukaan Afrikkalaisen kansalliskongressin vastainen taistelu oli osa laajempaa kommunismin vastaista taistelua. Pitkällä aikavälillä myös kansainvälinen taloudellinen painostus tulisi johtamaan maan elintason laskemiseen. De Klerk katsoi, että neuvottelujen avulla olisi mahdollista saavuttaa maan valkoisen väestön kannalta parempi lopputulos silloin, kun ne käytäisiin hallituksen vielä ollessa suhteellisen vahvoilla sotilaallisesti.[5]
2. helmikuuta 1990 de Klerk ilmoitti laillistavansa apartheidia vastustaneet järjestöt, vapauttavansa Nelson Mandelan ja satoja muita poliittisia vankeja ja olevansa valmis aloittamaan neuvottelut kaikkien osapuolien kanssa uudesta perustuslaista.[6]
Neuvottelujen aikana poliittinen väkivalta maassa lisääntyi valkoisten, etupäässä afrikaanerinationalististen äärioikeistolaisten liikkeiden ja Inkatha-vapauspuolueen toiminnan vuoksi. Myös maan turvallisuuspoliisi käytti rikollisia keinoja apartheid-hallinnon vastaisen kapinan kukistamiseen. Myöhemmin on saatu todisteita siitä, ettei presidentti de Klerk ollut todennäköisesti täysin tietoinen turvallisuuspoliisin toimista, vaan niiden takana oli ”kolmas voima”, joka koostui pääasiassa armeijan upseereista ja turvallisuusjoukkojen johtajista. Etelä-Afrikan presidentti Thabo Mbeki arveli, että tarkoituksena oli luoda maahan sekasorto, jonka jälkeen de Klerk olisi voitu syrjäyttää ”järjestyksen palauttamiseksi”.[7]
Etelä-Afrikan ensimmäisissä vapaissa vaaleissa vuonna 1994 Kansallispuolue nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja de Klerkistä tuli kansallisen yhtenäisyyden hallituksessa varapresidentti. De Klerk erosi tehtävästä vuonna 1996 samalla kun Kansallispuolue jätti hallituksen ja siirtyi oppositioon. Elokuussa 1997 de Klerk jätti tehtävänsä Kansallispuolueen johtajana ja luopui politiikasta, omien sanojensa mukaan puolueen ja maan edun vuoksi.[2]
Kun Etelä-Afrikan Totuuskomissio esitti raporttinsa vuonna 1998, siitä puuttui de Klerkiä käsittelevä osa. Se poistettiin, kun de Klerk uhkasi haastaa komission oikeuteen. Hän oli aiemmin suostunut komission haastateltavaksi, mutta vaati poistettavaksi osaa, jossa häntä syytettiin pommiattentaateista mustien vapautusliikkeiden toimistoihin.[8] [9]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
