Etupiiri

valtio tai valtion alue, jonka suhteen toisella valtiolla on valtaa From Wikipedia, the free encyclopedia

Etupiiri

Etupiiri on kansainvälisessä politiikassa maantieteellinen alue, johon vieraalla valtiolla on poliittista, taloudellista tai sotilaallista määräysvaltaa tai johon se haluaisi saada tällaista määräysvaltaa.[1] Tunnettu esimerkki on Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimuksessa 1939 sovittu salainen etupiirijako. Sen kohteena olleet maat eivät tienneet etupiirijaosta mitään. Etupiirinä oleva alue voi olla taloudellisesti riippuvainen toisesta, vaikka olisikin näennäisesti siitä riippumaton. Tällöin kyseessä on nukkevaltio tai vasallivaltio. Taloudeltaan vahva Yhdysvallat piti 1800-luvulta alkaen Monroen opin mukaan Latinalaista Amerikkaa etupiirinään niin, että eurooppalaiset maat eivät saisi sekaantua Latinalaisen Amerikan asioihin. Yhdysvallat edellytti, että Latinalaisen Amerikan maat pysyivät yhteistyöhaluisina Yhdysvaltojen kanssa. Kylmän sodan aikana sekä Neuvostoliitto että Yhdysvallat pitivät useita maita etupiireinään, selvimpänä esimerkkinä Itä-Euroopan kansandemokratiat.[2] Voimakkaamman valtion etupiiriksi joutunut maa voi joutua sen satelliittivaltioksi (muodollisesti itsenäinen mutta käytännössä toisen valtion määräysvallassa) tai siirtomaaksi (toisen valtion omistuksessa oleva maa).

Thumb
Saksan ja Neuvostoliiton tekemä etupiirijako vuonna 1939 tarkoitti niiden välissä olevien maiden valloittamista vasemmanpuoleisen kartan mukaan. Oikeanpuoleinen kartta osoittaa, miten maiden valloittaminen toteutui.
Thumb
Pilapiirros kuvaa Yhdysvaltojen pitävän Latinalaista Amerikkaa etupiirinään Monroen opin perusteella.

Lähteet

Wikiwand in your browser!

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.

Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.