Kansandemokratia

Kansandemokratia tai kansantasavalta on marxilais-leniniläisten puolueiden hallitsemissa valtioissa käytetty hallintomuoto. Nimitys kansandemokratia sisältää ajatuksen, että järjestelmä eroaa porvarillisesta demokratiasta. Ideologian mukaan valta oli työväenluokan eli ns. proletariaatin. Tällöin valtio on ”koko kansan valtio”, koska porvaristo luokkana on hävinnyt. Tällöin ei enää ole tarvetta porvarilliselle demokratialle, jonka Vladimir Lenin näki kaikkein tehokkaimpana diktatuurin muotona, joka alistaa työväenluokkaa, puolustaa porvaristoa ja antaa etuoikeuksia porvaristolle riistäjäluokkana.^[1]

Yhteistä kansandemokratioille on demokraattiseen sentralismiin perustuva yksipuoluejärjestelmä ja kommunistisen puolueen johtoasema. Kansandemokratioita nimitettiin kommunistisiksi tai sosialistisiksi valtioiksi. Vaaleissa ehdokkaat ovat kommunistisen puolueen jäseniä tai vähintäänkin sen hyväksymiä. Kommunistipuolueen ohella saattaa olla epäitsenäisiä apupuolueita, esimerkiksi talonpoikien puolue. Itäblokin kansandemokratioiden kommunistihallitukset kaatuivat vuonna 1989. Lopullisesti itäblokki hajosi Neuvostoliiton hajottua 26. joulukuuta 1991.^[2]

Kansandemokratiaa usein epäillään länsimaissa siitä nurinkurisesta kysymyksestä johtuen, että kuinka totalitarismi voi turvata demokratian. Kysymys johtuu siitä että länsimaissa totalitarismi-käsitteen luomisesta lähtien se ja demokratia mielletään toisilleen vastakkaisiksi. Amerikkalaisessa propagandassa tämä yhteensovittamisen vaikea kysymys kierretään keskittymällä vapaudesta puhumiseen ja yksilönvapautta kerrotaan uhkaavan autoritäärisyys, joka on oikeammin sitä että yleisellä edulla on ylipäätään puolustusta. Esimerkiksi Kiinan ’autoritäärinen’ kansandemokratia on Kiinan hallinnon mukaan demokratia. Yhdysvalloissa se kuitenkin mielletään ’kansandemokraattiseksi diktatuuriksi’.^[3]

Historia

Ensimmäiset kansandemokratiat muotoutuivat toisen maailmansodan jälkeen, kun Neuvostoliitto alkoi korostaa marxilais-leniniläisen järjestelmän ylivoimaisuutta kapitalismiin verrattuna. Tämä merkitsi, että eri maiden kommunistipuolueita rohkaistiin ottamaan valta itselleen. Sodan voittajavaltioihin kuuluneen Ison-Britannian pääministeri Winston Churchill piti maaliskuussa 1946 puheen, jossa hän pahoitteli, että Itä-Eurooppa on jäämässä rautaesiripun taakse Neuvostoliiton määräysvaltaan.^[4]

Neuvostoliitto toteutti kansandemokratioiden muodostamisen Josif Stalinin uskotun miehen Andrei Ždanovin johtamana vuodesta 1947 alkaen. Tätä varten perustettiin Kominform-järjestö. Monet itäeurooppalaiset tunsivat kiitollisuutta venäläisille natsimiehityksen lopettamisesta. Kommunistipuolueet saivat paljon kannatusta, ja Kominform ohjasi niitä hankkimaan vaikutusvaltaa myös poliisivoimissa ja armeijassa. Neuvostoliitto takasi niille, että jos he pääsevät valtaan, he myös pysyvät vallassa.^[5] Esimerkiksi Tšekkoslovakiassa kommunistit saivat vallan itselleen lyhyen tapahtumasarjan tuloksena. Helmikuussa 1948 hallituspuolueet riitautuivat ja ei-kommunistit erosivat siitä. Kommunistit jäivät hallitukseen ja ottivat haltuunsa tärkeimmät virkapaikat. Presidentti Beneš pelkäsi maan joutuvan sisällissotaan ja nimitti täysin kommunistisen hallituksen 25. helmikuuta 1948. Tämän jälkeen kommunistit eivät enää antaneet valtaa muille puolueille.^[6]

Marxilais-leninistiset kansantasavallat

Kansantasavallat ja kansandemokratiat:

  Nykyiset

  Entiset

Nykyiset

Valtio	Vuodesta
Kiinan kansantasavalta	1949
Laosin demokraattinen kansantasavalta	1975

Historialliset

Valtio	Vuodet
Albanian kansantasavalta	1976–1998
Angolan kansantasavalta	1975–1992
Beninin kansantasavalta	1975–1990
Buharan sosialistinen kansantasavalta	1920–1925
Bulgarian kansantasavalta	1946–1990
Etiopian demokraattinen kansantasavalta	1987–1991
Horezmin sosialistinen kansantasavalta	1920–1925
Jemenin demokraattinen kansantasavalta	1967–1990
Jugoslavian liittokansantasavalta	1945–1963
Kamputsean kansantasavalta	1979–1989
Kongon kansantasavalta	1969–1992
Korean demokraattinen kansantasavalta	1948–1992/2009[7]
Mongolian kansantasavalta	1924–1992
Mosambikin kansantasavalta	1975–1990
Puolan kansantasavalta	1952–1989
Romanian kansantasavalta	1947–1965
Tuvan kansantasavalta	1921–1944
Ukrainan kansantasavalta	1917–1918
Unkarin kansantasavalta	1949–1989

Ei-marxilais-leninistiset kansantasavallat

Nykyiset

Valtio	Vuodesta
Algerian demokraattinen kansantasavalta	1962
Bangladeshin kansantasavalta	1971
Korean demokraattinen kansantasavalta	2009

Historialliset

Valtio	Vuodet
Krimin kansantasavalta	1917–1918
Länsi-Ukrainan kansantasavalta	1918–1919
Unkarin kansantasavalta	1918–1919
Valko-Venäjän kansallinen tasavalta	1918–1919
Kubanin kansantasavalta	1918–1920
Ukrainan kansantasavalta	1917–1921
Korean kansantasavalta	1945–1946
Sansibarin kansantasavalta	1963–1964
Libyan suuri sosialistinen arabikansantasavalta	1977–2011
Donetskin kansantasavalta	2014–2022
Luhanskin kansantasavalta	2014–2022

Nykyiset demokraattiset tasavallat

Valtio	Vuodesta
Etiopian demokraattinen liittotasavalta	1991
Itä-Timorin demokraattinen tasavalta	1975/2002
Kongon demokraattinen tasavalta	1997
Nepalin demokraattinen liittotasavalta	2008
São Tomén ja Príncipen demokraattinen tasavalta	1975/1990
Sri Lankan demokraattinen sosialistinen tasavalta	1972

Historialliset marxilais-leninistiset

Valtio	Vuodet
Vietnamin demokraattinen tasavalta	1945–1976
Sudanin demokraattinen tasavalta	1969–1985
Saksan demokraattinen tasavalta	1949–1990
Somalian demokraattinen tasavalta	1969–1991
Madagaskarin demokraattinen tasavalta	1975–1992
Afganistanin demokraattinen tasavalta	1978–1992

Katso myös

• Proletariaatin diktatuuri
• Demokraattinen sentralismi

Lähteet

1. https://en.internationalism.org/ir/100_theses.htm
2. Visuri, s. 284–288
3. https://cnn.com/cnn/2021/12/08/china/china-us-democracy-summit-mic-intl-hnk
4. Visuri, Pekka. Suomi kylmässä sodassa. ISBN 978-951-1-20925-6. Otava Keuruu 2006, s. 71–73
5. Niilola, Kari: Suomettuminen ei pelastanut Suomea. Kanava-lehti 8/2012, s. 57
6. Visuri, s. 78–80
7. Dae-Kyu, Yoon (January 2003). "The Constitution of North Korea: Its Changes and Implications". Fordham International Law Journal 27 (4): 1289–1305. Viitattu 17 February 2020.