alkuperäiskansa arktisella alueella From Wikipedia, the free encyclopedia
Eskimot ovat eskimokieliä puhuvia kansoja, jotka asuvat pohjoisen pallonpuoliskon arktisella alueella Grönlannissa, Kanadan pohjoisosissa, Alaskassa ja Siperian itäkärjessä. Eskimokieliä lasketaan olevan yhdeksän. Perinteinen eskimoiden elämäntapa pitkälti katosi 1900-luvulla nykyaikaisemman elämäntavan tieltä.
| Eskimot | |||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Eskimoperhe Alaskan Noatakista vuonna 1928. |
|||||||||||||
| Väkiluku | noin 135 000 (1998)[1] | ||||||||||||
|
Merkittävät asuinalueet
|
|||||||||||||
| Kielet | Eskimokielet | ||||||||||||
Eskimot jaetaan inuitteihin ja jupikeihin, ja kumpikin kansa jakautuu useaan ryhmään. Inuitien asuinalue ulottuu Grönlannista Pohjois-Kanadan kautta Alaskaan. Jupikit puolestaan asuttavat Alaskan länsi- ja lounaisrannikkoa sekä Venäjän Tšukotkan itärannikkoa. Alaskan lounaispuolisella Aleuttien saariketjulla asuu lisäksi aleutteja, joita pidetään joistain yhtäläisyyksistä huolimatta yleensä eri kansana kuin eskimoita. Aleuttien kielet ovat etäistä sukua eskimoiden kielille, ja heidän aineellinen kulttuurinsa on joiltain osin samankaltainen kuin eskimoiden, mutta henkiset kulttuurit ovat erilaisia. Intiaaneihin eskimot eivät kuulu.[2]
Sana eskimo ei ole eskimoiden omaa kieltä, vaan sen on selitetty johtuvan algonkini-intiaanien antamasta nimityksestä, joka on alun perin tarkoittanut ″vierasta kieltä puhuvaa”.[3][4] Vaihtoehtoisten selitysten mukaan eskimo-sana juontuisi creenkielisestä sanasta askamiciw, joka tarkoittaa ″raa’an lihan syöjää”, tai askimew, joka tarkoittaa ″lumikenkien solmijaa”, mutta nämä saattavat olla väärinkäsityksiä. Nykyään eskimo-nimitys koetaan etenkin Kanadassa usein halventavaksi, mutta tämä ei välttämättä ole yhteydessä sen alkuperäiseen käyttöön tai merkitykseen.[5][6]
Eskimoilla ei ole omakielistä sanaa, joka viittaisi kaikkiin maailman eskimokansoihin, sillä hajallaan asuneet ryhmät eivät ole tienneet kaltaisiaan asuvan eri puolilla kalottialuetta. Niinpä mikä tahansa yleisnimitys on keinotekoinen, ja eskimologi Ernest Burch suositteleekin vuosisatojen kuluessa vakiintunutta eskimo-sanaa.[3] Myös osa eskimoista on sitä mieltä, että eskimo on sopiva nimitys, mutta asia on kiistanalainen.[7] Tarvittaessa voidaan käyttää täsmällisempiä nimityksiä inuitti ja jupik.
Eskimo-sanasta on luovuttu monissa yhteyksissä. Tanskan kansallismuseo lopettaa sanan käytön.[8] Monet jäätelövalmistajat ovat luopuneet Eskimo-nimestä, Suomessakin valmistaja päätti muuttaa nimen "Pingviiniksi".[9][10]
Eskimot ovat asuttaneet ilmastollisesti hyvin erilaisia alueita Pohjois-Amerikan pohjoisosissa, useimmat heistä kuitenkin pohjoisen napapiirin eteläpuolella ja neljännes Britteinsaarten leveysasteilla. Maat ovat enimmäkseen puuttomia, ja kasvistoa on vähän, etenkin itäeskimoiden karuilla asuinmailla.[11]
Inuiteilla on Kanadassa neljä itsehallintoaluetta (yhteisnimeltään Inuit Nunangat): Inuvialuit, Nunatsiavut, Nunavik ja Nunavut. Eniten inuiteja asuu Nunavutissa, noin 25 000.[12] Kanadan inuittien maaoikeuksien ja poliittisten oikeuksien takana on vuonna 1971 perustettu inuittijärjestö Inuit Tapiriit Kanatami (ITK).[13]
Alaskassa asuu noin 55 000 inuitia[14] ja noin 21 000 jupikia.[15] Grönlannin 55 000 asukkaasta 80 prosenttia eli 44 000 on inuiteja.[16]
Eskimokieliä puhutaan koko eskimoiden asuinalueella. Suurinta ja vakiintuneinta eskimokieltä grönlantia puhuu yli viisikymmentätuhatta syntyperäistä puhujaa.
Eskimokielet ovat polysynteettisiä kieliä, mikä tarkoittaa, että niiden sanat ovat usein hyvin pitkiä ja koostuvat pääsanana olevan verbin lisäksi useista päätteistä ja etuliitteistä.[17]
Jääkaudella Kanadaa peitti jäätikkö, joka erotti sen eteläpuolelle asettuneet nykyisten intiaanien esivanhemmat jäätikön pohjoispuolella asuneista eskimoiden esivanhemmista. Nykyisen Beringinsalmen paikalla oli Beringinsalmen maakannas, joka yhdisti Aasian ja Alaskan, ja eskimoiden esivanhemmat olivatkin kulttuurisesti ja etnisesti aasialaisia. Beringinsalmi täyttyi vedestä noin 13 000 vuotta sitten. Paleoeskimot levittäytyivät joskus vuosien 4000–2000 eaa. välillä Länsi-Alaskasta koko Amerikan mantereen pohjoisosiin ja Grönlantiin sekä etelään Aleuttien saariketjun päähän.[18] Eskimokielet ja aleuttilaiset kielet erkanivat toisistaan noin 4 000 vuotta sitten, ja eskimoita ja aleutteja pidetäänkin eri kansoina.[19]
Eskimoiden edeltäjäkulttuurista ei ole yksimielisyyttä: sellaisena on pidetty noin 4000 eaa. alkanutta eteläalaskalaista Ocean Bay -kulttuuria sekä 2500 eaa. alkanutta länsialaskalaista Denbighin kulttuuria. Eskimoiden ekspansion pohjalta syntyi Dorsetin kulttuuri noin vuonna 700 eaa. Sen syrjäytti vuosien 1000–1500 jaa. välillä Pohjois-Alaskasta Amerikan koko pohjoisrannikon ja Grönlannin alueelle levinnyt Thulen kulttuuri, joka synnytti inuit-murrealueena tunnetun yhtenäisen kielivyöhykkeen.[20]
Eskimokulttuurin kukoistuskautena on pidetty ajanlaskumme ensimmäistä vuosituhatta, jolta ajalta on peräisin näyttäviä käsitöitä ja käyttöesineitä. Sitä seurasi pitkä vakaantumisen jakso, jolloin eskimot kehittivät kauppa- ja sodankäyntitaitojaan.[21] Pienen jääkauden seurauksena eskimoiden väkiluku taantui, ja heitä oli 1500-luvulla eurooppalaisten tullessa alueelle noin 75 000. Eurooppalaisten mukana tulleilla taudeilla oli eskimoihin tuhoisa vaikutus, ja eskimokulttuurit olivat monilta seuduilta kadonneet 1900-luvun alkuun mennessä.[22] 1930-luvulla eskimot viettivät paljon aikaansa eurooppalaisten perustamien kauppa- ja lähetysasemien läheisyydessä. 1970-lukuun mennessä kaikki eskimokansat olivat omaksuneet nykyaikaisen elämäntavan ja asuivat paikoillaan. Nykyisin eskimot käyvät palkkatyössä osan ajastaan sekä käyvät koulua, ja metsästystä sekä kalastusta harjoitetaan melko pienimuotoisesti. Eskimot käyttävät sähköä sekä nykyaikaisia kulkuvälineitä, ja vanha elämäntapa on kokonaan kadonnut.[1]
Eskimot joutuivat asumisessaan ottamaan huomioon asuinseutujensa ankaran ilmaston: pohjoisen rannikkoseuduilla tuulee ankarasti ja Alaskassa ilmankosteus on korkea. Pohjoisimmilla seuduilla pakkaset ovat purevan kylmiä.[23] Eskimoiden majapaikat olivat siksi hyvin eristettyjä. Rakentamista rajoitti rakennusmateriaalien saatavuus. Tavallisin esikimoasumus oli puoliksi maahan kaivettu turvemaja. Sen seinien kehikkona käytettiin puuta tai valaanluuta, joka katettiin paksulla turvekerroksella. Turvetalojen mallit vaihtelivat paljon, mutta yleensä niissä oli oleskelutila, sisääntulotunneli, pieni varastoalkovi, lyhyt savupiippu ja läpikuultavista hylkeensuolista tehty kattoikkuna. Napaeskimot, joiden asuinseuduilla ei kasvanut puuta, rakensivat turve- ja lumimajojensa seinät kivestä. Jotkut Alaskan eskimot pystyivät rakentamaan talonsa kokonaan hirsistä. Toinen talotyyppi oli qarmat, jota suosittiin paikoin kylmällä Keski-Arktiksella. Siinä oli pyöreä turpeesta, kivistä tai lumilohkareista tehty perustus ja nahkainen katto. Väliaikaisina asumuksina käytettiin usein telttoja, jos ilmasto sen mahdollisti. Keski-Arktiksen seuduilla eskimot rakensivat kupolinmuotoisia lumimajoja eli igluja.[24] Lämpöä saatiin asuntoihin myös lampuissa poltettavasta hyljeöljystä.[25] Kesäisin useimmat eskimoyhteisöt asuivat nahkateltoissa. Sääskiä torjuttiin polttamalla oviaukon vieressä vaivaispajun oksia.[25]
Useimmat eskimoyhteisöt muuttivat vähintään kahdesti vuodessa riistan perässä, jotkin jopa kymmeniä kertoja. Muuttomatkat vaihtelivat parin kilometrin leirinvaihdoista satoihin kilometreihin. Ilmeisesti vain Koillis-Siperian ja jotkin Lounais-Alaskan ja Tyynenmeren eskimot asuivat pysyvillä paikoilla.[26] Muuttomatkalla saattue pystytti peurannahoista tehtyjä telttoja yösijoikseen, joissa saatettiin viipyä huonolla säällä kuukausiakin.[27] Muuttomatkat maitse tehtiin yleensä koiravaljakolla. Eskimoiden koiravaljakon reet olivat 3–4 metriä pitkiä, 80–90 senttimetriä leveitä ja 20–25 senttimetriä korkeita.[28] Vesillä matkaa tehtiin matkaveneillä eli umiakeilla.[29] Kajakkeja käytettiin tavallisesti vain metsästykseen, mutta jos puu ei riittänyt ihmisten ja tavaroiden kuljettamisessa tarvittavien umiakkien rakentamiseen, eskimot sitoivat useita kajakkeja yhteen.[30]
Ravinnon hankkiminen oli eskimoiden asuinseuduilla vaikeaa. Pääravintona olivat nisäkkäät ja kala, joiden pyynti oli vaikeaa jäisessä, tuulisessa ja autiossa maastossa. Merinisäkkäistä eskimot käyttivät ravinnokseen etenkin hylkeitä, mutta myös muun muassa mursuja, merileijonia ja valaita. Merinisäkkäitä metsästettiin kajakista käsin harppuunalla, jossa oli irtoava pää. Sen avulla eläimeen kiinnitettiin nahkaköysi, jossa oli kelluke. Osuman saanut eläin sukelsi kelluketta vetäen, ja metsästäjä odotteli sen nousemista pinnalle hengittämään. Kellukkeen vetämisestä väsynyt hylje ei uskaltanut jäädä pinnalle hengittämään kauaksi aikaa, ja kun se oli lopulta läkähdyksissä, metsästäjä tappoi sen keihäällä. Seuduilla, joilla meri ei koskaan sulanut, metsästettiin hengitysavannoilta, joita koirat pystyivät paikantamaan. Metsästäjä saattoi joutua odottamaan hyljettä avannon äärellä harppuunansa kanssa jopa useita tunteja. Ryhmätyön avulla saatettiin valvoa alueen kaikkia hengitysavantoja. Kesäisin hylkeitä metsästettiin kevätjäiden päältä kierimällä niitä kohti hyljettä matkien. Suurimpia valaita metsästettiin isommalla porukalla. Tyynellämerellä valaanpyynnissä käytettiin myrkkykeihästä.[31] Suurimmat eläimet kuten valaat ja mursut olivat vaarallisia metsästää.[32]
Itäeskimot pyysivät kalaa padoista atraimilla. Lännessä kalaa pyydettiin verkoilla niiden noustessa jokiin.[33]
Maalla eskimot metsästivät etenkin peuroja eli karibuja. Niitä metsästettiin väijymällä niiden vaellusreittien varrella. Usein eläimet johdateltiin aitaukseen, johon ne tapettiin. Muitakin metsästyskeinoja käytettiin tarpeen ja vuodenajan mukaan.[34] Eskimot pyydystivät myös kaikkia muitakin alueen nisäkkäitä jääkarhusta ja myskihärästä maaoravaan. Keväällä ja kesällä pyydystettiin lintuja ja kerättiin niiden munia. Talvisin kiirunat olivat tärkeää ruokaa.[35]
Eskimot säilöivät lihat pakastamisen lisäksi kuivaamalla tai säilömällä ne kivien alle tai maahan. Osa lihasta mädätettiin tarkoituksella.[36] Saaliseläimistä käytettiin lihan lisäksi kaikki muutkin osat.[37]
Eskimot söivät lähes ainoastaan eläimiä. He käyttivät riistan tarkkaan hyväksi ja söivät lihan lisäksi rasvan, sisäelimet ja veren. Suurimman osan lihasta he söivät raakana, yleensä kuivattuna tai jäätyneenä; joskus he keittivät lihan. Joidenkin seutujen kuten Lounais-Alaskan eskimot söivät myös kasvikunnan tuotteita, kuten marjoja, juuria ja merilevää. Eskimoilla ei esiintynyt puutostiloja, mutta he kärsivät joskus lihasta ja kalasta saamistaan loisista. Ruoanpuute johti myös joskus nälkäkuolemiin.[38] Kanadalainen löytöretkeilijä Vilhjalmur Stefansson tutki eskimoiden hiilihydraatitonta ruokavaliota 1900-luvun alussa ja ryhtyi suosittelemaan sitä Yhdysvalloissa havaittuaan itsensä ja inuitien pysyneen sillä täysin terveinä. Stefanssonin mukaan inuitien ruokavalio koostui noin 50-prosenttisesti karibusta, 30-prosenttisesti kalasta, 10-prosenttisesti hylkeestä ja loput sekalaisista riistaeläimistä ja munista.[39]
Eskimot asuivat perinteisesti pienissä ja kaukana toisistaan sijainneissa kylissä, joissa oli tyypillisesti 10–50 asukasta, enimmillään 800. Yhden pienen kylän asukkaat olivat usein kaikki samaa perhettä.[40] Yhden eskimon elinpiiriin kuului enintään 15–40 suurperhettä.[41] Saman kulttuurin jakaneita mutta erillisiä sosiaalisia ja alueellisia ryhmiä tai kansoja eskimoilla oli 1800-luvun alussa luultavasti noin 200. Lännessä kukin yhteisö asutti noin tuhannen neliökilometrin aluetta, mutta idässä yhteisön aluetta saattoi olla jopa 200 000 neliökilometriä. Lännen yhteisöt pitivät yhteyttä muihin kansoihin, mutta jotkin Grönlannin luoteisosien eskimoista luulivat olevansa ainoita ihmisiä maan päällä.[42] Yhteisöt kävivät tavatessaan kauppaa keskenään, mutta yleensä suhtautuminen toisiin heimoihin oli varautunutta tai jopa vihamielistä.[43]
Eskimoiden hedelmällisyys oli alhainen, ja eskimonainen sai tavallisesti vain pari kolme lasta. Tämän on arveltu johtuneen ensinnäkin siitä, että eskimolapsia imetettiin yleensä yli viisivuotiaiksi asti, toisekseen eskimonaisten ajoittaisesta alipainoisuudesta, ja kolmanneksi naisten raskaasta työstä ja vaeltamisesta johtuneista lukuisista varhaisista keskenmenoista. Kun eskimot luopuivat perinteisestä elämäntavastaan 1900-luvulla, syntyvyys räjähti nousuun.[44]
Eskimoperheet olivat suurperheitä, joissa asui yhdessä aikuisia sisaruksia, serkkuja puolisoineen ja ikääntyneitä vanhempia. Joillain miehillä oli kaksi tai kolme vaimoa, ja joskus harvoin naisellakin saattoi olla kaksi aviomiestä. Vanhuksia arvostettiin suuresti ja lapsistakin pidettiin hyvää huolta. Vaikeina aikoina oli tavallista että perheen vanhus jättäytyi oma-aloitteisesti luonnon armoille kuolemaan, jotta hän ei olisi taakka perheelle. Lapsia surmattiin vain äärimmäisten nälänhätien aikana.[45]
Suurperhe asui usein samassa talossa, mutta joskus rakennettiin useita taloja vieri viereen. Perheen miesväki rakensi itselleen joskus erillisen kokoontumisrakennuksen, kashimin. Perheet olivat yleensä itsenäisiä ja omavaraisia: vain puolisoita täytyi hakea muista perheistä. Harvaan asutuilla seuduilla tämä ei aina ollut mahdollista, jolloin turvauduttiin serkusavioliittoihin. Avioliittoseremonioita ei ollut, vaan toinen puoliso yleensä vain muutti toisen perheeseen.[46] Jotkin perheet harjoittivat puolisoiden vaihtamista joksikin aikaa toisen perheen kanssa. Adoptiot olivat myös yleisiä.[47]
Koska perheet olivat suuria ja asuivat tiiviisti yhdessä, jäsenten väliset suhteet olivat vahvoja ja kaikki tunsivat toisensa hyvin. Eskimoyhteisöt olivat yleensä toisiinsa nähden tasa-arvoisia, ja valtasuhteet ilmenivät vain perheiden sisällä. Vanhemmalla jäsenellä oli aina käskyvalta nuorempiin ja miehellä naiseen. Eskimoiden hierarkia ilmeni hienovaraisina vihjailuina: esimerkiksi perheenpään lause ”Meillä on enää vähän hylkeenlihaa” merkitsi käskyä pojalle lähteä hylkeenpyyntiin. Joskus perhe saattoi riitojen seurauksena hajota, jolloin pariskunta muutti erilleen omien sukulaistensa joukkoon.[48]
Miesten ja naisten välillä oli tarkka työjako: miehet vastasivat etenkin suurriistan metsästyksestä, perheen suojelusta, rakentamisesta ja tavaroiden valmistuksesta. Naiset valmistivat ruoan ja tekivät kotityöt, keräilivät kasvikunnan tuotteita sekä tekivät nahkaan ja heinään liittyvät työt. Pienriistaa metsästivät usein sekä miehet että naiset.[49]
Eskimoilla ei ollut lakia eikä minkäänlaisia pakkovallan keinoja järjestyksen ylläpitämiseen. Häiriköt yritettiin aluksi rauhoittaa pilkkalauluilla ja kehotuksilla. Viimeinen rauhanomainen keino oli häirikön hyljeksiminen. Jos joku turvautui väkivaltaan, kuten joskus tapahtui naisia koskevissa riidoissa, seurauksena oli usein kosto. Murhat saattoivat johtaa sukujen välisiin riitoihin, joissa tapettiin vuoron perään toisen perheen jäseniä. Koston kierre katkesi usein kuitenkin syystä tai toisesta ennen kuin se johti sekasortoon.[50] Toisaalta monet eskimoryhmät selvittelivät ihmisten välisiä kiistoja kilpalaulannoilla.[51]
Länsieskimot kävivät toisia eskimoyhteisöjä vastaan usein hävitys- ja murharetkiä ja joskus sotaakin. Idässä yhteisöjen välit olivat rauhanomaiset.[52] Intiaanialueisiin rajoittuvalla alueella eskimot saattoivat joutua taisteluun saman riistan perässä liikkuvien intiaanien kanssa.[53]
Eskimoille maailmankaikkeus oli yhtä suurta kokonaisuutta, jatkumoa. He uskoivat kaikilla esineillä olevan oma luonne sekä sielu tai elinvoima, jonka avulla se vaikutti asioihin.[55] Nimet olivat eskimoille pyhiä, ja vauvastakin tuli ihminen vasta kun se oli nimetty.[56] Eskimot uskoivat jälleensyntymiseen. Kuolema oli eskimoille vain ruumiin irtautumista ihmisen sielusta, nimestä, hengityksestä ja luonteesta, jotka palaisivat joskus. Vastasyntyneet lapset nähtiin vainajien sielujen uudelleensyntyminä, jotka pyrittiin tunnistamaan unien, viimeaikaisten tapahtumien tai vauvan ulkonäön kautta. Vainajat haudattiin tavaroidensa tai niiden kopioiden kanssa.[57] Hautaaminen tapahtui maahan, kivien alle tai lumeen.[58] Aleutit joskus muumioivat vainajansa. Kuoleman jälkeen sielun uskottiin siirtyvän suureen henkimaailmaan. Siellä tärkein henki oli useimmille Ilmanhenki ja muita tärkeitä henkiä olivat Merenhenki sekä Kuunhenki. Yhdessä nämä kolme valvoivat kaikkea eskimoiden elinpiirissä. Eskimot pyrkivät pitämään henget leppeinä ja anteliaina noudattamalla lukemattomia erilaisia tabuja. Nämä tabut saattoivat olla hyvin rajoittavia, joten eskimot keksivät tapoja kiertää niitä joutumatta rikkomaan niitä.[59]
Monenlaisia amuletteja pyrittiin keräämään suojaksi ja metsästysonnen takeeksi. Loitsuihin turvattiin myös usein. Henkimaailman kanssa asioitiin tehokkaimmin šamaanin välityksellä. Šamaanit selvittivät myös erilaisten onnettomuuksien syyt, keksivät niihin parannuskeinot ja takasivat pyyntionnen.[60] Šamaaneilla oli myös tärkeä osa eskimoiden marraskuun loppupuolella alkaneella juhlakaudella. Läntisten eskimoiden tärkein juhla oli joulukuinen rakkojuhla, jossa toimitettiin tärkeitä rituaaleja ja nautittiin juhla-aterioita.[61]
Eskimot lauloivat ja tanssivat usein. Heidän laulunsa oli pingottunutta nenä-ääntä, jota rytmitti erityinen kurkkuääni. Yhteislaulut olivat yleensä yksiäänisiä. Eskimolaulujen sanoitukset käsittelivät monipuolisesti kaikkia eskimoiden elämään liittyviä asioita. Laulut liittyvät usein tansseihin, joita harrastettiin juhlamenoissa, ajanvietteeksi ja toisten viihdyttämiseksi. Suosittuja tansseja olivat satiiriset tai kertomuksia kuvailevat tanssit. Itäeskimot esittivät tanssinsa yleensä yksin rummun kanssa, ja länsieskimot tanssivat ryhmissä. Tansseja oli sekä kiinteäliikkeisiä että vapaamuotoisia. Veneissä esitettiin istumatansseja, joilla aika saatiin kulumaan. Tansseissa käytettiin usein puusta tai nahasta tehtyjä naamareita kuten susinaamioita.[62]
Eskimoiden käsin tehdyt esineet, joita tehtiin usein luusta, olivat hienostuneita ja taidokkaasti tehtyjä. Eskimot käyttivät myös monenlaisia koruja ja tatuointeja.[63]
Eskimoilla oli laaja tarinaperinne, jonka rikkaus perustui osin eskimokielien poikkeukselliseen ilmaisuvoimaan. Yhtä tarinaa saatettiin kertoa useiden pitkien talvi-iltojen ajan, ja tarinoiden aiheiden piiri kattoi samanaikaisesti niin todellisen kuin kuvitellunkin maailman. Tarinoiden kautta eskimot välittivät yhteisönsä perinteitä ja esimerkiksi hylkeenpyyntitaitoa sukupolvelta toiselle.[64] Eskimoilla oli myös monenlaisia pelejä, joilla aikaa saatiin kulumaan majassa talven ja myrskyjen aikana. Kesäisin yksi suosituimmista leikeistä oli ”heittopeitto”, jossa peiton pitelijät singauttivat peiton päällä olevan korkealle ilmaan. Eskimot myös mittelivät toistensa kykyjä erilaisissa urheilukilpailuissa.[65] Itäeskimot huvittelivat myös ryhmäseksillä, mutta länsieskimoilta tätä harrastusta ei tunnettu.[66]
Eskimot veistivät puusta talojen kehikoita ja käyttöesineitä, kuten telttakeppejä, veneenrunkoja, meloja, airoja, rekiä, jousia, nuolia, harppuunan ja keihään varsia sekä niiden heitinpuita, silmien aurinkosuojuksia, naamioita ja lusikoita. Jotkin eskimoyhteisöt tekivät puusta lisäksi muun muassa hattuja ja astioita. Alueilla, missä puuta oli runsaasti, kuten Lounais-Alaskassa, eskimot käyttivät sitä myös ruumisarkkuihin ja hautamuistomerkkeihin. Polttoaineena puuta käytettiin harvoin: sen sijasta käytettiin merinisäkäsöljyä. Jos puuta ei ollut saatavilla, asumuksiin ja tavaroihin käytettiin yleensä luuta. Kivilajeista eskimot käyttivät etenkin piikiveä ja liuskekiveä, joista he tekivät teriä. Länsieskimot valmistivat lamppuja ja patoja savest sekä itäeskimot vuolukivestä.[67]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
