kirjallisuuden laji From Wikipedia, the free encyclopedia
Eroottinen kirjallisuus on kirjallisuuden laji, joka pyrkii kiihottamaan lukijaa tai opettamaan tälle seksitaitoja.[1] Eroottisen kirjallisuuden lajeja ovat kaunokirjallisuus, muistelmat sekä ohjeet ja käsikirjat. Eroottista kaunokirjallisuutta esiintyy niin romaanien, novellien kuin runojenkin muodossa. Eroottiseen kirjallisuuteen on kohdistunut sensuuria ja sen julkaisemista on rajoitettu.
Vanhin säilynyt eroottinen kohtaus kirjallisuudessa saattaa olla Gilgameš-eepoksesta yli 4 000 vuoden takaa, mutta suullisten eroottisten tarinoiden historia ulottuu sitäkin vanhemmalle ajalle. Kiinan eroottisen kirjallisuuden historia ulottuu ainakin 500-luvulle eaa. Vanhan testamentin eroottinen Laulujen laulu tallennettiin 400-luvulla eaa.[2]
Antiikin Kreikassa erotiikka oli yksi aihe muiden rinnalla kaikessa taiteessa, ja nuorten rakastavaisten elämästä kertovat aiheet olivat yleisiä. Naisrunoilija Sapfon runous käsitteli naisten välistä rakkautta.[2] Myös antiikin Roomassa kirjoitettiin eroottista kirjallisuutta, kuten Ovidiuksen opettavainen Rakastamisen taito (n. 1 eaa./jaa)[3] ja Apuleiuksen Kultainen aasi (170 jaa.)[2].
Kamasutra, intialainen rakastamisen ja viettelyn taidon opas, kirjoitettiin kokoon vanhemmista lähteistä noin vuonna 300.[4] Intiasta noin 2 000 vuotta sitten lähtenyt ja Persian ja Arabian kautta 1700-luvulla länteen saapunut tarinakokoelma Tuhat ja yksi yötä sisältää myös useita eroottisia tarinoita, joita tosin ei useinkaan ole otettu mukaan nykyajan laitoksiin.[5]
Keskiaika oli eroottisessa kirjallisuudessa vapaamielisyyden aikaa. Englantilainen Geoffrey Chaucer kirjoitti Canterburyn tarinoita (n. 1370) ja italialainen Giovanni Boccaccio eroottisia tarinoita sisältävän novellikokoelmansa Decamerone (n. 1350), jonka rakenteelle monet myöhemmät eroottiset romaanit pohjautuivat.[6]
Arabišeikki Nefzawi kirjoitti noin vuonna 1410 rakastelun oppaansa Tuoksuva puutarha, jossa hän ylisti Jumalaa naisen luomisesta ja antoi ohjeita muun muassa esileikkiin.[7] Kiinan eroottisen kirjallisuuden tunnetuin teos Jinpingmei kirjoitettiin 1500-luvulla Ming-dynastian aikana. Romaani kertoo varakkaasta elostelijasta Hsi Menistä ja hänen vaimoistaan. Kirja oli ilmestymisaikoinaan suosittu ja hyväksytty, mutta se kiellettiin Kiinassa 1700-luvulla kahdeksi vuosisadaksi.[8]
Daniel Defoe kirjoitti vuonna 1722 prostituoidun elämäntarinan Moll Flanders ja John Cleland kirjoitti vuonna 1749 samasta aiheesta romaanin Fanny Hill, josta tuli suurmenestys, vaikka orgioita kuvaava kirja olikin pitkään kielletty[9]. Kuten Fanny Hill, myös Choderlos de Laclos'n teemoiltaan ajaton eroottinen romaani Vaarallisia suhteita (1782) on poikinut useita nykyajan elokuva- ja televisioversioita[10].
Ranskalainen markiisi de Sade antoi nimensä sadismille pääteoksensa Justine (1791) myötä. Vankilassa kirjoitettu ja nimettömänä ilmestynyt teos on täynnä väkivaltaisen seksuaalisuuden kuvauksia, ja siitä tuli valtavan suosittu. Kirjaa voi pitää myös yhteiskuntakritiikkinä, samoin kuin markiisin muitakin teoksia, kuten Sodoman 120 päivää.[11]
Italialainen Giacomo Casanova julkaisi lennokkaat muistelmansa 1820-luvulla, ja hänen nimensä on sittemmin merkinnyt vastustamatonta naissankaria.[12] Ranskalainen Honoré de Balzac kirjoitti 1830-luvulla hillitysti eroottisen veijaritarinakokoelman Leikkisiä tarinoita. Gustave Droz kirjoitti sensuellisti naisten välisestä rakkaudesta kertovan Ystävättäret (1868).[13] Leopold von Sacher-Masoch antoi nimen masokismille kirjallaan Venus turkiksissa (1869), joka käsittelee etenkin ruoskintaa ja turkisfetissiä.[14]
Viktoriaanisen ajan Britanniassa seksistä tuli tabu, ja eroottinen kirjallisuus kärsi sensuurin tiukentumisesta. Tämän seurauksena brittiläinen eroottinen kirjallisuus toisaalta muuttui mannermaista kirjallisuutta suorasukaisemmaksi, sillä kiellettyjen kirjojen sisältö oli kaiken kontrollin ulkopuolella.[15] Englannissa kirjoitettiin 1800-luvulla erityisesti miesten eroottisia elämäkertoja, kuten Amsterdamissa julkaistu anonyymin kirjoittama Salainen elämäni (1888–1894).[16] Oscar Wilde joutui vaikeuksiin viimeistään suorasukaisesti homoseksuaalisuutta kuvaavan Telenyn (1893) takia, vaikka ei olekaan varmaa, kirjoittiko Wilde kirjan itse vai toimittiko sen.[15]
Irlantilaissyntyinen Frank Harris kuvaili omassa elämäkerrassaan Elämäni ja rakkauteni (1920-luku) seksiseikkailujaan viktoriaanisen ajan Englannissa.[17] Insesti ja pedofilia saapuivat eroottiseen kirjallisuuteen itävaltalaisessa romaanissa Wieniläisen ilotytön tarina (1906) — anonyymissa, oletettavasti Felix Saltenin kirjoittamassa teoksessa[18] —, jossa kuvataan hyvin nuoren ja äidittömäksi jääneen tytön ajautumista prostituoiduksi 1860-luvulla.[19]
Moderni kirjallisuus syntyi 1900-luvun alussa, ja sen myötä tabut murtuivat myös eroottisessa kirjallisuudessa niin, että arvostetutkin kirjailijat saivat avoimesti kirjoittaa pornografista kirjallisuutta.[20] Ranskalainen kansalliskirjailija Guillaume Apollinaire kirjoitti karnevalistisen ja groteskin, parodiaksikin katsotun Hirveän Hospodarin (1907) ja hillitymmän Don Juanin urotyöt (1907).[21] Pierre Louÿsin Afrodite (1896) oli aikansa myydyin kirja Ranskassa[22]. Englantilaisen D. H. Lawrencen Lady Chatterleyn rakastaja (1928) joutui kotimaassaan vielä sensuurin hampaisiin, ja se julkaistiin Englannissa ja käännettiin suomeksi vasta 1960-luvulla[23].
Jean Genet'n Querelle de Brest (1947) oli nihilistinen miesprostituoidun ja pikkurikollisen homoseksuaalinen kuvaus.[24] Yhdysvaltalainen Henry Miller kuvasi rehellisesti miehen ajatuksenjuoksua 1930-luvulta 1950-luvulle ja toi seksin arkipäiväiseksi osaksi kirjallisuutta[25]. Vladimir Nabokovin Lolita (1955) herättää yhä huomiota kuvauksellaan aikuisen miehen ihastuksesta lapseen, vaikka kirjassa ei seksikohtauksia olekaan[26].
Seksuaalinen vallankumous 1960–1970-luvulla vapautti eroottisen kirjallisuuden lopullisesti, ja ennen kielletyt kirjat saatettiin vihdoin julkaista niin länsimaissa kuin Suomessakin.[27] Suomessa myydyt vahvasti seksuaalissävytteiset tai itse yhdyntää kuvaavat kirjat painettiin aluksi Ruotsissa ja myytiin Suomessa tiskin alta asiakkaille[28]. Naiskirjailijat kuten Erica Jong, Pauline Réage, Anaïs Nin, Violette Leduc ja Suomessa Eeva Kilpi toivat naisnäkökulman miesten ennen kokonaan hallitsemaan eroottiseen kaunokirjallisuuteen. Miehen ja naisen seksuaalisuutta käsittelevät raportit ja lukijoiden omat seksuaalikokemuskokoelmat, kuten Kinsey- ja Hite-raportit sekä Nancy Fridayn Salainen puutarha, arkipäiväistivät ihmisten seksifantasioita ja hälvensivät outouden pelkoa.[27]
Yksi ajan tunnetuimmista eroottisista romaaneista oli Emmanuelle Arsanin (tai yleisen käsityksen mukaan hänen diplomaattiaviomiehensä Louis-Jacques Rollet-Andrianen[29]) kirjoittama, naisen seksuaalista vapautumista kuvaava Emmanuelle (1959). Kirjan nosti tunnetuksi erityisesti siitä tehty elokuva Emmanuelle, joka herätti myös paljon kritiikkiä seksikohtaustensa takia, jotka vaikuttivat paikoitellen väkisinmakaamisilta.[30]
1900-luvun lopun tunnetuimpia eroottisia romaaneja ovat muun muassa fetisistinen Crash (J. G. Ballard, 1973), Eroottisia tarinoita (Alberto Moravia, 1983), Vox (Nicholson Barker, 1992) ja Pimpit (Juan Manuel de Prada, 1994).[31]
Eräänä eroottisen kirjallisuuden alalajina ovat olleet pehmytkantiset taskukirjat, joissa saattoi olla myös kuvitusta. Näitä kirjoja kutsutaan seksipokkareiksi. Monet nykyään arvostetut kirjailijat ovat tehneet seksikirjoja salanimellä, muun muassa Lawrence Block, Marion Zimmer Bradley, Robert Silverberg ja Donald Westlake.[28] Seksipokkarien kultakausi oli 1950-luvulta 1980-luvun alkuun, kunnes neliväriset miestenlehdet ja videot syrjäyttivät ne.[32]
2000-luvulla erotiikka on tullut osaksi fiktiota niin, että eroottisten kohtausten puuttuminen voi herättää jopa huomiota. Tabuja ei kirjallisuudessa enää juuri ole, ja lukijan hätkähdyttäminen on vaikeaa.[33] 2000-luvun tunnetuimpia eroottisia romaaneja ovat esimerkiksi Catherine M:n seksuaalielämä (Catherine Millet, 2002)[34] ja Fifty Shades of Grey (E. L. James, 2011).[35]
Elias Lönnrot keräsi 1800-luvulla muiden runojen ohella paljon myös siekailemattomia seksirunoja, joita ei kuitenkaan julkaistu ennen kuin vuonna 1997 Suomen kansan vanhat runot -sarjan 15. osassa. 1900-luvulla rehevä sanankäyttö jatkui etenkin kupleteissa ja revyyssä, ja vuosisadan loppupuolen merkittävin tradition jatkaja on ollut etenkin Juha "Watt" Vainio pornolauluillaan.[36]
Johannes Linnankosken donjuanistinen, verhotun eroottinen Laulu tulipunaisesta kukasta (1905) oli Suomen myydyin romaani 40 vuoden ajan[37]. 1910-luvulta lähtien Minerva Kustannus alkoi julkaista Suomessa eroottista kirjallisuutta eroottisissa kansissa[38]. Norjalainen Laulu punaisesta rubiinista (Agnar Mykle, 1956) aiheutti Suomessa oikeudenkäynnin, jonka seurauksena "epäsiveellisen" kirjan 5000 kappaleen suomenkielinen painos poltettiin vuonna 1959.[39]
Vuonna 1965 Suomessa julkaistiin kokoelma Rakastaa, jossa on useiden suomalaisten kirjailijoiden eroottisia tarinoita[40].
Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä (1981) oli ensimmäisiä suomalaisia seksuaalisesti aktiivisen naisen kuvauksia. Kaurasen jälkeen muutkin suomalaiset naiskirjailijat ovat kirjoittaneet avoimesti seksistä.[41] Pentti Holapan homoeroottinen romaani Ystävän muotokuva (1998) sai kirjallisuuden Finlandia-palkinnon.
Suomen menestynein eroottinen ruonoilija 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa oli Tommy Tabermann.[42]
Eroottisia haikumittaisia runoja on julkaissut Stella Kaarna runokokoelmassaan Vain yksi ilta.[43] Fantasiakirjailijoista Juha Jyrkäs kirjoittaa eroottisia kalevalamittaisia runoja.[44]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
