Gaius Aurelius Valerius Diocletianus (noin vuonna 230 – 3. joulukuuta 313) oli Rooman keisarina 20. marraskuuta 284 – 1. toukokuuta 305. Hän syntyi Illyriassa vapautetun orjan poikana nimellä Diokles (kreik. Διοκλής). Keisarina Diocletianus vakautti Rooman oloja ja hänen kautenaan saatiin epävakaa 200-luvun kriisi loppumaan. Diocletianus uudisti muun muassa verotusta ja yritti pysäyttää rahan arvon alenemisen. Hän uudisti armeijan, ja maan turvallisuus lisääntyikin niin, etteivät Rooman valtakuntaa uhanneet barbaarien invaasiot eivätkä sisäiset kapinat.[1]
| Diocletianus | |
|---|---|
_-_Foto_G._Dall'Orto_28-5-2006.jpg) Diocletianusta esittävän patsaan pää Istanbulin arkeologisessa museossa. | |
| Rooman keisari | |
| Valtakausi | 20. marraskuuta 284 – 1. toukokuuta 305 |
| Edeltäjä | Carinus |
| Seuraaja | Galerius ja Constantius I Chlorus |
| Syntynyt |
noin 230[1] tai 245[2] Salona |
| Kuollut |
3. joulukuuta 313 (67 vuotta) Salona |
| Puoliso | Prisca |
| Lapset | Galeria Valeria |
Diocletianus uudisti Rooman ylimmän vallan perustamalla tetrarkian, jossa neljä keisaria jakoi valtakunnan keskenään. Maa jaettiin läntiseen ja itäiseen osaan, joita kumpaakin hallitsi augustus-nimeä käyttänyt vanhempi keisari. Diocletianus valitsi hallitsijakumppanikseen ja Länsi-Rooman augustukseksi Maximianuksen. Itse hän hallitsi valtion itäosaa Dalmatian Salonaan rakennuttamastaan Diocletianuksen palatsista käsin. Kummallekin augustukselle nimitettiin nuorempi apukeisari caesar, jonka oli myös tarkoitus olla kruununperillinen. Diocletianuksen aikana keisarinvalta muuttui absoluuttiseksi yksinvallaksi, ja Rooman senaatti menetti painoarvoaan.[1][2]
Diocletianuksen aikana vainottiin kristittyjä, koska keisari halusi itse olla Dominus et Deus (Herra ja Jumala).[1] Vuodesta 299 eteenpäin Diocletianus sääti lakeja, jotka rajasivat kristityt pois valtion viroista. Vuonna 304 säädetty laki pakotti kristityt uhraamaan roomalaisille jumalille. Kieltäytyjiä vangittiin ja joissakin tapauksissa heitä kidutettiin ja teloitettiin.
Nuoruus
Nousu valtaan
Diocletianus syntyi Dalmatian rannikolla. Hänen alkuperäinen nimensä oli kreikkalaisperäinen Diokles, jonka hän keisariksi päästyään vaihtoi latinalaisemmaksi "Diocletianukseksi".[1] Diocletianuksen vaimo Prisca oli luultavasti kristitty tai ainakin hän sympatisoi kristittyjä. Prisca ja Diocletianus saivat yhden tyttären, Galeria Valerian, joka meni naimisiin Galeriuksen kanssa.[3]
Diocletianus nousi armeijan riveissä aina Moesian duxiksi. Hänen tehtäviinsä kuului Tonavan alajuoksun suojaaminen barbaarien hyökkäyksiltä.[3]
Vastustajat
Vuonna 282 Ylä-Tonavan armeija julisti pretoriaanikaartin prefektin Caruksen uudeksi keisariksi. Diocletianus pääsi pian uuden keisarin suosioon ja hänet valittiin vuoden 283 konsuliksi. Diocletianus ylennettiin myös keisarillisen henkivartioston ratsuväen komentajaksi (comes domesticorum). Vuonna 283 Carus nimitti poikansa Carinuksen augustukseksi ja jätti tämän Roomaan samalla kun itse suuntasi sotaretkelle sassanideja vastaan poikansa Numerianuksen ja Diocletianuksen kanssa. Carus kuoli kuitenkin yllättäen saavutettuaan voiton sassanideja vastaan. Armeija julisti Caruksen pojan Numerianuksen augustukseksi, mutta tämäkin kuoli yllättäen vuonna 284. Tämän jälkeen armeija julisti Diocletianuksen keisariksi, vaikka Caruksen toinen poika Carinus olikin vielä elossa. Diocletianus varmisti asemansa kukistamalla Carinuksen Moesiassa.[3][1]
Valtakunnan johdon järjestelyt
Diocletianuksen aikana keisarinvalta muuttui muodollisesti absoluuttiseksi yksinvallaksi. Alamaisten oli heittäydyttävä maahan itämaiseen tapaan keisarin edessä (proskynesis eli kunnioitus).[1]
Diocletianuksen mielestä Rooman valtakunnan johtaminen kävi yhdelle miehelle mahdottomaksi. Hän adoptoi illyrialaisen Maximianuksen ja nimitti tämän caesariksi. Maximianus sai hallittavakseen valtakunnan länsiosan ja Illyrian länsipuolisen rajan puolustamisen. Diocletianus otti omalle vastuulleen vaarallisemman itärajan. Diocletianus loi myös itselleen ja Maximianukselle jumalalliset taustat. Maximianuksen esi-isäksi hän teki Herakleen ja omaksi itsensä pääjumala Juppiterin. Vuonna 286 Diocletianus nimitti Maximianuksen augustukseksi eli samanarvoiseksi itsensä rinnalle. Kummallakin keisarilla oli omat hovinsa, armeijansa ja byrokratiansa. Kummallakin oli myös oma pretoriaaniprefekti, joka toimi heidän lähimpänä apulaisenaan.[4]
Seuraavan vuoden aikana Diocletianus vahvisti Itä-Rooman rajoja. Hän rekrytoi lisää sotilaita ja työnsi hyökkäävät sarmaatit kahden sotaretken aikana Tonavan pohjoispuolelle. Vuonna 287 hän solmi rauhan sassanidien kanssa. Rauhan myötä Armeniasta tuli Rooman alainen. Mesopotamian rajalle Diocletianus rakennutti linnoituksia. Omaksi pääkaupungikseen Diocletianus valitsi Nikomedeian, joka sijaitsi Vähän-Aasian rannikolla, puolivälissä Tonavan ja Persian levottomilta rajaseuduilta. Vaikka Diocletianus olikin etupäässä Itä-Rooman hallitsija, sekaantui hän usein lännen asioihin. Hän neuvotteli virkaveljensä kanssa Illyrian ja Italian rajalla kahteen eri kertaan.[4]
Uudistukset
Verouudistus
Armeijan rahoittamiseksi Diocletianus alkoi uudistaa verotusta. Hän aikoi laajentaa armeijaa erityisesti valtakunnan länsiosassa, johon oli sijoitettu vain yksitoista Rooman 34 legioonasta. Uusi yhtenäisempi verotus tuli voimaan niin Itä-- kun Länsi-Roomassakin. Tähän asti veroja oli kerätty valtakunnan alueella monella eri tavalla. Koska inflaatio oli alentanut verojen rahallista arvoa miltei olemattomiin, piti veroja kerätä erilaisina tuotteina.[6]
Diocletianuksen uudessa järjestelmässä verotettava omaisuus laskettiin kahden uuden yksikön mukaan. Caput (kirjaimellisesti "pää") vastasi määrätyn kokoista omaisuutta, joka oli paljon suurempi kuin tavallisen veronmaksajan omaisuus. Toinen yksikkö oli iugum (kirjaimellisesti "taakka"), joka vastasi määrätyn kokoista hyvää viljelysmaata. Iugum oli ilmeisesti tarkoitettu maksettavaksi viljana ja caput rahana. Valtion tarpeiden mukaan Egyptissä, joka tuotti paljon viljaa, maksettiin suhteellisesti enemmän veroista viljana. Kunkin kaupungin ja kylän oli saatava kokoon tietty määrä veroja.[6] Uudistus ei onnistunut kovin hyvin, sillä kaupunkien ja kylien yhteisvastuu veroista sitoi ihmiset paikoilleen. Veronkantajat olivat kyllä tehokkaita mutta armottomia, joten kokonaiset maaseutualueet vajosivat eräänlaiseen maaorjuuteen.[1]
Diocletianuksen edikti
Diocletianus pyrki korjaamaan valtakunnan katastrofaalista taloustilannetta veronkorotuksilla sekä taistelemalla inflaatiota vastaan. Hän pyrki palauttamaan luottamuksen rahaan lisäämällä sen hopeapitoisuutta. Hintojen nousu pyrittiin estämään maksimihintajärjestelmällä. Tämä toimeenpantiin vuonna 301 annetulla ukaasilla Edictum de pretiis rerum venalium eli niin sanotulla Diocletianuksen ediktillä. Siinä lueteltiin enimmäishinnat tuotteille ja palveluille. Määräyksen rikkomisesta säädettiin kuolemanrangaistus. Tätä pidetään historian ensimmäisenä yrityksenä säädellä talouselämän toimintaa. Järjestelmä kuitenkin epäonnistui, sillä koska valtio ei voinut ottaa tuotantoa valtaansa, tavara ja palvelut vain katosivat markkinoilta.[1]
Pian valtaan pääsemisensä jälkeen Diocletianus oli alkanut tuottaa uusia kultarahoja eli soliduksia, mutta näitä ei koskaan tuotettu tarpeeksi. Vuonna 293 alettiin lyödä uusia rahoja puhtaasta hopeasta ja suuria määriä kuparirahoja, joissa oli pieni määrä hopeaa sekä puhtaita kuparirahoja. Verotuksen tehostamiseksi toimitettiin väestönlaskenta eli census noin vuosina 293–296.[7]
Diocletianuksen yritykset rahatalouden elvyttämiseen eivät onnistuneet, koska rahapolitiikan periaatteita ei tuolloin tunnettu. Diocletianus ja hänen neuvonantajansa käsittivät kyllä, että kolikoiden hopeapitoisuuden tulee olla aikaisempaa suurempi. Inflaatio sai kuitenkin vauhtia siitä, että kolikoiden määrä lisääntyi. Diocletianus ei tiennyt, että rahan itseisarvo ei määrää tuotteiden hintaa, vaan kolikoiden määrä taloudessa. Inflaatio olisi todennäköisesti ollut paljon alhaisempi, jos huonolaatuiset kolikot olisi saatu pois kierrosta.[8]
Tetrarkia
- Pääartikkeli: Tetrarkia
1. maaliskuuta 293 Diocletianus jatkoi uudistuksiaan ja loi järjestelmän, jota kutsutaan tetrarkiaksi, koska siinä oli yhteensä neljä keisaria. Kummallekin augustukselle nimitettiin oma apukeisari, jonka titteliksi tuli caesar. Diocletianus valitsi apukeisarikseen entisen pretoriaaniprefektinsä Galeriuksen, joka hänkin oli illyrialainen. Galerius sai aluksi vastuulleen Syyrian ja Egyptin puolustamisen persialaisia vastaan. Maximianuksen nuoremmaksi kumppaniksi nimitettiin Konstantinus Suuren isä Constantius, joka sai hallittavakseen Gallian ja Britannian. Kummatkin augustukset adoptoivat myös apukeisarinsa ja tekivät heistä kruununperillisensä. Galerius erosi vaimostaan ja meni naimisiin Diocletianuksen tyttären Valerian kanssa. Constantius oli jo aikaisemmin nainut Maximianuksen tytärpuolen Theodoran ja eronnut entisestä vaimostaan Helenasta.[9] Kummallakin caesarilla oli oma hovinsa ja virkamiehensä, mutta heillä ei ollut omaa pretoriaaniprefektiänsä.[10] Tämä kasvatti valtakunnan byrokratiaa entisestään.
Hallintouudistus
Caesarien nimityksen aikoihin Diocletianus uudisti myös provinssien hallintoa. Aluksi hän muodosti valtakunnan noin 50 provinssista sata pienempää provinssia. Yli puolet näistä provinsseista sijaitsi valtakunnan itäosassa. Provinssien kuvernöörit, jotka olivat aikaisemmin voineet komentaa alueillaan olleita joukkoja, saivat hoitaa vain siviilihallintoa. Lisäksi valtakunta jaettiin kahteentoista diokeesiin (m.kreik. dioikesis), joiden johtajaksi tuli vicarius. Valtakunnan byrokratia kasvoi näin entuudestaan noin kolminkertaiseksi. Arvioiden mukaan virkamiesten määrä oli uudistusten jälkeen noin 30 000, mikä oli noin kaksinkertainen määrä entiseen verrattuna.[11]
Myös armeijaa laajennettiin. Vuonna 285 sotilaita oli arviolta 390 000. Uudistusten jälkeen armeijan koko paisui käsittämään noin 581 000 miestä. Suurin osa tästä kasvusta tapahtui lännessä. Myös laivastoa varustettiin. Valtakunnan rajoilla olevia joukkoja johtamaan Diocletianus nimitti duxeja, joiden vastuualue saattoi käsittää useita provinsseja. Duxien joukot käsittivät sekä jalkaväkeä että ratsuväkeä ja niiden määrä saattoi vaihdella parista tuhannesta yli 20 000 mieheen. Keisari saattoi milloin vain määrätä duxien joukot luokseen. Tavallisesti keisarilla oli mukanaan vain pienempi valiojoukko.[12]
Levottomuudet
Persian sota ja Egyptin kapina
Caesarien nimityksen jälkeiset vuodet Diocletianus vietti Balkanilla Tonavan puolustuksen parissa. Samalla Diocletianuksen caesar Galerius kukisti Egyptissä puhjenneen kapinan ja kukisti Etelä-Egyptiin tunkeutuneita hyökkääjiä. Persian uusi kuningas Narseh valmisteli myös sotaa ja vuoden 296 lopulla hän hyökkäsi Armeniaan. Vuoden 297 alussa Diocletianus saapui auttamaan Galeriusta, joka hyökkäsi persialaisia vastaan Armeniassa. Narsehin joukot kukistivat kuitenkin Galeriuksen, joka joutui pakenemaan. Samoihin aikoihin puhkesi Egyptissä entistä vakavampi kapina, kun eräs Aurelius Achilleus julistautui keisariksi.[4] Diocletianus jätti caesarinsa huolehtimaan persialaisista ja matkusti itse Egyptiin. Galerius haki Balkanilta lisäjoukkoja, joiden avulla hän murskasi Narsehin joukot ja sai vangittua kuninkaan perheen. Narseh pääsi itse pakenemaan. Galerius jatkoi voittoaan hyökkäämällä Mesopotamiaan.[4]
Samalla Diocletianus sai pian kapinan Egyptissä kukistettua, mutta Aleksandria piti pintansa aina vuoden 298 maaliskuuhun asti. Vuonna 299 persialaiset suostuivat rauhantekoon. Uuden rauhansopimuksen mukaan Armeniasta ja Iberiasta tuli Rooman klienttejä. Samalla Persia luovutti Roomalle ja Armenialle alueita. Persialta saadut alueet, vaikkakin vaivaiset, olivat valtakunnan ainoat valloitukset vuosisataan. Rooman itäraja oli tämän jälkeen rauhallinen monen vuoden ajan. Samaan aikaan Persian sota aikana Constantius oli kukistanut Britanniassa puhjenneen kapinan ja Maximianus oli murskannut erään kapinan Afrikassa. Diocletianus lähetti tämän jälkeen Galeriuksen Balkanille ja otti Anatolian, Syyrian ja Egyptin omaan johtoonsa. Galerius sai hallittavakseen Pannonian, Moesian ja Traakian diokeesit. Diocletianuksen pääkaupunkina pysyi hänen suosikkikaupunkinsa Nikomedeia.[4]
Kristittyjen vainot
Diocletianus arvosti suuresti vanhaa roomalaista uskontoa eikä ottanut osaa uudempiin kultteihin, joita valtakunnassa tuohon aikaan oli liikkeellä. Vuonna 299 Diocletianus ja Galerius olivat yhdessä uhraamassa jumalille, kun uhrieläinten elimet eivät osoittaneet odotettuja merkkejä. Papit syyttivät tästä keisarien hovissa olleita kristittyjä, jotka olivat turmelleet uhrieläimet tekemällä ristinmerkin. Diocletianus määräsi heti kaikki hovinsa ja armeijansa jäsenet uhraamaan jumalille tai eroamaan viroistaan. Suuri osa kristityistä virkamiehistä ja upseereista jätti tehtävänsä.[13][1]
Diocletianusta vaivasi kristittyjen kannatuksen leviäminen. Tässä häneen vaikuttivat myös Galeriuksen kristittyjen vastaiset mielipiteet. Diocletianus pyrki myös yhtenäistämään valtakuntaa valtionuskontoa uudistamalla. Kun kristityt tuomitsivat vanhat jumalat, oli hänen vaikea olla toimimatta. Pyydettyään neuvoa Galeriukselta, muilta korkea-arvoisilta virkamiehiltä ja Apollonin oraakkelilta vuonna 303 määräsi Diocletianus kristittyjen Nikomedeian katedraalin purettavaksi. Diocletianus määräsi kristittyjen kirkot tuhottaviksi, heidän pyhät kirjansa poltettavaksi ja kristittyjen erottamisen valtion viroista ja armeijasta. Vaikka edikti olikin pätevä koko valtakunnassa, noudatettiin sitä pääasiassa vain Palestiinassa ja Egyptissä. Constantiuksen hallitsemalla pohjoisella alueella sitä ei käytetty juuri lainkaan ja Maximianuksen alueellakin vain hyvin vähän.[14]
Kun Diocletianuksen palatsi Nikomedeiassa paloi, oli hänen helppo uskoa niitä, jotka syyttivät kristittyjä teosta. Syytetyt kristityt teloitettiin ja keisari määräsi kaikki kristityt papit vangittaviksi. Vuonna 304 Diocletianus ja Galerius säätivät lakeja, joiden tarkoitus oli pakottaa kaikki, juutalaisia lukuun ottamatta, uhraamaan vanhoille pakanallisille jumalille. Monet kristityt kieltäytyivät osallistumasta ja heidät vangittiin. Kristittyjä kidutettiin ja monia tapettiin. Monet kristityt pystyivät kuitenkin karttamaan vainot, ja keisarien määräämä pakollinen uhraustoimitus oli jopa pakanoiden keskuudessa epäsuosittu. Suurin osa valtakunnan asukkaista oli jo tottunut kristittyihin ja heitä kunnioitettiin. Todellisuudessa vainot vahvistivat kirkkoa entisestään.[14] Diocletianuksen ajan vainot olivat julmimmat, mitä kristityt joutuivat antiikin aikana kokemaan. Arviot kuolonuhrien määrästä ovat vaihdelleet kymmenien ja satojen tuhansien välillä. Vainot lakkasivat vasta vuonna 313, kun keisari Konstantinus julisti joukon asetuksia, jotka takasivat uskonrauhan valtakunnassa.[15]
Diocletianuksen rakennushankkeet
Diocletianus antoi rakennuttaa Roomaan uuden kylpylän. Se valmistui noin vuonna 306. Nämä Diocletianuksen kylpylät olivat alaltaan yli 14 hehtaaria ja niihin on arvioitu mahtuneen kerrallaan peräti 3 000 kylpijää.[16] Kylpemisen ohella tiloissa käytiin myös hierottavana tai urheilemassa. Kylpylöiden yhteydessä oli myös kirjastoja. Kylpylärakennuksen osia on säilynyt nykypäivään, koska niitä käytettiin keskiajan alussa kirkkojen rakentamiseen.[17]
Diocletianus rakennutti myös valtavan palatsikompleksin Dalmatiaan, Salonan lähettyville. Myöhemmin palatsin ympärille muodostui Splitin kaupunki. Diocletianuksen palatsi on yksi Unescon maailmanperintöluettelon kohteista.[18]
Arvonimet
Diocletianus otti itselleen useita arvonimiä eri sotaretkien yhteydessä. Vuonna 285 hän omaksui arvonimet Germanicus Maximus – hän otti saman arvonimen vuosina 287 (kahdesti), 288, 293 ja 301 – ja Sarmaticus Maximus (samoin vuosina 289, 294 ja 300). Vuonna 295 ja uudelleen vuonna 298 hän otti arvonimen Persicus Maximus ja vuonna 297 arvonimet Britannicus Maximus ja Carpicus Maximus. Vuonna 298 hän otti vielä arvonimet Armenicus Maximus, Medicus Maximus ja Adiabenicus Maximus.[19]
Virasta luopuminen
Vuonna 304 Diocletianus kävi Roomassa juhlimassa kahdettakymmenettä hallitusvuottaan. Paluumatkalla hän sairastui vakavasti ja aina vuoden 305 alkuun asti Galerius oli Itä-Rooman todellinen johtaja. Diocletianus alkoi sairautensa aikana suunnitella eroamista virastaan. Hänellä oli pätevä seuraaja ja valtakunnan tila ei ollut pitkään aikaan ollut yhtä hyvä. Diocletianus päätti myös, että Maximianuksen olisi myös erottava samaan aikaan kuin hänen itsensä. 1. toukokuuta 305 Diocletianus ja Maximianus erosivat viroistaan, jonka jälkeen Galerius ja Constantius nousivat uusiksi augustuksiksi. Ilmeisesti Galeriuksella oli suuri vaikutusvalta Diocletianukseen, koska uudet caesarit olivat kummatkin tämän lähipiiristä. Lännen apukeisariksi valittiin Severus, joka oli Galeriuksen ystävä ja ehkä myös tämän pretoriaaniprefekti. Idän caesariksi nousi puolestaan Galeriuksen veljenpoika Maximinus Daia.[20]
Diocletianus asettui asumaan palatsiinsa lähellä nykyistä Splitiä (lat. Spalato), Kroatiassa.[21]
Vuonna 306 Maximianus julistautui taas keisariksi, tällä kertaa poikansa Maxentiuksen kanssa. Diocletianuksen vastaus levottomalle Maximianukselle, joka halusi hänen jälleen pukeutuvan keisarilliseen purppuraan, on kuuluisa. Hän torjui tarjouksen myötätuntoisesti hymyillen ja huomautti, että jos Maximianus näkisi ne kaalinkerät, jotka hän omin käsin oli kasvattanut, ei tämä tulisi tekemään tällaisia tarjouksia tulevaisuudessa.[22]
Yksi Diocletianuksen poikkeuksellisimmista saavutuksista keisarina oli se, että hän kuoli luonnollisesti, turvassa palatsissaan, toisin kuin monet muut keisarit myöhäis-Rooman aikakautena. Diocletianus haudattiin palatsinsa alueella sijaitsevaan mausoleumiin, joka nykyisin toimii kirkkona.[23]
Pitkäaikaisia vaikutuksia
Diocletianuksen uudistuksilla oli vaikutusta sekä ihmisten arkielämään että seuraavien vuosisatojen vallankäyttöön. Koska Diocletianus rajoitti ihmisten muuttamista pois kotiseudultaan, alkoivat monet ammatit periytyä isältä pojalle. Tämä käytäntö jatkui läpi koko keskiajan. Monet maanviljelijät taas köyhtyivät ja joutuivat maattomiksi vuokraviljelijöiksi, mikä johti lopulta keskiajalla maaorjuuteen. Sen sijaan armeijoiden päälliköiden yhteiskunnallinen asema parani niin että heistä muodostui keskiajalla aatelisto.[24]
Katso myös
- Diokletiaaninen ajanlasku – koptilaisen kirkon luoma kalenterijärjestelmä.
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
