yksi Uuden testamentin kirjoista From Wikipedia, the free encyclopedia
Apostolien teot (m.kreik. Πράξεις τῶν ἀποστόλων, Prakseis tōn apostolōn; lat. Acta apostolorum) on Uuden testamentin kirja, joka tekee historiallista selvitystä evankeliumien jälkeisistä tapahtumista. Se kertoo, kuinka alkuseurakunta syntyi ja alkoi levitä Rooman valtakunnan alueella apostolien toiminnan tuloksena. Apostolien tekoja voidaan siis pitää ensimmäisenä kirkkohistoriana. Kirjan kirjoittajana pidetään evankelista Luukasta, joka kirjoitti myös Evankeliumin Luukkaan mukaan.
| Apostolien teot | |
|---|---|
| Πράξεις τῶν ἀποστόλων | |
| Raamattu Uusi testamentti |
|
![Thumb](#/media/Tiedosto:English_-_Decorated_Initial_"P"_-_Walters_W18107V_-_Open_Reverse.jpg) Apostolien tekojen alku keskiaikaisessa käsikirjoituksessa, n. 1130–1140. |
|
| Synty | |
| Kirjoittaja (perint.) | Luukas |
| Kirjoituspaikka | Kesarea ja Rooma[1] |
| Ajoitus | n. 75-80 jaa. |
| Teksti | |
| Genre | apostolien teot |
| Alkukieli | koinee-kreikka |
| Lyhenne | Ap. t. |
| Lukuja | 28 |
| Jakeita | 1006 |
| Edeltävä: < Joh.Seuraava: Room. > |
|
Historiallisesti Apostolien teot on hyvin arvokas, koska Uudessa testamentissa tai sen ulkopuolellakaan ei ole toista vastaavaa teosta. Ilman sitä alkukristillisestä niin kutsutusta apostolisesta ajasta ei voisi saada jälkeenpäin kokonaiskuvaa. Apostolien tekojen ansiosta myös Paavalin kirjeet ovat historiallisesti arvokkaita ja ymmärrettäviä; ilman sitä ne olisivat ainoastaan sirpaleisia ja epätäydellisiä, jopa harhaan johtavia.
Apostolien tekojen kirjoittajana pidetään evankelista Luukasta, joka kirjoitti myös Evankeliumin Luukkaan mukaan. Apostolien tekojen alussa viitataan aiemmin kirjoitettuun evankeliumiin ja osoitetaan, että Apostolien teot on kirjoitettu ikään kuin jatko-osaksi. Kirjat ovat saattaneet olla alun perin yksi teos, mutta niiden erottaminen on tapahtunut ennen yhtään säilynyttä käsikirjoitusta.
Luukas ei kuitenkaan käyttänyt teoksesta nimeä "Apostolien teot", vaan nimi on annettu sille myöhemmin. Teoksessa ei kuitenkaan kerrota kaikkien apostolien teoista, vaan siinä keskitytään alussa Pietariin ja myöhemmin Paavaliin. Apostoli Johannes mainitaan ainoastaan kolme kertaa, ja hänen veljensä Jaakob kerran. Opetuslapsiin viitataan kuitenkin usein yhtenä joukkona.
Kaikki tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että Apostolien teot on kyvykkään kirjoittajan kirjoittama, ja että hän on pysynyt tarkasti suunnitelmassaan kirjan sisällöstä. Apostolien teot on luonnollinen jatko Luukkaan evankeliumille. Evankeliumi kuvasi järjestyksessä Jeesuksen elämän tapahtumat ennustellen Taivaiden valtakunnan tuloa Pyhässä Hengessä. Apostolien teot alkaa Pyhän Hengen saapumisella seurakunnan keskuuteen ja pyrkii osoittamaan, että apostolit toimivat Pyhän Hengen ohjauksessa. Kerronta haluaa painottaa jumalallisen osuutta tapahtumissa ihmisten osuuden lisäksi. Pyhä Henki esiintyy teoksessa ohjaavana toimijana ja energiaa antavana voimana, kun apostolit taistelevat pahan voimia vastaan. Se osoittaa kuitenkin, että myös ihmisten tulee toimia voittaakseen pahan. Pyhä Henki, "Jeesuksen henki", on elävä linkki mestarin ja hänen oppilaidensa välillä.
Toiminnan kohteena kirjassa on koko ihmiskunta, erityisesti Rooman valtakunnan alueella. Jeesus oli antanut käskyn, että evankeliumi tulisi saarnata kaikkeen maailmaan. Apostolien tekojen tarkoituksena on osoittaa, kuinka tässä edettiin kirkon varhaisten vuosien aikana. Kirjan tarkoituksena on osoittaa, että voitto saavutetaan kärsimällä. (Vertaa Luuk. 24:46–48 ja Ap.t. 14:22 ).
On olemassa paljon todistusaineistoa sen puolesta, että Luukkaan evankeliumin kirjoittaja kirjoitti myös Apostolien teot. Selvin merkki on kummankin kirjan alussa. Kummankin esipuheet omistavat kirjoituksen "Theofilukselle", kirjoittajan suojelijalle, ja Apostolien tekojen esipuheessa kirjoittaja viittaa suoraan "edelliseen kirjaan" Jeesuksen elämästä. Luukkaan evankeliumissa ja Apostolien teoissa on myös kielellisiä ja teologisia yhtäläisyyksiä sekä ristiinviittauksia, jotka viittaavat samaan kirjoittajaan.
Paavalin kirjeissä on mainittu Luukas-niminen lääkäri.[2] Sen sijaan Evankeliumin ja Apostolien tekojen kirjoittaja Luukkaasta tiedetään varmasti vain, että hän oli yleissivistynyt historioitsija ja kirjailija.[3] Kirjoittajaa on pidetty Paavalin matkakumppanina, koska hän kirjoittaa ajoittain me-muodossa. Toisaalta kirjoittaja katoaa ajoittain näyttämöltä ja jatkaa minä-muodossa. Kirjoittaja ei kerro mitään itsestään tai toimistaan matkakumppanina. Apostolien teoissa ei ole suoria merkkejä, että kirjoittaja olisi henkilökohtaisesti tuntenut Paavalin.[3]
Vanhin löydetty evankeliumin käsikirjoitus, Papyrus Bodmer XIV noin vuodelta 200, sisältää otsikon euangelion kata Lūkan, evankeliumi Luukkaan mukaan. Irenaeus (Haer. 3.1.1, 3.14.1), Tertullianus (Marc. 4.2.2), Klemens Aleksandrialainen (Paed. 2.1.15 ja Strom. 5.12.82), Origenes ja Muratorin kaanon laittavat kolmannen evankeliumin myös Luukkaan nimiin. Eusebius Kesarealainen tai kukaan muukaan antiikin ajan kirjoittaja ei mainitse mitään toista perinnettä kirjoittajan henkilöllisyydestä.
Jotkut tutkijat katsovat, että myös tekstinsisäinen todistusaineisto puhuu sen puolesta, että kirjoittaja olisi ollut Luukas. Aiemmin monet katsoivat, että kirjan sanasto olisi tyypillistä lääkärille. H. J. Cadbury kuitenkin kumosi tämän väitöskirjassaan The Style and Literary Method of Luke sanoen, että sanastoa tavataan myös muissa kuin lääketieteellisissä teoksissa. Leikkimielisen sanonnan mukaan Cadburystä tuli tohtori riistämällä arvo Luukkaalta. Jotkut katsovat, että kirjassa Antiokian seurakunnalle annettu keskeinen rooli on yhteneväinen sen kanssa, että perimätiedon mukaan Luukas syntyi Antiokiassa. On myös katsottu, että Paavalin lähetysmatkoista ja erityisesti merimatkoista annetut yksityiskohtaiset kuvaukset johtuvat siitä, että kirjoittaja on ollut tapahtumien silminnäkijä. Kirjassa esiintyy myös joitakin kohtia, joissa kirjoittaja puhuu me-muodossa, kuten 16:10–17 , 20:5–15 , 21:1–18 ja 27:1–28:16 . "Me"-muoto päättyy välillä Filippoissa ja palaa jälleen, kun purjehdusta jatkettiin sieltä. Tästä on päätelty, että kirjoittaja oli niiden joukossa, jotka jäivät välillä Filippoihin ja liittyivät Paavalin matkaan jälleen myöhemmin.
Tutkijoiden muita selityksiä "me"-muotoisille kohdille ovat se, että tekstiin olisi jossain vaiheessa liitetty erillinen "me"-muodossa kirjoitettu matkakertomus, että ensimmäisessä persoonassa kertominen olisi ollut tyypillistä juuri merimatkoista tehdyille matkakertomuksille (V. K. Robbins), tai että kirjoittaja olisi halunnut antaa valheellisen kuvan siitä, että olisi ollut Paavalin mukana.
Jotkut tutkijat ovat katsoneet, että tekstinsisäinen todistusaineisto puhuisi Luukkaan roolia vastaan. Heidän mukaansa kirjan teologia poikkeaa Paavalin kirjeistä. Jos Luukas oli Paavalin matkakumppani, tämä olisi erikoista. Nämä tutkijat katsovat myös, että Apostolien teot poikkeaa kerronnassa joissakin kohdassa Paavalin kirjeistä, kuten Galatalaiskirjeestä, kuvatessaan aikaa Paavalin kääntymyksestä siihen, kun hän kävi Jerusalemissa tapaamassa muita apostoleita. Jotkut katsovat, että Luukas ei voi olla kirjoittaja, koska hän ei mainitse kirjassa Paavalin kirjeitä. Toiset taas katsovat, että kirjeet on julkaistu yhdessä vasta Apostolien teon kirjoittamisen jälkeen.
Apostolien teot on kirjana tunnettu viimeistään toisen vuosisadan alussa. Vastaavasti Luukkaan evankeliumi on ollut olemassa viimeistään Markionin aikana, vuosina 120–140. Kirjasta on merkkejä Polykarpoksen (luku 6) ja Ignatioksen (luku 7) kirjeissä. On myös katsottu, että Apostolien tekojen jakeen 13:22 yhtäläisyydet Ensimmäisen Klemensin kirjeen jakeeseen 18:1, niiltä osin missä ne eivät vain lainaa Psalmien kirjan jaetta 89:20, ei voi olla pelkkä yhteensattuma. Siten Apostolien teot tunnettiin Roomassa ehkä jo vuonna 96, ja Antiokiassa ja Smyrnassa viimeistään vuonna 115. Mikään antiikin lähde ei kuitenkaan mainitse Apostolien tekoja nimeltä ennen Muratorin kaanonia.
.jpg)
Kirjan sisäinen todistusaineisto vahvistaa ajoitukset. Konservatiivisen näkemyksen mukaan Apostolien teot on kirjoitettu ennen Jerusalemin hävitystä vuonna 70 ja ennen Paavalin teloitusta noin vuonna 65, sillä se lopettaa historiallisen kerronnan ennen näitä tapahtumia. Kriittisen näkemyksen mukaan kirja on kirjoitettu vuosien 75 ja 80 välillä, tai aikaisintaan vuonna 70. Luukkaan evankeliumin johdanto ilmaisee, että silminnäkijöiden sukupolvi oli enimmäkseen kuollut. Tübingenin koulukunta esitti aiemmin, että kirja olisi kirjoitettu vasta toisen vuosisadan puolella. Todisteena pidettiin merkkejä toisen vuosisadan gnostilaisuudesta ja kirkon hierarkkisesta organisaatiosta sekä erityisesti kirkon suhteesta Rooman valtakuntaan.
Ramsay kuitenkin käänsi jälkimmäisen todisteen toisin päin ja sanoi merkkien kirkon ja Rooman valtakunnan suhteesta viittaavan pikemminkin siihen, että kirja on kirjoitettu ennen kuin Plinius nuorempi kävi asiasta kirjeenvaihtoa Trajanuksen kanssa. Toisena todisteena toista vuosisataa vastaan on pidetty sitä, että kirjoittaja ei mainitse eikä hyödynnä apostoli Paavalin kirjeitä lainkaan, koska on halunnut vaalia tämän muistoa. Sen sijaan hän kertoo samoista asioista eri tavalla.
Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että Apostolien teot olisi hyödyntänyt joitakin Josephuksen myöhäisempiä teoksia. Tällöin kirja olisi voitu kirjoittaa vasta noin vuonna 100. Tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota kolmeen kohtaan, joissa Apostolien tekojen kertomusta voidaan ainakin verrata Josephuksen kirjoituksiin, eivätkä ne puhu yhteyksien puolesta. (1) Agrippa I:n kuolemaan vuonna 44 liittyvissä seikoissa kertomus (Ap.t. 12:21–23 ) on yhtenevä Josephuksen teoksen Juutalaisten muinaisajat (Antiquitates Judaicae) 19.8.2 kanssa. Josephus lisää kuitenkin ennustuksen tulevasta tuomiosta, kun taas Apostolien teot antaa ainoana kuvauksen Agrippan julkisesta esiintymisestä. Näin kertomus ei ole riippuva Josephuksesta. (2) Egyptiläisen väärän profeetan tapauksessa Ap.t. 21:37 ja Josephuksen Juutalaissodan historia 2.13.5 ja Juutalaisten muinaisajat 20.8.6 mainitsevat kaikki eri määrän seuraajia profeetalle. Ainoastaan Apostolien teot käyttää heistä nimitystä sikarios, "murhamies". (3) Teudas ja Juudas Galilealainen on mainittu väärässä historiallisessa järjestyksessä sekä Apostolien teoissa (Ap. t. 5:36–37 ) että Juutalaisten muinaisajoissa 20.5.1. Ottaen huomioon aiemmat erot kyseessä voi hyvinkin olla sattuma.
Kirjan kirjoituspaikka on edelleen avoin. Aiemmin tutkijat ovat esittäneet muun muassa Roomaa ja Antiokiaa. Friedrich Blass ehdotti kumpaakin esittäessään, että kirjasta olisi ollut kaksi versiota. Tekstinsisäinen todistusaineisto viittaa kuitenkin enemmän roomalaiseen Aasian provinssiin, erityisesti Efesoksen lähettyville. Tämä perustuu paikallisiin viittauksiin, muun muassa "Tyrannoksen kouluun" (Ap.t. 19:9 ) ja "Aleksandrokseen" (Ap.t. 19:33 ), sekä täsmälliseen maantieteelliseen kuvaukseen (esim. Ap.t. 20:13–15 ).
Tuolla alueella tapahtuneet asiat, kuten Efesoksen kirkon tulevaisuus (Ap.t. 20:28–30 ), vaikuttavat sellaisilta, että erityisesti ne kiinnostaisivat "Theofilosta" ja hänen lähipiiriään. Varhaisen perimätiedon mukaan Luukas myös kuoli lähellä sijainneessa Bithyniassa.
Muiden Uuden testamentin kirjojen tapaan myös Apostolien teoista on useita tekstiversioita. Päinvastoin kuin muissa kirjoissa, ero aleksandrialaisen tekstityypin ja läntisen tekstityypin välillä on hyvin suuri. Läntinen teksti, jota edustaa muun muassa Codex Bezae, on noin 10 prosenttia pidempi kuin aleksandrialainen, jota edustaa muun muassa Codex Sinaiticus.
Vaikka tämä seikka havaittiin jo 1600-luvulla, selitykset ovat olleet näihin päiviin saakka lähinnä arvauksia. Eroja ei voida selittää pelkästään sillä, että läntistä tekstiä kopioineet kirjurit olisivat olleet huolimattomia eivätkä olisi piitanneet tarkkuudesta tekstiä kopioidessaan. Tämä selitys jättää huomioimatta sen, että läntiseen tekstiin tehdyt muutokset ovat luonteeltaan samanlaisia kuin aleksandrialaiseen tekstiin tehdyt muutokset, ja että tekstin lukutavat ovat peräisin varhaisilta latinankielisiltä kirjoittajilta, kuten Tertullianukselta, Cyprianukselta ja Augustinukselta.
Varhaisin teoria, jonka esitti Leclerc vuonna 1684, myöhemmin Blass vuonna 1895 ja heidän jälkeensä monet muut, kuten Boismard ja Lamouille, selittää läntisen tekstin olevan alkuperäisen kirjoittajan ensimmäinen Roomassa kirjoitettu luonnos kirjasta, ja aleksandrialaisen tekstin olevan viimeistellympi versio, jonka hän lopulta julkaisi.
Vuonna 1914 A. C. Clark käytti periaatetta lectio longior potior (vastakohta tekstikritiikissä normaalisti käytetylle periaatteelle, jonka mukaan lyhin tekstiversio on todennäköisimmin lähinnä alkuperäistä) ja esitti samalla tavoin kuin edellä mainitut, että lyhyempi aleksandrialainen teksti on alkuperäisestä tehty muokkaus. G. Salmon esitti vuonna 1897 vastakkaisen teorian, jonka mukaan läntinen teksti on alkuperäisestä tehty laajennos. E. Delebecque käytti samaa teoriaa ja sanoi, että laajennoksen teki Luukas Efesoksessa Paavalin kuoleman jälkeen.
Yhä jatkuvassa keskustelussa suurin osa tutkijoista uskoo nykyään, että aleksandrialainen teksti on lähimpänä alkuperäistä, vaikkakin he hyväksyvät usein yksittäisiä läntisestä tekstityypistä poimittuja lukutapoja joillekin kohdille. Tätä noudatetaan muun muassa Nestle-Alandin uusimmassa Novum Testamentum graece -versiossa (1993).
Kirja kertoo apostolien tekemistä matkoista ja lähetystyöstä. Apostoleilla tarkoitettiin alun perin niitä, jotka olivat henkilökohtaisesti tunteneet Jeesuksen ja eläneet hänen kanssaan ja jotka Jeesus lähetti kaikkialle maailmaan lähetystyöhön. Apostolien tekojen kuvaamiin aikoihin apostoleihin alettiin lukea myös muita henkilöitä. Apostolien teot kuvaa apostolien tekemiä ihmeitä, jotka olivat Jumalan antamia merkkejä ja joiden oli tarkoitus toimia apostolien opetusten vahvistajana. Ne tapahtuivat Pyhän Hengen vaikutuksesta sen toimiessa apostolien kautta. Näihin lukeutui ihmeparantamisia, pahojen henkien poisajamista ja kuolleiden herättämistä. Apostolien teot kuvaa myös historiallisesti jokapäiväistä elämää Rooman valtakunnassa ja Jerusalemissa.
Apostolien teot voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäinen osa (luvut 1–12) käsittelee kirkon kasvua Jerusalemissa ja Juudeassa. Kirja kuvaa, kuinka juutalais-kristillinen alkuseurakunta syntyi helluntaipäivänä ja kuinka kirkko alkoi kasvaa ja levitä vainoista huolimatta, ehkä myös niiden ansiosta. Tämän osan keskeisin henkilö, erityisesti ensimmäisessä viidessä luvussa, on galilealainen Simon Pietari, joka oli Jeesuksen opetuslapsena oletettavasti noin kolme vuotta. Seuraavassa seitsemässä luvussa, luvuissa 6–12, käsitellään lähetystyön siirtymistä Palestiinasta pakanoiden keskuuteen. Kirja selvittää, kuinka juutalaisten lisäksi myös monet kreikkalaiset, roomalaiset ja Lähi-idän eri kansoihin kuuluneet liittyivät alkukristillisiin seurakuntiin.
Toinen osa, luvut 13–28, käsittelee evankeliumin leviämistä Vähän-Aasian ja Kreikan läpi Roomaan saakka. Tällöin keskeisin henkilö on Paavali, joka oli alun perin Saul Tarsolainen -niminen fariseus ja kristittyjen vainoaja, mutta josta tuli kristitty käännynnäinen.
Luukkaan evankeliumin rakenne on yhteyksissä Apostolien tekojen rakenteeseen. Luukkaan evankeliumi alkaa globaalista näkökulmasta, ja ajoittaa Jeesuksen syntymän Rooman keisarien kautta (luvut 2–3). Jeesuksen toiminta siirtyy Galileaan (luvut 4–9), sitten Samariaan ja Juudeaan (luvut 10–19), ja lopulta Jerusalemiin, jossa hänet ristiinnaulitaan ja hän nousee taivaisiin (luvut 19–24). Apostolien teot etenee päinvastaisessa järjestyksessä. Se aloittaa Jerusalemista (luvut 1–5), etenee Juudeaan ja Samariaan (luvut 6–9), etenee Syyriaan, Vähään-Aasiaan ja Eurooppaan, ensin Kreikkaan ja edelleen kohti Roomaa (luvut 9–28). Tämä khiastinen rakenne korostaa ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen merkitystä sijoittamalla ne tapahtumien keskipisteeseen ja korostaa niiden universaalia luonnetta.
Tämä rakenne ilmenee myös Jeesuksen sanoissa, jotka on kirjattu Apostolien tekojen alkuun (Ap.t. 1:8 ): "Te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka". Alkuosa, luvut 1–9, tapahtuu apostolien todistaessa juutalaisten parissa, ja loppuosa, luvut 10–28, apostolien todistaessa pakanoiden parissa.
Kirja voidaan jakaa kahteen osaan myös päähenkilöidensä osalta. Vaikka kirjan nimenä on Apostolien teot, se keskittyy todellisuudessa lähinnä kahteen apostoliin: Pietariin (luvut 1–12) ja Paavaliin (13–28).
Tämän rakenteen sisälle kirjaan on kirjattu eräänlaisia virstanpylväitä, jotka tekevät yhteenvedon evankeliumin levittämisen tuloksellisuudesta. Aina ennen kuin kertomus etenee uudelle seudulle, kirjoittaja tekee yhteenvedon siitä, kuinka evankeliumi otettiin vastaan paikkakunnalla:
Koska Paavali on keskeisin henkilö suuressa osaa Apostolien tekoja, kirjan tapahtumia voidaan verrata Paavalin kirjeisiin. Apostolien teot ja Paavalin kirjeet ovat yleisesti harmoniassa, eikä Apostolien teot näytä perustuvan kirjeiden antamaan selontekoon, vaan on tekstiltään itsenäinen. Tutkijat ovat kuitenkin kiinnittäneet huomiota kahteen poikkeukseen: Paavalin Galatalaiskirjeessä antamaan selontekoon käynnistään Jerusalemissa verrattuna Apostolien tekojen kuvaukseen, sekä Paavalin lähetysmatkojen luonteesta toisaalta kirjeissä ja toisaalta Apostolien teoissa syntyvään kuvaan.
.jpg)
Apostolien teoissa esiintyvät puheet ansaitsevat erityishuomion, sillä ne muodostavat noin 20 prosenttia kirjasta. Koska tuohon aikaan ei ollut nauhoitusvälineitä, vaan kirjoittajat joutuivat luottamaan omaan muistiinsa, ja koska kirjoitusmateriaali oli kallista, historioitsijat eivät yleensä toistaneet esitettyjä puheita sanasta sanaan. Näin ei voitu välttää tiivistämistä ja kirjoittajan oman tyylin esilletuloa kirjoitetussa versiossa. Tuon ajan historioitsijoilla oli kuitenkin erilaisia käytäntöjä, missä määrin he olivat uskollisia alkuperäisille puheille.
Toisessa päässä olivat ne kirjoittajat, jotka selvästikin keksivät puheita, kuten sisilialainen historioitsija Timaios Tauromenionlainen. Toiset, kuten Dionysios Halikarnassoslainen ja Tacitus, puolestaan kirjoittivat oikeista puheista mutta huomattavalla vapaudella. Historioitsijoiden ihanteena oli kuitenkin selvästi jo tuolloin oikeiden tapahtumien ja sanottujen asioiden mahdollisimman tarkka kuvaaminen, eikä omien sanojen laittaminen henkilöiden suihin.
Esimerkkinä tästä oli Polybios, joka pilkkasi Timaiosta siitä, että tämä keksi puheita itse. Polybioksen mukaan historioitsijan tuli pysyä totuudessa ja faktoissa. Toinen historioitsija, Thukydides, myönsi ottaneensa joitakin vapauksia puheiden esittämisessä, mutta ainoastaan silloin, kun hänellä ei ollut käytettävissään kirjallisia lähteitä. Jos hänellä oli lähteitä, hän käytti niitä. C.W. Fornara on kirjoittanut: "[..] oli käytössä periaate, että puheet tuli tallettaa täsmällisesti, tosin historioitsijan omilla sanoilla, ja aina sillä varauksella, että historioitsija saattoi 'selventää' asioita" (The Nature of History in Ancient Greece and Rome, s. 145).
Mihin joukkoon Apostolien tekojen kirjoittaja sitten tulisi laskea? Apostolien tekojen puheet ovat epäilemättä jossain määrin yhteenvedonomaisia tai tiivistettyjä, sekä esitetty kirjoittajan omalla tyylillä ja sanastolla. On kuitenkin merkkejä siitä, että kirjoittajalla oli käytettävissään lähteitä tai omia muistiinpanoja puheille, eikä hän käyttänyt puheita ainoastaan omien teologisten ajatustensa esittämiseen. Kirjoittaja käytti Luukkaan evankeliumin kerronnassa lähteinä Markuksen evankeliumia ja Q-lähdettä tai Matteuksen evankeliumia, ja niissä hän oli suhteellisen uskollinen käyttämilleen lähteille.
Monet tutkijat ovat myös katsoneet, että Apostolien tekojen kuvaukset Stefanuksen puheesta, Pietarin puheista ja kaikkein selvimmin Paavalin Miletoksessa pitämästä puheesta perustuvat lähteisiin ja sisältävät ajatuksia, jotka eivät olleet tyypillisiä kirjan kirjoittajalle. Mikään ei myöskään osoita, että mikään kirjan puheista olisi kirjoittajan vapaa tuotos, joka ei perustuisi mihinkään kirjallisiin tai suullisiin lähteisiin. Kirjoittaja näyttää siis toimineen historioitsijoiden ihanteen mukaisesti jopa siinä määrin, miten se nykyisin ymmärretään.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
