suomalainen kenraali From Wikipedia, the free encyclopedia
Anders Edvard Ramsay (23. maaliskuuta 1799 Kuopio, Ruotsin kuningaskunta – 12. toukokuuta 1877 Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta)[1] oli suomalainen Venäjän keisarikunnan armeijassa palvellut jalkaväenkenraali. Hän oli poikansa Georg Edvard Ramsayn ohella yksi kaikkein korkeimmalle sotilasurallaan Venäjällä edenneistä suomalaisista. Ramsay oli muun muassa Suomen kaartin ensimmäisenä komentajana vuosina 1829–1838 ja osallistui useiden keisarinvaltaa uhanneiden kapinoiden kukistamiseen. Hänet korotettiin vapaaherraksi vuonna 1856.
| Anders Edvard Ramsay | |
|---|---|
 Anders Edvard Ramsay vuonna 1840. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. maaliskuuta 1799 Kuopio |
| Kuollut | 12. toukokuuta 1877 (78 vuotta) Helsinki |
| Sotilashenkilö | |
| Sotilasarvo | kenraali |
Anders Edvard Ramsay syntyi skotlantilaistaustaiseen Ramsayn aatelissukuun, joka tunnettiin sotilassukuna jo Ruotsin vallan aikana. Hänen vanhempansa olivat everstiluutnantti, Savon ja Karjalan läänin maaherra Anders Johan Ramsay sekä Johanna Barbara Petersén (1769–1845), jonka isä oli Taalintehtaan ruukinpatruuna Johan Adam Petersen.[1] Ramsayn setä Otto Wilhelm Ramsay ja isosetä Anders Henrik Ramsay olivat myös olleet Ruotsin vallan aikana korkeita upseereita ja maaherroja.[2] Ramsayn viidestä veljestä neljä loi merkittävän sotilas- tai siviilihallintouran Venäjän keisarikunnan palveluksessa.[1] Heihin kuuluivat muun muassa senaattori Carl August Ramsay ja kuvernööri Gustaf Adolf Ramsay.[2]
Ramsay aloitti sotilasuransa 13-vuotiaana tammikuussa 1813 Pietarin keisarillisessa paašikoulussa, jota hän kävi viisi vuotta.[1] Hänestä tuli vuonna 1816 kamaripaaši, joka sai palvella Venäjän keisariperheen jäseniä hoviseremonioissa. Hän palveli muun muassa keisari Aleksanteri I:n veljeä, suuriruhtinas Nikolai Pavlovitšia (tuleva keisari Nikolai I) sekä leskikeisarinna Maria Fjodorovnaa.[3] Valmistuttuaan vänrikiksi Ramsay nimitettiin huhtikuussa 1818 Henkikaartin Preobraženskin rykmenttiin, joka oli kaikkein arvostetuimpia joukko-osastoja. Tämän jälkeen Ramsayn ura eteni nopeasti, ja hänet ylennettiin vuonna 1819 aliluutnantiksi, vuonna 1821 luutnantiksi, vuonna 1823 alikapteeniksi ja vuonna 1825 kapteeniksi.[1]
Pietarissa puhkesi Nikolai I:n kruunajaisten yhteydessä joulukuussa 1825 dekabristikapinana tunnettu armeijan upseerien kumousyritys. Ramsay sattui tuolloin olemaan Talvipalatsin vartiopäällikkönä ja toimi tehokkaasti kapinan taltuttamiseksi. Hänen joukkonsa ottivat yhteen kapinallisten kanssa Senaatinaukiolla ja hän suojeli tapahtumien aikana myös nuorta kruununperijää Aleksandr Nikolajevitšiä (tuleva keisari Aleksanteri II). Ramsay kohosi näin uuden hallitsijan suosioon, ja hänet nimitettiin vuonna 1827 vain 28-vuotiaana Suomen opetustarkk'ampujapataljoonan komentajaksi. Yksikkö sai kaksi vuotta myöhemmin nimekseen Henkikaartin Suomen tarkk'ampujapataljoona eli Suomen kaarti.[1]
Ramsay oli vuodesta 1828 alkaen vuoden ajan Preobraženskin rykmentin everstinä, minkä jälkeen hän palasi Suomen kaartin ensimmäiseksi komentajaksi. Tämän tehtävän ohella hänestä tuli elokuussa 1830 keisarin sivuadjutantti. Saman vuoden joulukuussa Ramsayn komentama Suomen kaarti lähti mukaan kukistamaan Puolan kapinaa, mistä tuli hänen ensimmäisen varsinainen sotakokemuksensa. Hän haavoittui ensimmäisessä taistelussaan Przetytcessä toukokuussa 1831, mutta osallistui vielä syyskuussa Varsovan valtaukseen.[1] Ramsayn joukot hyökkäsivät ensimmäisinä Varsovan muurien yli, jolloin hän haavoittui uudelleen.[4] Urhoollisuutensa takia keisari nimitti hänen joukkonsa Henkikaartin 3. Suomen Tarkk'ampujapataljoonaksi, ja se sai Pyhän Yrjön lipun.
Muiden tehtäviensä ohella Ramsay nimitettiin myös vastikään perustetun 1. Suomen meriekipaasin komentajaksi. Vuosina 1832–1836 hänen tuli tutustua Berliinissä preussilaisiin tarkka-ampujapataljooniin, minkä jälkeen hänet ylennettiin kenraalimajuriksi. Vuodesta 1838 hän oli koko keisarikunnan tarkk’ampujapataljoonien tarkastaja ja hänen tehtävänään oli järjestää ne ajanmukaisella tavalla.[1] Tarkastajana hän joutui matkustamaan joka puolella Venäjää ratsain ja härkävankkureilla, sillä rautateitä ei niillä seuduilla ollut.lähde? Vuonna 1847 oli vuorossa ylennys kenraaliluutnantiksi ja seuraavan vuoden maaliskuussa nimitys Suomen sotaväen ja luotsilaitoksen ylisotaoikeuden puheenjohtajaksi sekä pian myös Suomen sotaväen tarkastajaksi ja Suomen ritarihuoneen johtokunnan jäseneksi.[1]
Vuosien 1854–1856 Oolannin sodan aikana Ramsay määrättiin 2. Suomen meriekipaasin komentajaksi sekä valvomaan Suomen etelärannikon puolustusta Helsingin ja Turun välillä vihollisen maihinnousun varalta. Ylivoimansa ansiosta ranskalais-brittiläinen laivasto saattoi kuitenkin hyökkäillä vapaasti Suomen rannikolle. Ramsay johti puolustustaistelua henkilökohtaisesti Tammisaaren ja Ruissalon yhteenotoissa.[1] Vuoden 1855 Viaporin pommituksen aikana hän vastasi eteläisen Helsingin ja Lauttasaaren puolustuksesta.[5] Hän oli myös Suomen joukkojen komentajan adjutantti.
Nikolai I:n kuollessa vuonna 1855 Ramsay menetti tärkeän suosijansa ja jäi hieman taka-alalle, mutta hänellä oli hyvät suhteet myös uuteen keisariin Aleksanteri II:een. Ramsay sai edustaa Suomen aatelia Aleksanteri II:n kruunajaisissa Moskovassa syyskuussa 1856, ja hänet korotettiin vapaaherraksi.[1][4] Seuraavana vuonna Ramsayn suku introdusoitiin ritarihuoneelle vapaaherrallisena sukuna numero 40.[6] Pian tämän jälkeen hänet nimitettiin Venäjän krenatöörijoukkojen komentajaksi Moskovaan, missä asemassa hänellä oli 60 000 alaistalähde?. Syyskuussa 1858 hänestä tuli keisarin kenraaliadjutantti ja vuonna 1859 jalkaväenkenraali.[1][4] Heinäkuussa 1862 Ramsay nimitettiin Puolassa olleiden sotajoukkojen komentajaksi,[1][4] ja hän asui Varsovan Kuninkaallisessa palatsissa.lähde? Kun Puolassa puhkesi tammikuussa uusi kapina, joutui Ramsay sen kukistajaksi, mutta tällä kertaa hänen terveytensä petti. Jo maaliskuussa hän joutui lähtemään terveyslomalle ulkomaille.[1] Hän toipui keuhkokuumeesta vuonna 1864.
Ramsay palasi sotilastehtäviin heinäkuussa 1866, jolloin hänestä tehtiin Venäjän jalkaväen tarkastaja ja sotaneuvoston jäsen. Vuosina 1867–1873 hän oli kukistetun Puolan eli Veikselin departementin sotilasjoukkojen ylipäällikön apulaisena, mikä tarkoitti niiden tosiasiallista johtajaa ylipäällikkyyden ollessa keisarillisen perheen jäsenille tarkoitettu kunniavirka. Keisari lahjoitti miehitysjoukkojen johtajalle viimeisimmän kapinan kukistamisen yhteydessä takavarikoidun Michailiskin kartanon Suwałkin kuvernementissä. Puolan kommennuksen päätyttyä Ramsay oli vielä uudelleen sotaneuvoston jäsen syyskuusta 1873 aina kuolemaansa asti.[1] Samana vuonna hänet nimitettiin myös Venäjän valtakunnanneuvoston jäseneksi.[3] Vuonna 1875 hän sai yhtenä harvoista suomalaisista Venäjän korkeimman kunniamerkin, Pyhän Andreaksen ritarikunnan ristin.[1] Hänet oli vuonna 1868 nimitetty myös Suomen kaartin kunniapäälliköksi.[3]
Ramsay asui loppuelämänsä Helsingin lähellä Munkkiniemen kartanossa, jonka hän oli omistanut vuodesta 1836 ja siirtänyt vuonna 1861 poikansa Georg Edvardin omistukseen. Siellä hän myös kuoli vuonna 1877.[1][7] Ramsay haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle, ja hänen haudalleen pystytettiin vuonna 1879 Robert Stigellin veistämä muistomerkki, jonka suuri graniittilohkare on muotoiltu muistuttamaan Pietarin kuuluisan Vaskiratsastaja-patsaan jalustaa.[8]
Ramsay oli vuodesta 1833 naimisissa kenraalimajuri Heribert Conrad Reuterskjöldin tyttären, keisarillisen hovineidin Constance Wilhelmina Reuterskjöldin (1815–1839) kanssa. Tämä kuoli 23-vuotiaana helmikuussa 1839 lapsivuoteeseen synnytettyään neljännen lapsensa Anders Heribert Ramsayn, joka kuoli kaksi vuotta myöhemmin. Ramsay meni elokuussa 1840 uudelleen naimisiin vapaaherratar Augusta Constancia Mellinin (1817–1843) kanssa, joka oli senaattori Axel Gustaf Mellinin tytär. Toinen vaimo kuoli jo kolmen vuoden avioliiton jälkeen synnytettyään kaksi lasta. Ainoat aikuisiksi eläneet pojat olivat jalkaväenkenraali Georg Edvard Ramsay (1834–1918) ensimmäisestä avioliitosta ja eversti, hovitallimestari Axel Leonard Ramsay (1841–1896) toisesta avioliitosta. Kolmesta tyttärestä, Olga Vivika Ramsay von Ammondtista (1836–1902), Constance Johanna Maria Ramsay Hisingeristä (1837–1925) ja vapaaherratar Johanna Vilhelmina Augusta Ramsay Jägerskiöldistä (1843–1926) tuli kaikista keisarinna Maria Aleksandrovnan hovineitejä.[1] A. E. Ramsay on aatelissukunsa vapaaherrallisen haaran kantaisä.[9]
Anders Edvard Ramsayn ja hänen poikansa Georg Edvardin mukaan on nimetty Helsingissä Munkkiniemen kartanon ohi kulkeva rantakatu, Ramsaynranta.[10]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
