suomalainen arkkitehti ja muotoilija From Wikipedia, the free encyclopedia
Hugo Alvar Henrik Aalto (3. helmikuuta 1898 Kuortane – 11. toukokuuta 1976 Helsinki) oli suomalainen arkkitehti, muotoilija ja akateemikko. Hän on 1950-luvun lopulta lähtien kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettu mestari ja arkkitehtuurin modernismin yhteydessä mainittuja merkittäviä nimiä.[1] Aallon lukuisiin suunnittelutöihin kuuluu rakennuksia Suomen lisäksi muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
| Alvar Aalto | |
|---|---|
 Alvar Aalto vuonna 1960. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 3. helmikuuta 1898 Kuortane |
| Kuollut | 11. toukokuuta 1976 (78 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | Suomi |
| Arvonimi | akateemikko |
| Arkkitehti | |
| Koulutus | Teknillinen korkeakoulu ja Jyväskylän Lyseon lukio |
| Taidesuuntaus | funktionalismi |
| Merkittävät työt | Viipurin kaupunginkirjasto ja Finlandia-talo |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| www.alvaraalto.fi | |
Aalto oli saanut tuotantoonsa vaikutteita paitsi suomalaisesta luonnosta ja perinteestä, myös arkkitehtuurin historiasta. Hänen töistään mainitaan usein muun muassa Paimion parantola, Finlandia-talo, Säynätsalon kunnantalo ja Teknillisen korkeakoulun rakennukset.[2] Hän oli myös tunnettu kiinteästä yhteistyöstään Ahlströmin perheen kanssa, ja tuloksena yhteistyöstä syntyi tehdaspaikkakuntien yleiskaavoja ja asemakaavoja sekä työntekijöiden asuntoja ja yksittäisiä rakennuksia.[1] Aalto kuului myös Artekin sekä Nykytaide ry:n perustajiin. Hänet tunnetaan myös Aino Marsio-Aallon ja Elissa Aallon puolisona.
Alvar Aallon vanhemmat olivat suomenkielinen maanmittari Johan Aalto ja ruotsinkielinen postivirkailija Selly (Selma) Aalto (o.s. Hackstedt). Alvar oli viisivuotias, kun perhe muutti Kuortaneelta Jyväskylään.[3] Johan Aalto osti talon Alajärven keskustasta Suomen sisällissodan jälkeen, jolloin myös Alvar muutti Alajärvelle ja oli siellä kirjoilla avioitumiseensa saakka 1925.[1][3]
Aalto kirjoitti 1916 ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta ja lähti sen jälkeen opiskelemaan arkkitehtuuria Helsingin Teknilliseen korkeakouluun. Opiskelijatovereidensa tavoin Aalto otti osaa sisällissotaan. Sodan alkuvaiheessa hän osallistui Länkipohjan taisteluun ja loppuvaiheessa hän toimi Tampereen taistelussa tulkkina Ruotsalaisessa prikaatissa.[4] Hän valmistui arkkitehdiksi vuonna 1921.[5]
Teknillisessä korkeakoulussa Aaltoa opettivat muun muassa Armas Lindgren, Usko Nyström ja Carolus Lindberg. Vuosisadan vaihteen kansallisromantiikka välittyi Lindgrenin kautta. Aalto oli suosittu opiskelijayhteisössään, ja Carolus Lindbergin kautta hän tutustui taiteilijoihin Henry Ericssoniin ja Topi Vikstedtiin sekä lehtimies Arthur Sjöblomiin. Kirjallisen uransa Aalto aloitti kirjoittamalla Vikstedtin ja Sjöblomin Kerberos-lehteen, johon hän teki pakinoita. Myöhemmin uransa aikana Aalto keskittyi lähinnä ammattiinsa liittyviin aiheisiin.[1]
Parikymppisen arkkitehtiylioppilaan ensimmäinen julkisen rakennuksen suunnittelutyö oli 1919 laadittujen suunnitelmien pohjalta Alajärvelle 1920 valmistunut suojeluskuntatalo. Arkkitehdiksi valmistuneen Aallon ura ei käynnistynyt pääkaupunkiseudulla aivan odotetusti. Niinpä hän palasi Jyväskylään ja perusti sinne arkkitehtitoimiston, Arkkitehtuuri- ja monumentalitaiteen toimisto Alvar Aalto, vuonna 1923. Alvar Aalto suunnitteli Töysän Ponnenjärven rantaan huvilan, Villa Mannerin (Ponnerannan) 1923 äitinsä serkun perheelle, Terho ja Gertrud Mannerille. Aallon suunnitelmaan kuuluivat päärakennuksen lisäksi kylkiäisrakennukset, huvimaja, rantasauna ja laituri.Toimiston tilat sijaitsivat Jyväskylän kaupunginhotellin yhteydessä. Hän asui toimiston yhteydessä ensimmäisen avustajansa, Teuvo Takalon kanssa.[6] Aalto palkkasi toimistoonsa avustajaksi myös Aino Marsion, josta tuli Aallon ensimmäinen aviopuoliso vuonna 1924.[2] Samana vuonna Aalto sai valmiiksi Alajärven kunnansairaalan piirustukset ja suunnitteli läpimurtotöitään Jyväskylän työväentaloa ja Seinäjoen suojeluskuntataloa.[1]
Alajärvellä asuneen maanmittausinsinööriveljen kodiksi ja toimistoksi suunniteltu Villa Väinölä valmistui 1926. Seuraavana vuonna Aalto voitti Turkuun tarkoitetun Lounais-Suomen Maalaistentalon ja Viipurin kaupunginkirjaston suunnittelukilpailun vuonna 1927. Kirjasto valmistui monien vaiheiden kautta vasta 1935. Maalaistentalo oli Aallon siihenastisista projekteista suurin. Aallot muuttivatkin rakennustöiden takia Turkuun.[1]
Aino Aalto suunnitteli 1926 perheen kesäasunnoksi Alajärven Pynttärin kylän rantaan Villa Floran, joka valmistui 1926. Matalassa, valkoiseksi rapatussa yksikerroksisessa puutalossa oli alkujaan turveruohoa kasvava satulakatto. Järven puoleisella sivulla on koko rakennuksen levyinen pylväikkö. Alkuperäistä olo- ja makuuhuoneen sekä keittiön rakennusta laajennettiin 1938 kahdella makuuhuoneella. Aallot viihtyivät Villa Floran rauhassa varsinkin 1930-luvulla, mutta sen jälkeen kun Aino Aalto kuoli 1949, Alvar kävi siellä yksin vain harvoin. Toisen avioliittonsa aikana hän ei enää käynyt Villa Florassa. Paikka on kuitenkin yhä Aallon suvun yksityisomistuksessa.[7]
Aalto ja toinen uuden suunnan arkkitehti Erik Bryggman työskentelivät molemmat Turussa, jossa kulttuuri suosi modernismia ja jossa oli rakennuttajia, jotka halusivat erityisesti funktionalistista arkkitehtuuria.[1] Aalto ja Bryggman olivat suunnittelemassa 1929 järjestettyjen Turun Messujen paviljonkeja, joiden kautta funktionalismi rantautui konkreettisesti Suomeen.[2] Aalto sai mahdollisuuden soveltaa kantavaa rakennusrunkoa, joustavaa pohjakaavaa ja moduuliajattelua tehtailija Juho Tapanin tilaamassa asuintalossa, joka sijoittui osoitteeseen Läntinen Pitkäkatu 20. Se rakennettiin 1927–1929 ja Turun Sanomien uusi toimitalo puolestaan 1928–1930. Siihen Aalto suunnitteli insinööri Emil Henrikssonin kanssa uudenlaisen pilarirakenteen.[1]
Keuhkotuberkuloosin voittamiseksi Suomessa oli aloitettu maakunnallisten parantoloiden rakentaminen. Aalto voitti kilpailun Paimioon rakennettavasta parantolasta. Aallon suunnittelemaa Paimion parantolaa rakennettiin 1929–1933, ja siinä hän käytti samanlaisia Le Corbusier’lta saatuja vaikutteita kuin Turun Sanomien toimitalossakin. Paimion parantola oli kokonaisvaltainen teos, sillä Aallot toteuttivat sinne myös sisustuksen. Aallot olivat tehneet jo aiemmin yhteistyötä Huonekalu- ja Rakennustyötehtaan teknillisen johtajan Otto Korhosen kanssa. Korhosen avustuksella Aalto kehitti tuolimalleja sarjatuotantoon asti.[1]
Muuramen kirkko valmistui vuonna 1929 Alvar Aallon piirustusten mukaan. Hänen Italiaan suuntautuneen häämatkansa vaikutteet näkyvät kirkon yksityiskohdissa. Arkkitehtonisesti kirkko edustaa Pohjoismaista klassisismia. Aallon uralla oli käynnissä välivaihe siirtymisessä klassisismista funktionalismiin.[8]
Kirkko peruskorjattiin 2016 ulkoa ja sisältä edellisen peruskorjauksen 1979 jäljiltä. Peruskorjauksen lähtökohtana oli palauttaa kirkko alkuperäiseen asuunsa. Kirkko sai alkuperäisen värinsä, alttarikaide palautettiin alkuperäiseen asuunsa ja ruusutarha rakennettiin uudelleen.[9]
Monet Turun rakennuttajat ajautuivat talousvaikeuksiin laman iskettyä 1929. Paimion parantolan valmistumisen jälkeen Aallot muuttivat Helsinkiin, jossa oli enemmän työmahdollisuuksia. Aallon toimisto oli Helsingin Munkkiniemessä vuodesta 1935 aina 1950-luvulle asti.[1] Aalto kiinnostui Munkkiniemestä suunniteltuaan sinne kerrostaloja M. G. Stenius Oy:lle. Aallot ostivat yhtiöltä korkean, kallioisen tontin 1935. Riihitien talon piirustukset valmistuivat loppukesästä 1935, ja rakentamaan päästiin saman tien. Elokuussa 1936 Aallot saattoivat muuttaa uuteen kotiinsa, jonka kaksinainen tehtävä sekä kotina että toimistona näkyy ulkoarkkitehtuurissa. Kapeampirunkoinen toimistosiipi on slammattua tiiltä. Asuntopuolen ulkokuori taas on verhoiltu tummaksi petsatulla puurimoituksella. Osien välillä on pihan puolella etelään avautuva terassi,[10] josta aluksi näki merelle. Riihitien talo oli asuinkäytössä vuoteen 1998, jolloin Aallon syntymästä tuli kuluneeksi sata vuotta. Silloin se siirtyi Alvar Aalto -säätiölle ja museoitiin. Rakennus suojeltiin lailla 1982 ja peruskorjattiin 2000-luvun alussa. Se avattiin kotimuseona 2002.[11]
Aalto tutustui 1930-luvun puolivälissä Ahlström-yhtymän toimitusjohtajaan Harry Gullichseniin ja tämän vaimoon Maireen. Gullichsenit rakensivat Ahlströmille edistyksellistä ja sosiaalisesti vastuullista yrityskulttuuria. Erityisesti Maire Gullichsen tunsi modernistista taidetta, jota myös edisti tukemalla Artekia.[1]
Ahlströmille Aalto suunnitteli teollisuusyhdyskuntia, joihin hän piirsi yleis- ja asemakaavoja sekä työntekijöiden asuntoja ja yksittäisiä rakennuksia.[1] Kauttuan paperitehtaan yhteyteen Aallon suunnitelmien pohjalta rakennettiin Terassitalo, josta piti tulla uuden työväenrakentamisen alku. Kauttualla laajemmat suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet.[12] Harry Gullichsen vaikutuksesta Aalto pääsi suunnittelemaan usean metsäteollisuusyhtiön yhteisen projektin. Hän piirsi Kotkan Sunilaan kaikki rakennukset selluloosatehdasta myöten. Asuntoarkkitehtuurissa Aalto pyrki ”luokattomaan” arkkitehtuuriin. Sunilaa rakennettiin 1936–1954, ja siitä tuli malli monelle myöhemmälle suomalaiselle lähiölle. Aallot suunnittelivat Gullichseneille Noormarkkuun Villa Mairean, joka rakennettiin 1938–1940.[1]
Itselleen ja Gullichseneille rakennetuissa yksityistaloissa Aalto pystyi murtamaan arkkitehtuurin tiukkoja säännöksiä ja toteuttaa omaa näkemystään ihmisten, luonnon ja arkkitehtuurin yhteiselosta. Samaan Aalto pääsi myös väliaikaisissa näyttelyrakennuksissa Pariisin 1937 ja New Yorkin 1939 maailmannäyttelyissä.[2]
Aalto oli käynyt ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa vuonna 1938, samana vuonna jolloin New Yorkin Museum of Modern Artissa oli ollut Aaltojen näyttely. Toisen matkansa Yhdysvaltoihin Aallot tekivät 1940, jolloin Alvar Aalto piti vierailuluentoja eri oppilaitoksissa. Massachusetts Institute of Technology kutsui Aallon tutkijakseen, ja hänet oli kiinnitetty 1945–1948 MIT:n professoriksi. Hän ehti kuitenkin kotimaansa projektien takia hoitaa tehtävää hyvin epäsäännöllisesti. Yliopiston asuntola Baker House rakennettiin 1946–1949 Aallon suunnitelmien pohjalta.[1]
Aalto valittiin 1943 Arkkitehtiliiton puheenjohtajaksi, jona hän toimi vuoteen 1958. Liitto ajoi Aaltoa jopa rakennushallituksen pääjohtajaksi, mutta tehtävään valittiin arkkitehti Jussi Lappi-Seppälä.[1]
Toisen maailmansodan jälkeen Aalto oli monien muiden suomalaisten arkkitehtien kanssa ratkaisemassa jälleenrakentamisesta aiheutuvaa ongelmaa.[2] Aalto suunnitteli aktiivisesti uusia tyyppitaloja ja haaveili Suomesta jälleenrakentamisen kansainvälistä mallilaboratoriota.[12] Lapin jälleenrakennussuunnitelma on hänen töidensä vähemmän tunnettu puoli. Sen ensimmäinen vaihe oli Rovaniemen jälleenrakennussuunnitelma. Hän perusti sivutoimiston Rovaniemelle, ja sen johtoon tuli arkkitehti Jaakko Kaikkonen. Kun seutukaavoitus liitettiin rakennuslakiin 1958, Aalto katsoi työnsä päättyneen.[13]
Aalto jäi leskeksi 1949. Hänen toinen puolisonsa oli vuodesta 1952 työtoveri, rovaniemeläinen arkkitehti Elissa Aalto.[2]
Jyväskylän lähellä sijaitsevan pienen teollisuusyhdyskunnan ja siihen vuonna 1993 liitetyn Säynätsalon kunnantalo rakennettiin 1949–1952. Aaltoa sen suunnittelijaksi ehdotti Enso-Gutzeitin paikallisjohtaja Hilmer Brommels.[1] Säynätsalon kunnantalosta alkoi Aallon punatiiliarkkitehtuurin sarja. Sitä hän jatkoi muun muassa Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun uudessa päärakennuksessa, jota alettiin rakentaa 1952.[14] Aallosta tuli Jyväskylän kesäasukas, kun hän rakensi 1952–1953 Muuratsaloon itselleen niin sanotun koetalon.[1]
Aalto pääsi lopulta Helsinkiin rakentamaan suurta kohdetta 1950-luvulla. Hänen oman talonsa lisäksi Aallon suunnitelmien pohjalta Helsinkiin oli vasta rakennettu Erottajan risteykseen vuonna 1951 valmistunut pieni kioski ja vuonna 1952 valmistunut Insinööritalo. Hänen ensimmäinen isompi kohteensa Helsingissä oli vuonna 1954 valmistunut Rautatalo. Kansaneläkelaitoksen päätoimitalosta (1952–1956) tuli Taka-Töölön monumentaalisin rakennus, ja Sturenkadun varteen nousi 1955–1958 Kulttuuritalo. Teknillisen korkeakoulun päärakennus pohjautui Aino ja Alvar Aallon arkkitehtitoimiston jo 1949 laatimaan Otaniemen asemakaavaan. Päärakennuksen korkea ja viuhkamainen luentosaliosa hallitsee maisemaa.[14]
Aallon suunnittelemista kaupunkikokonaisuuksista monumentaalisin on Seinäjoen keskusta. Aalto sai vuonna 1951 suunniteltavakseen kirkon. Lakeuden Ristin valmistuttua 1960 työ laajeni useisiin muihinkin rakennuksiin. Valkoisen kirkon vastapainoksi rakennettiin kaupungintalo (1962), kirjasto (1965) ja virastotalo (1968).[15] Alajärven Aalto-keskuksen muodostavat suojeluskuntatalo (1920), Väinölä (1926), vanha sairaala (1928), kunnantalo ja terveystalo (1967), seurakuntatalo (1970) sekä niitä täydentävä, Aallon aikoinaan perustaman arkkitehtitoimiston viimeiseksi suunnittelutyöksi jäänyt kaupunginkirjasto (1991).[16]
Vuonna 1961 Alvar Aalto laati suurta huomiota osakseen saaneen Helsingin keskustasuunnitelman, joka koski ydinkeskustan läheisyydessä sijainneita vielä vajaasti rakennettuja alueita. Suunnitelma käsitti muun muassa rautatieaseman luoteispuolella sijainneen vanhan tavararatapihan alueen, Töölönlahden ympäristöineen ja Kampin pohjoisosan.[17] Aalto suunnitteli Töölönlahden eteläpäähän viuhkamaista terassitoria ja länsirannalle kulttuurirakennusten ketjua.[18] Vuonna 1966 kaupunginvaltuusto hyväksyikin suunnitelman,[19] mutta se sai osakseen myös laajaa vastustusta. Ankarimmin vastustettiin Töölönlahden länsirannan rakentamista.[20] Aallon suunnitelmasta on toteutettu ainoastaan Finlandia-talo sekä Kampissa sijaitseva Sähkötalo.[20]
Alvar Aalto kuoli Helsingissä vuonna 1976. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäen juurelle.[21]
Aallon Suomeen suunnittelemia rakennuksia ovat muun muassa Villa Mairea, Helsingin Finlandia-talo (1971), Kulttuuritalo (1958) ja Kansaneläkelaitoksen päätoimitalo (1956), Rovaniemen asemakaava, Rovaniemen pääkirjasto (1965), Jyväskylän yliopiston päärakennus (1954–1956) ja Liikuntatieteellisen tiedekunnan laitosrakennus (1971), Alvar Aalto -museo (1971–1973) sekä uimahalli AaltoAlvari (1954–1956), Säynätsalon kunnantalo, Seinäjoen Aaltokeskus ja Suojeluskuntatalo, Teknillisen korkeakoulun päärakennus ja kampusalue Espoon Otaniemessä sekä Viipurin kirjasto. Vuonna 1942 valmistui hänen laatimansa Kokemäenjoenlaakson aluesuunnitelma, joka oli Suomen ensimmäinen aluesuunnitelma. Aallon Suomen ulkopuolelle suunnittelemiin rakennuksiin kuuluvat muun muassa opiskelija-asuntola MIT:ssä Bostonissa Yhdysvalloissa, asuintaloja Zürichissä Sveitsissä sekä Essenin oopperatalo Saksassa.[22][23] Osa Aallon ulkomaisista hankkeista jäi myös toteutumatta; muun muassa taidemuseo Šīrāzissa Iranissa kuuluu Aallon toteutumattomiin rakennuksiin.[24]
Aalto tunnetaan funktionalistina, joka tähtäsi melko yksinkertaisiin, geometrisiin ja kauniisiin mutta samalla toimiviin rakennuksiin. Erityisesti Finlandia-taloa on kuitenkin kritisoitu siitä, että päällystysmateriaaliksi valittu marmori ei sovi Suomen ilmastoon ja salin akustiikka on kehno.[26][27] Aallon töistä merkittäviä suunnannäyttäjiä aikansa arkkitehtuurissa olivat Turun Sanomien toimitalo (1930), Paimion parantola (1933), Viipurin kirjasto (1935), Villa Mairea ja Imatran Vuoksenniskan Kolmen Ristin kirkko (1957). Aalto omaksui 1920-luvulla funktionalismin mutta ei sitoutunut alkuperäisen bauhausilaisen suoraviivaisen funktionalismin varaan vaan lähti 1920–1930-luvulla korostamaan humaanisuuden ja sosiaalisen omantunnon merkitystä.[28] Alajärven kunnantalo, terveystalo ja seurakuntatalo edustavat uudempaa funktionalismia.[3]
Ennen sotia Aalto käytti pääasiassa funktionalismin klassisia tunnusmerkkejä — valkoisia, geometrisen yksinkertaisia seinäpintoja, kevyen näköisiä rakenteita —, mutta sotien jälkeen tilalle tuli inhimillisempi ja maanläheisempi tilakäsitys sekä elävä tiilipinta. Selvimmin uusi linja näkyi Säynätsalon kunnantalosta (1952).[27] Vaikka Aalto on mainittu yhdeksi Suomen merkittävimmistä arkkitehdeista, on joitakin hänen töitään arvosteltu. Esimerkiksi Katajanokan päässä sijaitsevaa Enso-Gutzeit Oy:n pääkonttoria on pidetty paikalleen sopimattomana ja irrallisena muuhun ympäristöön nähden.[29]
Alvar Aalto kätki mielellään rakennuksiinsa visuaalisia vitsejä. Yksi näkyvimmistä on Helsingin Töölössä, jossa Kansallismuseon torni näyttää jatkuvan Finlandia-talon läpi kun Finlandia-taloa katsoo vastarannan Töölönlahden vastarannalta. Näköharha syntyy, kun konserttisalin katon pohjoispuolen tumma paneeli asettuu tarkalleen linjaan Kansallismuseon tornin pohjoisseinän kanssa.[25]
Aalto sai paljon vaikutteita japanilaisesta arkkitehtuurista. Muun muassa Villa Mairean sauna ja talvipuutarha sekä Alvar Aallon Riihitien asunto ovat osittain japanilaistyylisiä. Aallon arkistossa olevaa suunnitelmaa "Japanilainen talo" on pidetty Aallon työnä, mutta vuonna 2019 on paljastunut, että se on vuodelta 1929 peräisin oleva japanilainen kilpailuehdotus, jonka on tehnyt nimimerkki ”Gan Iura”. Japanilainen tutkija Nahoko Wada ei pidä todennäköisenä, että nimimerkin takana olisi Aalto.[30]
Aalto on myös tunnettu huonekalujen ja lasiesineiden suunnittelijana. Aalto nousi maailmanmaineeseen aluksi nimenomaan huonekaluillaan joita esiteltiin 1930-luvulla useissa merkittävissä näyttelyissä ympäri maailmaa: Muun muassa Fortnum & Mason:ssa Lontoossa vuonna 1933, Milanon triennaalissa vuosina 1933 ja 1936, Pariisin maailmannäyttelyssä 1937, MoMa:ssa 1938 ja New Yorkin maailmannäyttelyssä 1939. Huonekalunäyttelyiden yhteydessä alettiin esitellä myös hänen arkkitehtuuriaan valokuvin ja pienoismallein. Alvar Aallon, Aino Aallon sekä Maire Gullichsenin (o.s. Ahlström) ja Nils-Gustav Hahlin perustama Artek-yritys oli mukana lanseeraamassa maailmalle pohjoismaisen muotoilun käsitettä. Aallon suunnittelemaa ja alun perin Karhulan lasitehtaan valmistamaa Savoy-maljakkoa on myös kutsuttu maailman tunnetuimmaksi lasiesineeksi,[31] ja Iittala myy Aallon mallistoa edelleen.[32]
Aallon ja Artekin tavoitteena oli tehdä huonekaluja, jotka ovat toimivia ja joita mahdollisimman moni voisi ostaa. Tunnetuimpia Aallon suunnittelemia huonekaluja ovat kolmijalkainen pinottava Jakkara 60 ja Paimion parantolaan suunniteltu Paimio-nojatuoli.[33] Jakkara on yksi kopioiduimpia Aallon suunnittelemia huonekaluja.[34][35]
Aalto kehitti yhdessä Korhosen huonekalutehtaan kanssa puun ja vanerin taivutus- ja laminointimenetelmiä. Tämän yhteistyön tuloksia ovat edellä mainitut tunnetut huonekalut.[36]
Aalto on suunnitellut myös Savoy-ravintolan sisustuksen yhdessä Aino Aallon, Dora Jungin ja Artekin kanssa.[37]
Aalto suunnitteli muistomerkin sisällissodassa valkoisten puolella kaatuneille alajärveläisille. Keväällä 1920 paljastetussa monumentissa on porrastetulla jalustalla kuutiomainen graniittilohkare. Samalle alueelle haudatuille, vuosien 1939–1945 alajärveläisille sankarivainajille Aalto suunnitteli 1946 monumentin täydennysosan, jossa pääaiheena on muistokirjoituksella varustettu risti. Sotahistoriallisten muistomerkkien lisäksi Alajärven kirkkotarhasta löytyy myös Aallon suunnittelema perhehaudan muistopaasi.[38]
Suomussalmen Liekkipatsas paljastettiin vuonna 1959. Aallon mukaan monumenttiin ei liity mitään varsinaista symbolia tai kertovaa aihetta, vaan sen muoto on kasvanut tekijän mielessä ihmiselämän tragediasta, ja myös luonnosta ja olosuhteista, joissa ihminen elää. Alvar Aallon mukaan "...kaikkien muotojen taiteessa tulee olla sellaista, että katsoja itse voi panna siihen sisällön, ja tätä tietä monumentti välittää katsojalle ja katsojaryhmille määrätyn tunnearvon."[39]
Palazzo Strozzissa Firenzessä avattiin 14. marraskuuta 1965 laaja Alvar Aallon töiden näyttely, joka jatkoi aikamme suurimpien arkkitehtien esittelyjä.[40]
Alvar Aallon mukaan on nimetty useita paikkoja[1]: Alvar Aallon katu on Helsingissä, Kotkassa, Jyväskylässä, Seinäjoella ja Oulun Meri-Toppilassa. Jyväskylässä Alvar Aallon kadulla on myös Alvar Aalto -museo. Alvar Aallon tie on Alajärvellä, Eurassa, Kuortaneella, Paimiossa ja Jyväskylässä, aiemmin Säynätsalon kuntaan kuuluneessa kaupunginosassa. Espoon Otaniemessä on Alvarinaukio[41] ja Alvar Aallon puisto. Alvar Aallon mukaan nimen on saanut myös Aalto-yliopisto, joka aloitti toimintansa Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistyttyä vuoden 2010 alussa.[42]
Alvar ja Aino Aallosta tehty dokumenttielokuva Aalto sai ensi-iltansa syyskuussa 2020.[43]
Alvar Aallon syntymäpäivää 3. helmikuuta on vietetty vuodesta 2012 lähtien arkkitehtuurin päivänä, ja vuonna 2022 sisäministeriö suositti liputusta kyseisenä päivänä Alvar ja Aino Aallon ja suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun kunniaksi.[44]
.jpg)
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
