Liettuan suuriruhtinas From Wikipedia, the free encyclopedia
Algirdas (valkoven.: Альгерд, Alhierd; ukr.: Ольгерд, Ольґерд, Olherd, Olgerd, puol.: Olgierd;); (n. 1296 – toukokuu 1377) oli Liettuan suuriruhtinaskunnan hallitsija vuosina 1345–1377.[1][2]
| Algirdas | |
|---|---|
 Algirdas teoksessa Sarmatiae Europeae descriptio vuodelta 1578. | |
| Liettuan suuriruhtinas | |
| Valtakausi | 1345–1377 |
| Edeltäjä | Jaunutis |
| Seuraaja | Jogaila |
| Syntynyt | 1296 |
| Kuollut | toukokuu 1377 |
| Puoliso |
Maria Jaroslavna , Vitebskin ruhtinatar (1300–1348) vih. 1317 Uljana Aleksandrovna, Tverin ruhtinatar (1325–1392) vih. 1349/1350 |
| Lapset | 19 |
| Suku | Gediminid |
| Isä | Gediminas |
| Äiti | Jewna Jaunė (k. 1344) Polatskin ruhtinas Iivanan tytär, tai Vida Kuurinmaalta tai Olga Smolenskista |
| Uskonto | mahd. ortodoksisuus |
Algirdasin valtakaudella Liettuan alueet laajenivat syvälle rusien ja mongolien alueelle aina Mustallemerelle saakka. Hänen kuollessaan vuonna 1377 Liettua oli pinta-alaltaan Manner-Euroopan suurin valtio.[1]
Veljensä Kęstutiksen avulla, joka puolusti suuriruhtinaskunnan länsirajaa, hän loi 32 vuoden aikana imperiumin, joka ulottui nykyisistä Baltian maista Mustallemerelle saakka ja 80 kilometrin säteelle Moskovan suuriruhtinaskunnasta.[2]
Algirdas oli vanhin Liettuan suuriruhtinaan Gediminasin[2] ja tämän puolison (joko Jaunė (k. 1344) Polatskin ruhtinas Iivanan tytär, tai Vida Kuurinmaalta tai Olga Smolenskista) seitsemästä pojasta.[3] Hänen veljiään olivat Jaunutis[3] (n. 1300–1366 jälkeen), Kęstutis[3] (1297–1382) sekä Narimantas (1277 tai juuri ennen 1300 – 2. helmikuuta 1348).
Jo ennen valtaannousuaan, isänsä Gediminasin valtakaudella Algirdas hallitsi Vitebskiä avioiduttuaan vuonna 1317 isänsä toivomuksesta Vitebskin ruhtinas Jaroslav Vasiljevitšin ainoan tyttären Maria Jaroslavnan (1300–1348) kanssa.[4][2] Gediminasin kuoleman jälkeen vuonna 1341 Vilnan herruus ja sen kautta Liettuan suuriruhtinaan arvo päätyivät nuoremmalle veljelle Jaunutikselle, joka ehti hallita vain vuosina 1341−1345. Kun Saksalainen ritarikunta hyökkäsi Liettuaan talvella 1344/1345 Böömin ja Unkarin tukemana, päättivät Algirdas ja hänen veljensä Kęstutis kukistaa Jaunutisin. Kęstutis valtasi Vilnan ja kutsui Algirdasin hallitsijaksi.[5] Kęstutisista tuli puolestaan Trakain, Žemaitijan ja Podlasien alueiden ruhtinas. Aikalaiset pitivät Kęstutisia Algirdasin kanssahallitsijana.[6]
Algirdasin valtakausi alkoi sodalla Saksalaista ritarikuntaa vastaan, jota komensi veli Kęstutis.[6] Saksalainen ritarikunta ja heidän liittolaisensa suorittivat vuosittaisia ryöstöretkiä tukikohdistaan Preussissa ja Liivinmaalla tuhoten Liettuan maita ja vallaten Valko-Venäjän aina Hrodnoon asti. Algirdas ja Kęstutis torjuivat nämä hyökkäykset idässä ja etelässä tukijoittensa avustuksella. Huolimatta siitä, että Algirdas käytti tähän sotaan paljon energiaa, hän jätti valtataistelun Saksalaista ritarikuntaa vastaan ratkaisemisen perillisilleen.[2]
Liettualaiset kärsivät tappion Strėvan taistelussa vuonna 1348 ja menettivät sen myötä vaikutusvaltansa Pihkovassa ja Novgorodissa.[6] Algirdas solmi rauhan Moskovan suuriruhtinas Semjonin kanssa vuonna 1349.[2] Samaan aikaan Puolan kuningas Kasimir III[2] hyökkäsi Galitsian ja Volynian ruhtinaskunnassa, jota hallitsi Aldigrasin veli Liubertas.[6] Vuoden 1352 sopimuksella Liettua otti Volynian haltuunsa, mutta vuonna 1366 Algirdas joutui jälleen kerran luovuttamaan suurimman osan Volyniasta liittolaiselleen Kasimirille tämän kamppailussa Saksalaista ritarikuntaa vastaan. Kasimir III:n kuoleman jälkeen vuonna 1370 hänen kuitenkin onnistui saada osa maakunnasta takaisin Unkari-Puolan kuninkaan Ludvig I:n kanssa tehdyllä sopimuksella vuonna 1377.[2]
Kultaisen ordan heikentymisen jälkeen vuonna 1357[2] Algirdas toimi puolestaan idässä, saavutti uudelleen yliotteen Rusissa[1] ja valtasi myös kokonaan uusia alueita laajensi vaikutusvaltaansa itään suunnilleen Mstislavliin ja Brjanskiin asti.[2] Lyötyään tataarit Bug-virran varrella vuonna 1362 Sinisten vesien taistelussa (Siniya Vodui)[3] Liettua sai valtaansa alueet Dnestr- ja Bug-jokien väliltä, eli suurimman osan entisen Kiovan Rusin alueista.[1][7] Vallatun alueen, Kiovan ruhtinaaksi Algirdas asetti poikansa Vladimirin[8][2] (n. 1330 - k. lokakuun 1398 jälkeen), joka hallitsi aluetta vuoteen 1394 asti. Tuolloin Liettuan raja kulki vain parinkymmenen kilometrin päässä Moskovan suuriruhtinaskunnasta.[1]
Samaan aikaan hänen veljensä Kęstutis oli saanut aloitteen käsiinsä lännessä. Vuonna 1357 keisari Kaarle IV ja paavi Klemens VI nostivat[2] esiin ajatuksen Liettuan kastamisesta kristinuskoon, mutta Algirdas vaati vastineeksi Saksalaisen ritarikunnan maita Pregolja ja Väinäjokien[2] välillä Baltiassa ja ritarikunnan joukkojen siirtämistä Liettuan itärajalle taistelemaan tataareja[2] vastaan.[2] Ehtoihin ei suostuttu, ja ritarikunta hyökkäsi Liettuaan suurmestari Winrich von Kniprodenin johdolla vuonna 1362. Saksalaiset etenivät syvälle Liettuaan, mutta liettualaisten onnistui torjua heidän etenemisensä. Tilanteen pahetessa lännessä Algirdas taisteli idässä Tverin ruhtinaan puolella Moskovan suuriruhtinaskuntaa vastaan. Algirdasin joukot Tverin ja Smolenskin ruhtinaan joukkojen kanssa[2] hyökkäsivät vuosina 1368, 1370 ja 1372[2] Moskovaan, mutta epäonnistuivat jokaisella kerralla Kremlin valtauksessa.[8]
Algirdas kuoli toukokuussa 1377, ja sai polttohautauksen roviolla yhdessä mm. 18 uhratun ratsunsa kanssa.[2] Algirdasin jälkeen valtaan astui hänen poikansa Jogaila.[8] Hän jätti valtakuntansa 12 pojalleen.[2] Hänellä oli 7 tytärtä ja 12 poikaa, joista tunnetuimmat ovat Uljana Aleksandrovnan (1325–1392) kanssa saadut pojat Jogaila; Skirgaila[9] (kastettuna Ivan; n. 1354–1397) Trakain ruhtinas 1382–1395, Kiovan ruhtinas 1395–1397 ja Liettuan valtionhoitaja; Švitrigaila[10] (kastettuna Boleslaw; n. 1370–1452) Liettuan suuriruhtinas 1430–1432, Volynian hallitsija 1437–1452 sekä Maria Jaroslavnan (1300–1348) kanssa saatu poika Andrei Polotskin[11] (1325–1399), Polotskin ruhtinas 1342–1387, Pihkovan ruhtinas 1342–1348.[12]
Aikalaiskronikan mukaan Algirdas:
"Ei juonut olutta eikä simaa, ei viiniä eikä käynyttä kvassia. Hän oli maltillinen ja löysi siten viisautta. Ja oveluudellaan hän valloitti monia maita ja seutuja, valtasi monia kaupunkeja ja ruhtinaskuntia ja saavutti suuren vallan."[2]
Myytin mukaan Algirdas olisi ollut ortodoksi, vaikka tästä ei olekaan näyttöä. Algirdas oli naimisissa yhteensä kahden ortodoksisen rusilaisen ruhtinattaren, vuodesta 1317 Vitebskin ruhtinas Jaroslav Vasiljevitšin ainoan tyttären Maria Jaroslavnan (1300–1348, liet. Marija Vitebskietė) kanssa ja vuodesta 1349/1350[2] Tverin ruhtinas Aleksandr Mihailovitšin ja ruhtinatar Anastasia Jurjevnan nuorimman tyttären Uljana[2] Aleksandrovan (1325–1392) kanssa, ja rakennutti puolisonsa Maria Jaroslavnan pyynnöstä[13] ortodoksisen kirkon Vilnaan, entiselle hirttopaikalle.[2] Ensimmäisen vaimonsa kuoleman jälkeen hän alkoi suosia pakanallisia pappeja ja tulenpalvontariittejä.[13]
Hänen tiedetään kuitenkin esimerkiksi vuonna 1347 määränneen surmattaviksi kolme ortodoksisuuteen kääntynyttä hovimiestään, jotka olivat rikkoneet kieltoa levittää kristinuskoa julkisesti. Hirtetyistä hovimiehistä Antonista, Ioannista ja Eustasiuksesta (Eustathios, Eustace; ven.: Антоний, Иоанн and Евстафий, liet.: Antanas, Jonas ir Eustachijus; ven.: Виленские мученики, liet.: Vilniaus kankiniai) eli Vilnan marttyyreistä tehtiin ortodoksisen kirkon pyhimyksiä.[6][13] Algirdasin väitetyllä hautapaikalla lähellä Maišiagalan kaupunkia aloitettiin arkeologiset kaivaukset vuonna 2009.[14]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
